Lehdet


Apu.fi on A-lehtien ajankohtaislehtien koti.

Apu

Apu on järkevän suomalaisen elävä media, joka luo yhteenkuuluvuutta ja antaa uskoa tulevaisuuteen. Teemme sen tarjoamalla elämyksellistä ja merkityksellistä sisältöä, joka auttaa ymmärtämään mitä maailmassa tapahtuu. Apu perustettiin vuonna 1933 työttömien auttamiseksi. Avulla on vahva sosiaalinen omatunto. Olemme aina heikomman puolella.

Apu Juniori

Apu Juniori kannustaa itsenäiseen ajatteluun ja tukee lapsen kasvua ajattelevaksi aikuiseksi. Lehti auttaa parantamaan koulumenestystä kasvattamalla yleissivistystä ja taustoittamalla uutisia ja ilmiöitä.

Juniorissa käsitellään kansainvälisiä ja kotimaisia uutisaiheita, luontoa, tiedettä, teknologiaa, eläimiä, avaruutta, urheilua, kulttuuria, harrastuksia ja paljon muuta kiinnostavaa. Lehteen ei myydä mainoksia.

Apu Juniori on suunniteltu myös opettajien työn tueksi. Opetussuunnitelmassa linjataan, että opettajien tulisi käsitellä lasten kanssa ajankohtaisia uutisia ja tapahtumia.

Eeva

Eeva on Suomen suurin naisten kuukausilehti ja Suomen arvostetuin naistenlehti. Eeva tarjoaa syvällistä ja koskettavaa luettavaa aikuiselle ajattelevalle naiselle. Haastatteluiden ja artikkeleiden kautta lukija pääsee tutustumaan kiinnostaviin ja ajankohtaisiin ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa aidosta, eletystä elämästä.

Image

Image on näkemyksellinen ja ajatuksia herättävä aikakauslehti, joka on tunnettu laajoista artikkeleistaan ja haastatteluistaan. Niiden ydintä ovat yhteiskunnalliset puheenaiheet ja ilmiöt sekä kulttuuri. Image on Suomen parhaiden kirjoittajien ja valokuvaajien tekemä lehti mielenkiintoisesta elämästä kasvavissa kaupungeissa.

Tuulilasi

Tuulilasi on jokaisen autoilevan suomalaisen asialla. Autotestit ja autovertailut kuuluvat DNA:mme ytimeen: testaamme ja vertailemme lähes 200 uutta autoa vuosittain. Rengastestejä teemme kahdesti vuodessa. Talvirenkaat syksyllä, sekä kitkat että nastat, ja kesärenkaat keväällä.

Koeajamme kaikki uudet automallit. Ymmärrämme suomalaisen autoilijan tarpeita ja tiedämme että hinta ja väliraha merkitsevät autokaupassa aina. Polttoaineen kulutus on myös tärkeä asia.

Tuulilasin on autoilun muutoksen ytimessä. Sähköauto, lataushybridi, perinteinen hybridi, kaasuauto, biokaasu, etanoli – kaikki käyttövoimat ovat meille tuttuja. Sekä vanhat tutut bensiini ja diesel, kuinkas muuten!

Uudet autot täyttävät valtaosan Tuulilasin sivuista, mutta käytetyt autot ja klassikkoautot ovat meille myös tärkeitä. Annamme lisäksi käytännön vinkkejä tee-se-itse -miehille ja -naisille.

Julkaistu: 27.3.2019