Apu

Ilkka Herlin: Ilmastonmuutos on Itämeren pahin vihollinen – Pietarin jätevesien puhdistuminen Tarja Halosen ja Matti Vanhasen ansiota – Uusi haaste tulee Kiinasta

Ilkka Herlin: Ilmastonmuutos on Itämeren pahin vihollinen – Pietarin jätevesien puhdistuminen Tarja Halosen ja Matti Vanhasen ansiota – Uusi haaste tulee Kiinasta
Itämeri on suomalaisille erityinen meri. Kenties siksi sen haluavat pelastaa niin monimiljonääri, tutkija kuin tavallinen perheenisä. Ilkka Herlin, Kari Liuhto ja Jami Jokinen suojelevat Itämerta eri lähtökohdista, mutta yhteistä heille on halu nähdä sen tulevaisuus mahdollisimman kirkkaana.

Espoonlahti oli jo 1960-luvulla samea, mutta hieman ulompana saaristossa Suomenlahdella merivesi oli vielä kirkasta. Huviretkellä saattoi nähdä jopa viiden metrin syvyyteen. Eräänä päivänä noin kymmenvuotias Ilkka Herlin oli mukana venereissulla Inkoon ulkopuolella. Yhtäkkiä hän huomasi, että veneen reitillä kellui hylkeen raato.

Likaantunut ilmestys syöpyi pojan verkkokalvoille ja herätti hänet. Ehkä siksi ympäristöasioista tuli Herlinille myöhemmin niin tärkeitä.

– Se oli ensimmäinen hylje, jonka koskaan näin, Herlin sanoo nyt, noin 50 vuotta myöhemmin.

Herlin vastaa puheluun kotonaan. Hän asuu Hangossa yhdessä vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Koronaviruksen takia he ovat olleet kaikki kotona ja lapset etäkoulussa keväällä.

– Nyt pitäisi ottaa koko ekosysteemi huomioon sillä tavalla, että ravinteiden karkaaminen pysäytettäisiin ja alettaisiin tehdä Suomen metsistä hiilinielua, jota se minun mielestäni ei kokonaisuutena ole, Ilkka Herlin sanoo.

Ilkka Herlin on lastinkäsittely-yhtiö Cargotecin hallituksen 61-vuotias puheenjohtaja ja suurin omistaja, yksi Suomen rikkaimmista ihmisistä. Lapsuutensa hän vietti Thorsvikin kartanossa Kirkkonummella. Hän on hissiyhtiö Koneen edesmenneen johtajan Pekka Herlinin poika.

Cargotecin lisäksi Ilkka Herlin tunnetaan Itämeren suojelusta. Hän perusti vaimonsa Saara Kankaanrinnan sekä Anna Kotsalo-Mustosen kanssa Baltic Sea Action Groupin (BSAG) vuonna 2008. Aikaisemmin he olivat työskennelleet yhdessä John Nurmisen säätiön Pietarin jätevedenpuhdistamoprojektissa vuonna 2007.

BSAG:n keskeisiä tavoitteita ovat kestävä maatalous, meriliikenteen päästöjen vähentäminen sekä vedenalainen monimuotoisuus.

– Tämä on hyvä paikka olla eristyksissä, Herlin sanoo Hangon saaristosta.

– Me olemme kaikki olleet ihan terveinä. Muutenhan tilanne ihmetyttää, mihin se tästä kääntyy. Mutta ajat tulevat olemaan tällaisia tulevaisuudessakin, hän toteaa korona-ajasta.

Herlin sanoo kuuluvansa sukupolveen, joka on nähnyt Itämeren saastumisen ja sen lieveilmiöt. Jätettyään 1990-luvulla väitöskirjansa hän sai aikaa tehdä työtä ympäristön hyväksi. Silloin hän päätti, että hän keskittäisi energiansa Itämeren pelastamiseen.

– Ajattelin, että siinä voi yksikin ihminen saada jotakin näkyvää aikaan.

Herlinin mukaan monet Itämeren suojelun hankkeet ovat olleet poliittisia projekteja. Yhteistyö venäläisten kanssa on sujunut hyvin.

Nautojen lannan käsittely tärkein asia

Itämeren suurin ongelma on rehevöityminen. On kysyttävä Herliniltä, mitä hän tekisi meren kuntoon saattamiseksi, jos hän olisi Itämeren diktaattori.

– Palauttaisin demokratian ja yrittäisin saada muutoksia aikaan, hän vastaa ensin.

Mutta tietenkin Herlinillä on oma listansa toimenpiteitä, joihin hän uskoo voimakkaasti. Ensimmäiseksi hän nostaa esiin teollisen lihantuotannon Itämeren ympärillä. Se on ongelmallista siksi, että lihantuotannossa syntyvän lannan käsittely on jäänyt lapsipuolen asemaan.

– Sen kuntoon saattaminen olisi kohta numero yksi. Nykyhallituksella on suunnitelma Suomen osalta, mutta katsotaan nyt, miten se onnistuu, kun tuli koronavirus ja talous on, mitä on.

Herlin viittaa ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelman jatkamiseen, joka on kirjattu hallitusohjelmaan. Vuosina 2020–2022 hankkeelle on varattu 5,1 miljoonaa euroa rahoitusta. Määrärahasta kaksi miljoonaa on osoitettu tälle vuodelle.

Käytännössä lannan käsittely tarkoittaisi sitä, että suurten lihantuotantoyksiköiden lantaa kerättäisiin tiettyihin pisteisiin ja siitä tehtäisiin biokaasua. Ylijäämästä voisi tehdä lannoitetta, joka rakeistettaisiin ja vietäisiin sinne, missä lannoitetta tarvitaan.

Nautoja rantaniityllä Ruotsin Öölannissa.

Nykyiset viljelymuodot tiivistävät maan ja vähentävät sen hiilivarastoa

Toinen Herlinin mielestä keskeinen ongelma on nykymuotoinen, keinolannoitteisiin ja voimakkaaseen pellon muokkaukseen perustuva viljely.

– Se on tiivistänyt maan ja vähentänyt sen elämää, heikentänyt maan hiilivarastoa. Hiiltä on karannut vesistöihin ja taivaalle, Herlin luettelee.

Maan herättäminen eloon oikeilla viljelytoimenpiteillä olisi hänestä toinen tärkeä toimi.

Herlin on puhunut aihepiiristä julkisuuteen runsaasti viime aikoina. Maan hiilivaraston kerryttämiseen pitäisi hänestä käyttää niin sanotun regeneratiivisen viljelyn menetelmiä, joiden ansiosta maa kykenisi sitomaan vettä. Silloin, kun maaperä sitoo vettä, se paitsi sitoo ravinteita myös kestää sään ääri-ilmiöitä paremmin. Herlin korostaa, että se on entistä tärkeämpää, kun sopeudumme ilmastonmuutoksen tuomiin uusiin oloihin.

Tutkiakseen hiiliviljelyn periaatteita Herlin osti vaimonsa kanssa syksyllä 2014 Qvidjan kartanon Paraisilta Varsinais-Suomesta. Heidän tavoitteenaan on perehtyä viljelymenetelmiin, jotka vähentäisivät Itämeren ravinnekuormaa ja lisäisivät ekosysteemin elonkirjoa. Toisaalta Herlin ja Kankaanrinta haluavat tutkia myös, miten ravinteita voisi kerätä merestä pois.

Samaan aikaan syntyi BSAG:n aloittama Carbon Action -hanke, johon on tähän mennessä liittynyt mukaan yli 100 maanviljelijää. Hankkeessa tutkitaan myös, kuinka paljon hiiltä todella sitoutuu maaperään.

Herlin visioi, että tulevaisuudessa maaperään sidotun hiilen määrä voisi olla maksuperuste erilaisille viljelyn kompensaatiomalleille. Nykyään viljelijän saama tuki muodostuu pinta-alaperusteisesti.

– Viljelijät ovat olleet tosi tyytyväisiä. Heidän tuloksensa paranee, Herlin sanoo hankkeesta.

Suomalaista peltomaisemaa Snappertunassa.

Itämeressä biodiversiteetti on vääristynyt

Itämeressä peltoviljelyn ongelma näkyy ravinnekuormituksena. Biodiversiteetti, luonnon monimuotoisuus, on vääristynyt, ja ravinnekuormaa ei saa suuressa mitassa merestä pois muilla tavoilla kuin lisäämällä tiettyjen lajien kalastusta.

Toisaalta osa kalalajeista on ylikalastettuja. Tavoite on saada kalakannat kuntoon ja ekosysteemi tasapainoon. Suuri kysymys on, miten meren ekosysteemiin voitaisiin sitoa hiiltä.

– Käytännössä se tarkoittaa sitä, että meidän pitäisi panostaa biodiversiteetin mahdollisuuksien palauttamiseen myös meriolosuhteissa, Herlin sanoo.

Vuonna 2017 Herlin osti Gullkronan saaren Saaristo­mereltä. Saari on osa vedenalaisen monimuotoisuuden suojelutyön pilottihanketta, jossa myös BSAG on mukana yhtenä osapuolena.

– Jos ekosysteemi on tasapainossa, olisi myös paljon kalastettavaa. Ja kestävästi kalastamalla saisi ravinneylikuormaa pois vesistöistä.

Sorva (Scardinius erythrophthalmus).

Kasvipeite auttaa maata sitomaan hiiltä

Herlinin mukaan Suomen lyhyen kasvukauden olosuhteissa peltohehtaari voi sitoa hiiltä noin 1 000 kiloa. Yhdysvalloissa on hänen mukaansa päästy 6 000–7 000 kiloon kasvukaudessa.

Tarkemmin hiiliviljelyn idea on yhteyttämisessä: vihreä kasvi sitoo hiilidioksidia ja muuntaa sen sokeriksi, joka kulkeutuu maaperään. Juuristonsa avulla kasvi vaihtaa sokerin mikrobiston avulla ravinteiksi. Vaihtokaupassa kasvi saa ravinteita käyttöönsä mikrobeilta ja mikrobit saavat energiaa. Loppujen lopuksi maaperän pysyvin hiili on kuollutta mikrobimassaa.

– Mitä enemmän tällaista toimintaa maaperässä on, sitä enemmän hiiltä sitoutuu maaperään ja kasvit yhteyttävät.

– Suomessa kasvukausi on lyhyt, ja sen takia meillä luvut ovat pienempiä kuin jossakin otollisemmassa paikassa. Sitä suuremmalla syyllä meidän kannattaa yhteyttää niin paljon kuin pystymme, Herlin sanoo.

Jotta yhteyttäminen onnistuu, pellon pitäisi olla kasvipeitteinen. Hiilen ja ravinteiden valuminen veteen korostuu, jos pelto makaa paljaana kynnöksenä.

– Kasvit yhteyttävät yllättävän pitkälle talveen, ja se alkaa aikaisin keväällä, Herlin sanoo.

Siihen tarvitaan vain niiden vihreää väriä.

Auringonkukkia.

Metsien hiilinielut

Kolmas asia, josta Ilkka Herlin pitää meteliä, ovat metsien hiilinielut. Avohakkuut ja suoperäisten metsien ojitukset saavat aikaan sen, että hiiltä ja ravinteita karkaa myös metsistä vesistöihin ja taivaalle.

– Nyt pitäisi ottaa koko ekosysteemi huomioon sillä tavalla, että ravinteiden karkaaminen pysäytettäisiin ja alettaisiin tehdä Suomen metsistä hiilinielua, jota se minun mielestäni ei kokonaisuutena ole. Tämä on radikaali väite, Herlin lausuu.

– Sitä eivät kaikki tutkijatkaan hyväksy, mutta perustelen tämän sillä, että yleensä ajatellaan, että metsien hiilivarasto on puissa. Eihän se näin ole, vaan enimmäkseen hiilivarasto on maaperässä.

"Kun hiili ja ravinteet karkaavat metsistä ja laskeutuvat pohjasedimentteihin järvissä ja merissä, se tuottaa pohjassa metaania. Metaanintuotto puuttuu siitä laskelmasta, jossa puhutaan Suomen metsien hiilinieluista."
Ilkka Herlin

Suomen hiilinielujen todellisesta koosta on väännetty viime vuosina. Luonnonvarakeskus (Luke) päivitti vuoden 2019 lopussa laskelmaansa Suomen metsien hiilinielun vertailutasosta. Sen mukaan Suomen vertailutasoksi asetettaisiin -27,6 miljoonaa tonnia hiilidioksidiksi muutettuna.

Aiemmin Lukessa laskettiin, että vertailutaso olisi ollut -34,8 miljoonaa hiilidioksiditonnia. Laskentaan tehtiin korjauksia EU-komission tarkastusraportin, syksyllä käytyjen Suomen ja EU-komission välisten neuvottelujen ja tutkijayhteisön huomioiden pohjalta.

Herlin peräänkuuluttaa metsien todellisen hiilitaseen selvittämistä ”perinpohjaisesti”.

– Vaahtoan tästä, koska se näkyy vesistöissäkin niin selvästi: kun hiili ja ravinteet karkaavat metsistä ja laskeutuvat pohjasedimentteihin järvissä ja merissä, se tuottaa pohjassa metaania. Metaanintuotto puuttuu siitä laskelmasta, jossa puhutaan Suomen metsien hiilinieluista.

Professori: Saariston metaanipitoisuudet kasvussa

Itämeri-tutkimuksen professori Alf Norkko Helsingin yliopistosta vahvistaa, että sisäsaaristossa metaanipitoisuudet ovat olleet kasvussa 10–20 viime vuoden aikana.

Hangon Tvärminnessä sijaitsevalla tutkimusasemalla metaanipitoisuuksia mitattiin laajasti ensimmäisen kerran hellekesänä 2018, ja paraikaa yliopistolla on aiheesta tutkimushanke nimeltä Coastal Carbon Dynamics.

Keskisellä Itämerellä muodostuu myös metaania, mutta se ehtii hapettua ennen pintaan pääsyä. Niin ei käy matalassa merivedessä, vaan metaania pääsee vapautumaan ilmastoon. Siksi kysymys on olennainen Suomen metsien hiilinielujen kannalta.

Ilmiötä on kiihdyttänyt se, että Itämeri on ollut jo valmiiksi rehevöitynyt. Lisäksi ilmastonmuutos on nostanut meriveden lämpötilaa jopa kaksi astetta vuodesta 1990.

– Se tiedetään, että maalta valuu aikaisempaa enemmän hiiltä jokia pitkin mereen. Aikaisemmin Itämeren ravinnekuormituksesta on puhuttu paljonkin, mutta hiiltä ei ole otettu huomioon vastaavassa määrin. Siksi sitä tutkitaan nyt, Norkko sanoo.

Matti Vanhanen, Ilkka Herlin ja Vladimir Putin BSAG:n isännöimässä Itämeri-huippukokouksessa 10. helmikuuta 2010.

Putin lupasi panna Kaliningradin puhdistamon kuntoon

Toisinaan Itämeren suojelussa on myös onnistuttu. Yksi positiivinen esimerkki on vuoden 2010 Itämeri-huippukokous, jota Ilkka Herlin oli mukana järjestämässä. BSAG isännöi kokouksen yhdessä pääministerin ja presidentin kanssa.

Silloin Herlin istui samassa neuvottelupöydässä Venäjän pääministerinä toimineen Vladimir Putinin ja Suomen pääministerin Matti Vanhasen (kesk) kanssa. Vaikutusvaltaa kokouksessa ja sitä valmistellessa käytti myös Suomen presidentti Tarja Halonen.

Huippukokouksessa Putin ilmoitti, että Venäjän Kaliningradin jätevedenpuhdistamo pannaan kuntoon. Kului kuusi vuotta, ja puhdistamo aloitti toimintansa vuonna 2016. Sen jälkeen Kaliningradin puhdistamon fosforin ja typen puhdistus ovat noudattaneet Itämeren suojelukomission Helcomin vaatimuksia.

Helcom, tarkemmin Helsinki Commission, on myös itsessään esimerkki Itämeren suojelusta. Itämeren rantavaltioiden yhteinen järjestö perustettiin vuonna 1974 Helsingissä. Perustajamaita olivat Tanska, Suomi, Itä-Saksa, Länsi-Saksa, Puola, Ruotsi ja Neuvostoliitto.

Sopimuksessa määriteltiin, kuinka Itämerta tulee suojella kaikilta maalta, ilmasta ja mereltä tulevilta saasteilta. Vuonna 1992 sopimusta päivitettiin niin, että se ottaa huomioon myös geopoliittiset haasteet ja uudet ympäristöuhat.

Myös John Nurmisen säätiö on toteuttanut Itämeren suojelun hankkeita Venäjän kanssa. Vuonna 2005 säätiö aloitti Pietarin lounaisen puhdistamon kanssa projektin fosforinpoiston tehostamisesta.

"Ne ovat poliittisia projekteja. Kemiallisen fosforipoiston saaminen Pietarin jätevedenpuhdistuslaitoksiin oli puhtaasti Tarja Halosen ja Matti Vanhasen ansiota."
Ilkka Herlin

Myös Suomi ja Ruotsi olivat mukana hankkeessa. Työ saatettiin loppuun vuonna 2011. Säätiön mukaan Suomenlahden vuotuinen fosforikuorma pieneni noin 30 prosenttia hankkeen ansiosta.

Herlin hehkuttaa yhteistyötä venäläisten kanssa.

– Se vaatii rehellistä ja luottamuksellista yhteistyötä, hän sanoo ja jatkaa:

– Ne ovat poliittisia projekteja. Kemiallisen fosforipoiston saaminen Pietarin jätevedenpuhdistuslaitoksiin oli puhtaasti Tarja Halosen ja Matti Vanhasen ansiota. Halonen puhui Pietarin kuvernöörille Valentina Matvijenkolle, ja Matvijenko sanoi Putinille, että suomalaisilla oli tällainen toive. Se vaati sen, että politiikoille piti viedä viesti, ja heidän piti viedä viestiä eteenpäin, Herlin sanoo.

Samalla hän muistuttaa, että taustalla vaikutti vuosikymmenien virkamiestyö.

Venäjän rooli Itämerellä

Venäjän roolia Itämerellä on pohtinut myös Turussa päämajaa pitävän Centrum Balticum -säätiön johtaja Kari Liuhto. Hänellä on kirjakin tulilla aiheesta: siinä on tarkoitus pohtia Yhdysvaltain ja Venäjän voimasuhteita alueella.

Liuhto selittää, että Itämeren luonnon monimuotoisuuden suojelu on yksi puoli säätiön toimintaa, mutta työn toinen puoli on pohtia, miten Itämeren alueella asuvia ihmisiä voidaan suojella erilaisilta uhilta. Yhtälöön kuuluu paitsi perinteistä geopolitiikkaa myös taloutta.

Liuhdon mielestä Venäjän kanssa on hieman erilaista tehdä yhteistyötä kuin Itämeren alueen muiden valtioiden kanssa.

– Järjestelmä on erilainen, ja Venäjän kanssa keskustelu on aika ajoin vaikeaa. Toisaalta me tiedämme, että se keskustelu loppuu, jos me emme heitä tuo tänne kertomaan heidän näkemyksiään, Liuhto sanoo.

Professori Kari Liuhto luotsaa Centrum Balticum -säätiötä. Liuhto asuu Turun Hirvensalossa Papinsaaressa, missä meri on arkipäiväinen näky.

Kiinan nousu vaikuttaa myös Itämereen

Liuhto on Turun kauppakorkeakoulun kansainvälisen liiketoiminnan professori, joka päätyi Centrum Balticumin johtoon Turun kaupunginjohtajan pyynnöstä vuonna 2011.

Hän on luotsannut säätiöstä Itämeri-keskustelun herättäjää, joka järjestää vuosittain kansainvälistä Itämeri-foorumia sekä julkaisee Baltic Rim Economies -julkaisua ja Pulloposti-uutiskirjettä.

Tämänvuotisen, lokakuussa järjestettävän Itämeri-foorumin teemana on Turbulent World Order and the Baltic Sea Region. Vapaasti suomennettuna se tarkoittaa horjuvaa maailmanjärjestystä ja Itämerta.

Liuhdon mukaan Kiinan nousu Aasiassa haastaa tällä hetkellä myös Itämeren alueen.

– Kiina yrittää hakea Itämerellä samantyyppisiä ratkaisuja kuin Piraeuksen satamassa, Liuhto sanoo.

Kreikassa sijaitseva Piraeuksen satama siirtyi vuonna 2016 suurimmaksi osaksi kiinalaisomistukseen. Kauppa liitti kreikkalaisen sataman osaksi Kiinan Silkkitie-suurhanketta. Kiina on myös sittemmin investoinut Piraeuksen sataman laajentamiseen.

"Itämeren suojelu on kuin elefantti, joka on pakko pilkkoa. Jos jokainen hoitaisi oman etupihansa, saataisiin hyvä lopputulos."
Kari Liuhto

Kuinka käy Norstream 2 -kaasuputken?

Kiinalaisrahoitteiseen, Itämeren alla kulkevan Tallinnan-tunnelin toteutumiseen ei usko sen enempää Liuhto kuin Herlinkään. Heidän mielestään taloudelliset realiteetit eivät ole tunnelihankkeessa kohdillaan: Helsingissä ja Tallinnassa ei asu tarpeeksi ihmisiä, jotta junaliikenteestä saisi kannattavaa.

Sen sijaan Liuhdon mielenkiinto on viime aikoina ollut Nordstream 2 -kaasuputkessa. Venäjän Ust-Lugasta Saksan Lubminiin kulkevan putken rakentaminen on jäissä Yhdysvaltain rakennusyhtiölle asettamien pakotteiden takia. Ennen sanktioiden asettamista putki oli lähes valmis.

Putkesta ei ole merkittävää ympäristöhaittaa Itämerelle, mutta Suomelle Nordstream 2 oli diplomatiasyistä ympäristökysymys, Liuhto sanoo.

– Me emme saa putkesta kaasua lainkaan, eli se ei ole Suomelle energiapoliittinen kysymys. Saksahan loppuviimein haluaa sen.

Liuhto asuu Turun Kakskerran Papinsaaressa, ja hänen kotitalonsa ikkunasta on vain sata metriä merenrantaan. Itämeri on hänelle jokapäiväinen, arkinen asia.

– Se on vähän kuin terveys ihmiselle. Kyllä se on ilo silmälle, hän sanoo.

Nordstream 2 -kaasuputki ei ole Suomelle energiapoliittinen kysymys, koska me emme saa putkesta kaasua, vaan se kulkee Venäjältä Saksaan, Liuhto sanoo.

Ympäristötoimittaja puolustaa Itämerta syömällä kalaa

Osa suomalaisista hahmottaa Itämeren suojelun yhä erilliseksi, omaksi kysymykseksi. Sitä se ei ole, vaan meren terveys ja rehevöityminen liittyvät vahvasti myös ilmastonmuutokseen. Noita asioita ei voi erottaa toisistaan. Siksi Itämeren suojeluun pitäisi suhtautua kokonaisvaltaisesti ja ottaa huomioon syy–seuraussuhteet.

Niin ajattelee Länsi-Suomen ja Lännen Median ympäristötoimittaja Jami Jokinen, 49. Hän kuvailee suhdettaan Itämereen lounaisrannikolla koko ikänsä asuneen ihmisen ”luontaiseksi suhteeksi”. Ympäristöheräämisen ja biologian opintojen jälkeen suhde mereen syveni entisestään.

Purjehtiminen on Jami Jokiselle ”käytännössä meditaatiota”. Hän on muokannut veneestään kiinalaistyyppisen Džonkki-aluksen, johon hän ompeli purjeen itse.

Jokinen on esimerkki suomalaisesta, joka on muokannut elämäntavastaan ympäristön kannalta kestävän. Hän ei ole syönyt lihaa 30 vuoteen – mutta vegaaniksi hän ei ole voinut ryhtyä Itämeren takia.

– Itämeri-painotus näkyy ruokavaliossani siinä, että syön kalaa, erityisesti silakkaa, mielelläni, Jokinen sanoo.

Ravintoketjun alkupään kaloja syömällä tavallinen kuluttaja voi vaikuttaa Itämeren puhdistamiseen.

Jokinen antaa haastattelun puhelimitse Varsinais-Suomen maaseudulta. Työnantajalleen, sanomalehti Länsi-Suomelle, Jokinen on tehnyt etätöitä jo pitkään ennen koronaa. Sillä tavalla hän on pystynyt vähentämään työmatkoista koituvaa hiilijalanjälkeään, vaikka perheellä auto onkin.

Purjehtiessaan Ruotsista Suomeen Jokinen joutui veneineen ukkosmyrskyn silmään.

Kompostikäymälä purjeveneessä

Jokinen on myös purjehtija. Vuonna 2016 hän toi Ruotsista Suomeen 1960-luvulla rakennetun lasikuitupurjeveneen, josta olisi naapurimaassa tullut ongelmajätettä.

Paluumatka kotiin purjehtien oli ikimuistoinen. Ahvenanmaan tienoilla Jokinen joutui mukana olleen kuopuksensa kanssa keskelle ukkosmyrskyä. Peilityynestä merestä tuli hetkessä myrskyn piiskama, ja sääilmiö puski Jokisen venettä eteenpäin lujaa.

Purjehtimisessa häntä kiehtoo juuri luonnossa oleminen. Vierasvenesatamia ihmisineen hän välttelee.

– Ukkosen silmän sisällä oleminen oli uskomatonta, Jokinen sanoo.

Purjeveneeseensä Jokinen on rakentanut kompostikäymälän.

Se on suhteellisen harvinainen ratkaisu. Jokiselle ei ole tullut vastaan toista purjehtijaa, joka olisi päätynyt samanlaiseen. Vaikeinta kompostoivan käymälän rakentamisessa oli sen mahduttaminen pieneen tilaan veneessä.

Tavallisesti veneissä on septitankki. Käymäläjätteen päästäminen vesistöihin kiellettiin Suomessa vuonna 2005. Silti osa veneilijöistä kippaa jätöksensä edelleen Itämereen.

– Olen vahvasti sitä mieltä, että merkittävä muutos tulee lasten kautta, Jokinen sanoo.

Purjehduksen ympärille Jokinen on kehittänyt liudan muitakin ympäristötekoja: Hän siirsi veneensä asemapaikan Raumalta Turkuun, koska Turkuun hän pystyy kulkemaan joukkoliikenteellä, bussilla.

Rauman venepaikalle päästäkseen Jokisen oli käytettävä autoa. Hänen on myös tarkoitus vaihdattaa purjeveneen bensaperämoottori sähköperämoottoriksi, kun raha antaa myöten. Lisäksi hän aikoo – hieman poikkeuksellisesti – asentaa purjeveneeseensä airot.

Silloin hän pystyy vähentämään moottorin käyttöä entisestään, kun satamasta pääsee ulos soutaen.

Ilkka Herlin uskoo Itämeren mahdollisuuksiin

Toisinaan Ilkka Herlin ajattelee, että Itämeren pelastaminen voi onnistuakin. Mutta totuus on, että vesistö on lämmennyt radikaalisti viime vuosina. Se taas johtaa siihen, että Itämeressä oleva ravinnemäärä tuottaa entistä enemmän sinilevää, joka sysää liikkeelle vaarallisen kierteen. Merkit eivät ole suotuisat.

– Melkein tuntuu siltä, että mitä nyt tehtäisiin. Ilmastonmuutos on Itämeren pahin vihollinen, Herlin sanoo.

Käsiä ei kuitenkaan sovi nostaa pystyyn. Huhtikuussa antamassaan puhelinhaastattelussa Herlin sanoo, että Suomen hallitus on toiminut hyvin siinä, että talouden elvytykseen on suunniteltu ryhdyttävän ympäristö edellä.

– Ei ihmiskunnalla ole muuta vaihtoehtoa kuin perustaa päätökset kestäviin ratkaisuihin. Jos korona potkaisee tämän nyt liikkeelle, niin hyvä, hän sanoo.

Ilkka Herlin muistuttaa ilmastonmuutoksen olevan Itämeren pahin vihollinen.

Pieniä tekoja Itämeren hyväksi

Professori Kari Liuhto kertoo tekevänsä itse pieniä tekoja Itämeren hyväksi. Tyttärelleen hän hankki laatan, jonka tuotto meni Centrum Balticumin yhteydessä toimivalle Saaristomeren suojelurahastolle.

Centrum Balticum järjestää vuosittain professoripurjehduksia, joihin kutsutaan vaikutusvaltaisia ihmisiä ja tieteentekijöitä päiväksi Itämerelle nauttimaan. Liuhto sanoo, että hänen ensisijainen tehtävänsä on saada muut innostumaan. Onneksi se ei ole vaikeaa: Itämeren suojelu on suomalaisille luontaista.

– Itämeren suojelu on kuin elefantti, joka on pakko pilkkoa. Jos jokainen hoitaisi oman etupihansa, saataisiin hyvä lopputulos, hän kuvaa.

Jami Jokinen on koettanut tehdä harrastuksestaan mahdollisimman kestävän.

Ympäristötoimittaja Jami Jokinen uskoo, että olennaista ympäristönsuojelussa on herkkyys ja empatia.

– Olen vahvasti sitä mieltä, että merkittävä muutos tulee lasten kautta, Jokinen sanoo ja viittaa kasvatukseen.

Sillä jos lapsista, Itämeren rantojen tulevaisuuden aikuisista, kasvaa vastuullisia, empaattisia ja hyväntahtoisia, lopun pitäisi tapahtua kuin itsestään.

Näin autat Itämerta

  • Syö kotimaista särkikalaa, silakkaa, ahventa ja haukea sekä MSC-merkittyä kalaa.
  • Valitse kasvisruoka lihan sijaan. Lihantuotannosta syntyy hiilidioksidi- ja ravinnepäästöjä.
  • Älä pese astioita meressä.
  • Pukeudu aitoihin materiaaleihin merellä! Esimerkiksi fleece on vesistölle haitallinen mikromuovin lähde.
  • Kulje poluilla äläkä taita kasveja. Siten kunnioitat saaristoluonnon rauhaa.
  • Ota mökille mukaan luontoystävällistä kosmetiikkaa. Esimerkiksi mikrorakeita sisältävät hammastahnat ovat haitallisia Itämerelle.
  • Tarkkuutta mattopyykillä! Huolehdi, ettei pesuvesi valu vesistöön.
  • Luonnonmukaiset pesuaineet toimivat mökillä parhaiten: mäntysaippua ja etikka ovat hyvä vaihtoehto.
  • Lajittele jätteet ja kompostoi – myös mökillä.
  • Tee näkösyvyyshavaintoja ja seuraa levätilannetta. Havainnot voi ilmoittaa Meriwikiin.
Julkaistu: 7.7.2020
Kommentoi »