Kun kysytään Suomen yleisimmistä linnuista, todellisuus saattaa usein yllättää. Arki­kokemuksen perusteella näyttää välillä siltä, että ­Suomessa ei juuri muita lintuja eläkään kuin sini­tiainen, varis, naakka, harakka ja varpunen.

Vaikka noita lajeja näkee usein siellä, missä ihmiset enimmäkseen liikkuvat, maamme yleisimpien lintulajien lista näyttää varsin toisenlaiselta. Kärjessä on pajulintu 7,5 miljoonalla parillaan, ja toisena tulee peippo 7 miljoonalla parilla.

Reilusti yli miljoonan parin määriin pääsevät metsien ja pihojen pikkulinnut punarinta, talitiainen ja ­metsäkirvinen.

Myös keltasirkku kuuluu Suomessa miljoonakerhoon, vaikka sen kanta on pienentynyt muutaman viime vuosikymmenen aikana noin kolmanneksen.

Maaseudulla on aina eletty ja hengitetty vuodenkierron rytmissä. Juuri linnut ovat toimineet näkyvimpinä muistutuksina vuodenajan vaihtumisesta. Lintujen määrä ja lajirunsaus ­kertovat koko maatalous­ympäristön hyvin­voinnista.

Linnut viihtyvät parhaiten moni­puolisessa ja pieni­piirteisessä maalaismaisemassa. Se ei ole pelkkää viljeltyä ­peltoa, vaan tärkeä osa maisemaa ovat vesistöjen rannat ­pientareineen, maa­tilojen pihat ja puutarhat sekä ojat ja metsäsaa­rekkeet.

Keltasirkku on olennainen osa sitä maisemaa, joskin se on pystynyt myös sopeutumaan muuttuviin oloihin. Se on löytänyt uusia pesimäalueita jopa voimalinjojen alta.

Salaojitettu, yhden tai muutaman kasvi­lajin täyttämä tasainen pelto ei ole kovin monimuotoinen ympäristö. Kuitenkin juuri siihen suuntaan Suomen ja ­muiden läntisten teollisuusmaiden maatalous­maisema on kehittynyt viime vuosikymmenien aikana.

Maalaismaiseman köyhtymisen vuoksi monien muiden peltolintujen, kuten peltopyyn, peltosirkun ja kottaraisen kannat ovat romahdusmaisesti vähentyneet.

Viime vuosina maalaismaisemaa on yhä enemmän alettu pitää arvona sinänsä. Esimerkiksi karjan laidunnuksen ja hevos­tilojen yleistymisen seurauksena pelto­lintujen kannatkin ovat elpymään päin.

Yleensä luonto on rikkaimmillaan rajapinnassa, siellä missä erilaiset maisematyypit kohtaavat. Monet linnut tarvitsevat avointa peltomaata ruokailuun, mutta ne pesivät mielellään metsän tai pensaikon suojissa.

Suomessa pesii noin 240 lintulajia, ja niiden yksilömäärä on parikymmenkertainen Suomen väkilukuun verrattuna. Kolmisenkymmentä lintulajia asustaa pääosin pelloilla ja niiden reunamilla.

Keltasirkut hakeutuvat talvella parviksi ja vierailevat myös ihmisten ylläpitämillä ruokintapaikoilla. Tukevanokkaiselle linnulle maittaa siemenravinto, mutta ­erityisen suosittuja ovat paikat, joissa on tarjolla kauraa.

Keltasirkkuparvi kauralyhteellä on vakiinnuttanut asemansa kansallis­romanttisessa luonto- ja maalaiskuvastossamme. Suurimmat keltasirkkuparvet löytyvät yleensä maatilojen viljasiilojen lähistöltä.

Keltasirkku on osittaismuuttaja. Osa keltasirkuista muuttaa talveksi Skandi­navian eteläosiin, jossa lumipeite on ohuempi. Pohjois-Suomen harvoista kelta­sirkuista lähes kaikki siirtyvät ­talveksi eteläisempään Suomeen.

Keltasirkkukoiras on keltainen ja juovikas. Naaras on himmeämmän värinen, kellanruskea. Tämän vuoksi keltasirkku­naarasta on joskus­ ­vaikea erottaa muista sirkuista tai esimerkiksi rautiaisesta ja ­k­irvisistä.

Koiraasta sen sijaan ei voi erehtyä: se on kuin kinosten keskelle ilmestynyt kanaria­lintu. Pesimäaikana koiraan höyhenys entisestään kirkastuu.

Keltasirkku tekee pesänsä ­maahan. Muninta saattaa alkaa jo vapun tienoilla. Toisen kierroksen tuoreita munapesiä löytyy vielä heinäkuun lopullakin. Keltasirkun munat ovat pohjaväriltään harmaan­valkeita tai punertavia. Niiden kuviointina on tummia pilkkuja ja kiemuroita.

Vaikka keltasirkku elää suurimman osan vuodesta siemenillä ja jyvillä, poikasiaan se ruokkii pääasiassa hyönteis­ravinnolla.

Syksyn tultua keltasirkut kerääntyvät sänkipelloille parveilemaan. Sieltä ne siirtyvät talvea kohti latojen ja navettojen tuntumaan. Kun lunta alkaa olla niin paksulti, että linnut eivät enää löydä ravintoa maastosta, ne kerääntyvät sinne, missä on jyviä.

Ruokailun lomassa keltasirkut saattavat istuskella pitkiä aikoja pihapuissa ­liikkumatta, höy­henet pörhöllään. Talvella parvet ovat kuitenkin toi­sinaan hyvin liikkuvaisia.

Keltasirkku pitää avoimista, pensaikkoisista maastoista, ja sen löytää usein paitsi pellon myös suon tai hakkuu­aukean laitamilta. Sopeutuminen monenlaisiin elinympäristöihin on syynä siihen, että keltasirkku on maalaismaisemien muutoksesta huolimatta edelleen niin yleinen – paljon yleisempi kuin luulisi.