Ali Haidar, parikymppinen Afganistanin pakolainen ottaa Tapani Ojalehtoa, 75, käsikynkästä ja auttaa hänet istumaan. Vakituinen työpaikka Övertorneån vanhainkodissa Ruotsin Tornionjokilaaksossa on mieluinen.
– Uskon että kaikki pakolaiset haluavat työskennellä. Heitä täytyy vain auttaa alkuun, Ali sanoo.
Lukion suorittanut Haidar pääsi opiskelemaan myös sairaanhoitajaksi, mutta hän on päättänyt sen sijaan työskennellä jonkin aikaa lähihoitajana. Opintopolku on vaatinut paljon työtä, sillä hän oli luku- ja kirjoitustaidoton tullessaan Ruotsiin 16-vuotiaana vuonna 2009. Hän muistaa ensimmäisistä päivistä sen, että useat pysähtyivät tuijottamaan tulijoita kadulla.
– Ei sellaista ole enää. Meistä pakolaisista on tullut täällä niin arkipäiväisiä, Ali hymähtää.
Suomesta Övertorneån kunnan keskustaan ajetaan yli komean rautasillan, jokilaakson suomalaisillekin tutun ICA-ruokakaupan ohitse ja edelleen rapattujen ja lautaverhoiltujen liikekiinteistöjen tuntumaan. Ei ihme, että moni lähiseudun suomalainen päättää vuosittain vaihtaa kotimaataan asettuakseen näihin maisemiin.
Noin 4700 asukkaan Övertorneån kunta Ruotsin Tornionjokilaaksossa on ottanut myös vastaan vuosittain vähintään 15 kiintiöpakolaista kahdeksan vuoden ajan. Pakolaisten auttamisen perinteet ovat huomattavasti pidemmät, kertoo kunnan tiedottaja Göran Lahti, jonka sukujuuret ovat monen muun tavoin Suomessa.
– Iäkkäimmät övertorneålaiset muistavat vielä, kun vastarannalla paloi ja ihmiset pakenivat Ruotsin puolelle. Autoimme heitä silloin, ja autamme pakolaisia nyt, Lahti sanoo.
Lisäksi kunnassa sijaitsevaan yksityiseen turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseen saapui viime lokakuussa 140 turvapaikanhakijaa. Kunnan työntekijät kertovat olevansa turhautuneita, sillä valtio antaa rahaa pakolaisten, mutta ei turvapaikanhakijoiden auttamiseksi.
– Esikoulun opettaja ajaa keskukselle aamulla pikkubussilla ja kerää lapset mukaan. Aikuisilla päivät kuluvat oleskelulupapäätöstä odottaessa, maahanmuuttokoordinaattori Gayle Rolando sanoo.
Tilanteen tekee ongelmalliseksi myös se, että turvapaikanhakijoiden määrä tuli kunnalle yllätyksenä. Kun uutinen tuli, kuntalaiset ryhtyivät toimeen. Kunnan kädet olivat sidotut, mutta paikalliset keräsivät peräti 3 000 kiloa talvivaatteita kuntaan tuleville turvapaikanhakijoille. Kun keskukseen tuli ennakkotieto miehiltä puuttuvista kengistä, niitä ilmestyi pian kasapäin.
– Myös useat vanhukset haluavat auttaa, sillä heillä on omakohtaista kokemusta sodan alta pakenemisesta, Lahti sanoo.
Övertorneån sosiaalijohtaja Carina Ylipuranen laskee, että kunta ei itse asiassa käytä aivan kaikkia rahoja mitä se saa pakolaisten vastaanottamisesta. Jokaista pakolaista kohden kunta saa 82 900 kruunua (noin 9 000 euroa), jonka tulee riittää kahdeksi vuodeksi. Pakolaisten toimeentulo on turvattu Ruotsin kansaneläkelaitoksesta tämän kahden vuoden ajan. Sen jälkeen vaihtoehtona on joko toimeentulotuki tai työllistyminen.
Aikuisten pakolaisten kaksi ensimmäistä vuotta täyttyvät kieliopinnoista ja erilaisista kursseista, joissa perehdytään ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Toisen vuoden loppupuolella on työharjoitteluiden ja kokeiluiden vuoro. Ylipuranen sanoo, että työharjoitteluun ja työssä oppimiseen kannattaa panostaa jo sen takia, että muutoin rahaa kuuluu rutkasti enemmän toimentulotukiin myöhemmin.
– Ketään ei jätetä oman onnensa nojaan, vaan autetaan ja tuetaan niin kauan, että sopiva työ löytyy, Ylipuranen sanoo.
Sosiaalijohtaja Ylipuranen kertoo, että vanhusvoittoinen kunta ymmärsi kymmenisen vuotta sitten tarvitsevansa lisää asukkaita. Väkiluku laski kymmenillä vuosittain, ja pian vanhuksille tarvittaisiin lisää hoitajia.
Vuosien mittaan pakolaisista valtaosa, yhteensä 170, on päättänyt jäädä kuntaan asumaan.
Lahti laskee, että työikäisistä pakolaisista vain kolme on tällä hetkellä työttömänä.
Pakolaisia työskentelee vanhustenhoidon lisäksi kouluilla, kunnan palveluksessa ja maatiloilla.
Vaikka kielikurssi olisi vielä vaiheessa, esimerkiksi metsänistutus onnistuu. Ruotsia maahanmuuttajille -kurssi alkaa viikkojen kuluessa pakolaisten saapumisesta kuntaan.
Ruotsille pakolaisten vastaanottaminen on aivan eri kokoluokan asia kuin Suomelle. Ruotsi oli muun muassa vastaanottanut syyrialaisia pakolaisia jo viime vuoden alkuun mennessä runsaat 23 000 eli enemmän kuin mikään muu valtio Lähi-idän ulkopuolella. Lisäksi Ruotsi on myöntänyt kaikille Ruotsista turvaa hakeville syyrialaisille pysyvän oleskeluluvan.
Suomessa edellisen hallituksen työministeri Lauri Ihalainen ja sisäministeri Päivi Räsänen vetosivat kuntiin kuntapaikkojen perustamiseksi sadoille pakolaisille. Suomi on kahden edellisvuoden ajan sitoutunut ottamaan vastaan 1 050 YK:n kiintiöpakolaista. Siinä onnistuminen on kiinni siitä, löytyykö kunnilta halua ottaa pakolaisia vastaan, sillä Suomessa kunnilla ei ole velvoitetta ottaa pakolaisia vastaan.
Suomen Pakolaisapu ry:n kotimaan toimintojen päällikkö Pia Lindfors uskoo Suomen kuntien pelkäävän turhaan sitä, etteivät ne selviäisi pakolaisten auttajina. Valtio korvaa hänen mukaansa alkuvaiheen kustannukset ja käytännössä pakolaisetkin muuttavat ennemmin töiden perässä kuin jäävät sosiaalitoimen asiakkaiksi.
Pienissä kunnissa on usein paremmat edellytykset kielen oppimiseen arjessa, vaikka pienet ryhmäkoot asettavat haasteita opetuksen järjestämiseen. Suurissa kaupungeissa opetuspaikkoja ei riitä kaikille.
Lindforsin mukaan kaupunkielämälle tyypillisesti yhteydet esimerkiksi naapureihin voivat jäädä ohuiksi.
Pakolaisapu on linjannut, että kiintiöpakolaisten sijoittamisesta tulisi päättää kuntia isommissa yksiköissä.
– Tähän olisi hyvä tilaisuus sote-uudistuksen yhteydessä. Kunnat eivät voisi kieltäytyä vastuunkannosta, mutta myös resurssit olisivat yhtä kuntaa isommat.
Kun noustaan punaisen linja-autoaseman nurkalta ylös, päästään Övertorneån kansanopistolle. Täällä Hassan Khatir Ali, ohimoilta harmaantunut Ruotsin kielen opettaja kiertää pöydästä toiseen seuraamassa läppäreillään opiskelevia lapsia.
– Aivan ensimmäisenä täytyy opiskella kieli. Sitten kaikki muu on mahdollista, hän painottaa.
Hassan on paennut kahta sotaa. Ensin hän pakeni Darfurin veristä sisällissotaa vuonna 2000 Libyaan, missä hän työskenteli kirjanpitäjänä. Vuonna 2011 kansa nousi diktaattoria Muammar Gaddafia vastaan, seurasi uusi sisällissota ja Hassan pakeni tuhansien muiden tavoin Tunisiaan.
– Ympärillä pommitettiin, enkä voinut palata vanhaan kotimaahani. Saavuttuani leirille ymmärsin ensimmäistä kertaa olevani pakolainen ja se oli raskasta, hän vakavoituu.
Hän odotti päätöstä perheensä kanssa 10 000 pakolaisen joukossa vuoden. Sitten tuli tieto, että heidät otetaan Ruotsiin Övertorneålle. Sinä iltana leirissä iloittiin.
Hänen nyt 10-vuotias poikansa aloitti esikoulun viikon kuluttua saapumisesta Övertorneåån, ja Hassan aloitti vaimonsa kanssa kieliopinnot. Vuoden kuluttua Hassan aloitti pakolaisten apulaisopettajana kunnan työntekijänä.
Hassan kertoo, että Ruotsi on hänen kotimaansa, ja perhe jää Övertorneålle, jos töitä löytyy jatkossakin. Övertorneå tuntuu sopivan kokoiselta kunnalta, jossa on ollut helppo tutustua toisiin ihmisiin. Perhe ja naapurit kyläilevät toistensa luona.
Turvallisessa ympäristössä on syntynyt uudet arkirutiinit. Myös ruotsalainen diskuteeraus on tullut tutuksi.
– Täällä kysytään töissä aina miksi? Miksi, miksi, hän purskahtaa nauramaan.
Paitsi töissä, pakolaiset tutustuvat kantaruotsalaisiin kouluissa. Kunnan työntekijät painottavat sitä, kuinka tärkeää on saada lapset ja nuoret koulun penkille mahdollisimman pian. Niin on saatu hyviä tuloksia.
Göran Lahti avaa tietokoneensa ja näyttää valkolakkisten, iloisten ylioppilaiden kuvaa.
Yksi nuorista on Kisanet Tesfaghabir, joka tuli Övertorneåån neljä vuotta sitten 17-vuotiaana ilman vanhempiaan tai sukulaisiaan.
Koillis-Afrikassa sijaitseva Eritrea on ollut epävakaa maa jo kauan. Ihmisoikeusloukkaukset ja epädemokraattinen valtionjohto ovat saaneet sadat tuhannet ihmiset pakenemaan maasta.
Kisanet on yksi Eritrean pakolaisista. Hän muistelee, että koulun aloittaminen heti saapumisen jälkeen oli rankkaa ja yksinäistä. Lukioon pääseminen antoi uuden alun ja uusia ystäviä.
Ruotsiin saavuttuaan hän tarvitsi jatkuvasti tulkin apua. Kun kielitaito karttui nopeasti, hän ryhtyi itse Eritrean kielen tigrinjatin tulkiksi ja lukio-opintojen ohessa yrittäjäksi. Kisanet palkittiin vuonna 2014 Ruotsin Nuorten Yrittäjien palkinnolla.
Nyt hän jakaa aikansa yrityksensä ja hoivakodin työvuorojen välillä. Kunta huolehtii myös 18–21-vuotiaista pakolaisista tukemalla heidän työllistymistään tai opiskelemaan pääsyä. Kisanet haaveilee opiskelemista lääkäriksi tai hammaslääkäriksi.
– Se tietäisi muuttoa Etelä-Ruotsiin. Olen kotoisin pienestä kylästä ja viihdyn myös siksi Övertorneåssa. Jos lähden yliopistoon muualle, uskon tulevani takaisin.
Peter Thwangin Lawrence-poika varttuu punaisessa puutalossa Juoksengin maaseudulla. Jos kaikki menee hyvin, perhe asuu jatkossakin peltojen keskellä.
Burmasta paennut Peter Thwang astelee Tornionjoen rantatörmältä punamullan väriseen omakotitaloonsa. Sisällä taaperoikäinen Lawrence kömpii alas sohvalta ja töpöttää keittiöön äitinsä luo. Napapiiri on muutaman sadan metrin päässä, eikä Peterin työpaikalle karjatilalle Juoksengin kylässä ole juurikaan pidempi matka.
– En usko, että olisin saanut tätä työpaikkaa ilman apua, Peter pohtii.
Hän oli ensimmäisiä Övertorneån pakolaisia saapuessaan joulukuussa 2007. Kieliopintojen lisäksi hän suoritti peruskoulun oppimäärän ja osallistui pakolaisten työllistämisohjelmaan. Siihen kuuluu erilaisissa työtehtävissä kiertäminen eri työnantajien palveluksessa. Samalla kieli, kulttuuri ja työtehtävät tulivat tutuiksi.
Malli on perua jo vuodelta 1998, kun Övertorneån omien nuorten työllistymistä kehitettiin.
Kulttuurierot ja heikko kielitaito voivat tuoda ongelmia, mutta ne ovat ratkaistavissa. Työurastartissa yritys saa noin 60 prosenttia palkkatukea. Pakolaisten kohdalla palkkatuki on 80 prosenttia.
– Tuki auttoi, minkä lisäksi kunta auttoi meitä pakolaisia ja työnantajia tutustumaan toisiimme, Peter sanoo.
Nyt töitä on ollut ympärivuotisesti kolmen vuoden ajan, eikä palkkatukea ole alun jälkeen tarvittu. Peter pukee Suomen Rehun työhaalarit ylleen ja vilkaisee lypsyrobottia.
– Pidän eläinten kanssa työskentelystä hyvin paljon. Huomisesta ei koskaan tiedä, mutta toivomme, että voimme jäädä tänne. Uskomme, että kaikki menee hyvin.
Väki vanhenee Ruotsissakin. Pakolaisista odotetaan kaivattua työvoimaa rajaseudun kuntien vanhuspalveluihin.
Suomen Pakolaisapu ry:n kotimaan toimintojen päällikkö Pia Lindfors arvioi, että Övertorneån työllistämisohjelma vaikuttaa moneen asiaa pakolaisten kotouttamisessa.
– Töitä tehdessä uusi kieli ja uudet ihmiset tulevat tutuksi – edellyttäen että töitä tehdään muiden kanssa. Jos jäädään yksin tiskaamaan, kielitaito ei kehity.
Myös Suomen Pakolaisapu on tehnyt töitä kannustaakseen kuntia ottamaan pakolaisia vastaan. Syyrian sodan vuoksi monet kunnat ovat tarttuneet toimeen.
– Syyrialaisten hätä on niin akuutti, että monilla on herännyt tarve auttaa. Ennen tuntui siltä, että pitkäaikaisiin kriiseihin esimerkiksi Kongossa on turruttu, hän vertaa.
Lindfors huomauttaa, että Suomesta löytyy esimerkkejä kaikkia hyödyttäneestä kotoutumisesta. Erityisesti tulijoille töitä tarjoavat maatalouspainotteiset kunnat ovat onnistuneet siinä.
– Jos taas nuorille ei löydy työpaikkaa, vaan he muuttavat töiden perässä muualle, ei pakolaisista ole kunnalle pelastajiksi.
Muuttuva pakolaispolitiikka
Työ- ja elinkeinoministeriön maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman kaipaa kunnilta monivuotisia päätöksiä pakolaisten vastaanotosta. Tällöin pakolaisten sijoittamisesta tulisi suunnitelmallisempaa ja osaamista karttuisi enemmän paikallisesti.
– Pienet maahanmuuttajayhteisöt olisivat osaltaan apuna kotouttamisessa.
Kunnille maksetaan koordinaation ja palveluiden järjestämiseksi könttäsumma jokaisesta pakolaisesta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden käytöstä, esimerkiksi terapiapalveluista kidutetuille, maksetaan myös erilliskorvauksia.
Stenmanin mukaan sote-alueiden muodostuminen vaikuttaa kaikkiin kuntien tehtäviin, myös pakolaisten vastaanottoon. Soten tulevaisuus on epäselvä, mutta se Stenmanin mukaan tiedetään, että myös pakolaisasioihin tulee suuria muutoksia. Hän painottaa, että tärkeintä olisi varmistua pakolaisten tarvitsemien palveluiden saatavuudesta uudessa kotikunnassa.
– Erityisesti ilman huoltajia tulevat alaikäiset tarvitsevat paljon tukea.
Osalla kunnista on omat maahanmuuttokoordinaattorinsa, mutta toimi ei Stenmanin mukaan ole välttämätön.
– Se riittää, kun joku kunnasta ottaa asiakseen, että suomalaista järjestelmää tuntematonta pakolaista autetaan.
teksti Juha-Pekka Honkanen
