Apu

Kuinka linnut selviävät talvipakkasella?

Kuinka linnut selviävät talvipakkasella?
Linnuille pisin vuodenaikamme merkitsee ankaraa olemassaolon taistelua. Kylmä talvi asettaa tiukat ehdot täällä menestymiselle: jos et pärjää, kuolet pois. Pitkä talviyö koettelee lintuja kovin kourin. Linnut pärjäävät kovassakin pakkasessa, kunhan ravintoa löytyy riittävästi.

Linnut eroavat muista eläimistä siinä, että niitä peittää höyhenpuku. Pienellä linnulla höyheniä on parisen tuhatta, kun suurella linnulla niitä voi olla yli 25 000. Yleensä höyhenet peittävät koko linnun jalkoja ja nokkaa lukuun ottamatta.

Hyväkuntoinen höyhenpuku on varsinkin Pohjolassa asuvalle linnulle äärimmäisen tärkeä. Lintujen normaali ruumiinlämpö on keskimäärin 42 astetta. Kovilla pakkasilla ulkoilman ja linnun lämpöero voi olla yli 70 astetta.

Linnut pesevät ja puhdistavat höyhenistöään jatkuvasti. Pikkulinnut uusivat kuluneet höyhenensä kerran tai jopa kaksi vuodessa, suuret linnut harvemmin. Höyhenpeitteessä on sekä sulkia, höyheniä että untuvia. Höyhenpeite muotoilee linnusta virtaviivaisen tasoittamalla sen ruumiinmuotoa.

Urpiaisten talvipuvussa untuvia voi olla 20–30 prosenttia enemmän kuin kesällä, joten talvipuku auttaa lintuja selviämään talven kylmyydestä. Joidenkin kesälintujen, kuten punarinnan tai mustapääkertun höyhenpuku paksuuntuu niiden jäädessä meille talveksi.

Linnuille talvi on kamppailua elämästä ja kuolemasta. Ravintoa on vähemmän kuin sulan maan aikaan. Pakkanen ja pitkät, kylmät yöt koettelevat lintuja ankarasti.

Äärimmäisen ankarissa olosuhteissa elävät kiiruna ja riekko vaihtavat myös värinsä harmaasta ja ruskeankirjavasta vitivalkoiseksi. Se suojaa lintuja talvisilla hangilla, mutta on myös kirjavaa väriä parempi lämmöneristin.

Linnut pitävät hyvää huolta höyhenpeitteestään. Varsinkin vesilinnut erittävät öljy­rauhasistaan öljyä, jota ne levittävät tarkasti höyhenpukuunsa. Höyhenpeite ei kastu, vaan vesi pisartelee ja valuu siitä pois. Suotta ei sanota että ”valuu kuin vesi hanhen selästä”.

Vesilintujen jaloissa valtimo- ja laskimoverisuonet kulkevat rinnakkain, jolloin laskimoveri lämpenee jalasta tullessaan ja valtimoveri jäähtyy jalkaan mennessään.

Lämpö karkaa jalkojen kautta

Paljaat jalat tuottavat linnuille ongelmia. Kiirunalla ja riekolla on talvella lumijalat, joita peittävät höyhenet. Korpin jalkapohjien sarveisnystyt auttavat eristämään jalkoja hyytävästä hangesta.

Vesilintujen jalat ovat vailla höyhenpeitteen suojaa ja niihin on kehittynyt oma omituinen lämmönsäätöjärjestelmänsä.

Lintujen jalkoihin tulevien valtimoiden vieressä ovat laskimot ja lämmin valtimoveri lämmittää laskimoita. Jalan yläosassa se on vielä lähes ruumiinlämpöistä, mutta varpaissa vain muutaman asteen nollan yläpuolella. Se auttaa varsinkin vesilintujen elämää niiden liikkuessa kylmässä vedessä ja jäällä.

Ilman jalkojen erikoista verenkiertojärjestelmää raajojen kautta pääsisi karkuun runsaasti lämpöä. Ja vaikea olisi lokkien ja sorsien seistä heikolla jäällä, sillä jalkojen lämpö sulattaisi jään linnun alta.

Lintujen näkee usein viettävän siestaa yhdellä jalalla seisten. Näin ne vähentävät lämmön haihtumista vetämällä toisen jalan höyhenten suojaan. Makuulla ne saavat molemmat jalkansa höyhenistön lämpöön.

Metsätiaiset hömö-, töyhtö- ja kuusitiainen valmistautuvat talveen jo syksyllä. Kun ravintoa on vielä runsaasti, ne piilottavat siemeniä, hyönteisiä ja hämähäkkejä puiden eri osiin. Kesän aikana yksi tiainen voi tehdä puihin tuhansia varastoja.

Vain kestävimmät selviävät kevääseen

Suoja- ja pakkaskausien vaihtelu laittaa linnut koville. Ravinto jäätyy, jolloin tarpeeksi suuren energiamäärän kerääminen käy mahdottomaksi. Muutamilla linnuilla on siihenkin keinonsa. Ne varastoivat ruokaa talvea varten.

Syksyllä tiaiset eivät syö kaikkea löytämäänsä ruokaa, vaan piilottavat siemeniä, hyönteisiä ja hämähäkkejä paikkoihin, joista ne talvella luontaisesti etsivät ravintoa. Ne uurastavat monta tuntia päivässä, ja yksi lintu ehtii tehdä tuhansia ravintopiiloja.

Pähkinähakki varastoi siemeniä ja närhi myös tammenterhoja ja pähkinöitä. Isolepinkäinen seivästää saalistamiaan pikkujyrsijöitä oksanhaaroihin ja aitoihin pahan päivän varalle.

Helmi- ja varpuspöllö varastoivat saalistamansa pikkunisäkkäät puunkoloihin ja linnunpönttöihin. Näitä helposti pilaantuvia saaliita voi varastoida vasta pakkasten aikaan.

Kanalinnuilla ja käpytikalla on omanlaisensa keinot selättää talvinen ravinto-ongelma. Ne siirtyvät syksyllä syömään yksinomaan kasvisruokaa, jota luonnosta löytyy runsaasti. Metso hakoo lähes pelkästään mäntyjen neulasia, teeri urpuaa koivujen silmuja, pyy lepän ja riekko pajun silmuja.

Linnuille talviyö on jokavuorokautinen kuntotesti. Vain kestävimmät ja neuvokkaimmat selviävät kevääseen, heikot menehtyvät. Ennen kevättä kuolee tuhansia lintuja. Linnut korvaavat talven menetykset usein jo seuraavan kesän onnistuneella pesinnällä, ja seuraavaa talvea uhmaa taas sama määrä karaistuneita lintuja.

Monille linnuille ihmisen ruoka-apu on elintärkeää. Vuodenvaihteen tienoo on linnuille hankalinta aikaa, sillä silloin päivä on lyhimmillään ja aikaa ravinnon hankkimiseen niukasti.

Pakkanen tuo linnut ihmisasumusten lähelle

Höyhenistön ja kehon muutokset eivät vielä riitä pitkästä talvesta selviytymiseen. Linnut alkavat säästää energiaa myös käyttäytymällä eri tavalla. Ne etsivät mahdollisimman suojaisen yöpymispaikan ja varman ruokailupaikan.

Tiaiset, punatulkut, viherpeipot, keltasirkut ja varislinnut hakeutuvat ihmisasumusten liepeille talviruokinnoille.

Varsinkin sinitiaiset ja viherpeipot ovat hyötyneet talviruokinnasta. Niiden kannat ovat moninkertaistuneet.

Urpiaisen takki sisältää talvella lähes kolmanneksen enemmän untuvia kuin kesällä.

Linnunpöntöt tarjoavat suojaa yöksi

Hämärän tullen linnut katoavat lintulaudoilta omille yöpuilleen. Tiaiset yöpyvät pihapiirin linnunpöntöissä, kukin omassa nimikkopöntössään.

Jos pönttöjä ei ole, linnut käyttävät yöpymiseen muitakin koloja, joita löytyy rakennuksista ja puista. Hyvässä, suojaisessa yö­pymispaikassa linnut säästävät huomattavasti energiaa.

Oikein kovilla pakkasilla pönttöjen on huomattu olevan tyhjiä, pakkasten hellittäessä linnut palaavat taas pönttöihin. Nähtävästi tiaiset kaivautuvat lumen suojaan kieppeihin kuten kanalinnut. Kiepissä on huomattavasti lämpimämpää kuin pöntössä lumen tehokkaan eristyskyvyn ansiosta.

Punatulkut, viherpeipot ja keltasirkut yöpyvät tiheissä oksistoissa, usein samoilla paikoilla joka yö.

Ainakin hippiäisten ja pyrstötiaisten on havaittu yöpyvän oksalla kylki kyljessä, jolloin linnut lämmittävät toisiaan ja lämmönhukka vähenee.

Varsinkin kanalinnut kaivautuvat talvella yöksi kieppeihin. Yöllä saa paukkua jopa kahden-kolmenkymmenen asteen pakkanen, mutta lämpötila teeren kiepissä pysyttelee lähellä nollaa.

Kiepin suojassa osaavat yöpyä myös monet pikkulinnut, kuten punatulkku, tiaiset, hippiäinen ja urpiainen.

Joskus olosuhteet saattavat olla niin ankaria, etteivät nämäkään keinot riitä. Ainakin tiaiset ja fasaani voivat vaipua horrokseen, hypotermiaan. Niiden ruumiinlämpö laskee ja energiankulutus pienenee. Jos sekään ei auta, ne kehittävät lämpöä lihasvärinän ja -jännityksen avulla.

Jos viimeisetkään keinot eivät auta, talvi ottaa omansa. Hippiäisistä ja tiaisista ankara talvi voi viedä valtaosan.

Julkaistu: 12.1.2020
Kommentoi »