Apu

Leo Jokela: Suomen hiljaisin koomikko oli rakastettu hahmo, jonka pinnan alla kupli lämmin huumori – Valkokankaan varjot 10/10

Leo Jokela: Suomen hiljaisin koomikko oli rakastettu hahmo, jonka pinnan alla kupli lämmin huumori – Valkokankaan varjot 10/10
Leo Jokelan vaatimaton olemus ei sopinut sankarirooleihin eikä roistoksikaan. Suosioon noustuaan Leo lääkitsi työpaineitaan alkoholilla, mikä vei hänet ennenaikaisesti hautaan. Sarja esittelee kymmenen suomalaisen elokuvan legendaa.
Julkaistu: 20.11.2021

Leo Jokela oli Suomen hiljaisin koomikko, siitä ei ole epäilystäkään. Harva olisi uskonut, että Hausjärvellä tammikuussa 1927 syntyneestä myllärin pojasta koskaan tulisi näyttelijää.

– Miten sinä ikinä pärjäät maailmalla, kun et puhu mitään? Leon äitikin ihmetteli.

Luonteestaan huolimatta Leo ei kuitenkaan ollut ujo, vaan nautti esiintymisestä ja ihmisten huomiosta. Hän oli innokkaasti mukana kotipitäjänsä näyttämöseuroissa ja haaveili näyttelijän ammatista.

Aikuistuttuaan Leo lähti töihin rautateille ja kävi veturinlämmittäjäkoulun, mutta ei antanut haaveensa kuolla. Armeija-aikanaan hän pääsikin teatterikouluun.

Kun näyttelijäntöitä ei meinannut valmistumisen jälkeen löytyä, Leo laittoi ilmoituksen teatterilehteen: Veturinlämmitystaitoinen näyttelijä vailla työtä.

"Laulu tuotti Leolle suuria vaikeuksia ja hän jännitti esitystä kovasti. Leo sanoi, että hän kokeilee vielä yhden kerran ja silloin se saatiin purkkiin."
Marja-Terttu Jokela

Teatterien ovet eivät kuitenkaan auenneet.

Esimerkiksi Vaasan teatteriin haluttiin monipuolisia näyttelijöitä, mutta lyhyenläntää miestä ei voinut käyttää sankarirooleissa eikä hän ollut riittävästi roistonkaan näköinen.

Leo ei jäänyt odottelemaan, vaan kokeili uutta taktiikkaa. Hän oli oppinut maskeeraustaidot teatterikoulussa ja hakeutui naamioitsijaksi elokuvayhtiö Fennada-Filmiin. Siellä hän alkoi ujuttaa itseään pikkurooleihin: pienen palkkion hän sai jo siitä, jos osa vartalosta vilahti valmiissa filmissä.

Leon ensimmäiset elokuvaosat olivat merimiehiä, alokkaita, ylioppilaita, asiakkaita ja kulissimiehiä. Surumielisesti hymyilevät kasvot alkoivat tulla yleisölle tutuiksi, vaikka näyttelijä ei ollut lausunut vielä sanaakaan.

– Ei sellaista kuvaa tehtykään, johon Leo ei olisi naamaansa tunkenut, näyttelijäkollegat naureskelivat maskeeraajansa touhuja katsellessaan.

Ohjaaja Matti Kassila näki Leo Jokelan (keskellä) lahjat, ja Jokela päätyi Kurittomaan sukupolveen näyttelemään Hubertia eli Husua.

Kovanaamainen gansteri

Kymmenien pikkuroolien jälkeen elokuvaohjaajat Aarne Tarkas ja Matti Kassila ymmärsivät vihdoin Leo Jokelan arvon ja kyvyt. Tarkas pestasi näyttelijän ensin Kovanaama-elokuvaansa rikollis­koplan jäseneksi ja piti siitä lähtien Leoa vakio­kaartissaan. Kassila otti hänet Kurittomaan sukupolveen pärinäpojaksi sekä lopulta Komisario Palmu -elokuviensa etsivä Kokiksi, mistä Leo Jokela varmimmin muistetaan.

Komisario Palmun erehdys -elokuvassa poliisit ovat ravintola Kämpissä pitkällä lounaalla, jonka päätteeksi etsivä Kokki alkaa laulaa pianon säestyksellä. Silimät tummat niin kuin syksyinen yö…

– Kohtauksen kuvaamisesta ei ensin tahtonut tulla oikein mitään. Laulu tuotti Leolle suuria vaikeuksia ja hän jännitti esitystä kovasti. Leo sanoi, että hän kokeilee vielä yhden kerran ja silloin se saatiin purkkiin, Leo Jokelan leski Marja-Terttu Jokela kertoo.

Salaisuus oli vasemman käden heiluriliikkeessä, jolla Leo keksi rytmittää laulunsa. Lopputulos oli hulvaton. Kyseinen laulunumero valittiin vuonna 2005 koko Suomen elokuvahistorian hauskimmaksi kohtaukseksi.

"– Leo jännitti suoraa lähetystä, jossa sketsit esitettiin. Nauravan yleisön edessä hän vapautui. Siksi studioon haalittiin erityisen kovaäänisesti nauravia katsojia, kuten Teija Sopanen."
Jukka Virtanen

Leo Jokelan hiljaisen pinnan alla kupli lämmin huumori. Tämä yhdistelmä teki hänestä lopulta rakastetun koomikon. Hänen hahmonsa olivat aina samanlaisia: vähäeleisiä, surumielisiä, vaatimattomia ja ainakin pohjimmiltaan sydämellisiä.

Tämä päti myös Mattiin, maalaisisäntään, joka lähti vaimonsa Liisan kanssa ihmettelemään Lapinlahden kirkon ohi kulkevaa rautatietä. Juhani Ahon romaaniin perustuva tv-elokuva Rautatie tehtiin vuonna 1973. Siinä Leo sai elämänsä komeimman roolin – toiseksi viimeisenä kesänään.

– Kyllä Leoa kiinnostivat myös vakavammat ja taiteellisemmat roolit, vaikka häntä koomikkona pidettiinkin. Rautatien Matin osa sopi hänelle kuin nenä päähän, Marja-Terttu arvelee.

Rikoskomedia Komisario Palmun erehdys ilmestyi vuonna 1960. Tarina kertoo rikkaan rattopojan Bruno Ryggseckin murhasta.

Jännittävä mies

Spede Pasanen sai oman radioshow’nsa ja etsi pitkään sopivaa näyttelijää papukaija G. Pula-ahon esittäjäksi. Leo vaikutti papukaijaksi ensin liian aralta, mutta oikean puhetyylin löytyessä ketään muuta ei olisi voinut rooliin kuvitellakaan. Pula-aho puhui hampaat kireästi yhteen purtuina ja pilkkasi haastattelijana toiminutta Spedeä.

– Leo jännitti suoraa lähetystä, jossa sketsit esitettiin. Nauravan yleisön edessä hän vapautui. Siksi studioon haalittiin erityisen kovaäänisesti nauravia katsojia, kuten Teija Sopanen, muisteli Jukka Virtanen jälkikäteen.

Leo Jokelaa aiemmin vaivannut työttömyys vaihtui 1950-luvulla täystyöllisyyteen. Hän näytteli Helsingin kansanteatterissa ja kaupunginteatterissa ja häntä pyydettiin ahkerasti elokuviin ja televisioon.

"Hänellä oli suuri kunnianhimo ja samaan aikaan hän tunsi itsensä riittämättömäksi. Silloin mukaan tuli myös alkoholi, jolla hän yritti helpottaa painetta."
Marja-Terttu Jokela

Leo teki myös paljon omia keikkojaan koomikkona sekä Simo Salmisen kaltaisena huumorilaulajana. Silmät tummat oli luonnollisesti yksi hänen bravuureitaan, kuten äänilevyllekin päätynyt Vexi Salmen sanoittama Nainen, poliisi ja taksi.

Menestyksen myötä Leon työtaakka alkoi kasvaa jopa liian suureksi.

– Leo itse tuskastui töiden määrään. Hänellä oli suuri kunnianhimo ja samaan aikaan hän tunsi itsensä riittämättömäksi. Millekään työlle hän ei sanonut ei, jos se vain sopi aikatauluihin. Silloin mukaan tuli myös alkoholi, jolla hän yritti helpottaa painetta, Marja-Terttu Jokela sanoo.

Näyttelijäkollegat muistavat, kuinka Leo saapui teatteriin aina valkoviinipulloilla ladattu salkku kädessään.

– Leo kuiskasi joskus kulisseista, että ”Esko, tuus käymään. Mulla on se plari täällä.” Kaikki tiesivät, että se oli valkoviinipullo, josta otettiin huikat, Esko Salminen muisteli talvella 2006.

Leo Jokela oli ahkera kutoja. Koulussa hän tykkäsi virkata, mutta päätti opetella neulomaan kulkiessaan teatterikoulun aikoina päivittäin junalla Hämeenlinnasta Helsinkiin. Puikot kilisivät niin kotona kuin teatterillakin.

Kova poika neulomaan

Leo Jokela avioitui vuonna 1947 ja sai ensimmäisen vaimonsa kanssa kaksi lasta. Liitto päättyi eroon ja Leo vietti muutaman vuoden tuuliajolla asuen välillä elokuvastudiolla ja välillä ystäviensä nurkissa.

Tuttaviensa luona hän kohtasi terveydenhoitaja Marja-Terttu Vainion, josta tuli hänen toinen vaimonsa. Perheeseen syntyi kolme lasta lisää.

Kotona Leo irtaantui töistään ja oli hiljainen, mutta kunnollinen perheenisä, joka leikki paljon lastensa kanssa.

"Vitsistä se ehkä lähti, mutta aina Leo kutoi. Minullekin hän teki kokonaisen puvun ja lapsille puseroita."
Marja-Terttu Jokela

– Jos valitin puuttuvaa raastinrautaa, ovi kävi ja pian Leo palasi takaisin uuden raastinraudan kanssa. Sitten kerroin, että autosta oli pakoputki rikki. Leo lähti korjauttamaan autoa, mutta palasikin uuden kanssa takaisin, Marja-Terttu Jokela nauraa.

Leo muistetaan myös neulomisharrastuksestaan. Hän oli jo kouluaikoinaan ollut hyvä virkkaaja, mutta kulkiessaan teatterikoulun aikoina päivittäin junalla Hämeenlinnasta Helsinkiin, hän otti kanssaan matkustaneista rouvista mallia ja opetteli neulomaan. Puikot kilisivät niin kotona kuin teatterillakin.

– Vitsistä se ehkä lähti, mutta aina Leo kutoi. Minullekin hän teki kokonaisen puvun ja lapsille puseroita.

Kesähuvila Vihtijärven Nokkalassa oli Leolle rakas.

Elämä oli juhlaa – hetken vain

Jokelat viettivät paljon iltoja Seurahuoneella tai Elitessä näyttelijätovereiden kanssa, vaikka rahaa ei ollutkaan. Taloudellinen tilanne muuttui hetkellisesti, kun pariskunta sai suurehkon veikkausvoiton.

– Leo halusi rahat seteleinä, ei šekkinä ja toi ne kotiin salkussa. Nuorin poikamme istui lattialle ja hänen päälleen kaadettiin rahasade.

Jokelat asuivat Lauttasaaressa Olavi Virran vanhassa asunnossa. Toinen rakas paikka oli kesähuvila Vihtijärven Nokkalassa, jonne Leo haaveili muuttavansa pysyvästi. Siihen hänen elämänsä ei kuitenkaan riittänyt.

Leo kuoli 11. toukokuuta 1975, vain 48 vuoden ikäisenä. Kuva vuodelta 1974. Kuva: Lehtikuva.

Työstressin, kiireen ja kovan alkoholinkäytön myötä Leo Jokelan kunto rapistui nopeasti. Hän sairastui maksakirroosiin, mutta ei vaimonsa pyynnöistä huolimatta välittänyt mennä lääkärille. Hän teki viimeiseen asti töitä teatterissa, kunnes sai verensyöksyn ja joutui sairaalaan.

Leo kuoli 11. toukokuuta 1975, vain 48 vuoden ikäisenä. Lahjakkaan näyttelijän elämä ja ura jäi puoleen väliin. Vertauksen vuoksi: Leon kanssa samana päivänä syntynyt Lasse Pöysti esiintyi näyttämöllä vielä 37 vuotta myöhemmin.

Marja-Terttu Jokela uskoo, että töitä olisi ollut vielä pitkään Leo Jokelallekin.

– Puhelin soi jatkuvasti sillä välin, kun Leo oli sairaalassa. Hänelle tarjottiin uusia rooleja, mutta niitä Leo ei koskaan ehtinyt ottaa vastaan.

Leo Paavali Jokela

  • Syntyi 24.1.1927 Hausjärvellä, kuoli 11.5.1975 Helsingissä.

  • Näyttelijä ja maskeeraaja. Noin 90 elokuvaroolia, mm. Aarne Tarkaksen ja Spede Pasasen elokuvissa, Komisario Palmujen etsivä Kokki ja Rautatie-tv-elokuvan Matti. Radiossa papukaija G. Pula-aho.

  • Ensimmäinen avioliitto Eila Sillantien 1947–1952, toinen Marja-Terttu Vainion kanssa 1957–1975. Viisi lasta.

  • Haudattu Vantaalle Honkanummen hautausmaalle.

Lähteet: Tuomas Marjamäki: Naurattajat – suomalaisen komiikan tekijät 2007–1907 (Edita) sekä Marja-Terttu Jokelan haastattelu (2005), jota on tässä jutussa käytetty Jokelan luvalla.

Valkokankaan varjot
Kommentoi »