Ilmestynyt 9.10.2021 – Päivitetty 16.8.2023

Oululainen Siiri Palmu oli vasta pieni tyttö, kun hänen äitinsä joutui vankilaan. Isä Kustaa oli ammatiltaan hopeaseppä ja äiti Hanna enkelintekijä – hän teki onnettomille tytöille laittomia abortteja, jäi kiinni ja tuomittiin kuudeksi vuodeksi Hämeenlinnan naisvankilaan.

Kun äiti palasi vuonna 1916 kotiin, oven avasi vieras nainen. Kustaa oli vaimolleen kertomatta ottanut uuden asuinkumppanin ja sai tämän kanssa kahdeksan lasta.

Neljätoistavuotiaalla Siirillä ja hänen kahdella pikkusiskollaan oli uusi äiti. Hanna lähti sisarensa perään Amerikkaan ja katosi sinne jälkiä jättämättä. Hänet julistettiin kuolleeksi vuonna 1979.

Kustaan perhe muutti Poriin. Siellä Siiri innostui urheilusta. Hän oli Porin Pyrinnön aktiivijäsen, kuului naisvoimistelujoukkueeseen ja harrasti pikajuoksua, viestijuoksua, kiekonheittoa, kuulantyöntöä ja painia.

Porin Työväen Teatterin johtaja sattui näkemään, kun Siiri pelleili seuratovereilleen voimisteluharjoitusten päätteeksi. Tytössähän oli ainesta lavaesiintyjäksi!

Näyttelijän ura alkoi silti vastatuulessa. Isä-Kustaa haki Siirin letistä kiskoen pois näytelmäharjoituksista. Siiri piti päänsä ja näytteli elokuussa 1921 ensiroolinsa Kirjurinluodon ulkoilmanäyttämöllä näytelmässä Vermlantilaisia. Silloin isä jo istui katsomossa ja oli ylpeä tyttärestään.

Koko 1920-luvun ajan Siiri esiintyi eri teattereissa Satakunnassa, Viipurissa ja Vaasassa. Lupaava ura oli katketa pääsiäisenä 1924, kun kolarin seurauksena auto syöksyi suoraan päin jalkaisin kulkenutta Siiriä. Henki säästyi, mutta katkennut koipi piti Siirin sairaalassa puolisen vuotta.

Viipurin Näyttämöllä syksyllä 1926 Siiri kohtasi tulevan aviomiehensä, neljä vuotta nuoremman näyttelijän Kaarlo Angerkosken. Heistä tuli pariskunta vasta pitkän kiertelyn ja kaartelun jälkeen, kun Siiri suostui Kaarlon kosintaan jouluna 1932.

Seuraavana syksynä Siiri ja Kaarlo avioituivat ja käyttivät hääpotrettinaan Tampereen Teatterissa otettua Jeppe Niilonpoika -näytelmän mainoskuvaa: Kaarlo roikkui hirressä, ja Siiri itki hirsipuun juurella. Kuva oli vitsi, mutta surullisen enteellinen.

Molempien näyttelijöiden ura eteni nousujohteisesti. Erityisen hyviä Siiri ja Kaarlo olivat komedioissa, ja usein he esiintyivätkin niissä yhdessä.

Perhe kasvoi kolmihenkiseksi, kun tytär Sirkka-Liisa syntyi keväällä 1934. Angerkosket muuttivat asumaan Helsingin Kansakoulunkadulle, sieltä Siirillä ja Kaarlolla oli lyhyt matka uuteen työpaikkaansa elokuvastudiolle.

Kaarlo oli näytellyt valkokankaalla jo mykän filmin aikana, Siirin ensimmäinen elokuvarooli oli komediassa Pikku myyjätär (1933). Seuraavien vuosien aikana molemmat alkoivat saada yhä enemmän töitä elokuvista, kunnes vuonna 1938 heidät kiinnitettiin Suomen Filmiteollisuuteen kuukausipalkkaisiksi näyttelijöiksi. Erityistä ihastusta Angerkosket herättivät lemmenparina sotilasfarssissa Rykmentin murheenkryyni.

– Kuvasimme yöllä joskus viiteenkin asti ja olimme puolitorkuksissa. Kun mukana olivat Kalle ja Siiri Angerkoski sekä Leo Lähteenmäki, näiden ei tarvinnut esittää kuin jokin pieni koomillinen ele ja me kaikki nauroimme kuollaksemme. Kuvaus piti panna poikki, Ansa Ikonen muisteli.

Kaarlo Angerkoski ehti tehdä 24 elokuvaroolia ja nousta SF:ssä suureen suosioon, kunnes kaikki loppui. Lokakuussa 1939 hän oli vierailijana Kotkan Näyttämön Jääkärin morsiamessa, kun hän yhtäkkiä tunsi sydämensä käyttäytyvän oudosti. Siiri vei Kaarlon hotelliin, ja kohtaus uusiutui. Kaarlo kuoli vaimonsa syliin vain 33 vuoden iässä.

Siiri jäi leskeksi ja yksinhuoltajaksi 37-vuotiaana. Aviomiehestä jäivät muistuttamaan kolme kiiltävää sormusta Siirin nimettömässä. Päällimmäinen niistä oli hieman liian väljä.

– Mieheni pujotti sormuksen selityksittä sormeeni kaksi päivää ennen kuolemaansa, Siiri ihmetteli.

Suomen Filmiteollisuuden johtaja T. J. Särkkä antoi Siiri Angerkoskelle lupauksen.

– Niin kauan kuin minun jalkani kapsaa, niin sinun suusi napsaa.

Se tarkoitti, että Siirillä olisi töitä SF:ssä myös tulevaisuudessa. Hän jäikin kuukausipalkkaiseksi näyttelijäksi vuoteen 1963 asti, jolloin SF meni konkurssiin.

Työ antoi Siirille leivän, mutta hänen uransa kannalta ratkaisu oli kehno. Siiri ei saanut valita roolejaan, vaan palkka velvoitti hänet näyttelemään osia, joita tarvittiin ja joihin käskettiin.

– Siiri teki melkein pelkkää komediaa. Hänet miellettiin vain keittiökarhuksi, Mimmiksi ja Mantaksi, vaikka ainesta hänessä olisi ollut paljon muuhunkin, harmitteli näyttelijä Rauha Rentola kesällä 2005.

Yleisö kuitenkin rakasti Siiriä noissa hieman tyhjänpäiväisissä ja leimaavissa rooleissa rehevinä matameina. Elokuvat menestyivät lähes aina, kun Siiri oli niissä mukana.

Siiri tuli erityisen hyvin tunnetuksi Suomisen perhe -elokuvasarjan kotiapulaisena, Hildana, sekä tietenkin Justiina Puupäänä 1950-luvun Pekka Puupää -elokuvissa.

– Siiri oli luonnostaankin huumorin taitaja. Katsoessaan itseään peilistä hän saattoi tuumia: ”Minähän sopisin suorastaan Sokeainlehden kansikuvatytöksi!”, Puupää-ohjaaja Armand Lohikoski nauroi.

Siiri itse ei arvostanut Justiinan roolia.

– Työ on työtä. Vaikka jokaista elokuvaa aloitettaessa ihan inhotti, työn edistyessä latautui Puupää-tunnelmaan niin, että osastaan jopa hetkellisesti piti.

Uutta avioliittoa Siiri Angerkoski ei enää solminut. Hän oli uskollinen myös SF:lle, sen kanssa liitto kesti 25 vuotta. Siiri oli kuin osa elokuvastudion tarpeistoa.

Hiljaiseksi ja huomaamattomaksi työläiseksi hän ei alistunut, vaan kertoi mielipiteensä suoraan. Hän myös tuli tunnetuksi ronskista huumoristaan ja roiseista sanonnoistaan. Näyttelijä Sakari Jurkka paljasti Siirin vakiotervehdyksen, mutta se on liian rivo lehteen painettavaksi.

Sivistyssanoista Siiri laski jatkuvasti leikkiä, vaikka hän luki ahkerasti kirjallisuutta, ranskalaisia ja venäläisiä klassikkoja sekä suomalaisia uutuuksia.

Siiristä kerrotut tarinat ovat värikkäitä, kuten se, jossa tuntematon mies pyysi tarjoilijaa viemään Siirille konjakkeja ja lopulta liittyi tämän seuraan.

– Katsokaas, Emmi Jurkka, minä olen aina niin hitosti tykännyt teistä, mies paljasti syyksi.

– Kyllä herralle nyt on sattunut erehdys. Olen nimittäin Ida Aalberg, Siiri vastasi.

Joskus miesten vokotellessa Siiri saattoi lausahtaa vielä ikävämmin:

– Persettäkö herra mouruaa?

Näyttelijä Emmi Jurkkaa Siiri ei voinut sietää, sillä tämä oli aikoinaan ollut kiinnostunut Kaarlo Angerkoskesta. Samoin hän vieroksui Puupää-elokuvissa Pätkää näytellyttä Masa Niemeä – niin oikeassa elämässä kuin Justiinanakin.

– Siirillä ja Masalla ei ollut paljon yhteistä, paitsi silloin, kun kumpikin oli vähän huppelissa, Puupäitä kuvannut Pentti Valkeala kertoi.

Siiri ei sylkenyt lasiin, vaan saattoi juhlia muiden mukana pikkutunneille asti ja vielä viinan loppuessa soittaa trokarille. Hän piti kotonaan bileitä, joihin hyvä ystävä Tauno Palokin liittyi kiipeämällä ikkunasta sisään.

Kuivana kautena Siiri oli vesiselvä, kiukkuinen ja inhosi kaikkia, jotka ryyppäsivät. Välillä hän vaipui raskaaseen, ”harmaan hunnun päiviksi” kutsumaansa masennukseen.

Juuri ennen kuolemaansa Siiri sai vakavan pääroolin, jollaista hän oli rillumarei-vuosinaan kaivannut. Tv-elokuva Aliisa kertoi köyhästä, kansaneläkkeen varassa elävästä vanhuksesta, joka häädettiin kotoaan.

Paksusuolensyöpä oli kuihduttanut Siirin lommoposkiseksi. Hän ei ollut vastaanottamassa parhaan naispääosan Jussi-palkintoa, se myönnettiin hänelle postuumisti vuonna 1971.

Elämänsä viimeiset viikot 68-vuotias Siiri vietti Meilahden sairaalassa. Siskolleen hän vakuutti, että kaikki oli hyvin.

– Olen selvittänyt asiani kaikkien kanssa, Jumalankin, enkä pelkää kuolemaa. Ainoa tehtäväni on valmistaa sitä viimeistä suurta rooliani.

Lähteet: Kari Uusitalo: Siiri ja Kaarlo – näyttelijäparin tarina (Edita 2002) & Tuomas Marjamäki: Naurattajat – suomalaisen komiikan tekijät 2007–1907 (Edita 2007)