Ajokortin saaminen on nuorelle juhlan paikka. Sen menettäminen voi puolestaan olla seniorille iso kolaus. Irti päästäminen on hyvin vaikeaa. On paljon hauskempaa saada asioita kuin luopua niistä. Takerrumme ja koemme suurta vääryyttä, kun jokin viedään meiltä pois. Kyse on alkukantaisesta reaktiosta.

– Meitä motivoi se, että saamme. Luopuminen voi tuntua henkisesti siltä kuin raajaa revittäisiin irti, psykologi ja valmentaja Satu Pihlaja sanoo.

Ikääntyminen tuo mukanaan monenlaisia luopumisia. Jossain vaiheessa on luovuttava työstä, ehkä myös rakkaasta harrastuksesta – ja todennäköisesti siitä ajokortistakin.

Ihminen voi olla luopumisen hetkellä hukassa, sillä menetetyt asiat ovat saattaneet jopa määrittää hänen persoonaansa.

– Oma identiteetti on voinut rakentua sille, että on tietyn ammatin edustaja tai vaikka kova suunnistaja. Ennen olin se tyyppi joka juoksi metsässä, mutta kuka olen nyt?

On täysin luonnollista, että luopuminen sattuu ja nostaa pintaan monenlaisia tunteita. Tuska voi purkautua ärtymyksenä, kiukkuna ja jopa aggressiona.

– Oli luopumisen kohde mikä tahansa, tilannetta ei kannata kieltää eikä vähätellä. Tunteille on hyvä antaa tilaa. Suurin osa ongelmistamme johtuu siitä, että estämme tunteemme tilanteissa, joissa ne ovat ihan normaaleja.

Läheisistä luopuminen on yleensä vaikeinta, mitä ihminen joutuu elämänsä aikana kohtaamaan. Kun kilometrejä alkaa olla takana, ihmisjoukko ympärillä harvenee. Kuudennen ystävän kuolema ei välttämättä tunnu enää yhtä pahalta kuin ensimmäisen poismeno. Luopumisprosessi on jo tullut tutuksi.

Aluksi rakkaiden menetys voi vaatia perinpohjaista rypemistä myös kielteisissä tunteissa.

– Ihmisen on mahdollista surra menetystään vasta, kun on antanut kaikenlaisten tunteiden tulla ja mennä ja hyväksynyt tapahtuneen, Satu Pihlaja sanoo.

Tilanne vaatii aina sopeutumista, mistä tai kenestä hyvänsä joutuukin luopumaan. Paras lääke on aika.

– Ajan myötä kykenemme taas suuntaamaan ajatuksemme siihen, mitä kaikkea meillä vielä on ja mitä kaikkea on vielä mahdollista saada, Pihlaja sanoo.

Odotetut eläkepäivät koittivat, ja vihdoin voi ottaa rennosti! Osa kuitenkin turhautuu: eikö minua enää tarvita?

Ihminen haluaa luontaisesti päästä helpolla, mutta onnellisimpia olemme silloin, kun meillä on jokin haaste voitettavana. Tunne omasta kyvykkyydestä ravitsee sieluamme.

– Ihminen kaipaa onnistumisen kokemuksia ja sitä, että voi jakaa elämän­viisauttaan. Siksi eläköityneen voisi olla mielekästä toimia vaikkapa mentorina nuoremmille, Satu Pihlaja sanoo.

Yhteisöllisyys ja sosiaaliset kontaktit ovat äärimmäisen tärkeitä, kun rakennetaan työelämän jälkeistä elämää. Sama pätee harrastuksiin.

– Jos on harrastanut vaikka suunnistusta eikä enää kykene juoksemaan metsässä, voi olla tärkeää päästä katsomaan suunnistustapahtumia.

Asioita voi aina muokata itselleen sopiviksi. Jos oman koiran pitäminen ei enää onnistu, voisiko ottaa välillä hoitokoiran? Tai jos puutarhan ylläpito on liian raskasta, parvekekukkien hoitokin palkitsee.

– Ihminen tarvitsee uusien mielenkiinnon kohteiden löytämiseen usein muiden tukea ja kannustusta, Pihlaja sanoo.

Iän myötä moni meistä joutuu luopumaan autonomiastaan, siis heittäytymään muiden armoille. Tämä on ikääntymisen vaikein pala lähes jokaiselle, mutta sitä ei pidä murehtia etukäteen.

– On vain hyväksyttävä, ettei kontrollista luopuminen sitten aikanaan tunnu kivalta, Satu Pihlaja sanoo.

Vaikeinta kontrollista luopuminen on, jos on aina halunnut pitää kaikkia lankoja käsissään. Ihmiselle ei kuitenkaan tee hyvää, että ihan kaikki menee kuten on suunnitellut. Osaamme arvostaa nykyistä elämää usein vasta, kun joudumme luopumaan siitä.

– Onnettomuuden jälkeen pyörätuolissa saattaa ymmärtää, että tärkeintä ovat läheiset ihmiset, Pihlaja sanoo.

On oikeastaan hämmästyttävää, etteivät suuretkaan takaiskut ja menetykset vähennä onnellisuutta. Tämä selittyy sillä, että osa ihmisistä onnistuu löytämään menetyksen jälkeen elämäänsä uusia tasoja.

– Osaamme vihdoin antaa arvoa elämän pienille ihmeille, esimerkiksi kasveille, jotka jaksavat vuodesta toiseen versoa siemenestä uutta elämää.

Elämän pienten ihmeiden huomaaminen helpottuu iän myötä. Ihmisinä nautimme siitä, että meillä on paljon vaihtoehtoja. Ikääntyminen supistaa valikoimaa. Ei ehkä ole enää kuntoa lähteä kiertämään maailmaa, saati tarvettakaan.

– Ikä tuo elämään seesteisyyttä. Ihminen tulee sinuiksi itsensä ja elämän realiteettien kanssa, Satu Pihlaja sanoo.

Ehtoopuolella koetut luopumiskokemukset voivat nostaa pintaan myös nuoruuden menetykset. Jos oma vanhempi kuoli, kun oli itse nuori, uusi kuoleman kohtaaminen antaa mahdollisuuden käsitellä myös varhaista menetystä.

Taakse kannattaa katsoa joskus myös käytännön toiminnassa. Jos kovaa kuntoa vaativa liikunta ei enää luonnistu, miten olisi paluu lapsuudesta tuttuun jumppaan? Moni liike on lihasmuistissamme.

– Uusi harrastus piristää, mutta yhtä hyvin voi aloittaa lapsuuden harrastuksen uudelleen.

Asiantuntija: psykologi, valmentaja Satu Pihlaja