Apu

Surusilmäinen hurmuri Tauno Palo: ”Minulla ei ole varaa syytellä ketään – itsepä kasasin vaikeuksia" – Valkokankaan varjot 1/10

Surusilmäinen hurmuri Tauno Palo: ”Minulla ei ole varaa syytellä ketään – itsepä kasasin vaikeuksia" – Valkokankaan varjot 1/10
Tauno Palon lämmin olemus valloitti elokuvissa niin naisia kuin miehiä. Suuren näyttelijän elämää varjostivat veljen itsemurha, rikkinäiset ihmissuhteet, alkoholi ja lopulta kohtalokas sairaus. Sarja esittelee kymmenen suomalaisen viihteen legendaa.
Julkaistu: 18.9.2021

Joskus 1960-luvulla, kun Tauno Palo oli jo jättänyt suuret elokuvaroolit taakseen, hän istui junassa ja huomasi pienen tytön tuijottavan häntä tarkkaavaisena.

Tauno ei pystynyt enää keskittymään lehden lukuun, ja tyttö alkoi selittää hämillään:

– Tuota… Kun setä on ihan saman näköinen kuin Olavi Virta.

Kaikkihan tunsivat Tauno Suuren, suomalaisen elokuvan hurmurin numero yksi. Ruskeasilmäisen, jykeväleukaisen ja samettiäänisen miehen karisma valaisi valkokankaan, oli hän sitten nuorena sankarina Kulkurin valssissa tai harmaantuneena herrasmiehenä Hilman päivissä tai Tulipunaisessa kyyhkysessä.

Draamaa riitti myös Taunon omassa elämässä varhaisesta nuoruudesta elämän loppuun asti, osaksi miehen voimakkaan luonteen vuoksi. Muistelmateoksessaan Käsi sydämellä Tauno kirjoitti:

– Minä koen suurimmat vaikeuteni itseni kanssa. Ihminen, joka voi purkaa estyneisyytensä ja vaikeutensa niin kuin langan kerältä, pääsee ehkä helpommalla. Minä en pysty. Siksi kamppailua on käytävä joka päivä.

Työväennäyttämön näyttelijäkuntaan kuuluminen herätti epäilyksiä Taunon varsinaisella työpaikalla puolustusministeriössä.

Nyrkkeily koitui veljen kohtaloksi

Tauno Brännäs syntyi Hämeenlinnassa 25. lokakuuta 1908. Hänen isänsä, asentaja Lars Petter (Pekka) Brännäs oli vielä tarkk’ampujapataljoonan sotilas, kun hän tapasi tulevan vaimonsa, Hämeenlinnan tupakkatehtaalla työskennelleen Olga Ivanoffin. Olgan sukujuuret johtivat Venäjälle, vaikka tätä seikkaa ei koskaan korostettu.

Ennen Taunoa perheessä olivat lapset Gösta ja Alli. Pian kuopuksen syntymän jälkeen Brännäsit muuttivat Helsingin Kallioon.

Tauno työskenteli jo 13-vuotiaana puolustusministeriön lähettinä, kunnes pääsi laboratoriotöihin Harakan saarella toimivalle Kemialliselle koelaitokselle.

Pikkuveljensä suuresti ihailema Gösta menestyi nyrkkeilijänä ja voitti työväen olympialaisissa hopeaa, mutta otteluissa saadut iskut kävivät hänelle kohtalokkaiksi. Gösta alkoi kärsiä jatkuvasta päänsärystä ja masentui.

Heinäkuun 28. päivä vuonna 1928 muutti Tauno Palon ja hänen perheensä elämän. 25-vuotias Gösta ampui itsensä kirjoituspöydän ääressä. Laukaus herätti viereisessä huoneessa nukkuneen Taunon.

– Niin monia ystäviä kuin minulla on ollutkin, tuota kelpo veikkoa olisin tarvinnut monesti, Tauno Palo suri.

Tauno Palo näytteli Rosvo-Roopea vuoden 1949 elokuvassa ja lauloi myöhemmin myös balladin levylle. Kuva: A-lehtien kuva-arkisto.

Vaikea sukunimi piti suomentaa

Myös Tauno oli harrastanut nyrkkeilyä, mutta lopetti sen varhain veljensä ja vanhempiensa toiveesta. Sen sijaan hän alkoi näytellä Sörnäisten työväennäyttämöllä. Komeljanttarin ammatti ei tuohon aikaan herättänyt kaikissa ihailua.

Tauno sai Linnanmäen kallioilla ensisuudelmansa amerikan­suomalaiselta tytöltä, mutta seurustelu loppui alkuunsa. Tytön vanhemmat eivät halunneet näyttelijää perheeseen. Suivaantunut Tauno paineli Hakaniemen Suomi­-ravintolaan ja otti ensiryyppynsä.

Työväennäyttämön näyttelijäkuntaan kuuluminen herätti epäilyksiä Taunon varsinaisella työpaikalla puolustusministeriössä, jossa asiaa häneltä tiukat- tiinkin.

– Minä pidän teatterista, Tauno vastasi.

Ja teatteri piti Taunosta. Pian nuoren näyttelijän lahjat huomattiin ja Tauno Brännäs pestattiin Jääkärin morsian -elokuvan (1931) pääosaan korpraali Martiksi. Ura kemistinä sai jäädä kokonaan, kun hänet kiinnitettiin Suomen Kansallisteatteriin.

Näyttelijäkollega Glory Leppänen neuvoi vaihtamaan vaikean sukunimen suomalaisemmaksi. Tauno ja hänen vanhempansa ottivat neuvosta vaarin. Tauno Palon nimi tuli hiljalleen koko kansalle tutuksi lisääntyvien elokuvaroolien myötä.

Taunon uusi perhe, puoliso Kirsti Ortola ja poika Jukka-Pekka vuonna 1978. Kuva: Stig Bergström.

Ansa Ikosen kanssa oli värinää vain valkokankaalla

Sörnäisten näyttämöltä Tauno löysi tulevan puolisonsa näyttelijä Sylvi Sakin, joka tuki häntä vaikeina aikoina Göstan kuoleman jälkeen. Pariskunta eteni suhteessaan hitaasti ja avioitui vasta Pertti-pojan ilmoitettua tulostaan vuonna 1934.

Taunolla riitti ihailijoita ja välillä romanssejakin. Tunnetuin niistä oli Kansallisteatterin nuoren näyttelijän Kyllikki Väreen kanssa – Kyllikistä tuli Unto Salmisen rouva ja Esko Salmisen äiti. Sen sijaan Taunolla ja hänen moninkertaisella vastanäyttelijällään Ansa Ikosella ei värinää ollut kuin rooleissaan.

Taunolle ja Sylville syntyi toinen poika Martti vuonna 1943, mutta Palojen perheonni ei ollut kestävällä pohjalla.

– Minulla ei ole varaa syytellä ketään. Jos perhe-elämämme oli vaikeaa, itsepä kasasin vaikeuksia. Perhe tarvitsi monet kerrat tukeani, mutta minulla ei ollut aikaa. Olen enemmän tunneihminen kuin järjellä laskelmoiva. Siksi monista asioista on vaikea irrottautua, Tauno tunnusti.

Tauno Palon elämän viimeinen näytös oli surullinen: hän menetti puhekykynsä, ja samaan aikaan keltainen lehdistö pyrki monin tavoin raportoimaan hänen heikentyvästä terveydentilastaan.

Avioliitto alkoi murentua jo 1940-luvun lopulla, vaikka varsinaisen eron Tauno ja Sylvi ottivat 1962. Tauno avioitui saman tien Kirsti Ortolan kanssa – heidän yhteinen poikansa Jukka-Pekka oli jo kahdeksanvuotias. Myrskyjä riitti uudessakin suhteessa.

– Minä en ole niitä helpoimpia aviomiehiä eikä vaimonikaan kaikkein kesyimpiä, joten silloin tällöin kyselemme kaapin paikkaa. Mutta harvoinpa lie taiteilija-avioliitoissa harmonia edes puoleksi täydellistä.

Tauno ja Kirsti antoivat elämästään lämminhenkisen kuvan televisiodokumentissa, jossa Kirsti kertoi miehensä laulavan koiralle ruokaa laittaessaan. Tauno kokkaili pannulla herkullista liharuokaa, jonka nimi puhui puolestaan.

– Kaikki tietävät, mitä on janssoninkiusaus, mutta harva tietää mitä on Taunon katumus. Sopivana ajankohtana olen valmistanut sitä läheisilleni, ja se on ollut niin herkullista, että sillä on ollut toivottu, lauhduttava vaikutus.

Isä ihastelee Pertti-poikansa kitaransoittoa. Kuva: Ensio Liesimaa.

Minä vain rallattelin

Tauno Palo jatkoi näyttelemistä Kansallisteatterissa vuoteen 1973 asti, mutta jättäytyi valkokankaalta pois kymmenisen vuotta aikaisemmin. Häntä nähtiin ja kuultiin kuitenkin edelleen myös teatterin ulkopuolella.

Tauno oli levyttänyt lauluja jo 1930-luvulla, mutta charmanttina ikämiehenä hänen äänensä pääsi paremmin oikeuksiinsa kuin nuorukaisena liian korkealle sovitetuissa ralleissa, joissa hän kuulosti kastraattikuorolaiselta.

– Todelliset laulajat ovat aivan eri luokkaa – minä vain vähän rallattelin, Tauno itse vähätteli.

Joka tapauksessa varsinkin 1960-luvulla levytetyt Rosvo- Roope sekä sodanvastainen Ruusu on punainen ovat jääneet kansalaisten sydämiin.

Elokuvapari Ansa Ikonen ja Tauno Palo ensimmäisessä yhteisessä elokuvassaan Kaikki rakastavat (1935). Kuva: A-lehtien kuva-arkisto.

Leffauransa jälkeen Tauno esiintyi ahkerasti mainoksissa. Erityisen hyvin hänen muistetaan markkinoineen olutta sloganilla ”Sanokaa vain reilusti Koff”. Olut oli mietoa ykköstä ja sitä kehotettiin nauttimaan ruoan kera.

Mainoksista ei paistanut läpi Taunon oma alkoholi­ongelma, joka paheni 1970-luvun alussa ja oli lopulta syynä lähtöön Kansallisteatterista. Tauno alkoi saada työnantajaltaan muistutuksia ja häneltä otettiin rooleja pois. Kerran Särkelä itte -näytelmässä Tauno sai täydellisen muistikatkoksen, istui katsomon portaille ja totesi:

– Minä en muista mitään.

Kun Tauno saapui toistuvasti harjoituksiin päihtyneenä, teatterin johtokunta alkoi valmistella potkuja. Tämän kuullessaan Tauno jätti eläkeanomuksensa, sopivasti 65 ikävuoden kynnyksellä.

Tauno hoiti ongelmaansa parantoloissa, mutta viihtyi edelleen myös taiteilijaravintola Elitessä, jossa hänellä oli oma kantapöytänsä. Seuramiehenä Tauno olikin lyömätön ja hän kokosi ympärilleen aina suuren ihmisjoukon. Taitei- lija­koti Lallukasta, josta Tauno ja Kirsti olivat saaneet pienen asunnon, oli Eliteen vain kivenheiton matka.

Maailman kauneimman tytön Armi Kuuselan seurassa vuonna 1952. Kuva: Ensio Liesimaa.

Kurkusta löytyi kasvain

Muistelmissaan Tauno Palo kertoi, että hänet joskus sotkettiin ulkonäkönsä ja olemuksensa vuoksi englantilaiseen filminäyttelijään Jack Hawkinsiin. Hän jopa lähetti Hawkinsille terveisiä ja sai kuulla, että tämä sairastaa kurkkusyöpää.

Sattumalta samainen sairaus kävi myös Taunon kohtaloksi. Lomamatkalla Italiassa vuonna 1980 kovan tupakkamiehen ääni käheytyi, ja pian oli mentävä lääkärille. Syöpädiagnoosin kuultuaan Tauno menetti tajuntansa.

Kurkusta löytynyttä kasvainta yritettiin poistaa rankoilla hoidoilla, mutta sairaus eteni vääjäämättä. Tauno Palon elämän viimeinen näytös oli surullinen: hän menetti puhekykynsä, ja samaan aikaan keltainen lehdistö pyrki monin tavoin raportoimaan hänen heikentyvästä terveydentilastaan.

Tauno itse sanoi lähtevänsä rauhallisin mielin.

– Elän tätä päivää. Tosin silloin tällöin suren menneitä, koska monet erehdykseni olisivat saaneet jäädä tekemättä. Mutta huomista en ajattele. Kutsua sinne kaikkein suurimmalle näyttämölle en ole enää aikoihin pelännyt.

Tauno Valdemar Palo

Kuva: Museovirasto.
  • Syntyi 25.10. 1908 Hämeenlinnassa, kuoli 24.5.1982 Helsingissä. Sukunimi virallisesti vuoteen 1936 asti Brännäs.

  • Suomen Kansallisteatterin näyttelijä 1932–73. Yli 60 elokuvaosaa, mm. Jääkärin morsian, Kulkurin valssi, Vaimoke, Tuntematon sotilas, Hilman päivät ja Tulipunainen kyyhkynen. Rooleja myös radiossa ja mainoksissa.

  • Ensimmäinen vaimo Sylvi Palo (o.s. Sakki, 1911–87), jonka kanssa pojat Pertti (1934–2010) ja Martti (1943–2009). Toinen vaimo Kirsti Ortola (1924–93), jonka kanssa poika Jukka-Pekka (s. 1954).

  • Haudattu Helsinkiin Malmin hautausmaalle.

Lähteet: Tauno Palo (toim. Aino Räty-Hämäläinen): Käsi sydämellä (Tammi 1969) ja Lauri Meri: Tauno Palo (Otava 2008)

2 kommenttia