Apu

Kimmo Ohtonen: Lahopuu on metsien kultaa – Vain monimuotoinen luonto voi taata myös meidän ihmisten hyvinvoinnin

Kimmo Ohtonen: Lahopuu on metsien kultaa – Vain monimuotoinen luonto voi taata myös meidän ihmisten hyvinvoinnin
Toimittaja ja luontokuvaaja Kimmo Ohtonen muistuttaa kolumnissaan, että luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttäminen vaatii yhteiskunnaltamme rohkeita ja ripeitä päätöksiä.
Julkaistu: 1.9.2020

Vanhojen metsien häviämisen symboliksi on nostettu pieni, kaunis hömötiainen.

Elokuussa julkaistu Suomen ympäristökeskuksen (Syke) ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusraportti osoittaa, että Suomen luonnon monimuotoisuus on jatkanut köyhtymistään kymmenen viiime vuoden aikana.

Hömötiaiselle mennyt vuosikymmen on merkinnyt syöksykierrettä, sillä lajin kanta on puolittunut. Hömötiainen luokitellaan nykyään erittäin uhanalaiseksi.

Hömötiaisen väheneminen kertoo maamme metsien nykytilasta. Hömötiaisella on pieni nokka, jolla se kaivaa pesäkolon lahonneen puun runkoon. Laji onkin erikoistunut elämään luonnontilaisissa tai vanhoissa metsissä, joissa on riittävästi sen tarvitsemaa lahoa puuainesta. Luonnonmetsässä lahopuun osuus voi olla jopa 30 prosenttia, tiukasti hoidetussa talousmetsässä se on tavallisesti vain muutaman prosentin verran tai alle.

Vaikka euroissa mitattuna lahopuu ei ole arvokasta, se on metsäluonnolle kultaakin kalliimpaa. Hömötiainen on vain yksi monista, sillä metsiemme lajeista neljännes, noin 5 000 eliölajia, on riippuvaisia lahopuusta.

Kyseisten lajien kantojen taantuminen etenee samaa tahtia kuin luonnonmetsien ja vanhojen metsien häviäminen. Luonnonmetsiä on jäljellä enää noin kolme prosenttia maamme metsäpinta- alasta. On ymmärrettävää, että hömötiaisesta on tullut katoavien vanhojen metsien symboli.

Vielä 1970-luvulla hömötiainen eli Suomessa runsaslukuisena, ja sen näkeminen metsässä oli arkinen asia. Monet aikalaisemme ehtivät tottua sen läsnäoloon lähimetsissämme. Tutun eläinlajin katoaminen ihmisen aikakäsitteellä arvioituna niin nopeasti on herättänyt monet meistä näkemään metsiemme todellisen tilan.

Luonto tarvitsee lahopuita

Mitä metsällä ylipäätänsä tarkoitetaan, riippuu täysin siitä, keneltä kysytään. Metsiin kohdistuu monenlaisia arvoja, jotka törmäävät usein keskenään. Kyse on muun muassa ihmisten työpaikoista, Suomen viennistä ja taloudesta, kasvavasta matkailusta, virkistysarvoista sekä luonnon itseisarvosta.

Keskustelua metsien hyödyntämisen ja suojelun välisestä tasapainosta käydään tulenaralla maaperällä. Rakentavat kiistelyt kuuluvat metsäkeskusteluun, koska asiassa ei ole yhtä totuutta. Luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttäminen vaatii kuitenkin yhteiskunnaltamme rohkeita ja ripeitä päätöksiä.

Viimeaikaiset tutkimukset antavat meille ratkaisukeskeisiä toimintamalleja. Metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta keskeistä olisi, että metsän luontaiset piirteet lahopuineen olisivat olemassa hakkuun jälkeenkin.

Metsässä kuuluu olla kuollutta puuta, suurikokoisia puita, sekametsiä, lehti- ja havupuuta. Jatkuvan kasvatuksen menetelmin hakkuita toteutettaisiin siis metsäluontoa kunnioittaen samalla kun ihminen saisi taloudellista tuottoa pitkäjänteisesti.

Metsäsuhteemme elää murrosvaihetta, johon kuuluu omat kasvukipunsa. Kenties alamme maailmanlaajuisten kriisien myötä hiljalleen näkemään ympäröivät metsät uudella tavalla.

On aika antaa lahopuulle sen ansaitsema kultainen arvo. Vain monimuotoinen luonto voi taata myös meidän ihmisten hyvinvoinnin. 

Kommentoi »