Marko ”Waldo” Reijonen: ”Pelkään kuollakseni kotini ullakkoa – Lapseni joutuvat tyhjentämään siellä hiirenloukut”
Muusikko Waldo alias Marko Reijonen rakastui viimeksi maaliskuussa. – On mahtava huomata, että tässä iässä voi vielä rakastua tulisesti.
Minun olisi pitänyt syntyä 1950-luvulla. Olen aina ollut kiinnostunut sen aikakauden asioista. Etenkin nyt, kun maailma on niin sekaisin, siihen aikaan olisi ollut helpompi elää.
Lapsuuteni sitkein haave oli tulla raviohjastajaksi. Isälläni oli paljon ravihevosia ja kiersimme kisoja pitkin maailmaa. Olen ollut pienestä asti töissä talleilla ja ratsastanutkin neljävuotiaasta asti. Ikäraja ajokokeeseen oli 16 vuotta, mutta hakemukseni torpattiin, koska minulla oli muka liian vähän kokemusta. Pettymys oli niin suuri, että hautasin sen unelman.
Teini-iässä ihailin erityisesti WHAM!:ia ja kopioin George Michaelin ulkonäköä. Minullakin oli isot kultarenkaat korvissa. Vuonna 1987 George Michaelin piti esiintyä Helsingin jäähallissa, mutta se peruuntui. En nähnyt koskaan häntä livenä, yhtä maailman lahjakkaimmista artisteista.
Minuun jäi pysyvät jäljet, kun keuhkoni puhkesi vuonna 1999. Meillä oli ollut viisi keikkaa viikossa ja kun pääsin keikkabussista kotiin, tunsin oloni väsyneeksi. Raahauduin makuuhuoneeseen, otin vastasyntyneen tyttäreni syliin ja aloin leikkiä hänen kanssaan. Muutin asentoa ja aloin yskiä voimakkaasti. Ajattelin tulevani kipeäksi ja nukahdin. Aamullakaan happi ei kulkenut, olin naamasta ihan harmaa. Menin lääkäriin, otettiin keuhkokuvat. Muistan, miten kuvia katsoessa lääkäri sanoi: ”Herra Reijonen, tässä pitäisi olla toinen keuhko.” Keuhkopussini oli puhjennut.
Liikutun kyyneliin helposti. Olen herkkä ja tunteellinen ihminen enkä häpeä tunnustaa sitä. Viime vuonna Vain elämää -leirillä arvailimme ensimmäisenä päivänä artistien kesken, kuka itkee ensimmäisenä. Kaikki veikkasivat Iltaa, minähän se olin.
Viimeksi kiljuin riemusta, kun ohjelmatoimisto iski eteeni tämän kesän keikkakalenterin. Tuli kiitollisuus siitä, että 30 vuoden jälkeen saan vieläkin tehdä tätä hommaa. Viimeisin sinkkuni La Fiesta julkaistiin toukokuussa.
Viimeksi rakastuin maaliskuussa. On mahtava huomata, että tässä iässä voi vielä rakastua tulisesti.
Pelkään kuollakseni omakotitaloni käyttöullakkoa, jossa pesii talvisin hiiriä. Pystyn katsomaan ylhäältä alaspäin hiirtä, mutta en pysty menemään sinne ullakolle tikapuita pitkin ja kohtaamaan loukussa olevia hiiriä. Lapseni joutuvat tyhjentämään loukut.
Join pääni täyteen viimeksi joskus 1990-luvulla. En ryyppää humalahakuisesti. Alkoholi on minulle seurustelujuoma, josta nautin ystävieni kanssa. Iltani päättyy vesilasiin tai Pepsiin, ennen kuin krapula ehtii muodostua.
Ennen oli paremmin ainakin vapaus. Nykyään meitä holhotaan ihan liikaa erilaisilla säännöksillä. Olen kasvanut ajassa, jolloin auton takapenkillä sai seistä ja pomppia. Silloin piti itse oppia varomaan ja käyttämään omia aivoja, kaikki ei ollut valmiiksi mietittyä.
Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, ostaisin itselleni suuren maatilan keskeltä metsää ja ottaisin sinne kaltoinkohdeltuja eläimiä. Soittaisin heille kitaraa ja rapsuttelisin kaikkia.
Antakaa minun edes kerran täyttää yksin Olympiastadion. Se olisi hieno tapa paketoida ura. Olen esiintynyt useastikin täydelle Olympiastadionille, mutta silloin mukana on ollut muita artisteja.
