Apu

Lea Joutseno loi ympärilleen hyväntuulisuuden ilmapiirin – "Elämälle täytyy osata nauraa" – Valkokankaan varjot 5/10

Lea Joutseno loi ympärilleen hyväntuulisuuden ilmapiirin – "Elämälle täytyy osata nauraa" – Valkokankaan varjot 5/10
Lea Joutsenolla ei ollut näyttelijän koulutusta, vaan hän oli luontainen elokuvakomedienne. Kaksi ensimmäistä avioliittoa päättyi nopeasti puolisoiden kuolemaan, mutta surunsa nuori leski käsitteli salaa. Sarja esittelee kymmenen suomalaisen viihteen legendaa.
Julkaistu: 16.10.2021

Lea Joutsenon lahjakkuus olisi riittänyt vaikka mihin: hän oli liikunnallinen, lahjakas kielissä ja sosiaalisesti taitava nuori nainen, joka lapsena haaveili tanssijattaren sekä voimistelun tai piirustuksenopettajan ammateista.

Kirjapainoalalla työskennelleen Ernst Jönssonin ja hänen vaimonsa Jenny Haapasen perheeseen marraskuussa 1910 syntynyt tyttö päätti silti opiskella vanhempiensa mieliksi hammaslääkäriksi.

Suunnitelmat muuttuivat, kun Lea istui aikansa nuorten tavoin Helsingissä Fazerin kahvilassa ja tutustui Suomi-Filmin konttoripäällikköön. Tämä kertoi etsivänsä yhtiöönsä kielenkääntäjää, jolloin Lean mielenkiinto heräsi. Hänhän sattui puhumaan erinomaisesti ruotsia, saksaa, englantia ja ranskaa sekä auttavasti italiaa. Paikka oli hänen.

"Lea Joutsenosta näyttää sukeutuvan suorastaan oivallinen komedienne. Mikään kaunotar hän ei ole sanan varsinaisessa mielessä, mutta hän on pikantti ja ilmeisen älykäs."
Suomen Sosialidemokraatin arvostelija Toini Aaltonen 1940

Lea ei haaveillut elokuvatähteydestä, vaan pysyi mielellään konttorin puolella. Suomi-Filmin tuotantopäällikön Risto Orkon kehotuksesta hän silti osallistui erääseen äänikokeeseen ja tuli valituksi Suomen ensimmäiseksi Neiti Ajaksi. Valitettavasti Lean äänite vahingoittui, sitä ei lopulta koskaan käytetty.

Kielenkääntäjän esiintymiskyky huomattiin ja Leaa pyydettiin mukaan mainosfilmeihin ja lopulta varsinaisiin elokuviinkin.

Omasta mielestään Lea tunsi pilaavansa elokuvat, mutta pian arvostelijat kiittelivät hänen luontevuuttaan. Rikas tyttö -elokuvan kritiikeissä hänet huomattiin jopa paremmin kuin pääosaa näytellyt Sirkka Sari.

Lea Joutseno toimi yhtenä käsi­kirjoittajana ja näytteli pääosia viidessä komediassa, joista Morsian yllättää (1941) oli ensim­mäinen.

Todellinen elokuvakomedienne

Vuonna 1940 Lea nostettiin ensimmäisen kerran päärooliin elokuvassa Morsian yllättää.

Lea Joutsenosta näyttää sukeutuvan suorastaan oivallinen komedienne. Mikään kaunotar hän ei ole sanan varsinaisessa mielessä, mutta hän on pikantti ja ilmeisen älykäs, mitkä ominaisuudet ovat ehdottomasti tärkeimmät nykyaikaisissa komedioissa esiintyvälle näyttelijättärelle, Suomen Sosialidemokraatin arvostelija Toini Aaltonen kirjoitti.

Asiatonta arvostelua tai ei, myös Lea itse vitsaili ulko­näöllään vuosikymmeniä myöhemmin.

– En ole koskaan ollut kaunotar, vaan pikkusievä nykerönenä, josta vuosien saatossa on tullut turvonnutta nakkimakkaraa muistuttava rouva.

"Hänessä oli oikea temperamentti, rytmitaju ja hyvä ääni. Se oli kuin samppanjapullo olisi avattu, tuosta vain tuli kuplimalla."
Tarmo Manni

Menestyneimmät ja kehutuimmat elokuvansa Lea Joutseno teki vuosina 1943–1946: Neiti Tuittupää, Tositarkoituksella, Dynamiittityttö, Vuokrasulhanen ja Viikon tyttö. Niiden ohjaaja oli Valentin Vaala, ja käsikirjoituksesta vastasivat Lea itse sekä nimimerkki Tet (kirjailija Kersti Bergroth). Dynamiittitytöstä Lea sai naispääosan Jussin.

– Kirjoitin Vaalan kanssa yhdessä joitakin käsikirjoituksia ja jo tässä vaiheessa tutustuin rooleihini. Ei ohjaajalla niin hirveän paljon työtä minun kanssani ollut. Kaipa minä sitten olin luontainen kana, Lea arveli.

Näyttelijä Tarmo Manni luonnehti Leaa todelliseksi elokuvakomedienneksi.

– Hänessä oli oikea temperamentti, rytmitaju ja hyvä ääni. Se oli kuin samppanjapullo olisi avattu, tuosta vain tuli kuplimalla.

Yksityiselämänsä tragedioiden vastapainoksi Lea painoi töitä elokuvia kääntämällä, näyttelemällä ja käsikirjoittajana. Kuva elo­kuvasta Neiti Tuittupää (1943).

Hauska mutta pidättyväinen

Pirtsakan kuorensa alla Lea Joutseno piti yksityisasiansa visusti muilta piilossa.

– Hän oli älykäs kuin mikä ja aina ystävällinen ja hauska, mutta myös pidättyväinen. Lea ei puhunut omasta elämästään enkä tutustunut hänen privaattipuoleensa. Kun filmaukset loppuivat, hän katosi välittömästi, usein Lean rinnalla näytellyt Rauha Rentola kuvaili.

Edes suurimmista tragedioistaan Lea ei puhunut. Vuonna 1937 hän avioitui Suomi-Filmissä työskentelevän konttoripäällikön Jaakko Huttusen kanssa. (Tarina ei kerro, oliko hän juuri tuo Lean Fazerilla tapaama päällikkö.) Samaan aikaan Lean sisko Maj-Lis meni naimisiin meriväen luutnantin kanssa, joten Joutsenon perheessä vietettiin tuplahäät.

Siskon onni kesti pidempään kuin Lean, sillä Jaakko kuoli vain seitsemän kuukautta häiden jälkeen.

Murhenäytelmä pysyi yleisöltä piilossa, sitä paitsi Lea Joutseno ei ollut sotavuosien aikana ainoa nuori leski. Kun hän nousi suureksi tähdeksi, hänen yksityiselämänsäkin alkoi kiinnostaa laajemmin.

"Kyllä ennen vanhaan sittenkin oli ihanaa, kun ihmiset olivat kiinnostuneita elokuvista ja tähdistä, ja jokainen ensi-ilta oli tapaus."
Lea Joutseno

Lea keskittyi työhönsä ja käsitteli surunsa salaa. Kun elokuvaohjaaja Vaala pyysi häntä näyttelemään Vihreä kulta -elokuvassa aviomieheensä kyllästynyttä pinnallista rouvaa, Lea hoiti tehtävän mukisematta, vaikka piti sitä oman elämäntilanteensa vuoksi epämieluisana.

Vuosia myöhemmin Lea Joutseno tapasi Keijo Pikkumäen, liikemiehen, josta tuli hänen toinen aviomiehensä. Iloiset polttarit vietettiin keväällä 1946, ja näyttelijäkollegat Regina Linnanheimo, Hilkka Helinä ja Rauha Rentola osallistuivat juhliin rooliasuissa.

Vaikka Lea ei ollut innostunut raportoimaan asioistaan, polttareista julkaistiin Elokuva-Aitassa peräti kahden sivun kuvasarja. Samoin lehti julkaisi kuvan Lean ja Keijon hääpäivällisiltä hotelli Klaus Kurjessa. Myös uudessa kotikaupungissa Vaasassa paikallinen lehdistö otti tähden heti seurantaansa.

Lea vietti kesän purjehtimalla miehensä ja terrierinsä kanssa Vaasan saaristossa. Tuleva elämä näytti kaikin puolin onnelliselta. Kaikki päättyi, kun Keijo kuoli tapaturmaisesti vielä ennen seuraavaa joulua.

Kilroy sen teki -elokuvassa (1948) Lean vastanäyttelijänä oli Joel Rinne.

Jäähyväiset elokuvauralle

Uuden surunsa jälkeen Lea matkusti Ruotsiin toipumaan ja palasi sitten jatkamaan työntekoa Suomi-Filmissä. Komediennen päivät olivat nyt ohi, Lea ei enää halunnut näytellä elokuvissa. Hän painoi 14–16-tuntisia työpäiviä ja käänsi elokuvia hurjalla tahdilla.

Valentin Vaala houkutteli Lean käsikirjoittamaan yhdessä Ilmari Unhon kanssa elokuvan Kilroy sen teki ja samalla näyttelemään sen pääosassa. Lea kirjoitti mielellään, mutta suostui näyttelemään pitkin hampain ja ehdottomasti viimeisen kerran.

Kunnianhimoisempi käsikirjoitusprojekti oli Vaalan kanssa kirjoitettu Ihmiset suviyössä (1948). Se pohjautui Nobelilla palkitun Frans Emil Sillanpään teokseen. Elokuva kahmi palkintoja seuraavassa Jussi-gaalassa, ja omat patsaansa saivat myös käsikirjoittajat.

Tuon työn jälkeen Lea Joutseno jätti jäähyväiset elokuvauralleen taiteellisena tekijänä. Kielenkääntäjänä hän jatkoi eläkeikäänsä saakka ja sai Jussi-kunniakirjan myös siitä työstä vuonna 1973.

Lea ei koskaan pitänyt itseään näyttelijänä, mutta ei hän väheksynytkään roolisuorituksiaan. Eräässä tilaisuudessa tärkeilevä kenraali tokaisi Lean ammatin kuullessaan:

– Vai että filmitähti. Minä en koskaan käy katsomassa kotimaisia elokuvia. Ne ovat niin ikäviä.

– Enkä minä sotia. Ne ovat vielä ikävämpiä, Lea vastasi kuin pyssyn suusta.

Lea teki pitkään ja tiiviisti yhteistyötä ohjaaja Valentin Vaalan kanssa.

Keilailuliitto palkitsi ansiomerkillä

Lea Joutseno katosi julkisuudesta, mutta viihtyi edelleen ihmisten keskellä. Suomi-Filmissä hän tapasi paljon myös näyttelijä- ja ohjaajakavereitaan. Lea muisteli elokuva-aikojaan myönteisesti: häntä eivät haitanneet nimikirjoitusten metsästäjät eikä yleisön huomio.

– Kyllä ennen vanhaan sittenkin oli ihanaa, kun ihmiset olivat kiinnostuneita elokuvista ja tähdistä, ja jokainen ensi-ilta oli tapaus.

Vuonna 1956 Lea löysi kolmannen aviomiehensä, rakennusmestari Torsten Adolf Ingon ja eli hänen kanssaan loppuelämänsä ajan. Yksityiselämästään Lea vaikeni viimeisinäkin vuosinaan, mutta sitäkin mieluummin hän puhui eläimistä, ruoanlaitosta ja keilailuharrastuksestaan. Helsingin Bowlingliitto palkitsi hänet hopeisella ansio­merkillä.

Lean oma loppu koitti varoittamatta, kun äkillinen sairauskohtaus iski kesäkuussa 1977. Lea oli silloin 66-vuotias.

Läheiset ja työtoverit muistelivat Leaa kauniisti. Hän oli ollut samanlainen kuin elokuvissa esittämänsä roolihahmot: ihminen, joka loi ympärilleen hyväntuulisuuden ilmapiirin.

– Elämälle täytyy osata nauraa, Lea muistutti eräässä haastattelussa neljä vuotta ennen kuolemaansa.

Lea Ruth Margit Joutseno

  • Syntyi 6.11.1910 Helsingissä, kuoli 20.6.1977 Helsingissä. Sukunimi syntyessä Jönsson.

  • Kielenkääntäjä ja elo­kuvanäyttelijä.

  • Viisitoista elokuvaa vuosina 1937–1948, mm. Morsian yllättää, Varaventtiili, Dynamiittityttö ja Vuokrasulhanen. Parhaan käsikirjoituksen Jussi-palkinto yhdessä Valentin Vaalan kanssa elokuvasta Ihmiset suviyössä.

  • Naimisissa Jaakko Huttusen 1937–1938 ja Keijo Pikkumäen kanssa 1946. Jäi molemmista avioliitoista leskeksi. Kolmas avioliitto Torsten Ingon kanssa 1956.

  • Haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle.

Lähde: Sisko Rytkönen: Ihanat naiset kankaalla – filmitähtiä suomalaisen elokuvan kultakaudesta (Majakka 2008)

Valkokankaan varjot

Kommentoi »