Ilmestynyt 16.2.2021 – Päivitetty 21.5.2021

Perussuomalaiset on palannut Suomen suurimmaksi puolueeksi gallupeissa. Kokoomus ilmoitti äskettäin aikovansa kirkastaa konservatiivisia arvojaan viestinnässään voittaakseen äänestäjiä perussuomalaisilta. Yhdysvalloissa Trumpin retoriikka kylpi Amerikan menneissä loiston päivissä. Puolassa ja Unkarissa vallassa olevat populistipuolueet ovat olleet otsikoissa patavanhoillisten sukupuoliarvojensa vuoksi.

Äkkiseltään näyttää, että konservatiivisuudella on nyt kysyntää politiikassa. Jos konservatismia tonkii tarkemmin, herää nopeasti kysymys, mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan. Onko konservatiivi liberaalin vastapuoli? Onko perussuomalaisten suosima ”suomalaisuuteen” ja suvivirren kaltaisiin ”kansallisiin” perinteisiin vetoava retoriikka konservatismia? Mitä kaikkea konservatiivisuudella voidaan politiikassa tarkoittaa?

– Sehän juuri on hyvin ongelmallista, Turun yliopiston poliittisen historian professori Vesa Vares aloittaa.

– Yleensä, kun puhutaan konservatiivisuudesta tai konservatiiveista, tarkoitetaan jotakin epämääräistä, yleistä vanhanaikaisuutta tai yleistä oikeistolaisuutta.

Liberaali on niin ikään hankala käsite.

– Paasikivikin sanoi aikoinaan jakoa näihin huonoksi, koska ihminenhän on hyvin herkästi liberaali joissakin asioissa ja konservatiivinen toisissa.

Politiikassa konservatiivisuus on historian aikana mielletty Vareksen mukaan useimmiten kielteiseksi arvoksi. Jos miettii vaikkapa eurooppalaisia puolueita, hyvin harva niistä on halunnut ottaa sanan ”konservatiivi” osaksi puolueen nimeä.

– Se on kyllä useammin ollut sellainen termi, johon kukaan ei halua tunnustautua, koska ihmisten mielissä se niin herkästi tarkoittaa sitä, että on vanhanaikainen, ei halua edistystä.

Määritelmällisesti konservatismi ei silti tarkoita kehitysvastaisuutta, Vares sanoo. Se vain suhtautuu kehitykseen varovaisesti.

– Konservatismi korostaa, että kehityksen täytyy tapahtua asteittaisesti ja turvallisesti. Uudistukset pitää rakentaa vanhalle pohjalle, ei pidä lähteä höntyilemään.

Konservatiivi hyväksyy yhteiskunnan kehityksen ja yksilönvapauden liberaalissa mielessä, kunhan kehitys tapahtuu ”tolkun” puitteissa ja vanhan pohjalta.

Viime vuosisadan alussa Suomen konservatiivisin puolue oli RKP.

– Monet konservatiivit tulivat etuoikeutetuista luokista. Silloin konservatismi oli oikeastaan enemmän säätytietoista kuin varsinaisesti kansallismielistä.

Pian sen perään konservatismiin alkoi yhdistyä myös nationalismia. Muodostui konservatiivien tuttu kolmiyhteys: koti, uskonto ja isänmaa. Sittemmin Suomessa erityisesti kokoomus otti konservatismin osaksi politiikkaansa, alun perin 1930-luvulla, kun se kilpaili IKL:n oikeistoradikaaleja vastaan.

– Paasikivi loi konservatiivisuudesta positiivisen asian, jossa vanha isänmaallisuus, demokratian periaatteet ja yksilönvapauden kunnioitus yhdistyivät.

Missään vaiheessa historiaansa konservatismi ei ole ollut ideologia, jonka kannattajiksi julistaudutaan, kuten vaikkapa sosialismi. Kuusikymmenluvun lopussa, kun esiin astui uusi, suurten ikäluokkien sukupolvi, konservatiivisuus joutui huonoon huutoon.

– Silloinhan kukaan ei suin surminkaan halunnut olla konservatiivinen, vaan kaikki kilpailivat siitä, kuka oli uudistusmielisin.

Kokoomuksessakin irtisanoutumista konservatiivisuudesta suorastaan korostamalla korostettiin, Vares sanoo.

– Uusi sukupolvi katsoi, että tämä on aivan liian vanhanaikaista, ei tällä pystytä voittamaan ääniä mistään.

Neuvostoliiton romahdettua 1990-luvun alussa politiikkaan alkoi tulla jälleen oikeistolaisempia äänenpainoja, vaikka liberaali siipi Vareksen mukaan edelleen dominoi kaikissa Suomen puolueissa.

Yleensä konservatismi liitetään oikeistolaisuuteen, mutta Vareksen mukaan myös vasemmistossa tehtiin 1990- ja 2000-luvulla määritelmällisesti konservatismiin sopivaa politiikkaa.

– Vasemmiston teemana oli silloin olemassa olevan eli hyvinvointivaltion ja ammattiyhdistysliikkeen puolustaminen, ja monet oikealla mielsivät, että he olivat oikeastaan niitä uudistajia.

Suomalainen konservatismi on tyypillisesti ollut eurooppalaista tai vaikkapa yhdysvaltalaista konservatismia maltillisempaa, kansanomaisempaa ja demokratiaan sopeutuvampaa, Vares sanoo.

Tällä vuosisadalla perussuomalaisten nousu on Vareksen mukaan osoittanut, että meilläkin konservatiivisiin arvoihin on yhdistynyt paljon jyrkempiä ja nationalistisempia piirteitä kuin ennen.

– Ne eivät oikeastaan sovi kovinkaan hyvin yhteen perinteisen konservatismin kanssa. Perinteinen konservatiivi nimittäin ei nimenomaan pysty yleensä pitämään kauhean vetäviä tai innostaviakaan puheita, koska hänellä on tapana puhua aina varovaisuudesta ja tolkusta, Vares sanoo.

Myös populismia tutkineen Helsingin yliopiston tutkija Emilia Palosen mukaan nykyisten eurooppalaisten populistipuolueiden mieltäminen konservatiivisiksi on ongelmallista.

– On paradoksaalista väittää, että populistipuolue on konservatiivinen. Populismi, joka tuo uuden jakolinjan politiikkaan, ei voi määritelmällisesti olla konservatiivinen, koska sen tarkoituksena on nimenomaan kyseenalaistaa tapa, jolla politiikkaa ja identiteettejä on ymmärretty aikaisemmin.

Palosen mukaan Euroopassa on tällä hetkellä monia populistisia puolueita, jotka hakevat mahdotontakin balanssia radikalismin ja konservatismin välillä. Esimerkiksi laki ja järjestys ovat perinteisiä konservatiivisia arvoja, mutta jotkin populistipuolueet ovat pyrkineet pikemminkin radikalisoimaan ne. Palosen mukaan on ongelmallista puhua populistipuolueista konservatiivisina siksikin, että se neutraloi niiden sisäisen radikalismin.

– Jos nimeämme populistipuolueet konservatiivisiksi, se tekee niistä valtavirran oikeistopuolueita, maltillisia, mikä taas ei välttämättä pidä paikkaansa, koska yhteiskunta on muuttunut sen verran paljon [menneistä ajoista].

Populistisille puolueille konservatiivisista arvoista puhuminen on keino vakiinnuttaa oma asema, Palonen sanoo.

– Se on niille strategia. Ne ovat päätyneet käyttämään sitä, koska muut puolueet ovat käyttäneet sitä vähemmän.

Palonen nostaa esimerkiksi Unkarin Viktor Orbánin ja Fidesz-puolueen.

– Ei Orbán ole koskaan ollut konservatiivi eikä nationalistikaan. Hän oli alun perin liberaali, mutta näki mahdollisuuden unkarilaisessa puoluekentässä, ja siirsi puolueensa konservatiivi-nationalistilaidalle, koska sieltä tuli hänelle ääniä.

Puhumalla näistä arvoista arvoina, joita kukaan muu ei kannata, luodaan poliittista tilaa, Palonen sanoo.

Konservatiivisten arvojen vetovoiman taustalla voi nähdä yhteiskunnan yleisen epävarmuuden lisääntymisen. Kun maailma ei tunnu enää selkeältä tai ennustettavalta, turvaa haetaan vanhasta ja kenties myös aikaisempaa jyrkemmistä ratkaisuista.

Voiko todella sanoa, että konservatiiviset arvot olisivat nousussa Euroopassa?

Emilia Palosen mukaan ei välttämättä.

– Pitää ymmärtää, että kyse ei välttämättä ole arvojen nousemisesta, vaan siitä, että puolueet luovat arvoja. Ajattelemme asiaa usein väärin päin: että on olemassa jokin suuri kansallinen tila, jossa ajatukset leijuvat, ja puolueet vain heijastavat niitä. Eihän se niin mene, vaan puolueet luovat niitä muiden tahojen ohella.

Puolassa kirkolla on vahva rooli perinteisten perhearvojen ja sukupuolijärjestyksen ylläpitämisessä. Maa on jakautunut maantieteellisesti. Maalaisessa, itäisessä Puolassa kirkon rooli on iso ja läntisessä, kaupunkilaisessa ja liberaalissa Puolassa korostuu oikeusvaltion merkitys.

– Jos näiden välille tulee vastakkainasettelua niin, ettei ole muita vaihtoehtoja, molemmat nousevat.

– Ja mitä pitäisi ajatella siitä, että Saksassa konservatiivisen kristillisdemokraattisen puolueen CDU:n Angela Merkel on ollut vallassa ”käsittämättömän pitkään” eli 16 vuotta, Palonen kysyy.

– Onko se sitten samaa konservatismia, mistä me puhumme? Kun populismi ja konservativismi kietoutuvat joissakin itäisen Keski-Euroopan puolueissa yhteen ja perussuomalaisetkin Suomessa yrittää valtavirtaistaa itseään konservatiiveiksi, herää kysymys, saavatko laajasti mediassa hypetetyt populistit määritellä ja omia itselleen konservatismin.

Palosen mukaan voi myös olla niin, että käsitys konservatismin noususta perustuu ainakin osaksi siihen, että tietyt aiheet kuten tasa-arvoinen avioliitto politisoituvat konservatiivi–liberaali-akselille. Kun niistä puhutaan, konservatiivisuus nousee aiheeksi.

– Mutta ovatko esimerkiksi suomalaiset konservatiivisempia kuin ennen? Ainakaan esimerkiksi konservatiivisia arvoja ajavan kristillisdemokraattien kannatus ei ole noussut, Palonen huomauttaa.

Päivitetty 21.5. – Ilmestynyt 16.2.2021