Apu

Näin toimii jatkuvan kasvatuksen metsä Ruotsinpyhtään Kukuljärvellä – Ei avohakkuuta – Tilaa retkeilijöille, lahopuulle ja liito-oraville

Näin toimii jatkuvan kasvatuksen metsä Ruotsinpyhtään Kukuljärvellä – Ei avohakkuuta – Tilaa retkeilijöille, lahopuulle ja liito-oraville
Loviisan Ruotsinpyhtäällä on pala luontoa, johon kohdistuu toiveita useasta suunnasta. Kukuljärveä ympäröivässä metsässä eri intressit on soviteltu yhteen. Metsää käyttävät niin retkeilijät, metsätalous kuin eläimetkin.

Järveen on kaatunut yksinäinen puu. Mitä kauemmin katsoo järveä, sitä enemmän vedessä makaavaan puuhun alkaa kiinnittää huomiota. Kun oikein ajattelee, näkymä on harvinainen.

– Jos tämä alue olisi saanut olla luonnontilassa vaikka 200 vuotta, täällä olisi jonkin verran rannalta järveen sortuneita puita, sanoo Harri Hölttä, Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja.

Hän kulkee Loviisan Ruotsinpyhtäällä sijaitsevan Kukuljärven rantapolkua yhdessä metsätilan omistajan, metsäyhtiö Tornatorin ympäristöpäällikön Heikki Myöhäsen sekä metsäteollisuusyritys Stora Enson yritysvastuujohtajan Pekka Kallio-Mannilan kanssa. Kolmikko on lähtenyt yhteiselle metsäretkelle Avun pyynnöstä.

Harri Hölttä (vas.), Pekka Kallio-Mannila ja Heikki Myöhänen kävelevät metsäyhtiö Tornatorin talousmetsässä Kukuljärvellä. Niin sanotun jatkuvan kasvatuksen menetelmän osuus vuotuisesta hakkuupinta-alasta on koko Suomessa 2,5 prosenttia. Uudellamaalla luku on 2,2.

Kukuljärvelle on tultu siksi, että järveä ympäröivä metsä ei ole stereotyyppinen suomalainen talousmetsä. Tornator on suojellut yhteensä sata hehtaaria noin puolentoista tuhannen hehtaarin kokoisesta metsätilastaan. Kukuljärvellä on myös Loviisan kaupungin virkistysalue. Metsä on sanalla sanoen monikäyttöinen.

Suurin osa tilan puusta menee Stora Ensolle, joka on myös Tornatorin suurin omistaja. Puu kulkee metsästä ensisijaisesti alueen tehtaisiin: Sunilan sellutehtaalle ja Anjalankosken paperitehtaalle, mutta myös eri sahojen tarpeisiin.

Alkusyksyn lempeänä aamuna pilvet roikkuvat alhaalla utuisina, eikä aurinko vielä paista järvelle. Kallio-Mannila huomauttaa, että toisinaan metsänomistajalla on tunnesyitä, joiden takia tämä haluaa suojella osan metsästään.

– Jos yksityinen metsänomistaja omistaisi tämän metsän, hän varmaan jättäisi tämän komean rantavyöhykkeen käsittelemättä, hän sanoo.

– Tornatorilla on vajaat 170 yksityistä luonnonsuojelualuetta, ja tällä yhdellä tilalla on kolme. Suojelu on jopa yliedustettuna tällä alueella, Myöhänen sanoo viitaten ympäröivään Kukuljärven alueeseen.

– Ei se voi olla yliedustettuna, ei nyt puhuta tuollaisia! Hölttä kommentoi lempeästi.

Luonnonsuojelupuolella Tornatorin metsätilaa kaatuneet puut saavat jäädä niille sijoilleen. Etualalla on mänty, jonka ikää Kallio-Mannila, Myöhänen ja Hölttä pohtivat. He tulevat siihen tulokseen, että puu on noin 200-vuotias.

Tiedonpuute on iso ongelma

Heikki Myöhänen johdattaa joukkoa eteenpäin polulla. Hän on herännyt kukonlaulun aikaan kotonaan Joensuussa ja lähtenyt ajamaan autolla kello 5.30 ehtiäkseen Kukuljärvelle johtavan sorametsätien kääntöpaikalle sovittuun aikaan.

Tällaista hänen työnsä on. Vaikka hän asuu Pohjois-Karjalassa, koko Suomi on hänen työmaataan.

Ei ole itsestään selvää, että juuri täällä on luonnonsuojelualue. Vuonna 2012 Tornator suunnitteli metsään 16 hehtaarin avohakkuuleimikkoa. Ympäristöjärjestöt kartoittivat alueen ja selvittivät, että Kukuljärven ympäristössä oli useita uhanalaisia ja arvokkaita lajeja. Järjestöjen esityksen jälkeen Tornator suojeli alueen.

Myöhänen sanoo, että Kukuljärvellä suojeluperusteena oli ennen kaikkea runsas lahopuun määrä. Höltän mukaan Suomen luonnon uhanalaisten lajien esiintymispaikkoja ei todellisuudessa tunneta kovin hyvin.

– Tiedon puute on iso ongelma. Suomalaisessa metsätaloudessa hakataan joka päivä jonkin uhanalaisen lajin elinympäristöjä, kun niistä ei tiedetä. On hyvä, että Kukuljärvelle kävi tällä tavalla, Hölttä sanoo.

Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä sanoo, että metsien virkistyskäytön puolustajat ovat usein altavastaajana, sillä virkistymisen hyötyä on vaikea mitata.

Liito-oravat on merkitty järjestelmään

Suojeltuja metsiä on Suomessa yhteensä vajaat kolmen miljoonaa hehtaaria. Se on kahdeksasosa koko Suomen metsä- ja kitumaan alasta. Etelä-Suomessa suojeltuja metsiä on 600 000 hehtaaria, kahdeskymmenesosa metsäpinta-alasta.

Myöhänen sanoo, että talousmetsissä lajien turvaaminen perustuu pitkälti metsän rakennepiirteiden tunnistamiseen. Lahopuun lisäksi palanut puu, haavat ja jalot lehtipuut voivat kieliä siitä, että metsän moninaisuus tulisi turvata.

– Valtionhallinnolla ei ole sellaisia resursseja, että kaikki alueet voitaisiin kammata läpi. Suurella kiitollisuudella suhtaudutaan ympäristöjärjestöjen tuottamaan tietoon. Silti kohde ei välttämättä päädy suojeluun, hän toteaa.

Kallio-Mannilan mukaan rakennepiirteiden tunnistamisen lisäksi metsäteollisuus voi toimia aktiivisesti, kuten kulottaa, jättää metsään niin sanottuja säästöpuita ja huolehtia tekopökkelöiden teosta.

Tekopökkelöt ovat muutaman metrin korkeudesta katkaistujen puiden korkeita kantoja, jotka alkavat toimittaa pystylahopuun tehtävää.

– Meidän paikkatietojärjestelmässämme on merkittynä tiedetyt liito-oravat. Mutta eivät liito-oravat tee muuttoilmoituksia, Kallio-Mannila lisää.

Miehet katselevat vuorotellen puiden latvoihin.

– Tämä olisi tosi hyvä paikka liito-oravalle, Hölttä miettii.

Mänty on Suomen yleisin metsäpuu.

Viidennes Suomen vientituloista tulee metsästä

Hippiäinen alkaa sirkuttaa lähistöllä. Hölttä tietää, että se on kuusivaltaisten sekametsien lintu. Ihmiselle hippiäinen on monia muita talvilintulajeja vieraampi, sillä se ei tule lintulaudalle syömään pähkinöitä. Sen ravintoa ovat hyttyset.

Niitä täällä on.

Hölttä on itsekin metsänomistaja. Hän on ostanut metsäpalan Pohjois-Savosta ja suojellut sen.

– Ruhtinaalliset kuusi ja puoli hehtaaria.

Myös Kallio-Mannila on metsänomistaja – perinnön kautta. Hän on osakkaana sukunsa omistuksessa olevassa yhtymässä. On hän yrittänyt ostaakin metsää itselleen muualta, mutta tarjoukset eivät ole menneet läpi.

Stora Enson yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila on itsekin metsänomistaja.

Myöhänen ei omista metsää, mutta paljastaa kuitenkin toimivansa lähipiirissään metsäasioiden konsulttina. Siinä mielessä työt tulevat metsästä kotiin.

Maasto on paikoin hankalaa kulkea, kun poiketaan poluilta. On syyskuun alku, ja mustikanvarvut ovat vielä raskaina marjojen määrästä. Kallio-Mannila poimii mustikoita suoraan suuhunsa.

Metsäteollisuus tuo noin 20 prosenttia Suomen vientituloista. Usein puusta saatavat rahat jäävät siihen maakuntaan, josta puu on lähtöisin. Metsäteollisuus ry:n mukaan ala työllistää suoraan 42 000 henkilöä ja maksaa palkkoja 2,2 miljardia euroa vuodessa.

Hölttä pohtii, että viime aikoina juuri Kaipolan tehtaan sulkeminen on tuonut näkyväksi metsäteollisuuden tuottaman hyvinvoinnin.

– Ei sitä voi kyseenalaistaa. Ala on merkittävä työllistäjä, ja iso osuus Suomen viennistä ja bkt:stä tulee sieltä.

Tornatorin Kukuljärven-metsätilalla tehdään hakkuita jatkuvan kasvatuksen menetelmällä.

Vapaaehtoista suojelua

On vaikea arvioida Tornatorin Kukuljärven metsätilan työllistävää vaikutusta. Myöhänen tekee pikalaskutoimituksen. Tilan hehtaareilta voisi olla mahdollista saada puuta 5 000 kuutiometriä vuodessa. Puukuormana se on sata rekka-autollista, ja metsänomistajalle se tarkoittaisi karkeasti laskien noin 200 000 euron puukauppatuloa.

Yhtälöön kuuluu myös viipale Heikki Myöhäsen ja tämän kollegoiden palkoista, puhumattakaan vaikutuksesta korjuuyrittäjiin, kuljetusyrittäjiin ja tehtaiden työntekijöihin.

Hölttä huomauttaa, että metsän virkistyskäytön puolustajat ovat usein altavastaajana, sillä virkistyskäyttöarvoja on vaikea mitata. Jos kaupunkilainen käy kaupunkimetsässä työpäivän jälkeen ja stressi vähenee sen ansiosta, se ei yleensä näy mitenkään tilastoissa – saati että tietoa pystyttäisiin tarjoamaan metsänomistajalle.

– Talousmetsät ovat hyviä virkistyskohteita myös, Kallio-Mannila ennättää lisäämään.

Suojelun ei tarvitse olla silkkaa hyväntekeväisyyttä metsänomistajalle. Valtioneuvosto aloitti Etelä-Suomen metsien moninaisuutta turvaavan Metso-ohjelman vuonna 2008, ja sen on määrä jatkua ainakin vuoteen 2025.

Suojelu perustuu vapaaehtoisuuteen, ja metsänomistaja saa siitä korvauksen. Viime vuonna ohjelman avulla suojeltiin noin 4 700 hehtaaria uutta metsää.

Suojelusta maanomistajille maksettu korvaus oli keskimäärin 6 000 euroa hehtaarilta. Se on verotonta tuloa. Kokonaisuudessaan Metso-ohjelman avulla tavoitellaan 96 000 hehtaaria suojeltua metsää.

– Sekin on uhanalainen nykyään, Hölttä sanoo.

Tornatorin ympäristöpäällikkö Heikki Myöhäsen työmaata on koko Suomi.

Lajien taantuminen metsäpolitiikan seurausta

Kukuljärven maasto on hämärämpää luonnonsuojelualueen puolella. Hölttä, Kallio-Mannila ja Myöhänen pohtivat vanhalta näyttävän männyn ikää. He tulevat siihen tulokseen, että se on ehkä noin 200-vuotias. Jotakin voi päätellä paksusta kilpikaarnasta, jota puuhun alkaa muodostua vasta joskus sadan elinvuoden jälkeen.

Edellisen kerran Suomen lajiston uhanalaisuutta arvioitiin vuonna 2019. Tutkimuksen mukaan uhanalaisia lajeja oli 2 667. Toisin sanoen joka kahdeksas laji oli uhanalainen.

Uhanalaisia lajeja elää eniten metsissä ja perinneympäristöissä, mutta toisaalta niissä elää eniten lajeja ylipäätään. Esimerkiksi noin kolmannes sammalista on uhanalaisia.

Höltän mukaan lajien taantuminen suomalaisissa metsissä on valitun metsäpolitiikan seuraus. Hän puhuu metsävarojen käytön maksimoimisesta, jota on toteutettu kannustamalla metsänomistajia metsien tehokkaaseen hoitamiseen ja jakamalla valtion tukia metsänhoidolle.

Käytännössä se on tarkoittanut esimerkiksi avohakkuita selvästi tavallisimpana metsien uudistamisen muotona sekä soiden laajamittaista ojittamista.

Myöhänen huomauttaa, että lajien taantuma ei enää ole niin jyrkkä kuin se aikaisemmin oli. Hänen mukaansa suuntaa on pyritty kääntämään esimerkiksi soita ennallistamalla sekä perustamalla suojelualueita.

Hän ottaa esiin myös metsien sertifioinnin. Tornatorin Kukuljärven metsätilalla on käytössä ympäristö- ja luontojärjestöistä lähtöisin oleva FSC-sertifikaatti.

Kuluttajalle se on lupaus siitä, että raaka-aineen hankinnassa metsät eivät ole tuhoutuneet tai metsäluonto köyhtynyt. FSC-sertifikaatin kattavuus Suomessa on alle kymmenen prosenttia.

Yleisempi sertifikaatti on metsänomistajajärjestöjen ja metsäteollisuuden tukema PEFC. 85 prosenttia suomalaisista metsistä on sen piirissä, myös tuplasertifioitu Tornatorin Kukuljärven metsätila.

Hetken on miltei täysin hiljaista. Hyttyset syövät otsaa ja niskaa. Täällä me olemme vieraita ja ne kotonaan.

Oksassa roikkuvan naavan pituus kertoo sen iästä.

Vaihtoehto avohakkuulle

Suojelualueelta pääsee talousmetsän puolelle vain harppomalla keskittyneesti mättäiden, kuoppien ja kaatuneiden puunrunkojen yli. Oksat ratisevat, kun rämmimme eteenpäin.

Ylitämme hiekkaisen metsätien. Myöhänen kulkee joukon edellä tottuneen ripeästi. Yhtäkkiä vastassa on valoa.

Olemme tulleet talousmetsän puolelle. Metsäkone on käynyt täällä viimeksi syksyllä 2019.

– Tällä on tehty poimintaluonteinen harvennushakkuu, eli jatkuvan kasvatuksen hakkuu. Kolme hehtaaria, Myöhänen kertoo.

Hakkaajana on ollut Stora Enso. Jatkuvan kasvatuksessa metsikössä on eri-ikäisiä puita, joita kaadetaan osa kerrallaan. Metsään jää hakkuun jälkeen aina puita.

Se poikkeaa yleisimmästä menetelmästä, tasaikäisrakenteisesta metsänkasvatuksesta. Siihen kuuluvat harvennukset ja avohakkuu, jossa metsäaukiolta kaadetaan kaikki tai ainakin lähes kaikki puut.

Kallio-Mannila viittoo katsomaan maahan. Metsäkoneista muokkaantuneilla urilla näkyy uusia puidenalkuja, niin sanottuja sirkkataimia.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuussa ideana on, että uusia puita ei istuteta vanhan tilalle kuten avohakkuun jälkeen. Puiden pitäisi alkaa taimettua luonnonmukaisesti aukkopaikoille.

Puuntuotos on silti alhaisempaa kuin viljellyssä metsätaloudessa.

– Me tarvitsemme lisää tutkimusta siitä, miten nämä kehittyvät, Kallio-Mannila muotoilee.

Hän ottaa esimerkiksi kuusen kasvuvauhdin. Joidenkin tutkimusten mukaan kestää 40–50 vuotta, ennen kuin kuusi kasvaa ”miehen mittaan”. Tehokkaalla avohakkuulla, maanmuokkauksella ja jalostetuilla puiden taimilla metsänomistajalla voi olla käsillä päätehakkuu silloin, kun taimi olisi jatkuvassa kasvatuksessa ihmisen mittainen.

– Onhan se tietysti ihan toisessa kannattavuusluokassa. Mutta tälle on selkeästi tarvetta, Kallio-Mannila sanoo.

Sammakko liittyi hetkeksi mukaan metsäretkelle. Ympäristöjärjestöjen mukaan Kukuljärvellä elää myös vaateliasta ja uhanalaista kääpä- ja sienilajistoa.

Puolitoista prosenttia hakataan vuosittain

Luken mukaan jatkuva kasvatus voi olla myös taloudellisesti kannattava vaihtoehto. Kun viljelyä tai taimikonhoitoa ei tarvita, myös metsänhoidon kustannukset ovat pienet.

Kyselyiden mukaan metsänomistajat suhtautuvat jatkuvan kasvatuksen menetelmään myönteisesti.

Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto MTK on selvittänyt, että kolmasosa yksityisistä omistajista on jo kokeillut menetelmää. Kaikkiaan Suomessa talousmetsien pinta-alasta hakataan vuosittain noin puolitoista prosenttia.

Kukuljärvellä suojeluperusteena oli ennen kaikkea runsas lahopuun määrä.

Myöhänen myöntää, että Kukuljärven metsätilalla päädyttiin tekemään jatkuvan kasvatuksen hakkuu sen takia, että vieressä on Loviisan kaupungin virkistysalue.

– Tunnelma olisi vähän erilainen alueelle tultaessa, jos vieressä olisi avohakkuu, Myöhänen sanoo.

Yksimielisiä kaikki ovat siitä, että jatkuva kasvatus sopii erityisen hyvin turvemaille. Niillä vedenpinnan korkeutta pystyy säätelemään puun määrällä ilman ojituksia. Vesiensuojelun ja hiilinielujen kannalta se on hyvä vaihtoehto.

Kallio-Mannila osoittaa jälleen maahan, selvästi innostuneena. Tuulen kaataman puun alla kivennäismaassa on sirkkataimia. Sitten hän lisää:

– Tuossa on tuota biodiversiteettiä, hirvikärpänen.

Syyskuun alussa mustikat olivat vielä pulleita.

Oppikirjaesimerkki syysauringossa

Valokuvaaja ottaa laukustaan dronen ja ohjaa sen ilmaan. Myöhänen, Kallio-Mannila ja Hölttä kävelevät kolmisin kallioiselle kukkulalle, joka toisella puolella laskee alas metsätietä kohti. Surraava drone syöksyy perään kuvaamaan heitä.

Kuvaussession seurauksena Myöhänen on löytänyt inspiroivan paikan.

– Tässä on taimikkoa. Uutta puusukupolvea, joka ottaa vastuuta puuntuotannosta, hän viittoo.

Nuori, noin 20-vuotias kuusikko kylpee aamupäivän auringossa, hennon vihreänä mutta terhakkaana.

Puut eivät ole viljeltyjä kuusia, vaan luonnonmukaisesti taimettuneita, niin kuin jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa kuuluukin.

– Oppikirjaesimerkki, Myöhänen innostuu.

Ennen retken päättävää evästaukoa Myöhänen, Kallio-Mannila ja Hölttä kävelevät valokuvaajan pyynnöstä vielä kerran kukkulan laelle, nyt toisesta suunnasta. Epätasaisen maaston pohjaa tunnustelevat askeleet ovat hitaat.

– Koitetaan olla kompastumatta, Kallio-Mannila sanoo.

Auringonvalo halkoo rinnettä. Kolmikko harppoo mäkeä ylös, ja jokaisen katse kiinnittyy hieman eri kohtaan. ●

Julkaistu: 13.10.2020
Kommentoi »