Apu

Metsäojitus kuormittaa ympäristöä luultua enemmän – Luken uudessa arviossa fosforikuormitus kasvoi kolmesta kahteenkymmeneen prosenttiin

Metsäojitus kuormittaa ympäristöä luultua enemmän – Luken uudessa arviossa fosforikuormitus kasvoi kolmesta kahteenkymmeneen prosenttiin
Toistaiseksi Luonnonvarakeskuksella ei ole arviota siitä, kuinka suuri osa kuormituksesta lopulta päätyy Itämereen.

Luonnonvarakeskuksessa (Luke) huomattiin vuonna 2017, että metsäojitusten aiheuttamat ympäristövaikutukset ovat pysyviä. Aiemmin ajateltiin, että metsäojituksilla olisi vain lyhytaikaisia vaikutuksia, jotka poistuisivat noin 30 vuodessa. Ojitus kuitenkin muuttaa suoaluetta siten, että sen vesistökuormitus on pysyvästi suurempi kuin luonnontilaisen suon.

Sen jälkeen on keskusteltu siitä, kuinka suuria ojitusten kuormitukset todellisuudessa ovat. Luken vielä julkaisemattomassa tutkimuksessa on nyt arvioitu näitä lukuja.

– Kun ennen ojitusalueiden typpikuormitus oli 500 tonnia, uusissa arvioissamme se on 8 500 tonnia eli 18-kertainen. Kyse on valtavasta muutoksesta, joka johtuu juuri siitä, että otamme ensimmäistä kertaa huomioon sen, että kuormitus on pysyvästi muuttunut luonnontilaisiin soihin nähden, sanoo Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Mika Nieminen.

"Perämereen laskevissa jokivesistöissä näkyy se, että typpi- ja hiilikuormat koko ajan kasvavat."
Mika Nieminen, Luke

Fosforikuormitus oli aiemmissa laskelmissa 90 tonnia, kun uusissa arvioissa niiden kuormitus on 590 tonnia eli noin 6–7-kertainen.

Kuormituslähteenä metsäojitus on huomattavasti paljon suurempi ongelma kuin aiemmin ajateltiin. Aiemmin metsäojitusalueiden typen ajateltiin olevaan alle prosentin kaikesta ihmisperäisestä kuormituksesta. Uudessa arviossa vastaava osuus on 15 prosenttia.

Fosforin osalta aiemmin ajateltiin, että sen osuus ihmisperäisestä kuormituksesta olisi kolme prosenttia. Uudessa laskelmassa osuus on 20 prosenttia. Toistaiseksi Lukella ei ole arviota siitä, kuinka suuri osa kuormituksesta lopulta päätyy Itämereen.

– Erona Suomen ja Ruotsin välillä on se, että Suomessa suot ovat ojitettuja ja Ruotsissa eivät, Mika Nieminen sanoo.

Perämeren typpikuorma kasvussa

Ilmiö korostuu niillä alueilla Suomessa, joilla metsäojituksia on erityisen paljon. Koko maan vertailussa eniten ojituksia on Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa.

– Perämereen laskevissa jokivesistöissä näkyy se, että typpi- ja hiilikuormat koko ajan kasvavat. Samalla Ruotsin puolella ainakin typpikuormitus laskee. Erona Suomen ja Ruotsin välillä on se, että Suomessa suot ovat ojitettuja ja Ruotsissa eivät, Nieminen sanoo.

Sotien jälkeen Suomen metsiä hakattiin enemmän kuin metsät kasvoivat. Niin sanottujen Mera-ohjelmien rahoituskausilla ryhdyttiin ojittamaan soita, koska sillä tavalla haluttiin jouduttaa puuston kasvua. Yhteensä noin viisi miljoonaa hehtaaria soita ojitettiin. Ylilyöntejä tapahtui: jälkikäteen on arvioitu, että noin viidennes ojituksista oli täysin turhia.

– Tänä päivänä ojitus on sitä, että niitä vanhoja ojia pidetään kunnossa, Nieminen sanoo.

Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus voisi olla ratkaisu

Luken uusi tutkimus toteutettiin siten, että jo olemassa olevista aineistoista luotiin malleja, joilla kuormitus laskettiin eri osissa Suomea.

Tutkijaryhmän mukaan niin sanotuilla perinteisillä vesiensuojelutoimilla ei voi ongelmaa korjata, sillä suurin osa kuormituksesta on orgaanista kuormitusta, kuten humusta.

– Meidän käsityksemme on se, että huuhtoumaa pitäisi pystyä vähentämään itse ojitusalueilta.

Aikanaan ojitettujen soiden puusto kasvaa koko ajan suuremmaksi. Samalla ne haihduttavat koko ajan enemmän ja enemmän. Se tarkoittaa sitä, että suot pikku hiljaa kuivuvat, Nieminen kuvaa.

"Jatkuvan kasvatuksen metsissä puustot ovat hieman pienempiä kuin tavanomaisessa, avohakkuuseen perustuvassa menetelmässä."
Mika Nieminen, Luke

– Kuivumisen kautta orgaanisen aineen hajotus suossa koko ajan lisääntyy niin, että yhä syvemmissä turvekerroksissa turve hajoaa. Tämä olisi syynä sekä kasvaviin kasvihuonepäästöihin että kasvaviin vesistöpäästöihin, Nieminen sanoo tutkimusryhmän hypoteesista.

Luken tutkijoiden mukaan soilla pitäisi pyrkiä sellaiseen metsänhoitoon, jossa voidaan rajoittaa soiden turpeen hajotusta. Jatkuvapeitteinen kasvatus voisi olla siihen hyvä menetelmä, Nieminen sanoo.

Se tarkoittaa avohakkuuvapaata metsänkasvatusta.

– Jatkuvan kasvatuksen metsissä puustot ovat hieman pienempiä kuin tavanomaisessa, avohakkuuseen perustuvassa menetelmässä, hän sanoo.

Jatkuvapeitteiseen kasvatukseen kannattaisi Niemisen mukaan pyrkiä myös siksi, että silloin tarvitaan vähemmän kunnostusojituksia, jotka ovat myös ongelmallisia. Lisäksi avohakkuut itsessään ovat suuri vesistönkuormituslähde.

Toistaiseksi jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta ei juurikaan harjoiteta Suomessa.

Julkaistu: 15.5.2020
Kommentoi »