Apu Terveys

Valkosipulilla on tehokas tapa puolustautua tuholaisia vastaan – Siitä on hyötyä myös ihmiselle

Valkosipulilla on tehokas tapa puolustautua tuholaisia vastaan – Siitä on hyötyä myös ihmiselle
Valkosipulia on pidetty ihmerohtona vuosituhansien ajan. Yksi syy sen maineeseen on allisiini-niminen antibakteerinen yhdiste.
Julkaistu: 23.11.2022

Sen kunniaksi järjestetään festivaaleja, ja sitä sekoitetaan jopa jäätelöön. Toiset taas eivät voi sietää edes sen hajua, etenkään vieruskaverin hengityksessä. Harva maustekasvi herättää yhtä paljon tunteita kuin valkosipuli. Sitä pidettiin jo vuosituhansia sitten ihmerohtona, joka tehoaa niin tuberkuloosiin kuin diabetekseenkin. Myös lääketieteen isäksi kutsuttu Hippokrates vannoi valkosipulin eli kynsilaukan nimeen.

Sittemmin valkosipulin terveysvaikutuksista on saatu myös tutkittua näyttöä. Esimerkiksi muutama vuosi sitten tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että valkosipulin säännöllinen käyttö vähentää tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksia veressä. Valko­sipulia kutsutaankin joskus luonnon omaksi antibiootiksi. Kynsilaukan syöminen saattaa ehkäistä muun muassa sydänsairauksia, useita eri syöpiä – ja ihan tavallista flunssaa.

Valkosipulin tehoaineista tunnetuin on allisiini, joka on kasvin puolustuskeino tuhohyönteisiä ja sieniä vastaan. Antibakteerinen rikkiyhdiste saa aikaan myös vahvan ominaistuoksun. Allisiinia syntyy vasta, kun valkosipulinkynsien rakenne hajotetaan. Jos siis haluaa napata allisiinin hyödyt, kannattaa murskata raa’at kynnet ja seisottaa murskaa tovi. Allisiini säilyy huoneenlämmössä kuitenkin vain noin 16 tuntia, ja lämmittäminen tuhoaa sen. Allisiinia saa myös ravintolisinä, mutta tuore valkosipuli sisältää myös vitamiineja, kivennäisiä ja muita hyödyllisiä aineita. Riittävä annos lienee 1–2 raakaa kynttä päivässä.

Miksi valkosipuli pitää vampyyrit loitolla?

On arveltu, että vampyyritarinat ovat saaneet alkunsa porfyriasairaudesta, jossa auringonvalo aiheuttaa kipua ja kutinaa iholla. ilmeisesti jotkut potilaat saattavat saada oireita myös rikkipitoisista ruoista – kuten valkosipulista.

Onko värillä väliä?

Tavallisten vaaleiden valkosipulien lisäksi saatavilla on myös purppuranpunaisia lajikkeita. Väri paljastaa, että ne sisältävät antosyaani-flavonoideja, joita pidetään terveyttä edistävinä. Lisäksi On havaittu, että purppuraisissa valkosipuleissa on enemmän allisiinia kuin vaaleissa serkuissaan. myös niiden maku on voimakkaampi.

Lähteet: valkosipuli.fi, uutispalvelu duodecim, garlic.com ja healthline.com.

Kommentoi »