Muistuma viime kesältä Lieksasta itärajan pinnasta. Seison erämaisen ja kauniin joen rannalla. Mietin, mikä maisemassa on vikana, kunnes tajuan: joen vesi on pikimustaa kuin Tuonelan virrassa.

Havaintoni oudon mustasta virrasta osoittautuu myöhemmin tieteellisestikin oikeaksi. Monen järven ja joen varrella on pohjoisella pallonpuoliskolla viime vuosina ja vuosikymmeninä havahduttu tummuviin vesiin. Vesien tummumisen syistä ja seurauksista on julkaistu kymmeniä, jopa satoja tieteellisiä julkaisuja.

Vesistöjen näkösyvyys on heikentynyt selvästi, ja se vaikuttaa niiden lämpötilaan ja hapekkuuteen, mikä puolestaan kaventaa kalojen ja muiden vesieliöiden elinmahdollisuuksia. Lajit vähenevät.

Lisäksi tummuminen haittaa vesien virkistyskäyttöä sekä raakaveden ottoa ja puhdistusta. Pääkaupunkiseudun raakavesilähdekin, Päijänne, on tummunut selvästi viime vuosikymmeninä.

Selaan Suomen Ympäristökeskuksen (Syke) nettisivuja. Sieltä löytyy erikoistutkijoiden Laura Härkösen ja Ahti Lepistön blogikirjoitus, jossa myönnetään jokamiehen ja -naisen havainnot oikeiksi.

Laura Härkönen kertoo, ettei hän voi vielä kertoa tarkemmista luvuista eikä paikoista, sillä tutkimustulokset eivät ole vielä valmistuneet.

Meidän mökkiläisten ja muiden asiasta huolestuneiden on odotettava ainakin ensi vuoden loppuun saakka, ennen kuin vesistöjen tummumisen syistä ja ongelman mahdollisista ratkaisuista tiedotetaan enemmän.

Blogin mukaan tiedetään, että Suomen järvissä ja virtavesissä havaittu voimistuva tummuminen ja rannikkovesien hiilipitoisuuksien nousu johtuu ainakin humuksen huuhtoutumisesta valuma-alueelta.

Myös rauta tummentaa. Jo kauan on tiedetty, että kaikkein mustinta vettä syntyy, kun rautaa ja humusta huuhtoutuu yhtä aikaa.

Ilmiö on monimutkainen, laaja-alainen ja vaikeasti hallittavissa. Härkösen mukaan siihen voi liittyä ilmastonmuutos ja vesiä kirkastaneiden happamien sateiden väheneminen. Tutkittavana ovat myös metsätalouden avohakkuiden ja ojitusten vaikutukset. Niiden haittoja voisi vähentää lisäämällä jatkuvaa metsänkasvatusta.

Soitan metsätalouden ja ojitusten ravinnevaluntoja viime vuosina ansiokkaasti tutkineelle Luonnonvarakeskuksen (Luke) johtavalle tutkijalle Mika Niemiselle ja pyydän häntä retkelle Evon maisemiin etsimään tummumisen syitä.

Mika Niemisen tutkimusryhmä paljasti muutamia vuosia sitten, että metsäojitus moninkertaistaa typpi- ja fosforipäästöt. Typpikuorma voi jopa kymmenkertaistua.

Heti retken alussa Nieminen yllättää kertomalla pohjoismaisista tutkimustuloksista.

– Aikaisemmin vesistöjen tummumisen syynä on pidetty lähes pelkästään ilmastonmuutosta ja happaman laskeuman vähenemistä, muistuttaa Nieminen.

Viimeaikaisten tutkimustulosten mukaan metsien puumäärän kasvulla ja metsien kuusettumisella on kuitenkin merkittävämpi rooli.

– Ne lisäävät Ruotsissa hiljattain tarkistetun väitöskirjan mukaan metsien orgaanisen aineen määrää, esimerkiksi neulas- ja juuristokariketta, mikä taas lisää humuksen huuhtoutumista vesistöihin.

Niemisen mukaan ilmaston lämpeneminen ei todennäköisesti ole tummumisen pääsyy, sillä tummuminen on hidastunut viidentoista viime vuoden aikana, kun taas ilmastonmuutos on kiihtynyt.

– Vesistöt ovat muuttuneet myös niillä alueilla, joilla ilmasto on lämmennyt vain hyvin vähän, Nieminen kertoo.

Teollisuuden, asutuksen ja energiantuotannon rikkipäästöjen vähentymisen ansiosta happosateet ovat vähentyneet, mutta sekään ei ole riittävä selitys, sillä vedet ovat tummuneet myös vähäisempien happosateiden alueella Ruotsin ja Suomen pohjoisosissa.

Tutkijan syyttävä sormi osoittaakin metsätaloutta.

– Vuonna 2016 norjalainen tutkimusryhmä esitti, että tummuminen olisi yhteydessä metsiin. Metsien puumäärä on kasvanut nopeasti, ja metsät ovat kuusettuneet voimakkaasti. Teoria on sittemmin saanut tukea Ruotsista ja Suomesta.

Saavumme Evolle. Tänne on suunniteltu Suomen 41. kansallispuistoa.

Alue on paikoin erämaisen kaunis, mutta täälläkin vedet ovat hyvin tummia. Siellä täällä metsiä halkovat kanjonimaisiksi syöpyneet metsäojat.

– Suomi on maailman ojitetuin maa, joten meillä järvien ja virtavesien tummumista on lisännyt myös ojituksen kiihdyttämä turpeen hajoaminen. Ojitetuilla soilla orgaanisen aineen pitoisuudet valumavesissä ovat ainakin 25–30 prosenttia suurempia kuin luonnontilaisilla soilla, Nieminen sanoo.

Hän jatkaa, että ojitus on tummentanut vesiä myös siksi, että se on luonut suoria virtausreittejä järviin, jolloin vedet eivät enää suodatu matkalla. Erityisen selvästi se nähdään Perämeren valuma-alueella. Se on Suomen ojitetuimpia.

– Siellä ojituksilla on selvä yhteys typpi- ja hiilikuorman kasvuun Perämereen virtaavissa jokivesissä.

Iso ongelma myös on, että ojien turve syöpyy ja kulkeutuu vesistöihin sitä herkemmin, mitä maatuneempaa se on.

– Turpeen maatumista ei pysäytä enää mikään sen jälkeen, kun maaperä on ojitettu. Täällä Evollakin ojien loputon syöpyminen on selvästi nähtävissä, Nieminen toteaa seisoessaan kanjoniksi kaivautuneen entisen metsäojan pohjalla.

Kun harpomme jättimäisten metsäojien yli Luken tutkimusalueella, Nieminen esittää tummumisen ehkäisykeinoksi suuria muutoksia metsätalouden käytäntöihin.

– Lehtipuuvaltaisista metsistä huuhtoutuu selvästi vähemmän orgaanista ainetta kuin yksilajisista havupuumetsistä. Niinpä lehtipuiden lisääminen ja kulotuksen palauttaminen metsien hoitoon todennäköisesti vähentäisi huuhtoutumista.

Ruotsalaisissa suosituksissa on toivottu myös ojitettujen soiden ennallistamista ja tulvatasankojen palauttamista, jotta orgaaninen aines voisi hajota ja laskeutua, ennen kuin vedet purkautuvat isompiin järviin ja jokiin.

– Itse pidän myös ojituksissa aikanaan syvennettyjen ja suoristettujen suopurojen ennallistamista hyvin tärkeänä, Nieminen toteaa.

Suomessa on jo vuosikymmeniä toisteltu, että tavoite on metsien kasvun lisäämiseksi – ja toistellaan edelleen. Mika Niemisen mukaan siinä tapauksessa vesiensuojelusta on huolehdittava hyvin, jotta vesistöt eivät tummenisi enempää.

– Tummumisen yhteys metsien puumäärän kasvuun ja metsien kuusettumiseen voi saada jotkut ajattelemaan, että luonnonmetsissä vedet ovat voineet olla aikoinaan vielä nykyistäkin tummempia, sillä niissä kasvoi puuta jopa 300–400 kuutiota hehtaarilla nykyisen tehometsätalouden sadan kuution sijasta.

Niemisen mielestä kyse ei todennäköisesti ole siitä, paljonko metsissä on puuta, vaan siitä, että nyt puumäärä kasvaa nopeasti, ja metsät kuusettuvat voimakkaasti. Ennen ihmistä soilla ei kasvanut puita, ja hallitsemattomat metsäpalot polttivat aukkoja myös kangasmetsiin. Suoria ojia ei ollut kuljettamassa vettä alapuolisiin vesistöihin.

– Hiljattain esiteltiin tuloksia, joiden perusteella luonnonmetsät voisivat jopa hillitä tummumista, Nieminen sanoo.