Tapaan Jukka Virtasen Helsingin Munkkivuoren ostoskeskuksessa tavallisena torstaipäivänä kello 13.13. Taiteilija saapuu täsmälleen sovittuun aikaan Fazerin kahvilaan, mutta koska tällä kertaa paikka on täynnä äitejä ja lastenvaunuja, vaihdamme lennosta ravintola Olohuoneen rauhalliseen ilmapiiriin.
Jämsänkoskella syntynyt Virtanen on Suomen ensimmäisellä ostarilla tuttu ilmestys. Hän on asunut ja vaikuttanut alueella jo 55 vuotta. Ihmisiä on tullut ja mennyt, jotkut ovat jääneet jopa ystäviksi.
– Täällä on kaikkea, mitä ihminen tarvitsee, ei ole ollut tarvetta muuttaa mihinkään, Virtanen sanoo ja asettuu pöytään.
Hauskana miehenä pidetyn Virtasen eleissä ja puheessa tunnistaa tutun keveyden, mutta tänään hän mainitsee ensimmäiseksi äskettäin tehdyn kaihileikkauksen, koska uudet silmät eivät vielä toimi, sekä käynnin muistitesteissä ihan vaan varmuuden vuoksi.
– Asioita tuppaa nykyisin unohtumaan. Olen nyt erittäin pahasti sairas. Loppusuoralla, Virtanen vakavoituu.
– Olen silti iloisella mielellä ja menen eteenpäin. Sanoin jo Bisquitille, että kirjoitat sitten Hesariin hauskan muistokirjoituksen, jossa haukut minut oikein kunnolla.
Suorapuheinen ja ronskin huumorin mies on selvästi jo tehnyt tilauksen, mutta tarkentaa asiaa.
– Se on tulevaisuutta, mutta täysin selvä juttu. Olen ollut niin monenlaisissa tilanteissa, etten tiedä miten tässä nyt käy.
Ei siis sairauksista sen enempää. Puhutaan Virtasen mittavasta urasta ja taiteellisesta lahjakkuudesta, joka huomattiin jo kouluaikana Jämsän lukiossa.
– Piirtelin huvikseni pilapiirroksia kavereistani, ja myöhemmin niitä jo pyydettiin teinikunnan Takoja-lehteen. Ne oli helvetin hyviä! Piirustuksen opettaja sanoi, että mun on pakko mennä Ateneumiin opiskelemaan taidetta, Virtanen muistaa hyvin.
– Tykkäsin myös lukea paljon. Siitäkin huolimatta, että mulla oli lukihäiriö. Muistan vieläkin täsmälleen, miten opin lukemaan mummon luona 6-vuotiaana. Luin Uudesta Suomesta Kalle Kotkanpoika -sarjakuvaa. Yhtäkkiä mulle valkeni, että puhekuplassa luki: Tämä luuli häntä yhdeksi miestä. Ajattelin, että mitä ihmettä... eikö sen pitäisi olla yksi meistä? Samalla kun opin lukemaan, iski lukihäiriö.
– Kotona oli paljon kirjoja: intiaaniklassikoita ja vakavampia kirjoja, joita ahmin intohimoisesti. Muu aika urheiltiin. Jo Jämsänkoskella jalkapallo oli suuri osa elämää.
– Olen aina rakastanut suomen kieltä. Yliopistossakin suoritin suomen kielen opintoja, mutta pikkuhiljaa opinnot loppuivat. Eihän siitä mitään tullut, kun piti bailata niin paljon.
Opiskelijaelämä oli myös siihen aikaan värikästä, ja Virtanen osallistui aktiivisesti osakunnan kulttuuririentoihin. Näytelmäkerhon kautta avautui tie elokuvan maailmaan.
– Pääsin töihin Allotria Filmiin. Ensin tein siellä mainostekstejä, kunnes pikkuhiljaa opin kaiken elokuvan tekemisestä. Ajan oloon minusta tuli loistava leikkaaja, jota taitoa olen sen jälkeen hyödyntänyt kaikessa tekemisessäni. Jos kirjoitan, ohjaan tai vaihdan näkökulmaa laulun tekstissä, ajattelen leikkaajan draamaa.
Elokuvaleikkaajan työ onkin ollut kaikkein mieluisin ammatti Virtaselle, jolla muitakin ammattinimikkeitä riittää. Tv-viihteen uranuurtaja on ainakin käsikirjoittaja, sanoittaja, kirjailija, kääntäjä, juontaja, esiintyjä sekä laulaja.
– Olen ehtinyt sählätä monessa paikassa. On ollut vastoinkäymisiä ja suuria kokemuksia. Olen aina tykännyt askarrella hankalien asioitten kanssa. On saanut oppia monenlaisia asioita ja nähnyt tapahtumia, on tullut mahdottoman paljon ystäviä ja kontakteja.
– Koko ajan olen kuitenkin pyrkinyt elämään niin, että kaikki tekemiset ovat samanarvoisia.
Viihdeveteraanin tv-ura on kunnioitettavan pitkä. Aluksi mies pestattiin televisioon uutistoimittajaksi, mutta hyvin pian tajuttiin miehen lahjat viihteen puolella. Pian suomalaista tv-viihdettä urakoitiin legendaarisen VEK-työryhmän kanssa, johon Virtasen lisäksi kuuluivat Aarre Elo ja Matti Kuusla.
– Meillä oli hyvä tapa tehdä juttuja. Arska ja Pikkis olivat ammattilaisia. Arska oli huippuäänittäjä ja Pikkis oli jo pienestä saakka ollut elokuvan kanssa tekemisissä.
– Saman ryhmän kanssa perustimme aikoinaan raittius- ja urheiluseura Zoomin, jonka jäsen olen edelleen ja joka on monessa kohtaa ollut elämäni pelastus.
VEK-kolmikkoon liittyi myöhemmin säveltäjämestari Jaakko Salo ja ryhmä voitti Montreaux’n filmijuhlilla 1965 Kultaisen Ruusun pääpalkinnon ohjelmallaan Lumilinna – The Cold Old Days.
– Eksotiikka teki tuomaristoon vaikutuksen. Oli huvittavaa, että Ranskassa on linnoja pilvin pimein ja meillä vain yksi, josta tehtiin näin hieno juttu. Oli itsestään selvää, että Carola otettiin siihen mukaan. Hän oli hieno ihminen, erityisen lahjakas ja puhui seitsemää kieltä. Myös erikoinen ihminen, joka inhosi esiintymistä. Lauloi selin tai piilossa. Hänestä tuli minulle erittäin hyvä ystävä. Sitten hän dementoitui pahasti.
Laulujen sanoittamisen Virtanen aloitti säännöllisesti vasta 35-vuotiaana. Ensimmäinen levytetty teksti, Hottentottilaulu, julkaistiin kuitenkin jo vuonna 1961.
– Salon Jakke antoi mulle nuotit ja sanoi, että niitä luetaan näin. Tee tähän teksti. Sitten se opetti nuottien lukemisen, ja mä rupesin vaan kirjoittamaan. Ei se sen kummempaa ollut.
– Olen tehnyt aikoinaan sähköttäjän hommia, joten mulla on rytmitajua, joka auttaa tekstien rytmitykseen. Hyvä teksti syntyy, kun aiheeseen saa oikean näkökulman, johon lisätään sopivasti sanaleikkejä. Ja lukihäiriöhän on osaltaan auttanut hauskojen tekstien tekemisessä, Virtanen lisää.
Yksi ensimmäisistä menestysteoksista oli vuonna 1968 Jaakko Salon säveltämä Dannyn esitys Seitsemän kertaa seitsemän, joka tehtiin Spede Pasasen elokuvaan Noin seitsemän veljestä.
– Sitä paitsi. Jos osaa tekniikan, ei hyvän laulun sanoittaminen vaadi kuin istumista. Mutta laulun tarina on tärkeä. Esimerkiksi Elton Johnin kappaleesta Country comfort tein suomeksi ihan uuden laulun Maalaismaisema, jonka kuopiolaiset Petterssonin pojat esittävät hyvin.
– Kun alkuperäisessä tekstissä peikkoja juoksenteli pitkin nummia, mietin, mistä minä laulussa kerron. Sitten menin oman lapsuuteni maisemaan, kun olin 6-vuotiaana mummolassa ja Myllymäen suunnalta käveli kaunis nainen, joka oli raskaana. Se oli se laulun Lindin Kaisa. Sillä oli se suuri jämsänkoskelainen urheilumies vatsassa. Mikä sen nimi nyt onkaan? Hitto, kun multa tippuu nimet nykyisin.
Kauneimpia suomennoksia monien muiden ohella ovat jo klassikoksi muodostunut Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija sekä Jaakko Salon säveltämä ja Marjatta Leppäsen esittämä Aamu niityllä.
Huumorilaulut ovat myös Virtasta parhaimmillaan. Niistä heijastuu miehen läpinaurajan luonne eli kyky nähdä huumoria yllättävissä paikoissa. Tunnetuimpia omia tulkintoja ovat esimerkiksi kappaleet Hanna ja Niilo (1969), Balladi pojasta nimeltä Vee (1971) ja Perspirantti-Antti (1972). Muille tehdyistä sanoituksista rakastetuimpia ovat muiden muassa Simo Salmisen esittämä Pornolaulu sekä Alle lujaa elokuvasta Pohjan tähteet.
Virtanen arvostaa suuresti vanhoja sanoittajamestareita ja lauluntekijöitä, kuten Toivo Kärkeä, Reino Helismaata, Junnu Vainiota ja monia muuta.
– Mutta myös nykyisin tehdään hemmetin paljon hyviä iskelmiä. Meillä on hyvä koulutus alalle. Tämän päivän tarinankertojista ehkä hienoimpia on esimerkiksi Tuure Kilpeläinen. Mutta myös räpit ovat hyviä. Niissä on hienoja ja kiinnostavia tarinoita.
Aivan oma lukunsa ovat tietenkin monet suuret musikaalisuomennokset ja oopperalibretot, joista Virtanen on saanut runsaasti kiitosta.
– Mukana on ollut tuuria, mutta myös tekemisen tuskaa. Kaiken olen oppinut kantapään kautta ja käytännössä, mutta myös opiskellut asioita ja myöhemmin opettanut muitakin.
– Olen hyvin onnellinen siitä, että olen saanut tehdä niin paljon erilaisia töitä, mutta on vielä juttuja, joita haluaisin kirjoittaa. Jos viitsisi ja jaksaisi.
– On tässä ollut monenlaista. Ja kaiken lisäksi on syntymästä saakka ollut tämä kaksisuuntainen mielialahäiriö. Siinä vuorottelevat masennus ja maaninen vaihe. Kun maanisuus on päällä, olen omistanut koko Euroopan, enkä myynyt edes Belgiaa pois. Olen monet kerrat istunut kapakan keskellä ja puhunut pimeitä. Kavereita on siinä vaiheessa kaikki Churchillistä lähtien.
– Vaimolleni Liisalle tämä diagnoosi oli suuri helpotus. Hän huudahti heti sen kuullessaan: ”Tämä on onnen päivä. Mieheni ei ole alkoholisti. Mieheni on hullu!”
– Mutta hyvin olen pärjännyt tämän ominaisuuden kanssa. Joskus olen joutunut olemaan pitemmässä lääkityksessä, kun pää on ollut ihan sekaisin. Mutta alkoholin juomisen olen lopettanut jo aikoja sitten kokonaan. Tuleeko siitä nyt jo kolmetoista vuotta? Sen jälkeen en ole ryypännyt ollenkaan, eikä ole tehnyt mielikään.
– Oletko lukenut elämäkertani? Virtanen kysyy.
– Se oli ilmestymisvuotensa hitti, hirveä myyntimenestys. Kirjoitin sen Jämsänkoskella. Edesmennyt Hiidenheimon Silja kävi luonani, tutustui ympäristöön ja kehotti minua kirjoittamaan sikäläisestä elämästä ja jämsänkoskelaisten huumorista. Silja kulki mukanani kuukauden ja hakkasi konetta kaiken aikaa. Kirjaan saatiin hienoja juttuja, joista olen todella ylpeä. Upeimpia ovat Oslon putkiliikkeiden jalkapallomestaruus, joku resepti ja ennen kaikkea Kupittaan mielisairaalan pöytätennismestaruus. Minä olin siellä hullujenhuoneessa, ja lääkäri, joka minut sinne määräsi, järjesti tämän kilpailunkin.
– Aikansa kutakin. Hyviä asioita on edelleen monia, kuten hieno ja rakas vaimoni Liisa. En ymmärrä, miten olen sellaisen ihmisen rinnalleni saanut. Sitten ovat lapset ja lapsenlapset – ja Jämsänkoski.
– Rekisteröimme kotiseudulla 1977 Hailowits-veljet-nimisen ystävyysseuran kolmentoista hengen porukan kanssa. Tapaamme edelleen joka toinen vuosi, mutta meitä on enää neljä jäljellä, muut ovat kuolleet. Yhdistyksen säännöissä on tarkat kirjanpidot tapaamisista ja tapahtumista ja siitä, että viimeinen elossa oleva lopettaa seuran. Ensi vuoden keväällä olisi taas seuraava tapaaminen.
Täytät ensi kesänä 82 vuotta. Mitä toivot syntymäpäivälahjaksi?
– En tiedä. Tässä on tiettyjä sairauksia, jotka ovat nyt työn alla. Olen ihan hyvässä kunnossa, mutta vanhuus tuntuu. Pidän nyt vaan lomaa ja laiskottelen. Eteenpäin vaan. Olen kiitollinen jokaisesta päivästä ja koko elämästä. Se on ollut helekutin vaiherikas.
– Uskon kohtaloon. On täysin selittämätöntä, miten kaikki elämässä tapahtuu. Sekä hyvässä että pahassa.
Teksti: Anne Erjonsalo
Kuvat: Petri Mulari
