Näyttelijä-ohjaaja Mikko Kivinen: "Parikymppisenä löin rehtoria, kun en päässyt Teatterikorkeakouluun"

Liikutun yleensä kyyneliin urheilutapahtumien yhteydessä, kuten viimeksi kun Suomi pelasi kiekkoa Yhdysvaltoja vastaan ja tuli yksi–nolla-tilanne. Enkä ole yhtään kiinnostunut suunnistuksesta, mutta kun palmikkotukkainen Liisa Veijalainen juoksi 80-luvulla suomalaisessa metsässä, itku pääsi.

Lapsuuteni sitkein haave oli ryhtyä linja-auton­kuljettajaksi tai näyttelijäksi. Isoveljeni ja serkkuni ­Korpilahdella kirjoittivat näytelmiä, joihin pääsin ­skidinä mukaan. Olen siinä harvinaisessa tilanteessa, että olen saanut aina tehdä unelmieni ammattia.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun sain kahvit päälleni ­kuusivuotiaana. Kodin automaattikahvinkeittimen päällä oli lasinen tulppa, jossa kahvi kiersi. Kysyin ­faijalta saisinko ottaa töpselin pois, mutta seinän sijaan yritin irrottaa sen keittimestä. Nykäisin johdosta ja sain kiehuvat kahvit kädelleni. Sattui aivan helvetisti. Ne arvet ovat edelleen vasemmassa käsivarressani.

Viimeksi nauroin makeasti hyvien näyttelijöiden oivalluksille. Teemme kesäksi Kangasalalle Vaimoni on toista maata -farssia ja Mitä kuuluu Marja-Leena? -komediaa Hämeenlinnan Uuteen Kesäteatteriin. Mukana on ­huikeita työryhmiä.

Vihaan sydämeni pohjasta huonosti ja halvalla tehtyä viihdettä. On helppo nähdä, miten tv-sarjasta olisi saanut vähän satsaamalla ­helvetin paljon paremman. Tv-sarjat ovat valitettavan usein kädestä suuhun -juttua, jossa haetaan halpaa naurua.

Viimeksi rakastuin koiraamme Fanniin, cavalierkingcharlesinspanieliimme. Maailman ihanin: ei hauku ollenkaan, on kaikkien kaveri ja nukkuu joskus tyynylläni. Olin ennen kissaihminen, mutta Fanni sulatti sydämeni vilpittömyydellään.

Tulin lyöneeksi erästä henkilöä, kun en päässyt ­parikymppisenä Teatterikorkeakouluun. Kohteena oli silloinen rehtori enkä ollut ihan selvinkään päin. Seuraavana päivänä pyysin anteeksi tyhmää tekoani.

Join pääni täyteen, kun pääsin lopulta Teatterikorkeakouluun neljännellä yrittämällä. Se oli euforinen ilta, sillä olin päättänyt että se oli viimeinen yrityskertani.

Hermoni menevät, kun ajattelen korona-aikaa. Olen työnarkomaani, joten se oli taloudellisestikin vaikeaa. Mietin silti eniten miten vähän meitä taiteilijoita arvostetaan. Keskustelua ei käyty, joku vain päätti, että te ette saa tehdä töitä. Voimattomuuden tunne oli karmea.

Nykyajan parhaita puolia on se, että lääketiede kehittyy, keski-ikä kasvaa ja elintavat ovat parempia. Puhe siitä, että ennen oli kaikki paremmin, on ihan roskaa.

Seuraavan rauhan-Nobelin antaisin Ukrainan presidentille Zelenskyille. Miten hienosti hän on toiminut oikeudettoman sodan keskellä uhraten jopa oman henkensä.

Luulin itsestäni liikoja, kun pelasin koripalloa. Noudatin ystäväni Kari-Pekka ­Klingan periaatetta, että huonommille ei syötetä. Tein sitä usein, niin ei voiteta matseja.

Yrityksistäni huolimatta en ole oppinut soittamaan kitaraa sillä tasolla, että olisin voinut ryhtyä ammattimuusikoksi.