Apu

Esirippu laskeutui – Ritva Valkama 1932–2020: ”Lasken leikkiä, että kunnioittakaa harmaita hapsiani, olen tehnyt paljon enemmän kuin te!”

Esirippu laskeutui – Ritva Valkama 1932–2020: ”Lasken leikkiä, että kunnioittakaa harmaita hapsiani, olen tehnyt paljon enemmän kuin te!”
Rakastettu näyttelijä Ritva Valkama nukkui pois perjantaina 8. toukokuuta. Yksi hänen ikimuistoisimpia roolejaan oli Ihmisen osa -näytelmän Salme, jonka Kari Hotakainen oli hänelle räätälöinyt. Tämä haastattelu on uusinta vuodelta 2011.

Apu 11/2011: Ensi-illan kiitosseremonioissa on kumarrettu jo useita kertoja, kun joku työntää Ritva Valkaman yksinään lavalle.

– Ei sellaista ollut harjoiteltu tai sovittu. Menin, ja siellä oli punainen valopiste, josta löysin keskiön. Kumarsin kerran, ja kun nousin kumarruksesta, näin, että herra jumala, ne seisoo nuo ihmiset. Ei sellaista ole ollut koskaan, Ritva Valkama sanoo.

– Olin ihan, että what, ja kutsuin äkkiä kaverit siihen.

Yleisö ponkaisi ylös kuin iso eläin. Ei viivytellen ja eriparisesti, vaan yhteisenä tappina. Valkama, Salme Sinikka Malmikunnas, Ihmisen osa ja Kari Hotakainen, joka kirjoitti Salmen sanat Valkamalle, ansaitsivat sen.

Kvartetissahan ihmiset nousevat seisomaan, kun sen huipennus on petattu niin. Ja sitten ne kai kunnioittavat, kun ollaan niin kamalan kauan näytelty.

Helsingin kaupunginteatterin Kvartetti-näytelmä oli Suomen menestynein teatterikappale, jota esitettiin vuosina 2002–2011. Kuvassa Kyllikki Forssell, Pentti Siimes, Ritva Valkama ja Antti Litja, joka korvasi alkuperäisen jäsenen Pentti Siimeksen vuonna 2008.

– Yksi vävyistä toi minut taksilla kotiin, kantoi kukkakorejani, joita oli niin paljon.

Kysyi, että autanko vielä. Sanoin, ettei tarvitse, istun tässä vähän. Mulla on Pepen kuva siinä seinällä, yksi viimeisimpiä kuvia, hirveän hyvä, Maiju-tyttären ottama – sellainen täysosuma, joita joskus sattuu.

– Sanoin Pepelle, että Pepe kuule – nyt mummi on kuuluisa. Ihmiset nousivat seisomaan! Valkama puhuu pontevasti kuin kahdeksankesäinen saavutuksestaan.

– Ja olin hyvin tyytyväinen siinä. Kun Seela Sella oli sanonut, että kyllä Pepe kuulee. Seelakin rakasti Pepeä yli kaiken, ja kerroin Seelalle, että nyt Pepekin kuuli, kun vaimo kertoi olevansa kuuluisa.

Pepe eli Pertti Palo ja Valkama ehtivät olla yhdessä 55 vuotta, naimisissa 53. Pepe Palo kuoli pitkään sairastettuaan elokuussa 2010. Lokakuun alussa Valkama muutti Lallukan ylimmässä kerroksessa sijaitsevasta vinttiasunnosta uuteen, helppoon kotiin senioritalossa. Kivistävät polvet huokasivat kiitokseksi.

Pertti Palo ja Ritva Valkama kulkivat yhtä matkaa yli 50 vuotta.

Jumalainen kirjailija Hotakainen

Kari Hotakaista kehutaan tämän pitkän istunnon aikana kerta toisensa jälkeen.

– Kun luin Ihmisen osa -kirjan ensimmäisen kerran, nauratti, että alku on puhdasta monologia. Meidän piti tehdä yhteinen kirja, mutta eihän siitä tullut mitään. Juteltiin ja juteltiin, syötiin hyviä voileipiä Södikalla, ja kerran heitin ovelta vessaan lähtiessäni, että kirjoita sitten monologi minulle. En todellakaan ole monologi-ihmisiä, sehän olisi kamalan yksinäistä.

– Siinä se monologi oli, kirjan alussa. Hotakainen on jumalainen kirjailija, ja tämä on luultavasti parasta Hotakaista – tähän mennessä.

– Salme on niin hyvin kirjoitettu, ettei siinä voi erehtyä. Niin kodikas ja puhuu hauskoja. Teksti on vahvaa ja se kantaa, jos sen vain sanoo oikein, Ritva Valkama kehuu kirjailija Kari Hotakaista.

Valkama vei Hotakaisen kirjan yhdessä tyttärensä Sanna-Kaisa Palon kanssa Helsingin kaupunginteatterin Asko Sarkolalle: tästä pitäisi kyllä näytelmä saada. Sanna-Kaisa on näytelmässä tytär Helena ja tekee ahdistuneena nykyajan kaupparatsuna, mielikuvakauppiaana, elämänsä roolin.

Salme Malmikunnas on lankakauppias, joka sattumoisin tapaa kymmenen kirjaa tyhjästä nyhtäneen kirjailijan, joka hetken Salmea kuunneltuaan haluaa ostaa tämän elämän aiheekseen.

Salme on paljon nähnyt, aforistisen kirkkaasti aikaa ja elämää kommentoiva vanhan kansan nainen. Salmen läheiselle on tapahtunut kauheita, ja hän tietää heti, mihin 7 000 euroa voisi käyttää.

Jokainen kuulee näyttämöllä, että Valkama ymmärtää Salmen aivoitukset, assosiaatiot, sen miten Salmen pää toimii. Hän ui sisään Hotakaisen kieleen ja sen poljentoon kuin omaansa.

– Salme on niin hyvin kirjoitettu, ettei siinä voi erehtyä. Niin kodikas ja puhuu hauskoja. Teksti on vahvaa ja se kantaa, jos sen vain sanoo oikein. On vaarallista sanoa, että on helpompaa näytellä tällaista – kun se ei ole helppoa ja kivun kautta tuli tämäkin – mutta minun on helpompaa näytellä roolia, joka puhuu niin jumalattoman hyviä asioita ja jonka ei tarvitse kiirehtiä – tässä iässä.

– Minun on helpompaa näytellä roolia, joka puhuu niin jumalattoman hyviä asioita ja jonka ei tarvitse kiirehtiä – tässä iässä.

– Meillä oli mahdottoman hyvä ohjaaja Raila Leppäkoski, taitava henkilöohjaaja, joka tuntee minut niin tasan tarkkaan. Saa minut kiinni ja sanoo, että nyt se tekee taas niin kuin on tehnyt aina. Heti alkuharjoituksissa se sanoi, että miten sä Valkama noin teet, miksi vedät itseäsi pois. Kyllä tässä saa huumoria olla.

– Sanoin, että pelkään, että tästä tulee Valkamaa – siis sitä, miksi yleisö mieltää minut. Tein aluksi väärin, ettei tulisi liian hauskaa. Kun on kymmeniä vuosia näytellyt, varoo, ettei ottaisi samalla tavalla. Ainakaan kovin hauskasti, koska se on minulle jotenkin luontaista.

Valkama arvelee, että kyllä kai hän hauska ihminen on, näkee komiikkaa ja reagoi siihen vikkelästi. Vitsejä hän ei kerro kuin joskus tyttärilleen, ei mielestään osaa kertoa, mutta nauraa remakasti hyvän kertojan tarinoille.

Pepe oli hyvä tarinoitsija. Osasitko kaikki tarinat ulkoa?

– Kyllä. Esimerkiksi ne tarinat, millaista oli olla sotaväessä Santahaminassa. Kun oli paljon porukkaa läsnä ja kuulin sanan Santahamina, sanoin heti salamannopeasti naisille, että kuinka monta tikkiä teille tuli synnytyksessä, Valkama hihittää.

– Niin kauhean kauan oltiin yhdessä. Olihan siinä vaiheensa siinäkin, Ritva Valkama muistelee pitkää parisuhdetta Pertti Palon kanssa.

Pepe rakasti elämää

Pertti Palo on läsnä jutuissa tämän tästä. Eikä hänestä puhumista tarvitse vältellä.

Miten olet jaksanut ja toipunut?

– Pepe oli niin monta vuotta sairas, että jollain tasolla ehti valmistautua. Olen toipunut melko nopeasti, koska työt alkoivat melkein heti, ja muutto siihen päälle. Aika meni käytännön asioiden hoitamisessa.

– Ainoa, mikä surettaa on, että Pepe olisi varmaan halunnut elää kauemmin. Kun Pepe niin rakasti elämää. Vaikka se oli niin vaikeaa se loppuaika sairauden kanssa, Valkama sanoo tyynen valoisalla äänellä.

– Niin kauhean kauan oltiin yhdessä. Olihan siinä vaiheensa siinäkin.

Hautajaiset olivat pienimuotoiset, mukana kaikki läheiset, ei vieraita.

– Oikein Pepen näköiset hautajaiset. Me tytöt mentiin Jaakko Heinimäen luokse ja annettiin tulla pari tuntia tajunnanvirtaa papille, joka ei tietenkään tuntenut Pepeä ollenkaan. Se kirjoitteli ohimennen koko ajan kun juteltiin, ei kaihdettu Pepen reissujakaan lainkaan, jos ne oli hauskoja.

"Kun oli paljon porukkaa läsnä ja kuulin sanan Santahamina, sanoin heti salamannopeasti naisille, että kuinka monta tikkiä teille tuli synnytyksessä."

– Kun pappi oli lähdössä, Sanna-Kaisa vielä juoksi sen perään, että jos saat jonnekin sinne puheeseen mahtumaan sellaisen jutun kuin Pepen lempinimen Maijalle, nuorimmalle lapsenlapselle: Eufrosyne Pirhonen. Niillä oli jokin leikki, silloin kun Maija oli pienempi, että mikäs nimesi taas olikaan – niin Eufrosyne Pirhonen. Pepe aina sanoi, että kas Eufrosyne tuli käymään.

– Heinimäen Jaakko ujutti sen puheeseen niin hienosti. Sanoi jotain tällaista, että niin kauan me muistamme tätä ihmistä, kun joku tietää, kuka on Eufrosyne Pirhonen. Katsoin Maijaa, kun istuttiin siinä eturivissä.

Maija oli ihan onnellinen: mummi hymyilee.

Maija on Sanna-Kaisa Palon ja Vesa Mäkisen tytär, seitsemän ikäinen. Lastenlapsia Valkamalla on seitsemän. Amerikkaan 1970-luvulla muuttaneen Riitta-Marin esikoinen on heistä vanhin, jo 28.

Valkama sanoo, ettei tule rahankäytön ongelmaa kun on niin monta lastenlasta, joille ei osaa – varsinkaan pojille – ostaa lahjoja.

– Sanon aina Markku Pölöselle, että en tule filmeihisi, kun ne kaikki tehdään puskissa, enkä pysty kulkemaan epätasaisella maalla.

En ole filmi-ihminen

Elokuvasäätiön tukipäätöksistä voi lukea, että Ihmisen osasta on tekeillä elokuva. Olli Soinio työstää käsikirjoitusta, ja Veikko Aaltonen luultavimmin ohjaisi. Tämän enempää Valkama ei asiasta tiedä.

– Olen tehnyt filmejä niin vähän. Ne on luettavissa yhden käden sormilla, jollei lasketa, että olen käväissyt Turhapuroissa. En ole filmi-ihminen ollenkaan. Ilmaisuni on ihan muuta. Luin jostain Liv Ullmannin haastattelusta, että hän rupeaa elämään vasta silloin, kun pysähtyy viivalle, joka on kameran edessä näytetty. En kestä ollenkaan sellaista. Minusta pitäisi kuvata niin, etten ollenkaan tiedä, että kamera käy. En minä enää, vanha ihminen, jaksa sellaista opetella.

– En tiedä, jaksaisinko filmitöitä tehdä. Filmaaminen on sellaista, että noustaan aamulla kuudelta ja seistään jossain puskissa – pelkkiä kauhukuvia. Sanon aina Markku Pölöselle, että en tule filmeihisi, kun ne kaikki tehdään puskissa, enkä pysty kulkemaan epätasaisella maalla.

Salme Malmikunnas saa pysytellä enimmäkseen sisätiloissa, istua ja puhua kirjailijan nauhuriin viisauksia. Valkaman lukeman Ihmisen osa -äänikirjan kuullut tai näytelmän nähnyt tietää, että Salme on Ritva. Vaihtoehtoja ei ole.

Valkama on tehnyt valtavasti teatteria ja nipun hienoja televisiotöitä, näytelmätasoisesti kirjoitettuja ja ohjattuja sarjoja sekä sketsiviihdettä. Hän voi olla tv:stä tuttu, muttei julkkis.

– Julkkis en ole, mutta näyttelijä tekee julkista työtä. Tokihan ihmiset tunnistavat ja sellaista. Mutta kaikkein hauskinta on se, että on elämässään kaikesta päätellen jossain onnistunut: ne muistavat vieläkin Parempi myöhään -jutuista, Valkama sanoo ja oikaisee ryhtinsä.

– Jossain iltapäivälehdessä luki isoilla kirjaimilla, että tämä 78-vuotias konkari. Järkytti nähdä se painettuna.

Hän laskee elämänsä kulkeneen teatterikiinnitysten ja asuinkaupunkien tahdissa: Tampere, Hämeenlinna, Helsingissä kaupunginteatterin ja Lilla Teaternin ajat.

– Minähän jäin freelanceriksi vasta, kun jäin Lillanista eläkkeelle 16 vuotta sitten. Nyt saan tehdä, mitä tykkään, ja töitä, joita haluan.

Oletko mielestäsi joutunut tekemään töitä, joita et halua?

– Teatterissa jonkin verran. Televisiossa rahan takia muutaman sellaisen, joissa tulos ei ollut erityisen hyvä. Teatterissa toisto ja se, että tehdään elävän yleisön edessä, vaatii, että näyttelijä seisoo tekemisensä takana. Ei sitä muuten katso pirukaan.

Työ maistuu yhä?

– Mitäpä muutakaan tekisin kuin näyttelisin! Asun nyt yksin ensimmäistä kertaa elämässäni. Katson televisiota valitettavasti liian paljon, ulkomaalaisia jännäreitä. Murhakomissiosta ei ole jäänyt yhtäkään osaa näkemättä eikä loistavaa Judi Denchiä sarjassa Vanha suola janottaa. Siis käsikirjoitettuja juttuja, ei mitään realityjä!

"En pidä haastatteluista, kun painettu sana on niin toista kuin puhe. Olen hölpöttäjä, ja juttua tulee vaikka kuinka. Paperille painettuna se vaikuttaa niin tyhmältä. Siitä tulee tärkeää."

Viime kuukaudet ovat menneet tiukkaan Ihmisen osaa harjoitellen ja sitten näytellen ja Kvartettikin pyörii tasaiseen tahtiin. Aikaa ei ole ollut edes kirjavuorten hyllyyn sijoittamiseen uudessa asunossa. Valkama on ahkera ja nopea lukija, kertaalleen Finlandia-esiraadissakin istunut.

– Näytökset loppuvat toukokuun puolivälissä ja alkavat vasta syyskuussa. En tee mitään. Istun parvekkeella, katselen televisiota sisällä, luen enkä saa mitään aikaiseksi. Se on parasta, Valkama unelmoi.

Ihmisen osassa hän sanoo potevansa ikäkompleksia siitä, että Salme sanoo olevansa tolkun iässä, jo seitsemänkymmenen, ja Valkama on enemmän.

– Jossain iltapäivälehdessä luki isoilla kirjaimilla, että tämä 78-vuotias konkari. Järkytti nähdä se painettuna – vaikka aina olen sanonut ikäni kaikille – sanoin harjoituksissa, että kattokaa kaverit, sehän on kauhea määrä! Kaksi vuotta ja 80 koossa, jos elää saa.

Valkama sanoo tuntevansa itsensä vanhaksi silloin, kun polvet kiukkuilevat tai pitäisi nettiasioita hoitaa.

Entä nuoreksi?

– Varmaan noitten isompien lastenlasten kanssa, niitten, jotka ovat aikuisia lähes. Tunnen itseni samanikäiseksi.

Emmi Parviainen, 25, Sanna-Kaisan esikoinen on Teatterikorkeakoulussa kolmannella vuosikurssilla – hänestä on tulossa näyttelijä neljännessä sukupolvessa. Kun isoäidiltä kyselee, miten Emmi perinnettä jatkaa, mummi muotoilee hienosti:

– Ei se käsittääkseni turhaan siellä ole.

– Joka toisessa kuvassa ajattelin Colin Firthiä – näkyyhän se? kyselee Valkama viitaten tämän haastattelun kuvauksiin.

Totuus tulee Salmen suusta

Hotakainen on pannut Salmen suuhun niin hienoja totuuksia, että niitä siteeraamalla pääsee kyselemään Valkamalta kaikenmoista.

Rahasta ja ahneudesta näytelmässä puhutaan paljon. Siitä, että tekojen sijaan ostetaan puhetta, ihmisen hinnasta, rahaan liittyvistä arvoista, jotka ovat niin toiset kuin Salmen sukupolvella. Ja siitä, että ihminen tekee rahasta mitä vain.

Tekisitkö rahasta mitä vain?

– En ole joutunut miettimään. Yksityiselämässä se raja kulkee. Ei muistelmia, ei muistelmia! Valkama kihertää, kun kustantajat kyselevät.

Valkama sanoo, ettei hän ole yhtä runollinen kuin näytelmän Salme.

– En pidä esimerkiksi haastatteluista, kun painettu sana on niin toista kuin puhe. Olen hölpöttäjä, ja juttua tulee vaikka kuinka. Paperille painettuna se vaikuttaa niin tyhmältä. Siitä tulee tärkeää, Valkama voihkii.

Siksipä kai hän höröttää tyytyväisenä, että ”hyvä hyvä” kuin mainoksen mainio mummi, kun nauhuri näyttää tekevän tenän. Television tunnustuksellisiin ohjelmiin häntä on vängetty tiuhaan. Mutta että ihminen menisi tv-studioon avautumaan!

Kun Salmen elämässä on se pahin tapahtunut ja matto on vedetty alta, hän sanoo: ”Ihan sama mitä linnut laulaa.” Voiko tyhjyyttä kipeämmin laittaa sanoiksi.

– Se on sellainen kohta, jota en ole koskaan saanut itkemättä ulos. Se on näytelmässä eri paikassa kuin kirjassa. Sanoin, että se pitää olla, sanon sen vaikka missä välissä.

– Menin mökille koko toukokuuksi yksin. Istuin lähestulkoon koko ajan verannalla ja katselin, miten lehdet tulivat puihin. Se oli ihan käsittämätöntä: kaljusta vihertäväksi parissa päivässä!

Hotakainen pistää pultsariksi päätyneen miehen kyttäämään roskiksestaan sitä, että olisi kerrankin elämässään paikalla, kun lehdet tulevat puihin: osaisi sanoa tunnilleen, milloin kevät tuli.

Oletko ikinä todistanut samaa?

– Meillä on mökki Kiskossa. Olimme siellä Pepen kanssa kaiket kesät. Yhtenä vuonna, kun Benno Besson vieraili Lillanissa, se halusi ohjata kesäkuussa. Pidin lomani toukokuussa. Menin mökille koko toukokuuksi yksin. Istuin lähestulkoon koko ajan verannalla ja katselin, miten lehdet tulivat puihin. Se oli ihan käsittämätöntä: kaljusta vihertäväksi parissa päivässä!

Valkama on onnellinen, että tytöt ovat mökki-ihmisiä ja vävyt myös. – Talo on ennallaan, mutta klapikone on kuulemma hankittu – voi herran tähden.

Salme Malmikunnas tietää myös, että ihminen tarvitse vain kaksi ominaisuutta, keskittymiskyvyn ja mielikuvituksen. Keskittyy siihen, mitä tekee, ja kuvittelee itsensä toisen asemaan. Siinä kaikki, muu seuraa perässä.

– Se on ihan suoraan se, mitä näyttelijä tarvitsee!

"Minähän olen ihan kuninkaallisten perään. On niin ihanaa, kun ihmiset elävät elämää, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ne ovat kauniita, pukeutuvat hyvin. Ja sitten rellestävät, ja kulissit kaatuvat."

Salmen mies Paavo pakenee elämän vääryyksiä mykkyyteen ja liiteriin klapihommin, miehet menevät metsälle, kalaan, autoa räpläämään.

Mikä on Valkaman pakopaikka?

Emmerdale! En voi olla katsomatta sitä. Siinä tapahtuu niin hulluja asioita, että voi hyvä isä. Ne näyttelevät hyvin, paitsi ne nuoret kaunottaret, joiden ei tarvitsekaan.

Neljä sukupolvea näyttämöllä

Kvartetti-ajan Ritva Valkama on jakanut kaupunginteatterissa pukuhuoneen Kyllikki Forssellin kanssa.

– Kohta kymmenen vuotta on siinä oltu – kaksi niin erilaista ihmistä kuin maan päällä olla voi! Meillä on kivaa yhdessä. Puhutaan aika paljon ruotsia, kun haluan pitää taitoani yllä. Jotain voisi vielä ruotsiksi tehdä. Samaan pukuhuoneeseen kopsahti äskettäin Seela Sella, siihen tutun duon väliin.

– Jos ollaan joskus kaikki kolme siinä kaikki yhtä aikaa, ei keretä kukaan näyttämölle, kun hölpötetään niin kauheasti.

Ihmisen osan nuorin näyttelijä on alle kymmenvuotias tyttö. Sukupolvia riittää noin neljä.

– Näen sukupolvikuilun, mutta ei se minua haittaa. On kiva, kun tässä on monta sellaista, joiden kanssa en ole töitä tehnyt. Pitää vain muistaa, millainen oli itse nuorena. Näyttelijä saa sillan kuilun yli heti harjoituksissa. Lasken leikkiä, että kunnioittakaa nyt harmaita hapsiani, olen tehnyt paljon enemmän kuin te! En mene ketään neuvomaan, sillä sitä varten on ohjaaja. Joskus kyllä ajattelen, että ai ai, kun tuo hoksaisi nyt. Ja aina ne hoksaa, fiksut ihmiset.

Ritva Valkama (1932–2020) oli legendaarisen Kvartetin viimeinen alkuperäinen jäsen. Häntä ennen taivaalliseen teatteriseurueeseen ovat liittyneet Lasse Pöysti (1927–2019), Kyllikki Forssell (1925–2019) ja Pentti Siimes (1929–2016).

Valkamalla on tapana julistaa ensi-illan alla rankimmassa harjoitusputkessa, että tässä ollaan kyllä tekemässä viimeistä roolia.

– Olisiko tämä yhdeksäs viimeinen rooli, mitä ikinä teen! Kaikki jo nauravat mulle, että mitä seuraavaksi teet. Neil Hardwick juuri katsoi teatterin ruokalassa sillä silmällä ja kysyi, että no, mitäs on tekeillä. Vastasin, että on sopimukseton tila – jostain löysin tällaisen.

Kevään ja kesän mittaan Valkamalta kuluu ainakin muutama viikonloppu yhteen harrastukseen: kuninkaallisiin.

– Minähän olen ihan kuninkaallisten perään – mikä ei lainkaan sovi kuvaan. Seuraan niitten juttuja, kuka on menossa kenenkin kanssa, ja kaikki nauravat minulle, mitä, sä olet ihan älykkään maineessa! Minusta on niin ihanaa, kun ihmiset elävät elämää, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ja ne ovat kauniita, pukeutuvat hyvin. Ja sitten rellestävät, ja kulissit kaatuvat. Ja kaikki nämä ihmiset tulevat historian jatkumosta.

– Maiju, joka asuu rivitalossa, järjestää mulle aina varjojuhannukset viikkoa ennen juhannusta, koska en enää jaksa lähteä mökille. On juhannusruoat ja koivut ovenpielissä. Viime kesänä Victorian häät osuivat siihen. Maijun mies on tekniikan miehiä ja järjesti kaiken vimpan päälle. Televisioruutukin oli puoli seinää, niin iso, että Pepekin näki jotain.

Diabetes vei Pepe Palolta näkökykyä viimeisinä vuosina.

– Välillä mentiin naisten kanssa keittiöön, ja ehdotin maljaa Victorialle, noustiin oikein seisomaan. Pojat yrittivät tulla siihen, mutta me vaan, että pois, pois. Emmi tuli, että ukki vaatii mummin sinne, koska hän ei tunne ketään kirkon käytävillä, ja mummi tuntee kaikki. Menin sitten selostamaan ne häät.

– Se oli niin hieno juhla, ja sitten itkettiin sitä sulhasen puhetta. Oli se ihan toista kuin Dianan ja Charlesin häät. Silloin morsian oli niin surkean näköinen, tukkakin ihan lätässä. Oli jätetty heitteille se tyttö, susille heitetty. Englannin kuningattaren kaikki lapset ovat yksityiselämässään epäonnistuneet – nehän on vähän kuin Salme.

Tiedä sitten kenelle Valkama selostaa vapun alla Williamin ja Katen häitä. Mutta vastikään kävi näin.

– Kun tulee urheilua televisiosta ja joku suomalainen voittaa, huudan kämpässä ääneen: Pepe, nyt tuli Suomelle kultaa Norjassa!

Haastattelu on ilmestynyt alun perin Apu-lehden numerossa 11/2011 otsikolla Legendan ja lesken osa.

Julkaistu: 12.5.2020
Kommentoi »