
Aamu
7.30 | Herätys ja aamupala
Edellisenä iltana tein töitä puoli kahteentoista saakka, mutta tänään sain nukkua tavallista pidempään. Pyrin nukkumaan mieluummin kahdeksan kuin seitsemän tuntia yössä, sillä riittävä uni edistää suoliston hyvinvointia.
Aamulla syön kaksi viipaletta 100-prosenttista ruisleipää, juustoa, kasvirasvalevitettä ja yhden kokonaisen tomaatin. Juon kahvin maidolla. Lisäksi nautin edellisenä iltana itse puristamani appelsiinimehun kylmänä.
Professorina minulla ei ole virallista työaikaa, vaan teen kokonaistyöaikaa. Aamupalalla luen sähköposteja, sanomalehteä ja joskus myös tieteellisiä artikkeleita. Työ ja vapaa-aika menevät minulla siis jo heti aamusta kauniisti sekaisin.
Myös tapa työskennellä ennen nukkumaanmenoa on jäänyt päälle, sillä olin 20 vuotta johtotehtävissä ja päivät olivat täynnä kokouksia. Luen edelleen sähköposteja ja teen kirjallisia hommia iltauutisten jälkeen.
9.00 | Etäkokous alkaa
Kokouksessa muokkaamme tutkimusryhmämme apurahahakemusta. Lääketieteellisen bakteeriopin alalla julkaistaan paljon huippututkimusta.
Päivä
13.30 | Lounas
Syön lounaalla pari kolme kourallista salaattia, jossa on erivärisiä kasviksia ja hedelmiä, kuten paprikaa, porkkanaa, tomaattia, kurkkua, viinirypäleitä ja mandariinia. Lisäksi syön yleensä keitettyä perunaa tai riisiä ja vaihdellen kalaa tai kanaa. Jälkiruoaksi otan pienen jäätelöpuikon. Olen yrittänyt hallita painoani enkä juurikaan osta herkkuja kotiin, sillä ne tulee tietysti syötyä.
Käsienpesun opin jo äidiltäni, joka oli kotitalousopettaja. Lasteni mielestä olen neuroottinen käsien pesijä, mutta todellisuudessa pesen niitä ihan normaaliin tapaan.
15.00 | Välipala
Iltapäivällä on laitoksen etäkokous, jonka aikana syön banaanin. Kahvikin maistuu.
Olen ollut lähes kolme vuotta pätkäpaastolla, jossa syön 10 tunnin sisällä ja annan sitten suoliston levätä 14 tuntia. Kyse ei ole painonpudouksesta, vaan tulehdusta alentavasta ruokarytmistä ja suoliston mikrobiston hyvinvoinnista.
Syön päivittäin puoli kiloa erivärisiä kasviksia. Määrä perustuu ravitsemussuosituksiin, ja sen taustalla on valtavasti tutkimustietoa. Myös suolistobakteerit tuntuvat tykkäävän suositusten mukaisesta ruoasta. Punainen liha ja sokeri lisäävät hiljaista tulehdusta. Kasvisten syönti on erityisen tärkeää niiden kanssa, sillä kasvikset helpottavat tulehdusta.
Ilta
17.30 | Viimeinen ateria
Illalla syön yleensä kala- tai pinaattikeittoa, moniviljasämpylän ja lasillisen maitoa. Sitten annan suoliston levätä enkä syö iltakuuden jälkeen enää mitään.
Vaikka yhden ihmisen tuntemuksilla ei ole juurikaan lääketieteellistä merkitystä, olen huomannut omassa voinnissani valtavan muutoksen parempaan sen jälkeen, kun siirryin pätkäpaastoon. En kuitenkaan voi suositella sitä kaikille. Jokaisen tulisi keskustella oman lääkärinsä kanssa, sopiiko se itselle.
Käypä hoito -suosituksissa pätkäpaastoa ei vielä ole, mutta en yllättyisi, jos se sinne joskus tulisi. Tutkimustietoa tulee jatkuvasti lisää.
20.30 | Iltauutiset
En pahemmin katsele televisiota lukuun ottamatta iltauutisia. Niiden jälkeen teen yleensä vielä töitä ja juuri ennen nukkumaanmenoa luen. Olen dekkareiden ja romaanien suurkuluttaja.
Työni on pitkälti istumista ja seisomista, ja voisin liikkua enemmän. Kesällä harrastan golfia ja käyn pelaamassa kolmekin kertaa viikossa. Muutoin tulee harvoin oltua ulkona neljä tai viisi tuntia kerrallaan ja käveltyä kymmenisen kilometriä. Kotona meillä on pieni kuntosali ja kävelymatto talvikauden liikkumista varten. Käyn myös ryhmäliikuntatunnilla kerran viikossa.