Apu

Ilmaston lämpeneminen ei kohtele lintuja tasapuolisesti: Talitiainen hyötyy ja kirjosieppo kärsii – Vinkit linnunpöntön rakentajille

Ilmaston lämpeneminen ei kohtele lintuja tasapuolisesti: Talitiainen hyötyy ja kirjosieppo kärsii – Vinkit linnunpöntön rakentajille
Kevät saa tuhannet lintuharrastajat eri puolilla Suomea liikkeelle. On aika pistää pöntöt puuhun ja kaivaa kiikarit kaapista!
Julkaistu: 17.5.2021

Sam Johansson asettelee linnunpöntöt riviin nurmelle, joka on viime päivien aikana ilmestynyt huhtikuulle saakka sin­nikkäästi viipyneen lumipeitteen alta.

Kirkkaana loistava kevätaurinko lämmittää viimein, mustarastas laulelee männyn latvassa, orava tarkkailee meitä oksien suojista. Teemme kierroksen takapihallamme ja käymme läpi puut, joihin pöntöt voidaan sijoittaa. Samalla kertaam­me lajeja, joita on käynyt ruokinnalla talven aikana.

Pihapiirimme vierailijat ovat olleet perinteisiä kulttuurimaiseman lajeja kuten talitiainen, käpytikka, närhi, sini­tiainen, pikkuvarpunen, naakka, fasaani ja mustarastas.

Ilmaston lämpeneminen on hyödyttänyt urbaaneihin ympäris­töihin sopeutuneita yleislajeja kuten tali- ja kuvan sinitiaisia.

Kevään mittaan ruokintapaikalle on saapunut muun muassa peippoja, keltasirkkuja ja viherpeippoja. Pari kertaa puukiipijäkin piipahti paikalla talven aikana. Siksi pyysinkin Sam Johanssonia tekemään tälle satunnaiselle vierailijalle pari kotia, kun viikkoa aikaisemmin sovimme puhelimitse pönttökaupoista.

Nyt seisoessaan takapihallamme mies on yllättynyt puukiipijähavainnoistani.

– En olisi ensisilmäyksellä uskonut, että se kävisi näin asutetulla alueella. Mahtaako tulla ruokinnalle tätä kapeaa käytävää pitkin tuolta vähän suuremmalta metsäalueelta, Johansson sanoo ja osoittaa takapihaltamme alkavaa noin parinkymmenen metrin metsävyöhykettä, joka jatkuu naapuritalojen pihojen ohi metsän portille saakka.

– Kyllä luonto osaa käyttää tehokkaasti kaiken sen tilan, jonka me sille jätämme, pitkän linjan lintuharrastaja ja Porvoon Seudun Lintuyhdistyksen jäsen tuumii.

Hön asentaa puukiipijän pöntöt puihin viiden metrin päähän toisistaan.

– Yksi pari voi käyttää molempia, sillä toinen pönttö voi toimia varapesänä.

Porvoon Seudun Lintu­yhdistyksen jäsenet tähystävät huhtikuisena aamuna Lilla Lövön -nimisessä niemenkärjessä avomerelle, mistä muuttolinnut palaavat Suomeen pesimään.

Linnunpöntöillekin tarvitaan turvaväli

Muut Sam Johanssonin rakentamat pöntöt kuuluvat talitiaiselle ja kirjosiepolle, muutama sinitiaiselle ja yksi mustarastaalle.

Asennamme pöntöt pihapiiriimme turvallisen etäisyyden päähän toisistaan samalla, kun Johansson jakaa minulle perusvinkkejä pönttöjen asennukseen. Hän kertaa minulle ulkomuistista kunkin lajin pöntön lentoaukon halkaisijan, pöntön koon ja rakennusmateriaalin.

– Näiden lajien pönttöjen ei tarvitse olla korkealla, koska ne ovat turvassa pihallanne. Pönttöjen siivoaminen on siten myös helpompaa. Lentoaukko kannattaa suunnata siten, ettei se katso suoraan keskipäivän aurinkoon, Johansson kertoo.

Kokenut pönttöjen rakentaja antaa minulle vinkin, jonka avulla kilpailutilannetta talitiaisen ja kirjosiepon kanssa voi tasoittaa.

– Pistä parin kolmen pöntön suulle sulku ja ota se pois vasta, kun näet, että kirjosieppo ilmestyy muuttomatkaltaan pihapiiriin.

Porvoolainen maanviljelijä Sam Johansson innostui linnunpönttöjen tekemisestä yläasteiässä koulun luontokerhossa. Sittemmin hän on tehnyt kaiken kaikkiaan yli 2 000 pönttöä.

Talitiainen hyötyy ilmaston lämpenemisestä

Talitiainen kuuluu niihin lajeihin, jotka ovat hyötyneet ilmaston lämpenemisestä. Se viettää talvet Suomessa ja voi aloittaa pesinnän entistä aikaisemmin.

Talvien lämmetessä talitiaisen pesintä on aikaistunut 1970-luvulta 2010-luvulle tultaessa kahdeksan vuorokautta, kirjosiepon pesintä vain muutaman vuoro­kauden.

Siksi talitiainen voi valloittaa pesäpaikat sen kanssa kilpailevalta, pienemmältä kirjosiepolta. Viimeksi mainittu laji talvehtii trooppisessa Afrikassa saakka. Seurantojen mukaan kirjosieppokanta on taantunut Suomessa, kun taas talitiainen on yksi runsaimpia lajejamme.

– Pönttöjen tarkoitus on auttaa lintuja, varsinkin niitä lajeja, jotka ovat meistä johtuneista syystä taantuneet, Johansson kertoo.

Vain kymmenisen grammaa painava puukiipijä on pääosin paikkalintu. Se tarvitsee elinpiiriinsä vanhoja, kaarnaisia puita.

Linnunpönttö voi kestää 20–30 vuotta

Sam Johansson on ollut intohimoinen lintuharrastaja lapsesta saakka, nyt jo miltei viisi vuosikymmentä.

– Lintuharrastukseni alkoi aika perintäisellä tavalla eli seuraamalla kotipihamme talviruokintaa. Sitä kautta aloin kiinnostua eri lajeista ja pian hommasinkin lintukirjan ja kiikarit, jotka minulla on vieläkin tallella.

Lintuharrastus on säilynyt arkisena osana maanviljelijä Johanssonin elämää.

– Päivät kuluvat viljakasvien, kuten kauran, vehnän ja ohran sekä öljykasvien parissa, ja siinä samassa sitä tulee seurailtua lintujen elämää. Kotiympäristössäni elelee ihan mukava määrä eri lajeja eri vuodenaikoina. Olen havainnut maillani yhden vuoden aikana toistasataa lajia.

"Luonto on jatkanut elämää normaalin kiertokulun mukaisesti. Se ei paljon välitä koronasta."
Veronica Strömberg

Pönttöjä Sam Johansson alkoi rakentaa yläasteiässä koulun luontokerhossa Porvoossa. Sittemmin hän on tehnyt yli 2 000 pönttöä, joista kaksitoista on nyt päätynyt pihapiiriini.

– Viisi kuusi viime vuotta olen tehnyt niitä tosi paljon lukuisille eri lajeille pöllöistä vesilintuihin ja pikkulinnuista haukkoihin. Hyvin tehty linnunpönttö voi kestää 20–30 vuotta. Siihen mahtuu aika monta lintusukupolvea.

Lähtiessään Sam Johansson pyytää minua ilmoittamaan, jos puukiipijä sattuisi pesimään pihapiirissämme.

– Muutenkin kannattaa seurata koko kesän ajan, koska joihinkin pönttöihin voi tulla asukas vasta kesäkuussa tai jopa heinäkuussa. Muiden muassa talitintit voivat tehdä kesän aikana kolmekin poikuetta.

– Tämä on tällaista epäsosiaalisten ihmisten sosiaalista toimintaa, Porvoon Seudun Lintuyhdistyksen puheenjohtaja ja lintuharrastaja Susanne Nakari naurahtaa.

Takana dramaattinen talvi

Kulunut talvi oli kautta Suomen poikkeuksellisen luminen, ja yöpakkaset jatkuivat Uudellamaallakin huhtikuulle saakka. Ero edelliseen vuoteen oli dramaattinen, sillä toissa talvena maan eteläosissa ei tullut lumipeitettä lainkaan.

Miten pitkään jatkuneet talviolosuhteet vaikuttivat lintujen kevätmuuttoon?

– Kyllä tänäkin vuonna on menty aika normaalissa aikataulussa, joskin ensimmäinen kevätryntäys oli jo helmikuun lopulla lämpimän lounaisvirtauksen ansiosta. Silloin tuli satoja kiuruja ja töyhtöhyyppiä aikaisemmin saapuneiden joutsenten lisäksi, kertoo Birdlife Suomen tiedottaja Jan Södersved puhelimitse.

– Toukokuun alkupuolella alkavat etelässä yleistyä pääskyt, ja äitienpäivien tienoilla tai sen jälkeen kuulemme taas käen kukkumisen sekä satakielen laulun. Ja toukokuussa arktiset pesijät kuten allit, kuikkalinnut, monet kahlaajat ja kihut matkaavat Suomenlahtea pitkin pohjoista kohti.

Peippo on nykyään Suomen yleisimpiä lintuja. Se pesii koko maassamme Tunturi- Lappia lukuun ottamatta. Valtaosa peipoista viettää talven Länsi-Euroopassa, mutta osa kannasta talvehtii Suomessa.

Luonto ei piittaa koronasta

Siniseltä taivaalta hehkuva aurinko lämmittää jo aamuvarhain, kun tapaan Porvoon Seudun Lintu­yhdistyksen jäsenistöä niemenkärkeen päättyvällä tiellä Loviisan perukoilla. On lauantai 17. päivä huhtikuuta, ja viisihenkinen ryhmä on lähdössä tarkkailemaan lintuja Lehtisen saareen.

Meitä isännöivät Veronica Strömberg ja Petri Vainio, saaren ainoat ympäri­vuotiset asukkaat. Hyppäämme Petrin rakentamaan, henkilöauton perävaunun kokoiseen lossiin, joka kuljettaa retki­seurueemme kapean salmen yli saareen.

Petri ja Veronica kertovat, että varsinkin näin toista vuotta jatkuneen koronapandemian aikana elämä saaressa on avannut aivan omanlaisensa perspek­tiivin maailmaan lintujen kautta.

– Luonto on jatkanut elämää normaalin kiertokulun mukaisesti. Se ei paljon välitä koronasta, Veronica toteaa rantautuessamme historialliselle saarelle, jota ihminen on asuttanut 1700-luvulta lähtien.

Puolustusvoimilla oli saarella sotien jälkeen tukikohta aina 2000-luvun alkuun saakka, minkä jälkeen ihmisiä on näkynyt 46 hehtaarin kokoisella saarella harvemmin. Lähinnä mökkeilijöitä, lampaita ja tietenkin aktiivisia lintuharrastajia.

Lintuharrastajat suuntaavat katseet auringossa helmeilevälle merelle, lounaaseen päin.

Bongari kilpailee itsensä kanssa

Suuntaamme kilometrin pituisen saaren poikki niemenkärkeä kohti. Jo ensiaskeleista lähtien lintuyhdistyksen jäsenet tarkkailevat ympäristöään silmä kovana, sillä jokaisella on tavoitteena saada kirjattua itselleen ainakin muutama uusi lintu­havainto päivän aikana.

– Onhan lintuharrastuksen ytimessä usein kerätä joka vuosi havaintoja mahdollisimman monesta eri lintulajista, niin sanottuja vuodareita eli vuodenpinnoja. Ehkä pieni kilpailu itsensä kanssa tuo hommaan pientä haastetta, Porvoon Seudun Lintuyhdistyksen puheenjohtaja Susanne Nakari toteaa.

– Tietenkin lintuja voi seurata kuulumatta mihinkään yhdistykseen, mutta olen huomannut, että tätä on mukava harrastaa muiden kanssa. Tulee opittua koko ajan uutta, Nette Meriluoto jatkaa.

– Tämä on tällaista epäsosiaalisten ihmisten sosiaalista toimintaa, Susanne Nakari naurahtaa, kiteytys, joka näyttää saavaan yhdistyksen muilta jäseniltä hyväksynnän.

Aamu alkaa hyvin. Jo parin sadan metrin kävelyn jälkeen retkeläisten lintuguruksikin kutsuma Juha Tuomaala havaitsee lehtokurpan.

Tuomaala kertoo, että harrastajien nettijärjestelmiin kirjaamat havainnot hyödyttävät koko maan lintuseurantaa.

– Lintujen havainnointi on mukavaa ja rentouttavaa, mutta on tässä hyötyäkin linnuille. Meidänkin yhdistys seuraa jäsentensä kirjaamia havaintoja tarkasti, ja kokoamme niistä aina yhteenvedon vuosijulkaisuun. Siten voimme seurata pitkäjänteisesti, miten alueemme lintukannat ovat vaihdelleet vuosien saatossa.

Suomi on lintuyhdistysten luvattu maa. Birdlife Suomi koostuu kaikkiaan 29 alueellisesta yhdistyksestä sekä valtakunnallisesta Bongariliitosta. Niihin kuuluu yhteensä yli 14 000 jäsentä, ja niiden toimialueet kattavat koko maan. Porvoon Seudun lintuyhdistyksessä on jäseniä runsaat 300.

– Paikallisyhdistysten tekemät havainnot ovat erityisen tärkeitä etenkin harvinaisempien lintulajien kohdalla, niistä ei kerry tarpeeksi tietoa esimerkiksi linjalaskennoissa. Birdlife Suomen netissä toimivaan Tiira-järjestelmään tallennetaan vuosittain yli kaksi miljoonaa havaintoa. Eli maamme lintujen seuranta lepää paljolti harrastajien hartioilla, Birdlife Suomen Jan Södersved kiittelee.

"Täällä olemme seuranneet lintuja ja luontoa päivittäin. Joka päivä pääsee todistamaan jotakin uutta, ja lintuja tarkkaillessa tulee harvemmin mietittyä työasioita tai muita arjen huolia."
Veronica Strömberg

Saavuttuamme niemenkärkeen, joka kantaa nimeä Lilla Lövön, Porvoon Seudun Lintuyhdistysten jäsenten keskustelu vaimenee. Kukin asettelee oman kaukoputkensa kalliolle, jonka edessä aukeaa horisonttiin siintävä ulkomeri. Lintuharrastajat suuntaavat katseet auringossa helmeilevälle merelle, lounaaseen päin.

Tuomaala toteaa, että tuuli käy väärästä suunnasta, pohjoisesta. Lounaistuuli on etelästä muuttaville optimaalinen.

– Lintujen tarve päästä pesimäpaikoille on vimmainen. Olen todistanut Virossa, kuinka pikkulinnut yrittävät monta kertaa päästä muuttomatkalle, vaikka niillä on vastassa vimmainen vastatuuli.

Tuulen suunnasta huolimatta muuttomatkalaisia lentää aamun edetessä tasaisesti Lilla Lövön yli: telkkiä, isokoskeloita, kuikkia, joutsenia, västäräkkejä… Yhtäkkiä Tuomaala havaitsee harvinaisemman lajin liitelevän kaukaisuudessa.

– Piekana! hän huudahtaa, mikä saa muiden kaukoputket kääntymään samaan suuntaan.

Uljaan petolinnun näköhavainto on osalle seurueesta vuoden ensimmäinen laatuaan. Pinna.

– Se on varmaankin lähtenyt matkaan tänä aamuna Virosta, ja nyt se suuntaa pohjoiseen pesimään, kenties jopa Norjan puolelle. Piekanalla menee matkaan vielä noin viikon verran, se levähtelee peltojen laitamille yöpymään ja saalistamaan, Juha Tuomaala valistaa.

Arjen huolet unohtuvat

Hetkeä myöhemmin Tuomaala havaitsee kaukoputkellaan pienten mustien pisteiden lähestyvän kaukaa mereltä. Pisteet kasvavat mykkinä, kunnes yhtäkkiä hento sirkutus alkaa voimistua. Hetkeä myöhemmin peippoparvi ylittää meidät äänekkäästi viserrellen ennen kuin se katoaa jylhien mäntyjen taakse mantereen suuntaan.

– On hurjaa, että moiset, parikymmentä grammaa painavat linnut ovat ylittäneet avomeren levähtämättä. Ja nyt niillä on kiire, koska kisa parhaista pesäpaikoista on kova, lintuharrastaja Tuomaala toteaa katsellen, kuinka uusi peippoparvi päättää onnistuneesti merimatkansa. Ne jatkavat viserrellen matkaansa Lehtisen saaren luonnontilaisen metsän taakse.

Puolenpäivän aikaan istumme kallioilla kahvitauolla rupattelemassa, kun taivaalta kuuluvat viserrykset, kailotukset ja kiljahdukset ilmoittavat meille, keitä on saapunut mereltä. Lintuyhdistyksen jäsenet muistelevat menneitä linturetkiä ja harvinaisia havaintoja, jotka ovat jääneet mieleen lapsuudesta saakka.

Lehtisen saarella yli kolmetoista vuotta asuneet Petri ja Veronica muistavat Venäjällä vietetyt työvuodet, jolloin he eivät päässeet Suomen luontoon. Veronica muutti Pietarin miljoonakaupungin hälinästä suoraan saaren hiljaisuuteen.

– Täällä olemme seuranneet lintuja ja luontoa päivittäin. Joka päivä pääsee todistamaan jotakin uutta, ja lintuja tarkkaillessa tulee harvemmin mietittyä työasioita tai muita arjen huolia.

Kommentoi »