Apu

Tiesitkö tätä tiaisista? Kattava paketti metsien ilopillereistä



Tiesitkö tätä tiaisista? Kattava paketti metsien ilopillereistä

Syksyinen ja talvinen metsäluonto olisi paljon tylsempi paikka ilman tiaisia. Nämä terhakat pikkulinnut elävöittävät maisemaa silloinkin, kun melkein kaikki muut luonnon äänet ovat vaienneet.
Teksti Apu-toimitus

Kun sanomme sanan lintu, moni kuvittelee mielessään talitiaisen. Se on varsinainen Maukka Peruslintu, varpusen ohella tunnetuimpia lintujamme. Talitiaisia on kaikkialla Suomessa, Helsingin keskustan puistikoista Lapin perimmäisiin erämaihin. Titityy-laulun tuntevat kaikki.

Myös sinitiaisia näkee usein ihmisen muokkaamissa ympäristöissä, kun taas muut tiaiset ovat lähes yksinomaan metsien asukkaita.

Tiaiset ovat pieniä varpuslintuja. Niiden kauniit värit ja pirteä käyttäytyminen ilahduttavat etenkin lintulautojen pitäjiä. Tiaiset ovat nokkelia ja kekseliäitä: ne ovat oppineet esimerkiksi käyttämään pieniä tikkuja työkaluina kaivaessaan toukkia ulos koloistaan. 

Suomessa elää kuusi tiaislajia. Suurin niistä on talitiainen, mihin viittaa lajin tieteellinen nimi Parus major. Pienin tinttimme on puolestaan kuusitiainen. Sitä ulkonäöltään muistuttavat metsien perustintti hömötiainen ja tämän pohjoisempi sukulainen lapintiainen. Sinitiainen ja töyhtötiainen ovat tiaisistamme koristeellisimpia. 

Asustaa Suomessa myös muuan vekkuli siivekäs nimeltä pyrstötiainen. Nimestään huolimatta se ei kuulu tiaisiin, vaan omaan pyrstötiaisten heimoon. Pyrstötiainen on erinäköinen kuin varsinaiset tiaiset – sillä on täysin valkoinen pää ja ruumiin kokoon suhteutettuna ylipitkä pyrstö. Varsinaiset tiaiset ovat ruumiinrakenteeltaan hyvin sopusuhtaisia.

Merenrannan ruovikoissa elävä viiksitimali tunnettiin aikaisemmin nimellä partatiainen, mutta sekään ei ole kovin läheistä sukua tiaisille, vaan muistuttaa jotakin trooppisen Afrikan eläjää. Tiaiset ovat perisuomalaisia lintuja – hillityn tyylikkäitä ja sopeutuneita pohjoisiin oloihin.

Tiaisten kohtaaminen on aina riemukasta. Usein syksyllä ja alkutalvella tiaiset ilmestyvät asuntojen ikkunoiden alle rapistelemaan, ikään kuin ne koputtaisivat ja tervehtisivät talon väkeä. Ne ovat kuitenkin etsimässä sapuskaa seinien raoista.

Talitiainen

Usein metsässä samoillessa vastaan tulee sirisevä tiaisten parvi. Tällaisen elämyksen voi kokea jopa marras–joulukuussa, vaikka juuri mitään muita eläinten ääniä ei kuulu.

Tiaisparvissa on yleensä monia lajeja, ainakin hömötiaisia, töyhtötiaisia ja kuusitiaisia. Saattaapa joukossa olla myös hippiäisiä ja puukiipijöitä, jotka ovat lyöttäytyneet seurueeseen ollakseen paremmin turvassa pedoilta. 

Parvessa liikkumisesta on hyötyä: haukka tai pöllö havaitaan todennäköisemmin ajoissa, kun valvomassa on useita silmäpareja. Petolinnun on myös vaikea iskeä, kun pikkulintujen parvi lentelee hujan hajan ympäriinsä.

Kaikesta näkee, että Suomen tiaiset ovat sopeutuneet elämään pohjoisissa havumetsissä vuoden ympäri. Linnuilla on ohut ja terävä nokka, jolla pystyy syömään monenlaista ravintoa ja kaivelemaan kohmeisia hyönteisiä ja hämähäkkejä puiden rungoista ja oksistosta.

Tiaisten valkoiset posket heijastavat valoa, minkä ansiosta niiden on helpompi koluta kaarnankoloja hämärässä metsässä.

Oma kotipihani Nurmijärvellä on impivaaralaista havumetsää, ja lintulaudallani vierailevat säännöllisesti kaikki Suomen tiaislajit, lukuun ottamatta lapintiaista, joka on Pohjois-Suomen laji. Tämän jutun kuvien ottamiseksi minun ei olekaan tarvinnut lähteä kauas kahvipöydästäni.

Moni tiainen myös pesii pihallani. Tali- ja sinitiainen ovat koko Suomen yleisimpiä pönttölintuja, ja pienireikäisessä pöntössä pesii myös kuusitiainen. Töyhtö- ja hömötiainen ovat sen sijaan niin umpimetsäläisiä, että ne pesivät mieluiten vain luonnonkoloissa.

Tämän vuoksi hömö- ja töyhtötiainen ovat harvinaistuneet Suomessa viime vuosikymmeninä: talousmetsissä ja hakkuuaukeilla ei ole niin paljon lahopuita kuin ennen. Myös lapintiainen on harvinaistunut etenkin levinneisyytensä etelärajoilla. Lapissa se on silti yleinen.

Sinitiainen

Pöntöt ja puunkolot ovat tiaisille elintärkeitä pesintäajan lisäksi myös kovilla talvipakkasilla. Kun olen käynyt tarkistamassa pihani linnunpönttöjen kuntoa talvi-illan hämärässä, kannen avattuani olenkin huomannut, että pönttö on asuttu! 

Pienet linnut ovat talven pakkasissa kovilla, koska niiden heiveröinen keho ei pysty varastoimaan kovin paljon lämpöä eikä ravintoa. Kylmän pakkasyön jälkeen tiaisen energiavarat ovatkin yleensä huvenneet minimiin, vaikka lintu on viettänyt yön pöntön suojissa höyhenet pörhöllään.

Tiaisten pitää käyttää talvipäivän lyhyt valoisa aika ravinnon tankkaukseen. Tässä ihminen ja hänen virittämänsä lintulaudat ovat suureksi avuksi. Auringonkukan siemenet ja pähkinät tekevät kauppansa, mutta erityisen kiitollisia siivekkäät lähimmäisemme ovat talipalleroista ja muusta rasvasta, koska siitä saa tukevasti energiaa.

Jokainen tiaislaji on omanlaisensa persoonallisuus. Oma suosikkini on töyhtötiainen: kauniimpaa pikkulintua saa hakea! Se on myös aito metsäläinen ja uskollinen paikkalintu, joka ei juuri vaella pois kotiseudultaan.

Hömötiainen ja kuusitiainen sen sijaan tekevät usein pitkiä vaellusmatkoja ravinnon perässä. Linnut lähtevät herkästi vaellukselle sellaisina vuosina, jolloin poikasia on syntynyt paljon mutta ravintotilanne on heikko.

Suomessa vierailee satunnaisesti viitatiainen. Se ei kuulu Suomen vakiolajistoon, mutta pesii melko yleisenä Virossa ja Etelä-Ruotsissa. Viitatiaisia on havaittu Suomessa vuosi vuodelta enemmän, joten ei ole mahdotonta, että siitä tulisi joskus Suomen seitsemäs tiaislaji.

Viitatiainen muistuttaa suuresti hömötiaista, mutta päälaen musta ”baskeri” on kiiltävän musta, kun hömötiaisella se on haaleanvärinen. Myös musta leukalappu on viitatiaisella pienempi kuin hömötiaisella.

Joskus vastaan saattaa tulla perin kummallisen näköisiä tiaisia, sillä lajit risteytyvät keskenään. Töyhtö- ja hömötiaisen risteymä näyttää todella eksoottiselta, ja hömö- ja kuusitiaisen eli hösitiaisen näkeminen saattaa hämmästyttää kokenuttakin kiikaroijaa.

Uusia lajeja tätä kautta ei kuitenkaan pääse syntymään, sillä lajien väliset risteymät ovat yleensä lisääntymiskyvyttömiä. Risteymät ovat myös varsin harvinaisia. Itse olen nähnyt niitä vain kuvissa.

Tiaisten heimo on monenkirjava, ja aina sukupuustakaan ei voi olla sataprosenttisen varma. Mutta mitäpä siitä – pääasia, että nämä suloiset metsien ilopillerit ovat keskuudessamme säässä kuin säässä, vuodenajasta riippumatta.

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 2.1.2018