Apu

Paavo Lipponen 80 vuotta: ”Kaikkein tärkeintä on, että säilyy mielenvireys, ja että lähimmät ihmiset ovat lähellä”

Paavo Lipponen 80 vuotta: ”Kaikkein tärkeintä on, että säilyy mielenvireys, ja että lähimmät ihmiset ovat lähellä”
Ex-pääministeri Paavo Lipponen on tyytyväinen tapaan, jolla Suomea parhaillaan johdetaan, jatkaahan se hänen omaa linjaansa. Lipposella, 80, on myös henkilökohtaista elämää koskeva unelma.
Julkaistu: 1.5.2021
Kasvomaskin käyttäjän mielenliikkeiden arvailu menee helposti ylitarkkailuksi, varsinkin, kun turvaväli ei salli suoraan vastapäätä istumista.
Onko Paavo Lipposen katse entisen, intensiivisen pistävä – ei – huumoria vilkkuva ja liikuttuvainen – kyllä. Poikamaisuuskin on tallella, uutta on väsymys. Ajankulu kuuluu äänessä, se on kuivakka ja pieni. Hörähtelyt, mielenlento ja sanansivallukset ovat onnellisesti ennallaan.
Lipponen täytti 80 vuotta perjantaina 23. huhtikuuta, ensimmäinen koronarokote on saatu. Useita projekteja on kesken kahden firman listoilla. Suurin työ on silti muistelmien kolmannen osan kirjoittaminen.
– Mielenkiintoisella hetkellä tapaamme: olen melkein saanut valmiiksi viimeisen luvun! Mutta ensimmäinen luku ei ole valmiina, ja väliltäkin puuttuu paljon. Valtava työ odottaa vielä, Lipponen sanoo.
Julkaisu jää ensi vuoteen.
Lipposen 80-vuotispäiviä juhlittiin pienessä perhepiirissä – alle kuusi osallistujaa. Lokakuun lopulle siirrettiin konsertti, jossa Paavo ja Päivi Lipposen rahaston tukemina debytoineet oopperalaulajat esiintyvät Musiikkitalossa sinfoniaorkesterin säestämänä.
– Vaikka teen monta tuntia päivässä töitä, työnteon kapasiteetti on heikentynyt. Kerran keksin HUSissa taas käydessäni, että minähän olen HUSin kundi! Minulle on tehty jonkinlainen operaatio neljässä HUSin sairaalassa, Lipponen naurahtaa maskin takaa.
Hän kehuu loistavaa hoitoa ja sitä, miten hyvin terveydentilaa seurataan eri vaivojen osalta.
– Kun jouduin kohtauksesta suurin piirtein suoraan leikkauspöydälle sydämen ohitusleikkausta varten, ja makasin siinä ja ihmettelin menoa leikkaussalissa, tuli ihmeellinen luottamuksen tunne: olen hyvissä käsissä. Kyllä meillä on terveydenhoito maailmanluokkaa, ja se näkyy nyt myös koronatilanteessa.
– Neljättä osaa muistelmiini ei tule, vaikka kolmas päättyykin pääministerikauteeni – joitakin häntiä vedetään tosin tähän päivään asti. En jaksa kirjoittaa puhemieskaudesta, sen ajan tapahtumissa oli niin paljon tarpeetonta tyhmyyttä, Lipponen sanoo.

Sanna Marinin vähättely harmittaa

Lipposta harmittaa koronapaniikin lietsominen mediassa, nykyinen väärin sammutettu -keskustelu, hallituksen ja sen vetäjän Sanna Marinin roolin vähättely.
– Joillekin on liikaa, että pärjätään näin hyvin. Oppositio toimii tavallaan, mutta kyllä tässä on syvemmältä kumpuavaa naisvastaisuutta ja että on nuori pääministeri. Todellinen johtaja, joka on omalla toiminnallaan, asiantuntemuksella, taitavuudellaan lyönyt itsensä myös kansainvälisesti läpi. Hänen johtajuutensa ei ole kansikuvajulkisuutta, vaan tarmokkuutta ja kykyä jaksaa ristipaineissa. Meillä on Pääministeri isolla P:llä!
Lipponen ihmettelee, miten nopeasti Marin on omaksunut Eurooppa-politiikassa linjan, joka suurissa puitteissa jatkaa Lipposen aikanaan vetämää linjaa, josta hän sanoo välillä lipsutun.
– Eli ollaan ytimessä, ei blokkiuduta, haetaan ratkaisuja, ollaan valmiita kompromisseihin.
"Matti Vanhanen on hallituksen parhaita demareita! Koska hän on järkipoliitikko, hänellä on linja Eurooppa-politiikassa ja linja talouspolitiikassa."
Paavo Lipponen
Lipponen ei halua vertailla Marinin tilannetta oman pääministerikautensa (1995–2003) turbulensseihin.
– Enemmän olen ajatellut sitä, mitä voisin tehdä tukeakseni pääministeriä ja hänen linjaansa. Sehän on tällaisen vanhan eläkeläisen osa, ettei ole paljon tehtävissä, kuin yrittää itse käyttäytyä siten, että ottaa huomioon kaikki suositukset.
Lipponen käyttää usein sanontaa ”minun aikanani”, mikä viittaa kahdeksaan vuoteen pääministerinä. Hänen aikansa poliitikoista on näkyvällä paikalla enää harva. Matti Vanhanen on.
– Matti Vanhanen on hallituksen parhaita demareita! Koska hän on järkipoliitikko, hänellä on linja Eurooppa-politiikassa ja linja talouspolitiikassa. Kauhulla ajattelen päivää, jolloin hän lähtee!
– Olen palannut juurilleni, kirjallisuuteen ja filosofiaan ja keskustelen nuorimmaiseni kanssa. Sofia joutuu isukkinsa kansa keskustelemaan, ja se on minulle yhtä juhlaa!

Nord Stream 2:n konsultti

Lipposen firmat Cosmopolis ja Protagon harjoittavat liikkeenjohdon konsultointia. Heti kättelyssä – siis kyynärpääkopautuksessa – Lipponen kertoo tyytyväisenä, että Protagon on siirtynyt arktisten raporttien tuottajasta toiseen suuntaan, erikoislaitteiden toimittamiseen Afrikan elinolojen, vesi- ja jätehuollon kohentamiseksi.
Nord Stream 2 on Cosmopoliksen toimialaa. EU-parlamentti hyväksyi juuri kaasuputkihankkeen boikottivaatimuksen, jolla on tarkoitus painostaa Gazpromin kautta Vladimir Putinia Aleksei Navalnyin kohtelussa. USA on Joe Bidenin johdolla samoilla linjoilla.
– Kaasun merkityksestä tulee suuri siirtymäkaudessa ei-fossiilisiin polttoaineisiin. Tässä asiassa paras on hyvän vihollinen. Jos kaasunkäyttöä rajataan, ilmastotavoite siirtyy kauemmaksi. Kaasu korvaa kivihiiltä, jolloin päästöt putoavat puoleen – uusiutuvilla energialähteillä ei ehditä riittävän nopeaan muutokseen.
Lipposen mukaan se on syy, miksi Saksa pitää kiinni Venäjältä Saksaan kaasua siirtävän putken valmistumisesta. Suomi pitää hänen mukaansa hanketta kaupallisena ja täysin laillisena. Rahoittajissa on viisi suurta länsimaista firmaa.
– Minunkin toimintaani on korkeassa mediassa moralisoitu. Minähän en pystyisi lainkaan kirjoittamaan muistelmia, jollen harjoittaisi liiketoimintaa. Arkistojen säilyttäminen, tutkiminen, avustajat – kaikki maksaa minulle kuusinumeroisia lukuja, vaikka kustantajalta tulee tukea.
– Mystillistä, että kielitaitomme on kaventunut! Tarvitaan lisää ruotsin ja saksan taitajia ja oppia kielikylpymäisessä tilanteessa. Elävään tilanteeseen vievällä virtuaaliopetuksella voisi olla mahdollisuuksia tässä, Lipponen sanoo.

Ikävä tyttäriä ja ylipäätään ihmisiä

Vuoden takaisen koronasulun aikaan Paavo Lipponen vetäytyi vapaaehtoiseen karanteenin ja asui kuukauden erillään muusta perheestä ystävän tyhjässä asunnossa.
– Olen sen jälkeen ollut kotona. Toivon, että muut perheenjäsenet saisivat mahdollisimman pian rokotuksen. Lietsonta siitä, ettei olisi saanut edes ulos mennä, oli puuta heinää. Joka päivä kävin kävelyllä, ja nuorimmainen tytär Sofia hoiti ruokahuoltoa.
Päivi ja Paavo Lipposen muu jälkikasvu asuu muilla mailla. Paavon esikoistytär Paula asuu Ruotsissa, hän on ylilääkäri keskussairaalassa ja sai ilmeisesti sieltä koronatartunnan. Hän ja aviomies sairastivat suhteellisen lievän taudin.
Päivin vanhin tytär Cecilia on Hankenilta valmistuttuaan töissä kansainvälisessä suurfirmassa Sveitsissä ja Liechtensteinissa, hän pääsee käyttämään laajaa kielitaitoaan kiinaa myöten.
Uusperheen yhteinen esikoinen Emilia valmistuu pian yliopistosta Lontoossa. Sofian opinnot Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ovat hyvässä vauhdissa – hänkin opiskelee kiinaa.
Lipponen sanoo, että totta kai on ikävä tyttäriä. Ikävä on ihmisiä ylipäätään: ”Minä kun pidän ihmisistä!” Hän kaipaa kontakteja, eläviä kulttuurielämyksiä, museoita, matkoja vaikkapa Wieniin tai Roomaan. Päivi on kulttuurin suurkuluttaja, maailmanmatkaaja ja seikkailija, häntä rajoitukset koettelevat pahemmin.
– Korona ja ikäkin on vaikuttanut siihen, että en ole käynyt kulttuuritilaisuuksissa. Yhteydenpito ystäviin on harventunut. Ihmiset vanhenevat, ystäviä kuolee. Suuria järkytyksiä olen kokenut. Kaipaan vanhoja aikoja, erityisesti muistelen 1960-luvun keskustelun vapaata ilmapiiriä, ei ollut poliittista jänkkäämistä, vaan kulttuuriasioita, sukupolvikokemus.
"Oli selvä tehtävä lähteä vastustamaan sitä, mikä nyt Suomessa rehottaa. Sitä sanotaan sievistellen populismiksi, vaikka pitäisi sanoa äärioikeistoksi."
Paavo Lipponen

Välinpitämättömyyttä vastaan

Suomen ensimmäinen kausi EU-puheenjohtajamaana osui vuoteen 1999, huippukokouksia järjestettiin kaksi, Tampereella ja Helsingissä. Pääministeri Lipponen kiersi puolen vuoden aikana silloisten 15 jäsenmaan pääkaupungit kahteen kertaan.
– Se oli varsinaista vipinää. Vahva motivaatio kantoi ylipäätään koko pääminis­teriajan. Oli missio, tehtävä ja näkemys asioista. Ilman sellaista ei kyllä olisi tullut mitään siitä työstä.
Ajatus missiosta sai Lipposen lähtemään myös presidenttiehdokkaaksi 2011.
– Oli selvä tehtävä lähteä vastustamaan sitä, mikä nyt Suomessa rehottaa. Sitä sanotaan sievistellen populismiksi, vaikka pitäisi sanoa äärioikeistoksi. Ja nimenomaan käydä päin sitä välinpitämättömyyttä, jota äärioikeistoa kohtaan esiintyi – politiikassa sitä suorastaan paapottiin.
– Suomi on kulttuurin huipulla arkkitehtuurissa ja designissä, jotka lopulta saavat museonkin! Odottaisin, että rikkaat ihmiset – varsinkin ne jotka ovat niin köyhiä, että pitää muuttaa ulkomaille – antaisivat kymmenyksiä tällaisiin. Itse laitoin viisinumeroisen lahjoituksen Minna Canthin talon pelastamiseksi.

Oma pesä siivottava ensin

Menneisyydenhallinta nivoutuu Lipposen mielestä samaan asiaan: pitää tutkia vaikeatkin asiat kuten sotasurmat ja kyetä asettamaan tapahtuneet historialliseen yhteyteen ja todellisuuteen.
– Ruotsi, tämä Hannu Hanhi -tapaus, tuki Saksaa paljon Suomea merkittävämmin. Välttääkseen miehityksen Ruotsi piti Saksan aseteollisuuden pystyssä: vuosien ajan Ruotsin toimitukset vastasivat 40 prosenttia Saksan terästeollisuudesta. Eikä siitä vieläkään puhuta.
Lipponen sanoo, että EU:ssa on maita, jotka eivät ole lainkaan käyneet läpi oman maansa holokaustia, ja se voi viedä väärään politiikkaan nykypäivänäkin. Siinä Venäjä-vastaisuudella peitellään omaa kauhujen menneisyyttä.
Toisinaan Lipposessa puhkeaa yhteiskunnallisen keskustelun aktivisti, kun pankit tai Helsinki ovat tekemässä ahnaita ja sivistymättömiä päätöksiä. Tosin ristiriitaisten asioiden ajaminen ottaa nykyään vähän liikaa voimille.

Fyysisen kunnon heikkeneminen on kurjaa

Aika usein Lipponen sanoo levollisen toteavasti, että ei jaksa jotakin enää, ei ole voimia osallistua.
– Kaikkein tärkeintä on, että säilyy mielenvireys, ja se, että lähimmät ihmiset ovat lähellä. Että on mielekästä tekemistä oikeassa suhteessa kapasiteettiin ja voi hyödyntää, mitä on kokenut ja oppinut.
Masentumisen riskistä Lipponen sanoo, että se pitää tiedostaa ja sitten pitää ne ajatukset loitolla – kukaan ei ole vailla mielen vaihtelua. Ei itseltään saa vaatia liikaa, pitää levätä ja katsoa vaikka hyviä tv-ohjelmia. Sellaisia kuin kanadalainen sarja Vihervaaran Annasta – vanhalle feministille nautinto! – tai Poirot’n tarinoiden art decon täydellisyyttä.
– Kurjaa on fyysisen kunnon heikkeneminen, varsinkin entiselle urheilijalle. Mullahan on todellinen päiväuni. Kesäpäivä, Uimastadionin pitkällä radalla, aurinko paistaa, vapaauintia pitkällä vedolla. Koko se esteettinen kokemus ja tunne! Se on käsivarren mitan päässä jo. Enkä hallitusta moiti, jos lykkääntyy kauemmaksi. Ei mitään päivämäärien lupausloukkoja!

Paavo Lipponen

  • Syntynyt: 23. 4. 1941 Turtolassa.
  • Perhe: Puoliso Päivi Lipponen vuodesta 1998, yhteiset tyttäret Emilia, 1998, Sofia, 2000. Tytär Paula, 1964, Paavon edellisestä liitosta, Päivin tytär Cecilia, 1993.
  • Uraa: SDP:n puheen­johtaja 1993–2005, kansanedustajana 20 vuotta, Suomen pääministeri 1995–2003, eduskunnan puhemies 2003–2007. Konsulttitoimintaa vuodesta 2007, lukuisia julkaisuja ja kirjoituksia, mm. Apu-lehden kolumnisti 2003–2005.
  • Ajankohtaista: täytti 80 vuotta 23. 4. 2021. Juhlitaan yleisölle avoimella konsertilla 30.10.2021.
Päivitetty 1.5. – Ilmestynyt 21.4.2021
6 kommenttia