Apu

Tragedienne Ella Eronen: ”Minulla ei ole rauhaa, jos en tee tätä työtä – olen syntynyt teatterin lavalle” – Valkokankaan varjot 2/10

Tragedienne Ella Eronen: ”Minulla ei ole rauhaa, jos en tee tätä työtä – olen syntynyt teatterin lavalle” – Valkokankaan varjot 2/10
Ella Eronen halusi palavasti näyttelijäksi, mutta läpimurtonsa hän teki vasta nelikymppisenä. Kolmesti avioitunut tragedienne koki myös omassa elämässään monta suurta surua. Sarja esittelee kymmenen suomalaisen viihteen legendaa.
Julkaistu: 24.9.2021

Kaikesta saattoi päätellä, että Ella Erosesta tulisi näyttelijä. Pieni helsinkiläistyttö perusti kotitalonsa mankelihuoneeseen oman teatterin, jossa esitti näytelmiä pääsymaksua vastaan.

Kuusivuotiaana Ella pääsi oikealle näyttämölle Ruotsalaisen Teatterin näytelmässä Kruunumorsian. Näytteleminen sujui enimmäkseen loisteliaasti: vain kerran kesken esityksen tyttö nukahti kuullessaan näyttelijän laulaman kehtolaulun, ja hänet jouduttiin kantamaan unisena kulisseihin.

Kun Ella syntyi tammikuussa 1900, poliisietsivä August Eronen ja tämän Amanda-vaimo olivat saatelleet hautaan kaksi poikalastaan. Esikoinen Armas oli kuollut vanhempiensa syliin juotuaan rikkihappoa. Menetysten jälkeen pariskunta sai kolme tytärtä: Ellan ja tämän pikkusiskot Elvin ja Margaretan.

Ella ei totellut isänsä vastustusta. Hän hakeutui isältä salaa Ruotsalaisen Teatterin avustajaksi ja tanssitytöksi.

Äiti tuki Ellan unelmaa

Äiti tuki Ellaa näyttelijähaaveissaan ja toivoi tämän pääsevän teatterin oppilaskouluun, jonne Ella haki ja valittiinkin. Mutta ennen kuin opetus ehti edes alkaa, äiti kuoli pitkään vaivanneeseen luumätään. Isä vastusti jyrkästi 15-vuotiaan tyttärensä tulevaisuudensuunnitelmia teatterin parissa.

Ella ei totellut. Hän hakeutui isältä salaa Ruotsalaisen Teatterin avustajaksi ja tanssitytöksi. Perhetuttava näki Ellan estradilla ja kanteli Augustille, joka haki tyttärensä väkipakolla kotiin. Ella sai selkäsaunan, mutta muutti samana yönä pois kotoaan. Teatterista hän ei luopuisi.

"Minä ajattelin, että tanssi on kansainvälinen kieli ja minusta piti tulla uusi Isadora Duncan."
Ella Eronen

Ruotsalainen poikaystävä Per Andersson tarjosi Ellalle ratkaisua ongelmiin. Jos nuoripari avioituisi, Ellan isä ei enää pääsisi määräilemään.

19-vuotias Ella suostui, muutti Tukholmaan ja kärsi seuraavat viisi vuotta juopottelevan miehensä julmaa ja sadistista kohtelua. Liitto päättyi Perin kuolemaan vuonna 1924.

Ella Eronen palasi Suomeen ja siskonsa houkuttelemana alkoi käydä tanssikoulussa. Ella treenasi tanssia ja voimistelua kymmenen tuntia päivässä ja kävi myös ahkerasti katsomassa tanssiesityksiä.

– Minä ajattelin, että tanssi on kansainvälinen kieli ja minusta piti tulla uusi Isadora Duncan.

Esikuvansa kaltaista tanssilegendaa Ellasta ei tullut. Hän sai vakavan polvivamman, joka kyllä parani, mutta esti haaveet ammattitanssijan urasta.

Suuret naishahmot kuten Jeanne D’Arc saivat Ellan näyttelemänä vahvan tulkinnan.

Toinen avioliitto ja äitiys

Seuraavaksi Ella Eronen alkoi kehittää itseään ottamalla laulu-, lausunta- ja äänenmuodostustunteja sekä hakeutui Suomen Näyttämöopiston oppilaaksi. Ura ei tuntunut etenevän hänen kunnianhimonsa edellyttämällä tavalla. Lopulta Ella lähti opiskelemaan Ruotsiin Dramatenin oppilaskouluun.

– Minulla ei ole rauhaa, jos en tee tätä työtä. Minä olen syntynyt teatterin lavalle eikä missään muualla ole hyvä olla, Ella vakuutti.

Ella avioitui toisen kerran, nyt kuvanveistäjä Carl Wilhelmsin kanssa ja sai ensimmäisen tyttärensä. Avioliitto päättyi eroon seitsemän vuotta myöhemmin. Kolmannen avioliitonsa Ella solmi taiteilija Olavi Tarkkosen kanssa vuonna 1937. Heille syntyi poika.

Haave näyttelijän urasta eli koko ajan Ellan mielessä. Eräillä kutsuilla hän osallistui spiritistiseen istuntoon ja omalla vuorollaan esitti kysymyksen:

– Pääsenkö koskaan Kansallisteatteriin?

Lasi liikkui pöydällä ja antoi kahdesti vastauksen ”ei”. Kolmannen kerran lasi piirsi vuosiluvun 1939.

Ella sai kiinnityksen Åbo Svenska Teaterniin, jossa monipuolinen näyttelijä herätti huomiota ja sai osakseen ylistystä.

Tuolloin Suomen Kansallisteatterin pääjohtaja Eino Kalima keksi Ella Erosen, jonka hiukset ja profiili olivat kuin Sarah Bernhardtilla. Hän tarjosi Ellalle kiinnitystä Kansallisteatterin näyttelijäksi talvisodan kynnyksellä, marraskuussa 1939.

Ella Eronen ja Heikki Savolainen Kansallisteatterin Viettelysten vaunussa vuonna 1950.

Hätää kärsivän kansan ääni

Sota katkaisi näytännöt teattereissa, mutta Ella Erosen elämän ja uran suurin hetki koitti 11. helmikuuta 1940 – estradina Tukholman stadion. Ellan oli tarkoitus lausua J. L. Runebergin runo Maamme Ruotsin ja Suomen välisessä jääpallomaaottelussa.

Yleisöä oli paikalla jopa parinkymmenen tuhannen hengen verran. Pakkanen paukkui 25 asteessa ja tuuli teki ilmasta sitäkin purevampaa. Ella odotti vuoroaan hyisessä selostajankopissa ja hyppi tasajalkaa pitääkseen itsensä lämpimänä. Juuri kun hänen piti aloittaa, ilmoitettiin viiveestä. Ruotsin kuningas Kustaa V oli saapumassa paikalle.

Ella asteli Hänen Majesteettinsa sekä yleisön eteen kentälle, jossa viima oli jäätävä. Hänen huulensa olivat kylmyydestä tunnottomat ja hän pelkäsi hampaidensa kalisevan mikrofoniin. Ella lausui runon ruotsiksi, viimeisen säkeistön myös suomeksi. Lopetettuaan hän ihmetteli yleisön täydellistä hiljaisuutta. Ehkä hänen äänensä ei ollut kuulunut katsomoon lainkaan?

Ella vilkaisi tapahtuman selostajaa ja huomasi tämän pyyhkivän kyyneleitään. Sitten myös yleisö räjähti valtaviin suosionosoituksiin: taputti käsiään, tömisti jalkojaan, hurrasi ja heitti hattuja ilmaan. Orkesteri soitti Porilaisten marssia, ja Ellaa kannettiin kultatuolissa.

Ella Erosen lausuma runo jäi historiaan. Se kiinnitti katseet Suomeen ja sai ruotsalaisten myötätunnon ja auttamishalun nousemaan pilviin. Ella edusti koko Suomen hätää kärsivän kansan ääntä.

Myös näyttelijälle itselleen esitys kääntyi voitoksi. Hänestä tuli sekä Ruotsissa että Suomessa kuuluisuus, josta kirjoiteltiin palstatolkulla. Tämä poiki Ellalle uusia töitä.

Elokuvissa Ella teki vain muutaman roolin. Tässä Jääkärin morsiamen (1931) Sonjana.

New Yorkiin miehensä tulkiksi

Suomalaiset muistavat Ella Erosen nimen, mutta eivät juuri hänen töitään. Ella oli teatterinäyttelijä, joka teki vain viisi elokuvaroolia – niistäkin neljä ennen varsinaista läpimurtoaan. Edvin Laineen ohjaamassa Laitakaupungin laulussa (1948) Ella näytteli kapakanomistaja Juuditia, Tauno Palon esittämän rikollispomon Jukan mustasukkaista rakastajatarta.

Kansallisteatterissa Ella sen sijaan loisti luoden uraa nimenomaan traagisten, voimakkaiden ja intohimoisten roolien esittäjänä.

Sitten Ella ajautui uransa suurimpaan kriisiin. Kovan työtahdin uuvuttamana hän jäi Kansallisteatterista kuukauden sairauslomalle vuodenvaihteessa 1950–51.

Tuolloin hänen miehensä Olavi sai työtarjouksen New Yorkista: taiteilija kutsuttiin maalaamaan useiden sikäläisten liikemiesten muotokuvia. Ella lähti matkalle mukaan toimiakseen Olavin tulkkina, hoitaakseen niveltulehdustaan amerikkalaisilla lääkkeillä ja osallistuakseen tyttärensä häihin.

"Uskokaa minua. Yksinäisyys on pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua."
Ella Eronen

Potkut Kansallisteatterista ja uusi alku

Amerikassa ollessaan Ella päätti pidentää matkaa vielä viikolla, sillä työt Kansallisteatterissa alkaisivat vasta helmikuun puolivälissä. Hän kirjoitti teatterinjohtaja Arvi Kivimaalle kirjeen, jossa ilmoitti viiveestä. Viesti ei koskaan saapunut perille.

Teatterin johtokunta piti hätäkokouksen kadonneen näyttelijänsä vuoksi, katsoi poissaolon luvattomaksi ja erotti Ellan henkilökunnastaan.

Täyttä totuutta kohutuista potkuista ei vieläkään tiedetä, sillä kirjettä ei ole löydetty eikä edes kopiota, jollaiset Ella yleensä tarkasti talletti. Diivaksi kutsuttu näyttelijätär oli parantumaton myöhästelijä ja oli saanut käytöksestään pieniä sakkorangaistuksia teatterilta. Oliko nyt kyse huolimattomuudesta vai tahallisesta diivailusta? Johtaja Kivimaa oli joskus pikkusieluinen ja pitkävihainen – halusiko hän kostaa Ellalle tilaisuuden tullen?

Ella Eronen nousi nopeasti jaloilleen. Hänet pyydettiin ohjaamaan Helsingin Kansanteatteriin näytelmä Murheesta nousee Elektra, joka saavutti suuren suosion.

Vapautunutta näyttelijää kutsuttiin useisiin teattereihin, kunnes hänet toivotettiin jälleen tervetulleeksi Suomen Kansallisteatteriin.

Kotioloissa tyttären ja aviomiehen, kuvanveistäjä Carl Wilhelmsin seurassa 1931.

Varakas, kuuluisa ja yksinäinen

Ella Eronen teki komeita rooleja vuoteen 1965 asti, jolloin jäi eläkkeelle. Avioliitto Olavin kanssa päättyi sekin eroon muutama vuosi aikaisemmin.

Merkittävin ihmissuhde jäi kuitenkin julkisuudelta piiloon. Jo 1940-luvulla Ella palkkasi Karjalan evakkona Helsinkiin tulleen Leena Borodulinin kodinhoitajakseen, ja naisten välinen suhde syveni vuosien myötä kiinteäksi ystävyydeksi. Ella ja Leena elivät yhdessä 1970-luvun loppuun asti.

– Uskokaa minua. Yksinäisyys on pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua, Ella sanoi tv-haastattelussa Leenan kuoleman jälkeen.

Suuren diivan oli vaikea ottaa vanhuus vastaan. Ella tunsi katkeruutta ja epätoivoa, ja vuotuinen syntymäpäivä oli hänelle rangaistus. Vaikka Ella pääsi vielä vierailijaksi mo- niin näytelmiin, heikkenevä terveys alkoi hiljalleen estää työskentelyn.

Ella oli varakas, kuuluisa ja yksinäinen. Hän etääntyi vanhoista ystävistään ja tutustui uusiin. Kotona alkoi majailla nuoria, kuuluisuudesta haaveilevia miehiä. Ellan suojattien tarinat päätyivät skandaalilehtiinkin. Skandaaleista kehkeytyi oikeusjuttuja, jotka tahrasivat Ellan upean uran ja maineen.

Viimeisinä vuosina sairaudet ottivat Ellasta tiukan otteen. Vierailut näyttämöillä vaihtuivat sairaalareissuihin. Esirippu sulkeutui 9. lokakuuta 1987.

Ella Siviä Eronen

Ella Eronen jos kuka oli aito teatteridiiva. Kuva vuodelta 1971, jolloin Ella oli jo eläkkeellä.
  • Syntyi 29.1.1900 Helsingissä, kuoli 9.10.1987 Helsingissä.

  • Suomen Kansallisteatterin näyttelijä 1939–50 ja 1955–65. Lyhyempiä pestejä myös useissa muissa teattereissa, mm. Åbo Svenska Teaternissa, Helsingin Kansanteatterissa ja Tampereen Teatterissa. Viisi elokuvaroolia, mm. elokuvissa Jääkärin morsian ja Laitakaupungin laulu.

  • Avioliitot Per Anderssonin (1919–24), kuvanveistäjä Carl Wilhelmsin (1928–35) ja taidemaalari Olavi Tarkkosen (1937–61) kanssa. Lapset Leila (1928) ja Kimmo (1938).

  • Haudattu Helsingin Hietaniemen Taiteilijainmäelle.

Lähde: Jaana Nikula: Ella – Ella Erosen elämäkerta (Like 1998)

Kommentoi »