Apu

Avohakkuu vai jatkuva metsänkasvatus? – Vanhaa hakkuutapaa suosivat professorin mukaan alitajuntaan iskeytyneet opit

Avohakkuu vai jatkuva metsänkasvatus? – Vanhaa hakkuutapaa suosivat professorin mukaan alitajuntaan iskeytyneet opit
Avohakkuussa metsämaan ylösalaisin myllertävä hirviökone on monen luonnonsuojelijan kauhukuva. Onko pelko ylimitoitettua? Avohakkuut vähenevät, ja metsäkoneet kulkevat maastossa entistä elegantimmin.
Julkaistu: 7.10.2021

Kahdeksanpyöräinen Ponsse on vaikuttava ilmestys kauhavalaisessa metsämaisemassa. Keltainen metsäkone katkaisee puun kuin tulitikun, karsii oksat lähes silmänräpäyksessä ja pätkii rungon sopivan mittaisiksi tukeiksi.

Koneen ohjaimissa häärii Pauli Pöllänen. Hänellä on yli kolmenkymmenen vuoden kokemus metsäkoneen kuljettamisesta.

Pöllänen ojentaa kasvomaskin ja kutsuu toimittajan koneen hyttiin seuraamaan työtä lähietäisyydeltä. Kokemus näkyy miehen otteissa. Hän kertoilee rauhallisesti koneen ominaisuuksista samalla kun puut kaatuvat ympärillä tasaiseen tahtiin.

– Kaikki työmaatiedot ja kartat ovat sähköisessä muodossa tietokoneen näytöllä. Satelliittipaikannin seuraa koneen kulkureittiä, Pöllänen esittelee.

Metsäkoneen kuljettaja Pauli Pöllänen tarkkailee kosketusnäytöltä muun muassa ajoreittiä.

Keltainen harvesteri etenee hitaasti etukäteen merkittyä reittiä pitkin. Paikoin puita joudutaan kaatamaan myös kulkureitin varmistamiseksi. Pöllänen heittelee koneen ”kouralla” isoja havunippuja reitille telajälkien minimoimiseksi.

Kauhavalla on käynnissä pari viikkoa kestävä viidentoista hehtaarin kasvatushakkuu. Alueelta toimitetaan sahoille tukki- ja sellupuuta. Pölläsen esimies, JP Metsäkoneurakointi Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Jorma Hirsimäki seuraa työn etenemistä turvallisen matkan päästä. Hänellä on kolmenkymmenenseitsemän vuoden kokemus alalta.

– Metsää käsitellään aina sen iän mukaan. Jos metsä on niin sanotusti valmis eli tullut tiensä päähän, tehdään avohakkuu, mutta kasvatushakkuita tehdään tänä päivänä paljon enemmän, Hirsimäki kertoo.

Yhä useammassa metsässä noudatetaan jatkuvan kasvatuksen periaatetta, eli osa puustosta poimitaan ja osa jätetään kasvamaan. Kyseessä on harvennuksen ja päätehakkuun välimuoto.

”Lapissa 40 prosenttia Metsähallituksen varttuneiden metsien hakkuista tehdään jatkuvan kasvattamisen periaatteella. Metsähallitus on ilmoittanut, että osuus nostetaan koko maassa 25 prosenttiin tämän vuoden aikana. Se alkaa olla jo merkittävä pinta-ala.”

Itä-Suomen yliopiston metsätalouden suunnittelun professori Timo Pukkala

Ristiriitaista tietoa hakkuista

Laajan metsänomistajille tehdyn kyselytutkimuksen mukaan 14 prosenttia metsänomistajista on jo siirtynyt kokonaan jatkuvapeitteiseen kasvattamiseen. Lisäksi 43 prosenttia vastaajista toteuttaa periaatetta ainakin osassa omistamastaan metsästä. Erityisen suosittua jatkuva kasvatus on Pohjois-Suomessa.

– Lapissa 40 prosenttia Metsähallituksen varttuneiden metsien hakkuista tehdään jatkuvan kasvattamisen periaatteella. Metsähallitus on ilmoittanut, että osuus nostetaan koko maassa 25 prosenttiin tämän vuoden aikana. Se alkaa olla jo merkittävä pinta-ala, Itä-Suomen yliopiston metsätalouden suunnittelun professori Timo Pukkala kertoo. Hän keskittyy työssään metsäsuunnittelun opettamiseen, tutkimiseen ja kehittämiseen.

Hieman toisensuuntaista tietoa tarjoavat Metsäkeskuksen hakkuutilastot, joihin kirjataan metsänomistajien metsänkäyttöilmoitukset. Niiden perusteella jatkuva kasvattaminen on vielä harvinaista.

– Siinä on kieltämättä ristiriita, mutta se selittyy osaksi kirjaamisongelmalla. Moni jatkuvapeitteinen hakkuu kirjataan tavalliseksi harvennushakkuuksi, Pukkala selittää.

Metsänkäyttöilmoitus vaaditaan etukäteen jokaiselta metsänomistajalta, joka kaavailee hakkuita. Metsänkäyttöilmoitus sisältää muun muassa tiedot sijainnista, pinta-alasta ja hakkuutavasta.

Harvesteri poimii tukin kevyesti ja pilkkoo sen palasiksi.

Omistajat ja urakoitsijat epäröivät

Pukkala pitää hakkuutavan kehitystä jatkuvapeitteisen kasvattamisen suuntaan positiivisena trendinä. Avohakkuissa on monia ongelmia.

– Haitat ovat yksiselitteisiä. Avohakkuut syövät hiilivarastoja ja haittaavat ulkoilukäyttöä, monimuotoisuuden vähenemisestä puhumattakaan.

Avohakkuiden suosimisessa on professorin mukaan osaksi kyse tiukasti metsäammattilaisten alitajuntaan iskeytyneistä opeista.

– On opittu tekemään asioita tietyllä tavalla, niistä on vaikea oppia pois, ja osa puun ostajista haluaa mieluummin avohakattua puuta kuin harvennushakkuissa kaadettua. Haaste on myös, että metsää on hakattava koko ajan enemmän, jotta saadaan mahdollisimman tasainen puuvirta jalostuslaitoksille.

Jatkuva kasvatus voi olla osalle metsänomistajista jopa kannattavampaa kuin päätehakkuu, koska silloin hakataan pääsääntöisesti enemmän isoja puita. Silti moni omistaja tarttuu metsänhoidon suunnittelun edetessä muihin vaihtoehtoihin. Puun ostajien ja metsäalan ammattilaisten näkemykset eivät läheskään aina kohtaa.

– Osa urakoitsijoista epäilee kaikkea uutta. Useimmat suhtautuvat aluksi kielteisesti jatkuvapeitteiseen kasvattamiseen. Omistajat taas eivät ole tarpeeksi varmoja omasta suhtautumisestaan. Ei ole riittävästi rohkeutta tehdä päätöksiä, Pukkala jatkaa.

Urakoitsijat eivät silti voi päättää, miten metsää hakataan. Siitä voi nykyisin päättää ainoastaan metsän omistaja.

JP Metsäkoneurakointi Oy:n toimitusjohtaja Jorma Hirsimäki pitää suomalaista metsänhoitoa ensiluokkaisena.

Urakoitsija ja luonnonsuojelijat eri linjoilla

Jorma Hirsimäki tarkkailee kauhavalaista metsämaastoa peittelemättä tyytyväisyyttään.

– Isäntä on hoitanut tätä hyvin, ja hyvin hoidettuun metsään on helpompaa suunnitella hakkuita.

Samaan hengenvetoon Hirsimäki haluaa oikaista mielestään vääriä luuloja suomalaisesta metsänhoidosta.

– Toisin kuin moni luulee, se on huippu­tasoa kansainvälisessä vertailussa. Metsänhoidon kehityksen ansiosta metsä kasvaa meillä huomattavasti paremmin kuin viisitoista vuotta sitten. Itse asiassa suomalaista metsää hakataan vähemmän kuin se kasvaa. Taustalla on vanhojen metsien uudistaminen ja hyvä metsänhoito.

Suomen luonnonsuojeluliitossa kotimaisen metsänhoidon nykytilaan ei suhtauduta läheskään yhtä luottavaisesti.

– Siihen ei voi olla tyytyväinen niin kauan kuin lajikato jatkuu, liiton suojeluasiantuntija Paloma Hannonen sanoo. Hän viittaa uhanalaisselvityksiin, jotka kertovat karusti nykymetsätalouden vaikutuksista muun muassa lintujen elinympäristöihin.

Uhanalaisuus määritellään kansainvälisellä mittaristolla, joka koostuu useista kriteereistä kuten lajipopulaatioiden pienentymisestä ja yksilömäärien vähentymisestä. Yksi erittäin uhanalaisten listalle siirretyistä lajeista on hömö­tiainen, lahopuissa viihtyvä lintu. Suomalaisten metsien keski-ikä alenee, ja sekin vaikuttaa lajien selviytymiseen.

Metsänomistajan toiveesta hakkuualueella olevat linnunpöntöt jätetään paikoilleen.

– Suuret hakkuumäärät ovat suurin ongelma. Kun metsätalous kohdistuu laajalle alalle, se vaikuttaa suureen määrään lajeja. Avohakkuutalous hävittää metsän melko totaalisesti, ja kun siihen lisätään voimakas maanmuokkaus, ympäristö muuttuu merkittävästi, Hannonen sanoo.

Kun Hannosen mainitsemiin toimiin yhdistetään vielä turvemaiden ojitus ja lintujen pesimäaikaan ajoitetut hakkuut, on lopputulos tukala todella monelle lajille. Suomessa seurataan säännöllisesti metsälajeja ja niiden elinympäristöjä. Edelliset seurantaraportit on julkaistu vuosina 2018 ja 2019, ja niiden mukaan jo 70 prosenttia metsäelinympäristöistä on uhanalaisia.

Timo Pukkalan mukaan hakkuita ei pitäisi tehdä kevään ja heinäkuun alkupuolen välisenä aikana, jotta linnut voisivat pesiä rauhassa. EU:n metsästrategian mukaan avohakkuita ei tulisi muutenkaan käyttää kuin perustelluista syistä, ja Unioni onkin vastustanut niitä vahvasti.

Antti Finni on metsätraktorin ohjaimissa.

Metsänhoito ja ilmastonmuutos

Ilmastonmuutoskin vaikuttaa metsänhoitoon. Esi­merkiksi pehmeiden soiden puustoa on nykyisin hankalampaa korjata, koska maaperä ei ole jäässä yhtä pitkään kuin ennen.

Pauli Pölläsen ohjaama Ponsse painaa hurjalta kuulostavat 26 tonnia. Se ei silti näytä jättävän kauhavalaiseen metsämaahan kovinkaan syviä jälkiä. Jorma Hirsimäki kertoo syyn.

– Kantava telamalli säästää urajälkiä. Telavarustukset ovat kehittyneet valtavasti viime vuosina. Iso kenkä ei painu yhtä voimakkaasti rapakkoon kuin pieni jalka. Tela on ehdottomasti tätä päivää.

Ajourat voivat olla pahimmillaan syksyisin ja keväisin, kun maa on usein märkää ja pehmeää.

– Talven jäljiltä on kelirikkokausi, jolloin odotamme, että maa kuivuu. Kelirikon takia tulee stoppi myös puukuljetuksille, koska autot eivät pysty ajamaan huonokuntoisilla teillä. Talvella puuta korjataan pehmoisilta mailta ja kesällä ja syksyllä kovemmilta mailta. Pääsääntöisesti pärjäämme melko hyvin huonoissakin olosuhteissa, Hirsimäki kertoo.

Jorma Hirsimäki on vakuuttunut, että Kauhavan urakan jäljet eivät näy metsässä enää parin vuoden päästä.

– Luonto korjaa itseään. On väärää tietoa, että kone tuhoaa maastoa. Vuoden tai kahden päästä on mahdotonta sanoa, mistä kohdasta kone on mennyt.

Suurin osa Suomessa käytettävistä metsäkoneista on Vieremällä pääkonttoriaan pitävän Ponssen valmistamia. Yhtiön metsäyhtiöyhteistyöstä vastaavan päällikön, Tuomo Moilasen, mukaan pintapaineen pienentäminen on yksi merkittävistä kehitysaskelista alalla.

– Paine, joka metsäkoneen telasta kohdistuu maahan, on aika lailla sama kuin 80-kiloisen ihmisen paine, jos hän seisoo yhdellä jalalla. Esimerkiksi hevosen kavion pintapaine on huomattavasti suurempi, Moilanen kertoo.

Metsäkone jättää jälkeensä ajourat.

Jaloilla kulkeva ihmekone jäi suunnittelupöydälle

Takavuosina Suomessakin uutisoitiin jaloilla kulkevasta ”ihmeharvesterista”, jonka toivottiin pelastavan hakattavien metsien aluskasvillisuuden. Kyseinen vekotin jäi suunnittelupöydälle. Moilanen ei pidä sen ideaa alkuunkaan toimivana.

– Sitä voisi verrata korkokenkiin parkettilattialla. Jos riittävän kapea korko iskeytyy suurella voimalla lattiaan, siitä jää kolo. Kävelevän metsäkoneen pintapaine on moninkertainen teloilla varustettuun koneeseen verrattuna.

Moilanen korostaa töiden suunnittelun merkitystä aluskasvillisuuden ja lintujen pesimäalueiden pelastamisessa.

– Harvesteri ajaa yhtä ajouraa tyypillisesti yhden kerran, ja sen perässä seuraa ajokone, joka kuljettaa tukit pois. Jos ajokoneen kuormankantokykyä pienennetään, se joutuu ajamaan metsään useamman kerran. Siksi on usein järkevämpää ajaa metsään isolla koneella.

Moilanen on parhaillaan Saksassa seuraamassa kuusimetsän hakkuita. Kohde on erityinen, koska alueella esiintyy erityisen paljon tyvilahoa. Metsäkoneiden telat on varustettu alueelle sopivalla telaratkaisulla, joka ei vaurioita juuria.

Jatkuvan kasvatuksen periaate on ajankohtainen myös Ponssen insinöörien suunnittelupöydällä. Siihen liittyy oleellisesti harvesterien kehittäminen mahdollisimman ulottuviksi.

– Harvesterin nosturi yltää yhdentoista metrin päähän, jolloin ajoura tarvitaan harvennusalueella kahdenkymmenen metrin välein. Pitkällä ja ulottuvalla koneella pystytään poistamaan tarvittavat puut ajourien välistä. Puun poisto voidaan hallita niin, että jäljelle jäävää puustoa tai aluskasvillisuutta ei vahingoiteta. Se on erityisen tärkeää jatkuvan kasvatuksen kohteessa, jossa jätetään taimia kasvamaan, Moilanen selvittää.

Isojen pyörien päällä olevilla teloilla pyritään vähentämään aluskasvillisuuden vaurioita.

Laho voi levitä ajouran viereisestä puusta

Hakkuiden ajankohdan valinnassa ajourat eivät ole ainoa huomioon otettava asia. Kun hakkuutöitä tehdään yhä enemmän kesäisin, laho iskee kaadettuihin puihin herkemmin. Talvella niin ei kävisi.

Professori Timo Pukkalan mukaan laho voi pahimmillaan aiheuttaa koko metsän lahoamisen.

– Kun maassa risteilevät juuret katkeavat, laho pääsee iskeytymään puihin. Se voi levitä ajouran viereisestä puusta seuraavaan puuhun juuriyhteyksiä pitkin, jolloin laaja metsäalue voi lahota.

Lahoa aiheuttavat männylle tyvitervastauti ja kuuselle kuusenjuurikääpä. Lahoriskiä pyritään ehkäisemään kantojen pinnan torjunta-ainekäsittelyllä. Metsäkone ruiskuttaa ainetta kaadetun puun kannolle automaattisesti, mutta suoja ei ole sataprosenttinen.

– Lahoja kuusikoita on eteläisessä Suomessa paljon. Suurin osa on aiheutunut siitä, että aikanaan on tehty kesähakkuita suojaamatta kantoja.

Lahoriskiä pyritään ehkäisemään kantojen pinnan torjunta-ainekäsittelyllä.

Sahatavaralla on kysyntää maailmalla

Ponssen metsäkoneen hytissä Pauli Pöllänen haravoi katseellaan edessä avautuvaa metsää. Hän kertoo, että kyseisessä hakkuukohteessa on vanhat ajourat, joita metsänomistajan toiveesta seurataan aluskasvillisuuden säästämiseksi.

– Omistajan toiveena on jättää metsä hieman tiheäksi. Minun tehtäväni on valita mahdollisimman arvokkaat puut talteen. Niistä saadaan mahdollisimman suuri tili metsänomistajalle ja laadukas raaka-aine sahalle jatkokäyttöön. Kuljettajan on tiedettävä jokaisen osapuolen tarpeet. Kone ehdottaa tukin pituutta, mutta kuljettaja päättää, mistä sahataan.

JP Metsäkoneurakointi on metsäyhtiö UPM:n avainyritys Kauhavan alueella. Se tarkoittaa, että yritys hoitaa alueella kaikki UPM:n hakkuut. Kilpailutus tehdään viiden kuuden vuoden välein.

– Töiden määrä on kasvanut selvästi sitä mukaa, kun sellun käyttö lisääntyy. Sahatavara vetää maailmalla, Pöllänen sanoo.

Kone merkitsee tukkien päähän sinisen tai punaisen raidan sen mukaan, mille sahalle ne ovat menossa. Merkinnät helpottavat perässä seuraavan kuormatraktorin työskentelyä ja nopeuttavat hakkuun valmistumista.

Lahopuiden arvo tiedostetaan

Kasvatushakkuu on suunniteltu niin, että jokainen lahopuu säästetään. Omistajan toiveen mukaisesti tiheiköt säilytetään riistan suoja­paikoiksi.

– Pyrimme säilyttämään metsän monimuotoisena jättämällä lehtipuuta ja kelopuuta.

Metsäurakointiyrityksellä on omavalvontavastuu hakkuukohteen ympäristövaikutuksista. Sen lisäksi valvontaa tekee tilaaja eli UPM sekä Suomen metsäkeskus satunnaisotannalla. Valvonnassa selvitetään muun muassa jätettyjen säästöpuiden määrää sekä ajourien etäisyyksiä.

– Jatkuvan kasvatuksen kohteissa pitää ajatella niin, että jäljelle jäävä puu ja sen alla olevat puut olisivat mahdollisimman elinvoimaisia. Siinä mielessä se on vaativampaa kuljettajan kannalta, Pöllänen kertoo.

Ponssen kuten muidenkin nykyaikaisten metsäkoneiden ohjaamossa tieto metsän puulajeista ja arvokkaista luontokohteista välittyy kuljettajan kosketusnäytölle. Suojeltavat alueet merkitään kartalle työsuunnitelmaan.

Suomen metsistä laadittu kaikille avoin kartta-aineisto sisältää tiedot myös suojelukohteista. Kartta-aineisto perustuu Suomen metsäkeskuksen, Metsähallituksen ja Luonnonvarakeskuksen inventointiaineistoon. Sen ansiosta kuljettajan on helpompi pysyä sivussa arvokkaista elinympäristöistä kuten kosteikoista ja puronvarsista.

– Toivoisin, että Suomessa osattaisiin suhtautua positiivisemmin työkaluihin, joita metsien suojelemiseen on Euroopan tasolla tarjolla, sanoo Paloma Hannonen Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Hankaloittaako metsien suojelua muutosvastarinta?

Puutuotteiden kova kysyntä ei ole pelkästään innostuksen aihe Suomen luonnonsuojeluliitossa. Paloma Hannosen mukaan ei ole täysin selvää, onko kotimaisten metsien tukipolitiikka rakennettu omistajien vai puun ostajan näkökulmasta.

– Metsän omistaja hyötyisi siitä, että tukipolitiikka tukisi jatkuvaa kasvattamista. Metsäyhtiöt ovat sen kannalla, että avohakkuut säilyisivät. Kun sellun hinta laski edellisen kerran 2000-luvun alussa, moni metsäyhtiö mietti muita strategioita, joilla saisi korkeamman jalostusasteen ja enemmän arvoa tuovia tuotteita markkinoille. Nyt, kun sellu taas vetää hyvin ja Suomesta viedään sitä maailmalle, tuntuu siltä, että uusien strategioiden kehittäminen on jäänyt vähemmälle.

EU:n paljon rummutetut ilmastotavoitteet ja EU-maiden sääntely voivat muuttaa tilannetta. Hannonen harmittelee, että Suomessa suhtaudutaan nihkeästi EU:n metsästrate­giaan.

– Hallitus ja metsäyhtiöt eivät ole osoittaneet merkittävää innostusta. Toivoisin, että Suomessa osattaisiin suhtautua positiivisemmin työkaluihin, joita metsien suojelemiseen on Euroopan tasolla tarjolla. Ehkä taustalla on perinteinen muutosvastarinta.

Suomen ilmastopaneeli on jo ottanut kantaa hakkuukierron pidentämiseen ja hiilivarastoina toimivien metsien suojeluun. Hannonen toivoo, että metsänomistajia kannustetaan säilyttämään metsänsä hiilinieluina.

”Metsän omistaja hyötyisi siitä, että tukipolitiikka tukisi jatkuvaa kasvattamista. Metsäyhtiöt ovat sen kannalla, että avohakkuut säilyisivät.”

Suojeluasiantuntija Paloma Hannonen, Suomen luonnonsuojeluliitto

Tuotantoketjun tunteminen on osa vastuullisuutta

JP Metsäkoneurakoinnin yrittäjä uskoo, että ilmastonmuutos näkyy ennen pitkää myös urakoitsijan työssä.

– Hiilinielusta puhutaan paljon. Sitä ajatellen on tärkeintä, miten metsää hoidetaan. Tänä päivänä metsä­yhtiöt ja me kaikki metsässä toimivat olemme hyvin vastuullista porukkaa. Niin se asia on, vaikka joku väittäisi jotakin muuta. Sahatavaran ostajalle pystytään näyttämään yksityiskohtaisesti, mistä leimikosta puu on kaadettu. Tuotantoketju on selvillä kannosta loppukäyttäjälle asti. Se on osa vastuullisuutta, ja olemme Suomessa sen pelin kärjessä, Jorma Hirsimäki sanoo.

Päivän työt alkavat olla ohi. Metsätraktori noutaa viimeiset tukit ja kasaa ne kahteen pinoon metsätien sivuun. Hirsimäellä on vielä sanottavaa.

– Pitäisi miettiä myös sitä, paljonko metsätyöt tuottavat työpaikkoja ja tuloja yrittäjille ja työntekijöille. Sitä kautta pidetään yllä ihmisten ostovoimaa maakunnissa ja saadaan verotuloja yhteiskunnan pyörittämiseen. Näillä taloudellisilla mahdollisuuksilla pystytään kehittämään ympäristö­ystävällisenpää toimintaa.

Kommentoi »