Suomen paperiteollisuuden tuhon enteet olivat nähtävissä jo huippuvuosina – Onko tulevaisuus kartongissa ja pakkauspaperissa?
Suomen tie paperijätiksi oli mutkainen. Kultakausi osui vuosituhannen taitteeseen. Alamäki häämötti jo silloin, vaikka harva sen huomasi.
Jotakin kaiken alusta on jäljellä. Kun katsoo vanhaa tehdasmaisemaa Tampereen Hämeensillalta pohjoiseen, vasemmalla ennen Tampellan vesivoimalaa kohoaa kulmikas punatiilinen tehtaanpiippu. Se on vanhimpia jäljelle jääneitä osia Frenckellin paperitehtaasta.
Frenckellillä alkoi suomalaisen paperin teollisen valmistuksen historia vuonna 1842. Sitä ennenkin paperia oli toki tehty, mutta käsityöläisyyteen perustuvissa laitoksissa, manufaktuureissa. Vuonna 1842 käynnistyi silloisen suuriruhtinaskunnan ensimmäinen paperikone.
Suomen ensimmäinen paperikone teki paperia lumpusta, josta tuli hyvää paperia. Lumpun saatavuus vain oli heikkoa ja valmistuva paperi kallista.
1800-luvun maailma alkoi niellä paperia ennenkokemattomia määriä. Suomalaisen teollisuuden historiaa kartoittanut emeritusprofessori Markku Kuisma Helsingin yliopistosta muistuttaa, että monimutkaistuvat valtiokoneistot, armeijat, lehdet ja kauppayhtiöt vaativat paperia käyttöönsä.
Näin paperimiehen työ on muuttunut vuosikymmenien aikana
Teollisuuden tuotteilla kysyntää Venäjän keisarikunnassa
Lumppuun perustuva paperiteollisuus ei voinut vastata kysyntään. Innovaatio ulos umpikujasta oli puukuidun käyttöönotto paperin valmistuksessa.
Suomelle askel oli ratkaiseva. Vähäväkisen ja köyhän maan tärkein luonnonvara kun oli paperiteollisuuden kaipaama metsä. Pienen väestön vuoksi suomalainen teollisuus tarvitsi markkina-alueen muualta kuin kotimaasta.
Tammerkosken rantamille ja muutamaan muuhun suomalaispitäjään nousevilla teollisuuslaitoksilla oli etunaan se, että Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa.Suomalaisvalmisteinen paperi, tekstiili ja metallikalut upposivat keisarikunnan valtaville sisämarkkinoille.
Suomen itsenäistyminen ja Neuvosto-Venäjän syntyminen vei suomalaisilta teollisuuslaitoksilta entiset markkinat. Vienti oli pakko suunnata länsimaihin, joita suojasivat maiden omien tuotteiden turvaksi pystytetyt tullimuurit.
– Pääosa metalli- ja tekstiiliteollisuudesta surkastui yritteliäisyyttä ruokkineen Venäjä-yhteyden menetyksen jälkeen kotimarkkinateollisuudeksi, Markku Kuisma kertoo.
Metsäteollisuuden työntekijöiden ikäjakauma
Kun Suomi putos puusta
Jäljelle jäi metsäteollisuus. Suomalaista sahatavaraa oli viety länteen jo aiemminkin, mutta myös Venäjän- markkinoilla vahvistunut paperi-teollisuus onnistui pysymään viennin syrjässä kiinni. Silti sotien välisenä aikana jopa 85 prosenttia koko maan viennistä oli sahatavaraa.
Kuisman mukaan suomalaisella metsäteollisuudella oli itsenäistymisen jälkeen pari valttia: puuta oli paljon ja teollisuuslaitokset saivat sitä halvalla. Halpaa oli myös työvoima. Huokeasti tehdyt suomalaistuotteet eivät olleet erityisen laadukkaita, mutta sentään edullisia.
Kuvio alkoi murtua jo 1920-luvulla, kun lakimuutoksilla rajoitettiin suuryhtiöiden metsänomistusta ja vahvistettiin pienten metsänomistajien neuvotteluasemaa. Puun hinta nousi.
Lauri Hetemäki on poikkeuksellinen suomalainen. Hän ennusti paperin alamäen vuonna 1996.
Suuri käänne tuli toisen maailmansodan jälkeen, kun työntekijöiden valta ja palkat kohenivat. Bulkin tekeminen halvalla ei enää voinut olla Suomen ”juttu” kansainvälisillä markkinoilla.
Kuisma muistuttaa, että olennainen tönäisy kohti paperi-Suomea tuli taas muualta maailmasta. Paperimarkkinat aukesivat, ja paperille tuli kysyntää.
Suomalainen metsä- ja paperiteollisuus oli osaltaan ruokkinut kotimaista metalli- ja kemianteollisuutta. Huomattava osa suomalaisen paperin voitokkaasta tarinasta syntyikin siitä, että paperitehtaiden suunnittelu ja paperikoneiden valmistus otettiin kotimaisiin käsiin. Siinä syntyi omillaan kukoistavia vientiyrityksiä.
Paperiteollisuuden pärjäämistä kansainvälisessä kaupassa auttoi se, etteivät maailman mittakaavassa pienet suomalaiset firmat tapelleet ulkomailla keskenään. Suomalaisten paperiyhtiöiden yhteinen Finnpap-kartelli oli 1900-luvun loppupuolella maailman suurin paperinmyyjä.
Paperiteollisuuden vientihuippu oli vuosituhannen vaihteessa
Paperin nousu ja tuho
Suomalaisen paperintuotannon kultakausi osui viime vuosisadan loppuun ja tämän vuosisadan alkuvuosiin. Kultakaudella Suomessa tehtiin ennen kaikkea toimisto- ja aikakauslehtipaperia.
Metsäntutkimuslaitoksella aikanaan paperiteollisuutta seurannut Lauri Hetemäki toimii nykyään Euroopan metsäinstituutin apulaisjohtajana. Hetemäen mukaan kultakautta selittää paljolti se, että 1980–90-luvulla Suomi oli paperiteknologian kärjessä. Kansainvälisessä kilpailussa pärjättiin laadulla.
– Aikakauslehti- ja toimistopaperin arvo oli myös suurempi kuin monien muiden metsäteollisuustuotteiden. Tuotteita myydään maailmalle aina kysyntää vastaavasti. Graafisen paperin kysyntä kasvoi 2000-luvulle saakka, tiivistää Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindström.
Paino- ja kirjoituspaperin tuotanto nousi 1980-luvun aikana neljästä miljoonasta tonnista kuuteen miljoonaan ja seuraavalla vuosikymmenellä kuudesta kymmeneen miljoonaan tonniin. Huipulta alkoi lasku 2000-luvun puolivälin jälkeen.
Toimisto- ja aikauslehtipaperin tuotanto putosi alle puoleen. Suomen paperiteollisuus tuotti 10 000 000 tonnia aikakauslehti- ja toimistopaperia 2000-luvun huippuvuosina. Nyt paperilaatuja tuotetaan noin 4 000 000 tonnia.
Paino- ja kirjoituspaperin tuotanto nousi 1980-luvun aikana neljästä miljoonasta tonnista kuuteen miljoonaan ja seuraavalla vuosikymmenellä kuudesta kymmeneen miljoonaan tonniin. Huipulta alkoi lasku 2000-luvun puolivälin jälkeen.
Lauri Hetemäki on poikkeuksellinen suomalainen, sillä hän ennusti käänteen jo 1996. Hallitus tilasi metsäpoliittiseen selontekoonsa taustaselvityksiä Metsäntutkimuslaitoksella työskennelleeltä Hetemäeltä. Hetemäki hätkähti, kun hän perehtyi paperiteollisuuteen.
– Yhdysvalloissa sanomalehtipaperin käyttö oli kääntynyt laskuun jo 1980-luvun lopulla. Tulin nopeasti siihen tulokseen, että informaatioteknologian kehitys vaikuttaa ja paperimarkkinoilla tulee käänne.
Hallitus ei metsäselontekoaan antanut, mutta Hetemäki julkaisi näkemyksensä 1990-luvun lopulla.
– Sehän sai aika murskakritiikin, Hetemäki hymähtää nyt.
Tuohon aikaan Suomessa yleinen oletus oli, ettei sellaista käännettä tule. Helsingin Sanomien jutussa tammikuulta 1999 Voikkaan paperitehtaan johtaja Pertti Asunmaa uskoo, että paperintuotannon kasvu jatkuu tasaisena.
– Miksi ei jatkuisi? Asunmaa kysyi.
Helmikuussa 2006 metsäkonserni UPM ilmoitti sulkevansa Voikkaan tehtaan. Samanlaisia sulku-uutisia kuului myös muualta maasta. Kultakausi oli ohi.
Viennin määrä ja arvo
Vanhaan ei ole paluuta
Nykyään Suomessa tuotetaan paino- ja kirjoituspaperia nelisen miljoonaa tonnia vuodessa, saman verran kuin 1980-luvun alkupuolella. Elokuun lopulla UPM ilmoitti sulkevansa Kaipolan paperitehtaan. Julkisuudessa on spekuloitu, että edessä voi olla muitakin tehdaskuolemia.
Kultakausi katosi kysynnän hiipumiseen, aivan kuten Hetemäki arvioi 1990-luvulla. Hetemäki teki Suomen tulevasta paperintuotannosta arviot myös vuosina 2006 ja 2009. Niitä pidettiin epäuskottavina katastrofiskenaarioina.
Suomessa tehdyn konttori- ja aikauslehtipaperin kysyntä putosi kaikesta huolimatta jopa nopeammin kuin Hetemäki oli arvioinut.
Pääekonomisti Lindström muistuttaa, että päämarkkina-alueella Euroopassa koronan torjuntatoimet ovat sulkeneet yhteiskunnan ja romahduttaneet toimistopaperin kysynnän. Myös lehdet myydään Keski-Euroopassa enimmäkseen kioskeista, joiden asiakasmäärät ovat romahtaneet.
– Kuluttajakäyttäytyminen ei palaa enää samaksi kuin ennen koronakriisiä. Graafisen paperin kysyntä ei todennäköisesti palaa ennalleen.
Metsänomistajien osuus väestöstä
Kartongin kysyntä kasvaa
Suomen paperiteollisuus on jo varsin erilaista kuin kultakaudella. Markkinoiden muutokset ovat pakottaneet suuriksi konserneiksi sulautuneen teollisuuden muuttumaan.
Konsulttiyhtiö AFRY:n arvion mukaan metsäteollisuustuotteiden maailmanmarkkina kasvaa vuoteen 2030 mennessä noin 200 miljardilla eurolla. Puutuotteiden kasvua suosii myös trendi, jossa pyritään irti fossiilisista pakkausmateriaaleista, siis lähinnä muovista.
– Suomella on mahdollisuus saada siivunsa, jos pärjäämme kansainvälisessä kilpailussa, Lindström sanoo.
2000-luvun alkupuolelle suomalaisten paperifirmojen strategiat eivät juuri eronneet toisistaan. Nyt tilanne on toinen. Lindströmin mukaan eri yhtiöt pyrkivät tarttumaan eri mahdollisuuksiin.
Kartongin ja pakkauspaperin kysyntä kasvaa, ja sitä on kiihdyttänyt verkkokaupan vilkastuminen koronakriisin aikana. Niitä tuotetaan myös Suomessa koko ajan lisää.
Sellun tuotanto on kasvanut koko viime vuosikymmenen. Viime vuonna sellua keitettiin yli kahdeksan miljoonaa tonnia. Kolmasosa sen viennistä suuntautuu Kiinaan.
Stora Enso ilmoitti hiljan muuntavansa Oulun paperitehtaansa toimistopaperin tuottajasta pakkauspaperitehtaaksi.
– Stora Enso tekee sen lisäksi edelleen toimisto- ja aikakauslehtipaperia. Metsägroup on luopunut siitä kokonaan ja keskittyy pakkausmateriaalin tuottamiseen. UPM taas kehittää vahvasti tarrapaperin tuotantoa ja biopolttoaineita, Hetemäki kuvaa suuryritysten erilaisia strategioita.
Hetemäki ennusti aikanaan, että suomalainen selluntuotanto laskee samaa tahtia paperintuotannon kanssa. Niin ei käynytkään. Sellun tuotanto on kasvanut koko viime vuosikymmenen. Viime vuonna sellua keitettiin yli kahdeksan miljoonaa tonnia. Kolmasosa sen viennistä suuntautuu Kiinaan.
Selluntuotantoon liittyy Suomessa iso osa teollisuudenalan uusista innovaatioista. Tuotannon sivuvirtoja käytetään muun muassa biopolttoaineisiin, vaatteisiin ja jopa haavanhoitotarvikkeisiin.
– Noiden tuotteiden skaalaaminen yhtä isoksi kuin paperi vie aikaa. On mietittävä, miten varmistetaan, että innovaatioista tulee kannattavaa liiketoimintaa juuri Suomessa, Maarit Lindström sanoo. ●
