Vain elämää

Suomalaisten suosikkiohjelmiin lukeutuva Vain elämää pyörähti lokakuussa 2020 jo 11. kaudelle. Tällä kertaa Satulinnassa nähdään Vesku Jokinen, STIG, Arja Koriseva, Herra Ylppö, Jannika B, Ressu Redford, Mariska ja Reino Nordin!

Mariska jännitti ennen kuvauksia ennen kaikkea sitä, miten hänen onnistuu olla erossa pienestä tyttärestään. Avoimesti mielenterveysongelmistaan puhunut Herra Ylppö on puolestaan kertonut, että pienet vastoinkäymiset saattavat laukaista masennuksen uudestaan, joten sen kanssa pitää olla hereillä.

Jannika B kamppaili ohjelman kuvauksissa totaaliväsymyksen kanssa.

Aiemmista osallistujista Samu Haber on ollut otsikoissa tuoreen elämäkertansa ja rakkautensa vuoksi. Vesa-Matti Loiri on kertonut avoimesti pössyttelystään, myrkkysienikokeiluistaan ja vaiheesta, jolloin viinaa meni litra päivässä.

Artistit esittävät ohjelmassa uusia versioita toistensa kappaleista ja puhuvat avoimesti elämästään. Se osuu usein tunteisiin, ja ohjelma onkin tunnettu vuolaasta itkemisestä. Yksi vuosi oli kuitenkin poikkeus. Anssi Kela kertoi, että vuonna 2015 kuvauksissa asetettiin tuntuva itkusakko!