Apu

Mitä kuuluu Myllykoskelle kuusi vuotta paperitehtaan sulkemisen jälkeen?

Mitä kuuluu Myllykoskelle kuusi vuotta paperitehtaan sulkemisen jälkeen?

Tasan kuusi vuotta sitten Apu tapasi Kari ja Johanna Turkian. Silloin viisilapsisen perheen isän varmaksi uskottu työpaikka, Myllykosken paperitehdas äkkiarvaamatta suljettiin. Miltä heidän elämänsä näyttää nyt?
Teksti Hannu Koskela
Kuvat Timo Pyykkö
Mainos

Suuri berninpaimenkoira Nella, 3, hyväksyy vieraat laumaansa haukahtamalla pari kolme kertaa ja köpöttelee sen jälkeen toiseen huoneeseen omaan rauhaansa.

Paljon Nellaa pienempi tiibetinspanieli Elli, 2, tyytyy nuuhkaisemaan tulokkaat, kunnes sekin poistuu avarasta olohuoneesta sisemmälle taloon.

Nellaa ja Elliä ei vielä ollut, kun Apu vieraili edellisen kerran Turkian perheessä tasan kuusi vuotta sitten. Kaikki viisi lasta olivat jo syntyneet, ja tuolloin ensimmäisen vuotensa täyttänyt Mette makoili vilttiin kääriytyneenä äitinsä Johanna Turkian, 35, hoivissa.

Silloin perheellä oli tosi kysymyksessä. Aivan naapurissa sijainnut Myllykoski Oy:n paperitehdas oli päätetty lopettaa. Kari Turkia, 51, oli alun perin opiskellut levyseppähitsaajaksi, päässyt 18-vuotiaana paperitehtaalle töihin, kouluttautunut vuosien myötä alalle, käynyt erilaisia kursseja ja kohonnut työkavereiden valitsemaksi pääluottamusmieheksi.

– Ajattelin, että paperista tienaan turvallisesti perheeni elannon ihan eläkeikään asti. Mutta 27 työvuoteni jälkeen syksyllä 2011 kaikki tuntui romahtavan, oli seinä edessä. Tehtaan lopettamisuutinen oli täysi tyrmäys, Kari Turkia muistelee.

"Ne olivat kovia aikoja"

UPM-Kymmene osti Myllykoski Oy:n kesällä 2011.

– Odotimme uudelta omistajalta panostuksia ja entistä parempaa tulevaisuutta, mutta toisin kävi.

Turkia sanoo, että Kymijoen varren monien paperitehtaiden kohtalo toki oli tiedossa. Vuonna 2006 paperijätti UPM-Kymmene oli lopettanut läheisen Kuusankosken Voikkaan paperitehtaan. Se oli alkusysäys tulevalle kehitykselle, vaikka kukaan Kymijoen varren tehtaissa ahertavista työläisistä ei vielä tuolloin saattanut arvata sitä.

– Syksyllä 2011 meille ilmoitettiin, että koko Myllykosken tehdas suljetaan. Ne olivat käsittämättömän kovia aikoja. Pääluottamusmiehenä sain hieman ennakkoon tiedon, joka piti pitää salassa. Kun kertomisen aika tuli, tuttujen ihmisten ja työkavereiden edessä se oli raskas tehtävä.

Työt Myllykoskella loppuivat 12.12.2011 kello 12.12. Kari Turkia työskenteli päällystyskoneella, joka pysäytettiin. Samana iltana sammui myös viimeinen paperikone.

– Meille paperiduunareille selitettiin, että lopettamisen syy on heikko kustannuskilpailukykymme. Paperin tuotanto oli kuulemma ihan pakko lopettaa työllisyyssyistä. Mutta miten työllisyyssyistä voidaan irtisanoa satoja ihmisiä?

Turkia muistaa ajatelleensa, että ”kaikki selitykset ovat täyttä valetta, sillä takana on vain silkka ahneus. Kun täällä Suomen perukoilla potkitaan pois työläisiä, amerikkalaiset sijoittajamummot taputtavat käsiään saadessaan salkkuihinsa lisää taaloja”.

Myllykoskella jäi työttömäksi kerralla yhteensä 556 ihmistä.

Johanna (vas.) ja Kari Turkia asuvat omakotitalossa Myllykosken keskustassa, entisen paperitehtaan tuntumassa. He valmistautuvat tyttäriensä Metten jaJennan (oik.) jalkapallotreeneihin. Isä Turkia on nuorimmaisensa Metten joukkueen huoltaja ja myös II-divisioonaan nouseen MyPan innokas kannattaja.

Suurin romahdus näkyi mielialoissa

Myllykoski kuuluu nykyisin Kouvolaan, mutta myllykoskelaisuus on asukkaissa lujassa. Tehtaan lopetuksen jälkeen kaupat säilyivät, mutta pankit hävisivät.

Suurin romahdus näkyi mielialoissa. Paperitehtaat olivat tuoneet elannon jo monille aikaisemmille sukupolville, ja nyt tuntui olevan edessä täysi stoppi.

Ensimmäisenä iski hämmennys, sitten tietty epäuskoisuus. Miten näin saattoi käydä? Onko tehtaan kokonaan lopettaminen edes mahdollista?

Mutta elämän oli jatkuttava, vaikka tuttu työporukka hajosi moniin osiin ja eri puolille Suomea. Perheettömien oli helpompi lähteä kuin perheiden, joissa puolisolla saattoi olla työ Kymenlaaksossa, lapsilla koulut ja kaverit lähituntumassa.

Parhaillaan Myllykosken ytimessä elämä soljuu tavalliseen suomalaiseen rytmiin. Seudun elinvoimaisuutta kuvaa äskettäin avattu uusi, suussa sulavia kotileipomuksia tarjoava kahvila. Uusi on myös äskettäin avautunut kirjakauppa ja kirjankustantamo.

Linja-autovuorot ovat riittävät seutukeskukseen Kouvolaan, ja Myllykosken keskustan tuntumassa kulkee Kotka–Kouvola-junarata, jolle VR lisää paikallisvuoroja.

Hyvissä voimissa on myös Myllykosken paperin ammattiosasto 35. Vapun tienoilla se kustantaa virkistysristeilyn Tallinnaan. Matka alkaa perinteisesti tehtaanväelle tärkeän Seuratalon pihalta. Myös puolisot on kutsuttu mukaan, Kari Turkia kertoo.

Osasto omistaa Jaalan Pyhäjärven rannalla Räteenpirtin, jossa voi rentoutua kesällä saunoen ja talvella vaikka pilkillä.

– Irtisanomisten tultua se oli monille tärkeä henkisesti, Turkia sanoo.

Monen oli muutettava työn perässä

Pelkkä myötätunto ei kuitenkaan riitä.

– Monen tutun oli pakko muuttaa töihin Kotkaan, Lappeenrantaan ja Raumalle. Pisimmälle joutuneiden kanssa yhteydenpito on ymmärrettävästi harventunut.

– Osa tänne jääneistä on kesä- ja pätkätöiden varassa ja osa tippunut työttömäksi. Kyllä Suomessa aktiivimallien ja muiden kanssa lyödään lyötyjä, nyt erityisesti työttömiä, Kari Turkia murehtii.

Kari Turkia on itse yhä Myllykosken paperitehtaan aitojen sisäpuolella kolmen toimihenkilön ja kolmen duunarin kanssa huolto- ja valvontatehtävissä. Myös heidän viimeinen työpäivänsä lähestyy.

– Osa rakennuksesta on Kymijoen pinnan alla, ja sisään tulevat valumavedet on poistettava. Suurin osa tiloista tosin on – tehdassalit mukaan lukien – kylmillään.

Toimintaa tehtaalle on odotettu tulevaksi. Bioetanolilaitos oli tyrkyllä, mutta sen tulo jäi aikeeksi. Tehtaan piipuista ei yli kuuteen vuoteen ole tullut tekemisestä kertovia savumerkkejä.

– Tavallaan olemme eläneet kuin löyhässä hirressä, Kari Turkia kuvaa.

Kari Turkia uskoi 18-vuotiaana, että paperitehtaassa olisi pysyvä, varma työpaikka.

Stressi kävi terveyden päälle

Omasta elämästään Turkia sanoo, ettei kohdannut viidenkympin kriisiä, mutta tammikuussa 2016 tuolloin 49-vuotias mies sai vakavia sydänvaivoja.

– Sydämen vajaatoiminta hiipi pikku hiljaa, mutta yllättäen isku silti tuli. Kuukauden verran kului toipilaana Meilahden sairaalassa ja puoli vuotta sairauslomalla. Nyt jatkan sydämentahdistimen tahtiin.

Perheelle kohtaus oli iso järkytys.

– Pelästyimme aika paljon, ja Karin tila oli ensin kriittinen. Onneksi lopulta kävi hyvin, Johanna Turkia sanoo.

Kari Turkia arvelee, että toimeentulon epävarmuuden aiheuttama stressi ei kohtausta aiheuttanut, tai ”en ainakaan ole sitä niin kokenut”.

Uusia ammatteja oppimaan

Tänä päivänä, kuusi vuotta myöhemmin Myllykoskella eletään yhä. Turkian perheen olohuoneessa tunnelma on luottavainen tulevaisuuden suhteen.

Johanna Turkia kertoi kuusi vuotta sitten haaveestaan ryhtyä perhepäivähoitajaksi. Haaveen toteutuminen on iloinen merkki siitä, että hyviä asioita on tapahtunut.

– Aloitin 2012 koulutuksen Kuusankoskella ja pian pääsin myös työharjoitteluun. Perhepäivähoitajaksi valmistuin joulukuussa 2013, ja minut vakinaistettiin heti.

Hän hoitaa neljää asiakkaan lasta ja pitää työstään. Hän myös kertoo, että perhepäivähoitajan lapsena oma kuopus Mette saa päivittäin taksikyydit esikouluun ja takaisin äidin työn vuoksi.

Myös Kari Turkia ajattelee töiden lopullisesti loputtua opiskelevansa ehkä uuden alan.

Perheen vanhimmat lapset Sara, 15, ja Markus, 13, ovat paljon kavereittensa kanssa. Markus tekee kotitalon lumityöt ja laskettelee, skeittaa sekä rassaa koneita.

Pinja, 11, pelaa jalkapalloa FC Peltirummussa, joka on paikallisen musiikkikaupan sponsoroima seura. Jenna puolestaan pelaa MyPassa ja treenaa kolmesti viikossa. Mette on myös MyPan värejä tunnustava jalkapallokentän sisupussi. Harjoituksia on keskimäärin kerran viikossa, jotta muullekin harrastamiselle jää aikaa.

Penkkiurheilijaksi tunnustautuva Kari Turkia on Metten joukkueen huoltaja.

Kuuden vuoden takaisista irtisanomisajoista puhutaan Myllykoskelle jääneiden kesken enää hyvin harvoin. He katselevat mieluummin tulevaisuuteen.

– Täällä on Seuratalon vieressä ”Olkkari”, jossa voi keskustella. Kahvipannu on aina kuumana, ja toisinaan siellä vietetään pitsapäiviä. Olkkarissa myös neuvotaan työttömiä byrokratiassa ja eläkeasioissa.

– Itselle tärkein oppi näistä vuosista on, että yhdessä toistensa tuella ihmiset sittenkin pärjäävät, Kari Turkia päättää.

Julkaistu: 6.4.2018