Apu

Jari Lindström: Persujen ryhmässä on turha puhua kansalaisoikeuksista – Niitä ei ole – On vain valkoihoisen suomalaisen oikeuksia

Jari Lindström: Persujen ryhmässä on turha puhua kansalaisoikeuksista – Niitä ei ole – On vain valkoihoisen suomalaisen oikeuksia
Jari Lindström kasvoi poliitikoksi Kuusankosken paperitehtailla, mutta hallituksessa perussuomalaisesta työministeristä tuli aktiivimallin kasvot. Kävi ilmi, ettei kotiseutu palaa ennalleen poliitikkojen toimilla.
Kuvat Antti Vettenranta

Tässä oli ennen Kymin ammattikoulu. Jari Lindström seisoo ison, keltaisen kivitalon pihassa Kuusankosken keskustassa. Täällä Lindström oppi ajamaan paperikonetta ja tekemään hiomon töitä. Koulua pyöritti Kymi-yhtiö, ja valmistuneet pääsivät suoraan paperitehtaalle töihin.

Lapsena Jari Lindström ajatteli, että hänestä voisi tulla poliisi, mutta kaveripiirissä lähtökohta oli se, että pojat hakevat peruskoulun jälkeen prosessiteollisuuden peruslinjalle ammattikouluun.

Näin Lindström päätyi samaan työhön kuin isä, isoisä ja tuhannet tällä seudulla kasvaneet häntä ennen. Tämä oli yli sata vuotta pohjoisen Kymenlaakson tarina: työt tarjoaa Yhtiö, ja niitä tehdään Tehtailla.

Jari Lindström oli yli 20 vuotta töissä Voikkaan paperitehtaan hiomossa. Suomen poliittisesta lähihistoriasta tiedetään, että hänestä tuli lopulta myös perussuomalaisten kansanedustaja ja ministeri. Nyt kaikista töistä on tullut potkut.

Tämä on yksi Lindströmin lempipaikkoja: Virtakiven yleisen saunan edusta Kymijoen rannalla. Ennen Virtakivi oli paperitehtaan sauna, jossa käytiin lauantaisin.

Lindström asuu edelleen Kuusankoskella. Hän auttelee muistisairasta äitiään, ja näinä päivinä ilmestyy muistelmat Syvään päähän (WSOY).

Lindström on 54-vuotias. Vaiheikas työura on opettanut, että ministeri Lindströmillä ei ole paljonkaan hyödyllistä sanottavaa töistä potkitulle paperimies Lindströmille.

Mutta ei se paperimieskään jaksaisi sympata entistä ministeriä, joka saa noin 3 000 euron sopeutumisrahaa ja miettii, mihin alkaisi seuraavaksi.

– Minulla oli politiikasta ihan väärä kuva: ajattelin, että siellä herrat nostaa isoa palkkaa ja kun ne sanoo naps, asiat tapahtuvat. Eihän se sitten niin mennyt.  

Perussuomalaisten sloganista "Saat mitä tilaat" tuli lentävä lause puolueen politiikkaa vastustaneiden äänestäjien joukossa.

Rakennemuutoksen ja populismin kasvatti

Lindströmin työura on tarina kahdesta murroksesta: teollisuuden rakennemuutoksesta ja sen raunioilta pontta saaneesta populistisesta liikkeestä. Tehdastyöt vei globalisaation ja robottien yhdistelmä. Politiikassa ura päättyi perussuomalaisten hajaantumiseen.

Lindström nousi eduskuntaan 2011, kun tuli iso jytky. Eduskuntatalossa etsittiin tilaa paisuneelle persuryhmälle, joka jätti taakseen jopa keskustan. Kymijoen rannoilla oli kyse siitä, että demarien yksinvalta murtui.

Perusvirsi kuuluu, että perinteiset puolueet eivät pystyneet vastaamaan muutokseen, johon globaalitalouden, kaupungistumisen ja teknologian kehittymisen pyörteet Suomen ajoivat.

"Me ollaan aina oltu parhaimmillaan, kun huudetaan että mikä kaikki on väärin. Mutta kun pitäisi sanoa, mikä on oikein… Ei persuilla ole ollut yhtään sen viisaampia vastauksia."

Perussuomalaiset tarjosi vaihtoehtoa. Henki oli se, että perussuomalaiset menevät politiikan ytimeen, mutta säilyvät jotenkin toisenlaisina kuin poliitikot.

– Ihmiset hakivat hädässään jotain muuta, Lindström sanoo.

– Ne ajatteli, että okei, pystyisivätkö persut siihen, mihin muut eivät.

Vastaus on jo selvinnyt.

Monenlaiseen tilanteeseen Lindströmkin politiikassa päätyi, mutta ei sellaiseen, jossa olisi onnistuttu ratkaisemaan työttömän paperimiehen tulevaisuus.

– Me ollaan aina oltu parhaimmillaan, kun huudetaan että mikä kaikki on väärin. Mutta kun pitäisi sanoa, mikä on oikein… Ei persuilla ole ollut yhtään sen viisaampia vastauksia.

– Populisti saa suosionsa kansalta ja menettää todennäköisesti suosionsa, kun ryhtyy tekemään sitä, mitä pitää tehdä, ei niinkään sitä, mitä haluaisi tehdä.

Miksi Lindström ei ole demari?

Kävelemme Kymijoen rannassa Kuusankosken keskustassa. Rantaan näkyy sairaala, jossa Lindström on syntynyt.

– Olen asunut tuolla, tuolla, tossa ja nyt asun noissa taloissa…

Lindströmin elämässä kaikki tiet ovat johtaneet Kymijoen rantaan.

Samana vuonna, kun Voikkaan tehdas suljettiin, Lindström osallistui perussuomalaisten Kymenlaakson piirikokoukseen ja päätyi vähän vahingossa kansanedustajaehdokkaaksi. Eduskuntaan hän pääsi toisella yrittämällä.

Mikä siinä muuten on, että Lindström ei ole demari? Kaikkihan täällä ovat!

"Olen kaiken maailman Paperiliiton retkipäivillä ollut, nähnyt ja kuullut ne toverijutut. Semmonen ei minulle istu."

Lindström sanoo, että ”yhden asian ympärillä tapahtuva vouhotus” on aina ärsyttänyt häntä.

– Mulla on vastenmielisyys sitä kohtaan, että pitää rinta kaarella marssia samassa joukossa. Olen kaiken maailman Paperiliiton retkipäivillä ollut, nähnyt ja kuullut ne toverijutut. Semmonen ei minulle istu.

Suorapuheisuus ja vastavirtaan kulkeminen on varmasti sopinut Lindströmiä kannattaneille. Se on ollut kovempi pala, ehkä yllätyskin, että kun persujen piti valita politiikassa epäkohtien sijaan ratkaisuja, ne olivat yhteisiä kokoomuksen ja keskustan kanssa.

Lindström sanoo olevansa elävä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun populisti pääsee valtaan.

– Populisti saa suosionsa kansalta ja menettää todennäköisesti suosionsa, kun ryhtyy tekemään sitä, mitä pitää tehdä, ei niinkään sitä, mitä haluaisi tehdä.

– Muistan, kun Niinistön Jussin velipoika Jaakko sanoi sunnuntaina: vittu mitä paskaa, minä lähden kotiin! Se jäi mieleen. Se oli tiivistettynä koko revohka, Lindström muistelee puoluekokousta, joka johti sinisten erkaantumiseen perussuomalaisista.

Aktiivimallin kasvot

Lindström istuu puistonpenkille kertaamaan kansanedustajan uraa.

Ensimmäinen kausi oli opettelua. Kävi ilmi, ettei kansanedustaja voi päättää yksin juuri mistään. Työ on hidasta, sitä on paljon, eikä siitä heru kiitoksia.

Toisella kaudella Lindströmistä tuli oikeus- ja työministeri. Ehkä tilanne sitten muuttuisi? Ainakin olisi valtaa.

Ministeriksi päätyminen paljastui hirveäksi hommaksi.

Perussuomalaisten ryhmässä hallituskausi oli riitaisa alusta asti. Ensinnäkin puolue oli sitoutunut oikeistolaiseen hallitusohjelmaan, jota oli vaikea puolustaa toreilla.

Lindström itse oli työministerinä Sipilän hallituksen pahamaineisimman operaation eli aktiivimallin kasvot. Hän sanoo tienneensä, että hallituksen sosiaali- ja työllisyyspolitiikka iskee eniten perussuomalaisten kannattajiin, mutta kuten kunnon oikeistolainen, hän sanoo, että työllisyyspolitiikassa ei ole kivoja ratkaisuja. Kun Suomea pantiin kuntoon, jaettavana oli vain kiristyksiä.

"Tää yhdeksän hyväkkään ryhmä päätti, että sote ei etene, jos maahanmuuttopoliittiset toimet eivät etene. Soini repi perseensä täysin. Se haukku ne ihan pystyyn."

Toisekseen Suomeen alkoi tulla pakolaiskriisin seurauksena runsaasti turvapaikanhakijoita.

Perussuomalaiset ajoi jyrkkää maahanmuuttopolitiikkaa, ja se myös onnistui siinä. Suomi vaikeutti perheenyhdistämistä ja tehosti pakkopalautuksia.

Tämä ei riittänyt. Lindströmin äänessä on syvää turhautumista, kun hän puhuu halla-aholaisista, eli niin sanotuista nuivista.

Persujen ryhmässä on ihan turha puhua mistään demokratia-asioista tai kansalaisoikeuksista. Niitä ei ole. On vain valkoihoisella suomalaisella olevia oikeuksia. Jatkuva vänkäys tän porukan kanssa, puhumattakaan mistään sukupuoliasioista… voi luoja!

Sukupuoliasioilla Lindström tarkoittaa keskustelua tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Pääministeri Juha Sipilä ja työministeri Jari Lindström eduskunnassa.

Nuivat kiristivät hallitusta – Kuka hajotti puolueen?

Pahin sota alkoi, kun nuivat alkoivat kiristää hallitusta Jussi Halla-ahon johdolla kuntavaalien alla 2017.

– Tää yhdeksän hyväkkään ryhmä päätti, että sote ei etene, jos maahanmuuttopoliittiset toimet eivät etene. Se aiheutti hirvittävän riidan. Soini ja Huhtasaari ottivat tulisesti yhteen. Soini repi perseensä täysin. Se haukku ne ihan pystyyn.

Timo Soini vaati, että nuivat pyytävät julkisesti anteeksi ulostuloaan. On vaikea kuvailla, miten kylmällä sävyllä Lindström lausuu Laura Huhtasaaren nimen.

– Kaikki muut pyysi paitsi Laura Huhtasaari. Silloin repesi se ryhmä. Loppu oli yhtä helvetin kyräilyä. Sillä asetelmalla mentiin Jyväskylään.

Jyväskylän puoluekokous pidettiin kesällä 2017. Jussi Halla-ahosta tuli puolueen puheenjohtaja, mutta Lindströmin kannalta suurempi yllätys liittyi varapuheenjohtajiin.

– Suurin järkytys oli, että Laura Huhtasaari voitti Jussi Niinistön. Se oli se juttu. Halla-aho suositteli äänestämään Laura Huhtasaarta. Se oli keskisormen näyttö meille, jotka oli se paska kannettu hallituksessa.

– Sillä hetkellä tajusin, että tämä on tässä.

Jussi Niinistön tappio Laura Huhtasaarelle Jyväskylän puoluekokouksen varapuheenjohtajavaaleissa 2017 oli Jari Lindströmille se korsi, joka katkaisi kamelin selän.

Yhden asian puolue? Ei kiitos!

Lindström löysi itsensä puolueesta, jossa ei tosiaan vouhotettu kuin yhdestä asiasta, ja se asia oli maahanmuutto. Ongelma oli ihan itse aiheutettu, sillä halla-aholaisten vaaleissa tuoma kannatus oli kelvannut puolueelle oikein hyvin.

Puheenjohtajavaalia seuraavana yönä jyväskyläläisessä hotellihuoneessa syntyi ajatus uudesta puolueesta, josta tuli Sininen tulevaisuus, siniset.

Jari Lindström ei suunnitteluun osallistunut. Hän oli vaimonsa ja muutaman muun perussuomalaisen kanssa ”ottamassa tuikkua murheeseen”. 

– Hyvällä porukalla kierrettiin pari kapakkaa, laulettiin karaokea ja puhuttiin paskaa.

Se ei enää edes yllättänyt, että toisena puoluekokouspäivänä halla-aholaiset yrittivät vallata piirien kautta myös koko puoluevaltuuston. Epäusko ja järkytys vaihtui kyllästymiseen.

– Muistan, kun Niinistön Jussin velipoika Jaakko sanoi sunnuntaina: vittu mitä paskaa, minä lähden kotiin! Se jäi mieleen. Se oli tiivistettynä koko revohka.

Sinisen tulevaisuuden puoluekokous Tampereella 16. joulukuuta 2017. Vasemmalta puheenjohtaja Sampo Terho, puoluesihteeri Matti Torvinen, 1. varapuheenjohtaja Jari Lindström, 2. varapuheenjohtaja Tiina Elovaara ja 3. varapuheenjohtaja Tiina Ahva.

Politiikan aika oli ohi

Hallitustaipaleen loppuajan Lindström oli ministeri erikoisessa puolueessa. Kannatusta oli prosentti tai pari, ministereitä viisi.

Nyt valtakunnan politiikka on hänen osaltaan ohi.

– Persu Light ei kiinnostanut ihmisiä, eli se siitä.

Lindström istuu edelleen Kouvolan kaupunginvaltuustossa. Kuusankoskella tosin ei ajatella, että ollaan kouvolalaisia. Kuusaa on oma juttunsa, sanoo Lindström. Hän haluaa esitellä kotiseutuaan vierailijoille, jospa se avaisi mistä Kuusaan jutussa on kyse. Ajamme Voikkaalle.

Eturivin vakavat herrat Soini, Niinistö ja Lindström eduskunnassa 2019.

Lapsuus tehtaan katveessa

Lindström viittoilee katujen varsille.

– Tää oli ennen liike-elämän keskus. Voikkaalle tultiin suureen maailmaan, täällä oli vaateliikkeet ja kelloliikkeet. Tässä oli valokuvaliike, kirjakauppa, urheilukauppa, pankkejakin sadan metrin välein, ja posti tässä…

– Tuo oli yhtiön oma terveyskeskus, se on nykyään Pihlajalinnaa.

– Tuolla oli minun ensimmäinen asunto, keltaisessa talossa… nekin oli yhtiön taloja.

Kaikki täällä on yhtiön rakennuttamaa, sanoo Lindström.

Niin oli myös lapsuudenkoti Pilkanmaassa. Perheessä oli kolme lasta. Isä kävi töissä tehtaalla, äiti oli kotona. Eron jälkeen äiti siivosi koululla. Rahat olivat tiukassa ja äiti alkoi juoda.

– Aika tyypillinen duunariperhe, Lindström kuittaa lapsuuden.

"80-luvun alkupuolella käännettiin käsin venttiileitä. Kun oli fyysisiä työvaiheita, oli myös porukkaa. Joka nurkassa piti olla joku."

Kymiyhtiö syntyi, kun Kymin, Kuusankosken ja Voikkaan tehtaat yhdistyivät 1904. Piiput edustivat edistystä. Niiden mukana siirryttiin maatalousyhteiskunnasta kohti modernia menoa: oli palkkaa, kerrostaloja, perustipa yhtiö kansakoulujakin. Sivistyksen valoa työläisille!

Kun Lindström kävi ammattikoulua, tietotekniikka oli vasta tuloillaan. Työ tehtaassa tarkoitti varmaa toimeentuloa. Lindström osti ensimmäisellä palkallaan stereot ja Abban levyn. Hän oli 17-vuotias ja asui kotona. Palkka tuntui isolta, vaikka työ oli raskasta.

– 80-luvun alkupuolella käännettiin käsin venttiileitä. Kun oli fyysisiä työvaiheita, oli myös porukkaa. Joka nurkassa piti olla joku.

Tehtaat ovat paikkakunnan siunaus ja kirous, Lindström sanoo nyt. Ensin ne toivat työtä, sitten työttömyyttä. Nykyään kukaan ei tiedä, mitä niiden jälkeen pitäisi tehdä.

Kymintehtaan vanhassa tehdasmiljöössä toimii nykyään Kuusankosken taideruukki. Jari Lindström sanoo, että seudulla on turha odottaa, että jostain putkahtaisi uusia tehtaita. Niiden sijaan pitää iloita pienistä ja keskisuurista yrityksistä.

Lauantaisauna, juuriharja ja mäntysaippuaa

Ajamme Kymijoen rantaan, ison valkoisen rakennuksen pihaan. Se oli ennen yhtiön sauna. Sinne mentiin kerran viikossa, lauantaisin.

– Juuriharja ja mäntysaippua, niillä vedettiin nahka niin että se soi. Istuttiin alalauteilla, kun yhtiön äijät heitti löylyä.

Saunan edessä virtaava Kymijoki on voimakas, leveä ja tumma. Se on tämän seudun meri: sielunmaisema, uimapaikka, yhteys muuhun maailmaan.

Tehtaat rakennettiin aikoinaan tänne, sillä täällä on joki, metsää ja junayhteydet aina Pietariin saakka. Ei voinut kuvitellakaan, että tällainen resepti joskus vanhenisi.

Politiikassa Lindström näki, miten vajavaiset ovat kansallisen politiikan mahdollisuudet, kun globaali yritys virtaviivaistaa, tehostaa, lopettaa. Voihan sitä tarjota muutosturvaa ja starttirahaa – mutta ”sekin kuulostaa helposti pelkältä lässytykseltä”.

Ja lässytys on se, mitä perussuomalaisen kuuluu varoa. Juuri politiikan kieli etäännyttää ihmisiä politiikasta, sanoo Lindström – tai siis ”sano Jarppa vaan”, kuten hän jatkuvasti pyytää.

Vasta ilmestyneistä muistelmistakin syntyy vaikutelma, että jos Lindström jonkin muistikuvan itsestään haluaa jättää, se on se, että hän ei ole entinen herra, vaan nykyinen äijä. Hän kiroilee kuin perkele ja naureskelee kansainvälisten kokousten ruokatarjoiluille: iso lautanen, muutama viiru ruokaa siellä täällä.

Lindströmin taktiikkana on houkutella kirjan lukija puolelleen sillä, että myöntää kaiken, eikä sillä, että ottaa kaikesta ansion. Näin hän kuvaa yhteiskuntasopimuksen syntymistä, jonka hän, Juha Sipilä ja Alex Stubb kuittasivat kuuluisaksi tulleella nyrkkitervehdyksellä:

– Itse asia jäi täysin piiloon ja pääasiaksi jäi herrojen tuulettelu köyhien kustannuksella. Voi perkele!

Ministerit Jari Lindström, Alexander Stubb ja surullisenkuuluisa fist bump -tervehdys, jolle Juha Sipilän hallituksen vastustajat irvailivat pitkään. Kuva on otettu maaliskuussa 2016 Kesärannassa, jossa järjestettiin hallituksen neuvottelut ja tiedotustilaisuus yhteiskuntasopimuksesta.

Koneet korvasivat ihmiset yksi kerrallaan

Voikkaan tehdasalueen omistaa nykyään kiinteistökehitysyhtiö. Parkkipaikan asfaltin läpi puskee heinää.

– Tähän jätin auton töihin tullessa, tälle tolpalle, Lindström viittilöi parkkipaikalla. 

Tuhansia kertoja sisään tehtaan porteista, sisälle harmaaseen rakennukseen, painehiomolle.

Paperitehtaiden portit ovat tuttuja uutiskuvista. Uutiset ovat yleensä huonoja. Yyteitä, ulosmarsseja, lakkoja, tehtaiden lopettamisia.

Voikkaallakin väki väheni koko sen ajan, kun Lindström oli töissä.

– Aina kun tuli uusi laite, jonkun ihmisen tekemä työvaihe jäi pois.

Lindström oli töissä kolmella eri hiomolla.

– Ensimmäisessä paikassa oli ykstoista ukkoa vuorossa. Viimeisessä enää neljä, ja silti tuotanto oli moninkertainen.

Jari Lindström laulaa karaokessa esimerkiksi Juicea ja Samuli Edelmannin biisejä. Suosikkiyhtye on kuitenkin AC/DC.

Voikkaan paperikoneet makasivat tehdashalleissa kuin valtamerilaivat meressä. Ne pärjäsivät koko ajan vähemmällä miehistöllä, ja lopulta laivat liputettiin muille maille.

Kun Voikkaalla pantiin huhtikuussa 2004 kiinni paperikone numero 17, arveltiin, että se on suurin asia, joka Voikkaata on kohdannut. Se oli hurja hetki: kammet väännettiin kiinni, kone vaimeni kymmenien vuosien päätteeksi ja niin katosi 160 ihmisen työpaikka.

Samana vappuna tehtaanjohtaja Raimo Särkelä piti puheen, jossa hän sanoi, että nyt tehtaalla on perusasiat kunnossa. Puhe vilisi johtajien sanoja: tuotantotehokkuus, kilpailykyky, kustannusrakenne… kaiken piti olla kunnossa.

Kaksi vuotta myöhemmin koko tehdas lakkautettiin.

Ei se niin ihmeellistä ole, että täällä ei juuri luoteta herroihin – ei välttämättä edes sellaisiin, jotka ovat itse entisiä paperimiehiä.

Paperitehtaalla työskennellessään Lindström jätti autonsa tälle parkkipaikalle, tolpalle numero neljä. Nyt paikka kasvaa koiranputkea.

Kuusaa on mielentila

Kotiseutukierros päättyy Kuusankoski-talon pihalle.

Lindström viittoilee taas kohti tuttuja paikkoja. Täällä on ajettu korttelirallia, tuolla näkyy kuntosali, josta löytyi vaimo. Vaimon tytär, tyttärentytär ja molemmat veljet asuvat lähistöllä.

Eduskunnan sopeutumisraha kestää kaksi vuotta vaaleista. Uusi työ voisi löytyä vaikka työllisyydenhoidosta. Tai mistä sitä tietää.

– Sen olen oppinut, että ei voi odottaa, että valtio tulisi ja keksisi uudet tehtaat. Itse se pitää miettiä, mitä täällä aiotaan tehdä.

Lindström sanoo, ettei lähde Kuusankoskelta mihinkään.

– Kuusaa on mielentila. Rakastan tätä paikkaa.

Hän osoittaa S-marketin kulmaa.

– Tossa oli aikanaan pienteollisuustalo, jonka joku tuhopoltti. Siinä oli ravintola, jossa tuli käytyä.

Ravintolan nimi oli Figaro, ja sen pääsylipussa luki: Tervetuloa Figaron päätähuimaaviin seikkailuihin.

Jari Lindström

  • Syntynyt 1965 Kuusankoskella.
  • Kouvolan kaupunginvaltuutettu (siniset). Perussuomalaisten ja sinisen tulevaisuuden kansanedustaja 2011–2019. Sipilän hallituksen työ- ja oikeusministeri 2015–2017 ja työministeri 2017–2019.
  • Paperimies Voikkaalla 1983–2006, opiskellut laborantiksi.
  • Asuu Kuusankoskella vaimonsa ja kahden koiransa kanssa.
  • Muistelmat Syvään päähän (WSOY) ilmestyi juuri.
Julkaistu: 20.5.2020
Kommentoi »