Näyttelijä Timo Jurkka inhosi narsistista filmitähti-isäänsä Sakari Jurkkaa: ”Eläminen hänen kanssaan oli helvettiä”
Salatuista elämistä tunnettu näyttelijä Timo Jurkka on elänyt kuuluisan näyttelijäsukunimensä kanssa vuosikymmenet. Totuus kansan rakastamien filmitähtien yksityisestä elämästä on usein ihan muuta kuin valkokankaan lumo kertoo, tietää kuuluisan isän poika Timo Jurkka.
Teini-iässä inhosin erityisesti maksapihvejä ja isääni. Meillä oli tosi huonot välit. Isä (näyttelijä Sakari Jurkka) oli narsistinen luonne ja äärettömän vaikea ihminen. Eläminen hänen kanssaan oli helvettiä. Himassa säännöt muuttuivat lennosta, eikä koskaan tiennyt, millä tuulella faija oli. Hän halusi vielä aikuisiällänikin monitoroida elämääni.
Teini-iässä ihailin erityisesti… En oikein ketään. Ainoa juliste, joka seinälläni roikkui, oli Jarno Saarisesta. Moottoripyörät kuuluvat edelleen vahvasti elämääni. Minulla on niitä kaksi.
Minuun jäi pysyvät jäljet, kun umpisuoleni päätti tulehtua. Esikoisemme oli juuri syntynyt, ja vaimo päätti lähteä tyttären kanssa ensimmäiselle kävelylle Keskuspuistoon – ja unohti kännykän kotiin. Takaisin palatessaan hän löysi minut sikiöasennosta sohvalta. Tuskat olivat älyttömiä. Sairaalassa harmaahapsinen ylilääkäri totesi: ”Tämä poika on kypsä leikattavaksi.”
Kateellisena katson… tai katsoin hoikkia ihmisiä, kun itselläni oli hieman enemmän painoa kuin nykyisin. Ei ulkonäkö merkitse enää niin paljon kuin nuorempana, mutta kyllä sitä vielä jokin aika sitten mietti, miksen voi olla tuollainen.
Häpeän syvästi temperamenttisuuttani ja lyhyttä pinnaa. Olen valitettavasti perinyt Jurkkien suvun äkkipikaisuuden. Luonteen kiivaus yhdistettynä voimakkaaseen tunnevoimaan on huono yhdistelmä. Haluaisin olla viilipyttymäisempi.
Join pääni täyteen, kun olimme raittiusseura Zoomin kanssa Jämsänkoskella Jukka Virtasen muisto-ottelussa. Paluumatka oli pitkä, ja bussi täynnä alkoholia. Parkkeerasimme Manalan oven eteen, ja sieltä matka jatkui karaokebaariin ja vielä jonnekin jatkoillekin.
Tulin lyöneeksi erästä henkilöä, kun treenasin nuorempana nyrkkeilyä. Ensimmäisen harjoitusmatsin entisellä Suomen mestarilla oli valitettavan huono huumorintaju. Hän mursi nenäni, tapahtumasta on edelleen kyhmy jäljellä.
Hermoni menevät hienovaraisuuden puutteeseen. Olimme kerran perheen kanssa ravintolassa syömässä. Siitä ei meinannut tulla mitään, sillä vastapäisessä pöydässä istunut herra tuijotti minua tunnin ajan herkeämättä silmiin. Se oli melko häiritsevää ja vastenmielistä.
Yrityksistäni huolimatta en ole oppinut tanssimaan. Yrittänyt olen, mutta siitä ei kerta kaikkiaan tule mitään. Tanssipartnerilla pitää olla turvakengät jalassa.
Jos olisin nainen, olisin varmaankin barrikadeilla puolustamassa naisten oikeuksia. Mulla on kaksi tytärtä, ja olen huomannut, ettei maailma ole tasa-arvon osalta vielä valmis.
Minun jumalassani mukavinta on suvaitsevaisuus, anteeksianto ja armo.
Viimeksi rakastuin tennikseen. Jari Hedman houkutteli minut lajin pariin kymmenisen vuotta sitten. Nykyisin pyrin pelaamaan vähintään kerran viikossa. Tenniksessä kiehtoo sen jäätävä vaikeus.
Liikutun yleensä kyyneliin, kun katson televisiota. Herkistyn lähes kaikesta muusta paitsi uutisista. Sekin on sukuvika.
