Image

Takana loistava tulevaisuus - Alvar Aallon suunnittelemaan Sunilaan ei halua muuttaa kukaan

Takana loistava tulevaisuus - Alvar Aallon suunnittelemaan Sunilaan ei halua muuttaa kukaan
Alvar Aalto suunnitteli Kotkassa sijaitsevan Sunilan alueen tehdastyöläisille. Nyt sieltä saa asunnon muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla. Kysyntää ei silti ole.

Keväinen auringonpaiste hellii voikukkien täplittämää ruohokenttää. Loivasta rinteestä kohoavat tasakattoiset terassitalot kolmessa tasossa. Niiden takaa pilkistää männynlatvoja.

Tie ohittaa parhaat päivänsä nähneen urheilukentän ja kaartaa ylös orvolta näyttävän laatikkomaisen liikerakennuksen vieritse.

Mäen päällä on tienviitta, jossa lukee ”Sairauskassa”. Se näyttää museaaliselta. Tulija arvaa, että sairauskassa sijaitsee menneessä maailmassa. Maaston myötäisesti porrastetut lamellitalot kulkevat kahtena pitkänä ketjuna.

Tie kaartaa alas, ja vastaan tulee harjakattoisia kerrostaloja suurine parvekkeineen. Jämäkkyyttä niille antavat pystysuuntaiset kalkitut tiilimuurit. Kookkaat männyt varjostavat pihoja.

Varmaotteinen funktionalistinen tyyli paistaa läpi yksityiskohtia myöten. Valkoisiksi slammatut julkisivut jättävät ulkovuorauksen tiilikuviot näkyviin. Ovien ja parvekekaiteiden puupinnat pehmentävät rappauksen rouheutta. Pitkät nauhamaiset ikkunat kutsuvat luonnonvaloa sisään.

Talot on rakennettu metsien keskelle, mutta luontoa ei ole jyrätty asutuksen tieltä, vaan talot on sommiteltu maiseman kumpuileviin muotoihin sopusointuisesti. Alueen kadut kulkevat niin kuin kulkevat, niistä ei muodostu asuinkortteleita.

Minkälaisia ihmisiä asuu tällaisessa patinoituneessa mutta ilmeikkäässä puutarhakaupunkimiljöössä?

Turvallinen arvaus olisi, että luovan luokan edustajia: tutkijoita, taiteilijoita, toimittajia, galleristeja, it-nörttejä, pelisuunnittelijoita, kansalaisjärjestöjen väkeä.

Arvaus saattaisi osua oikeaan, jos paikka sijaitsisi Sipoossa tai Kirkkonummella, mutta nyt ei olla pääkaupunkiseudun liepeillä vaan Kotkan Sunilassa, josta kestää ajaa autolla puolitoista tuntia Helsingin keskustaan.

"Kun kerron kauppahinnoista pääkaupunkiseudun kollegoille, he luulevat, että tarkoitan käsirahaa.”
Kiinteistönvälittäjä Merja Sundberg

Asuntojen hinnat saavat pääkaupunkiseudun hintatasoon tottuneet haukkomaan henkeään. Viime vuonna Sunilasta myytiin 45 neliön kaksio 7 000 eurolla. Summalla ei välttämättä saisi vanhaa Volkswagen Golfia, jonka mittarissa on kilometrejä reilusti yli satatuhatta.

Kiinteistönvälittäjä Merja Sundberg kertoo, että pienten asuntojen neliöhinnat liikkuvat Sunilassa keskimäärin 500 euron tuntumassa, isoissa asunnoissa ne asettuvat 900 euron paikkeille.

”Kun kerron kauppahinnoista pääkaupunkiseudun kollegoille, he luulevat, että tarkoitan käsirahaa”, Sundberg sanoo.

Etuovi-sivustolla oli vastikään ilmoitus peruskorjatun talon 120 neliön asunnosta 69 500 euron hintapyynnöllä. Suomen asuntomarkkinat läpikotaisin tunteva Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola arvioi, että peruskorjauksen on täytynyt maksaa suunnilleen hintapyynnön verran.

”Sehän tarkoittaa, että asunnolla ei ole oikeastaan lainkaan arvoa”, Metsola sanoo.

Pienten asuntojen neliöhinnat liikkuvat Sunilassa keskimäärin 500 euron tuntumassa, isoissa asunnoissa ne asettuvat 900 euron paikkeille.

Jos Sunilan nimen mainitsee kansainvälisessä arkkitehtuurikonferenssissa, alan ammattilaiset osaavat yhdistää sen Alvar Aaltoon.

Aalto suunnitteli Sunilan alueen 1930-luvulla, ja se on laajin hänen toteutuneista töistään. Varsinkin terassitalot Karhu ja Päivölä herättävät ihailua maailmalla. Niiden kuvat ovat piirtyneet lukuisista julkaisuista jokaisen arkkitehtuuriin vihkiytyneen verkkokalvoille.

”Voidaan sanoa, että Sunilan asuinalue on Alvar Aallon napakymppi. Se oli vuosikymmeniä edellä aikaansa. Hän paneutui todella kunnianhimoisesti sen suunnitteluun eikä pitänyt sitä vain rahasampona”, Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh kertoo.

Sunilan asukkaat saavat muistutuksia alueensa merkityksestä, kun Aallon työlle vihkiytyneet ulkomaiset pyhiinvaeltajat saapuvat kamerat kaulassa ihastelemaan modernin funkkiksen tyyssijaa. Etenkin aasialaiset ovat tuttu näky.

Alvar Aalto -säätiön tuottaja ja Sunilan asukas Noora Kiili muistelee erästä kaunista kesäpäivää, kun hän nautti auringonpaisteesta bikineissä ja havahtui siihen, että japanilainen mies alkoi räpsiä valokuvia Kiilin kotitalosta lumoutuneena.

”Olemme hankkineet kotiimme Aallon kalusteita, ja tarkoitus on hankkia niitä vielä lisää. Mielestäni Alvar Aalto kuuluu yleissivistykseen. Hän on suuri suomalainen siinä missä Sibelius, Nurmi tai Mannerheim.”
Jukka Rantanen

”Olen syntyperäinen kotkalainen, mutta en ollut käynyt Sunilassa ennen kuin tulin tänne 17 vuotta sitten katsomaan asuntoja. Täytyy myöntää, että ensimmäinen reaktioni oli höh, nämähän ovat ihan tavallisia taloja. Sunila ei edusta vau-arkkitehtuuria, vaan sen hienouden avautuminen vie aikansa”, Kiili sanoo.

Hienouden keskellä tulee pakostakin ihmetelleeksi, miten on mahdollista, että Alvar Aallon hengentuotteet tekevät kauppansa pilkkahintaan. Vanhan hokeman mukaan asuntomarkkinoilla ratkaisee kolme asiaa: sijainti, sijainti ja sijainti.

”On helppo kuvitella, että Sunila olisi suosittu alue, jos se olisi Sipoossa tai Kirkkonummella. Näillä hintatasoilla asunnot vietäisiin käsistä kymmenessä minuutissa”, Metsola uskoo.

Ei voi väittää, ettei Alvar Aallon kädenjäljellä olisi lainkaan vetovoimaa, mutta vetovoima on kovin rajallista. Jos Sunilan talot eivät olisi Aallon kynästä vaan edustaisivat DDR-henkistä betonibrutalismia, asunnot maksaisivat vielä vähemmän.

Alle kolmekymmenvuotiaiden asiakkaiden kanssa kiinteistönvälittäjien on turha viljellä myyntipuheissaan Aalto-argumenttia. Nämä tuskin ovat kuulleetkaan koko häiskästä tai jos ovat, eivät hänestä paljon piittaa.

Sunilan arkkitehtuuri ja historia vetoavat lähinnä varttuneeseen väkeen. Eläkepäiviä viettävä Jukka Rantanen muutti avovaimonsa kanssa sadan neliön kerrostaloasuntoon noin vuosi sitten. Ostopäätökseen vaikutti osaltaan arvostus Alvar Aaltoa kohtaan.

Sievästi sisustetussa asunnossa osuu ensimmäisenä silmiin Artekin tarjoiluvaunu, Aallon suunnittelema designklassikko.

”Olemme hankkineet kotiimme Aallon kalusteita, ja tarkoitus on hankkia niitä vielä lisää. Mielestäni Alvar Aalto kuuluu yleissivistykseen. Hän on suuri suomalainen siinä missä Sibelius, Nurmi tai Mannerheim”, Rantanen sanoo.

Pariskunnalla ei ole aikaisempia siteitä Kotkaan. He halusivat muuttaa Vantaalta idän suuntaan. Ensin he tutkailivat Porvoota, mutta sikäläiset asunnot tuntuivat kiskurihintaisilta. Asuttuaan kolme vuotta Kotkan keskustassa Kotkansaarella he löysivät unelmakotinsa Sunilasta.

”Kyllä siinä tuli heti sellainen tunne, että tämä on sitä, mitä olemme hakeneet. Emmekä ole katuneet. Asunto on viihtyisä ja valoisa, alue luonnonkaunis. Oikeastaan vain sauna puuttuu. Pitää selvittää, voisiko asuntoon laittaa sellaisen”.

Ymmärtääkseen Sunilan nykyisyyttä on sukellettava maailmansotien väliseen aikaan.

Kun 1930-luvun lama vaihtui nousukaudeksi, puunjalostusyhtiöt Ahlström, Enso-Gutzeit, Kymi, Tampella ja Yhtyneet Paperitehtaat ryhtyivät rakentamaan Sunilaan Pohjoismaiden suurinta sulfaattiselluloosatehdasta.

Ahlströmin toimitusjohtaja Harry Gullichsen värväsi Alvar Aallon suunnittelemaan Pyötisen saarelle tehtaan ja mantereelle sen välittömään läheisyyteen asuinalueen. Yhdeksän asuintaloa rakennettiin 1930-luvun lopulla ja kolme muuta sotien jälkeen 1940- ja 50-luvuilla.

On vaikea kuvitella, että Sunilan kaltainen syrjäinen perukka 13 kilometrin päässä Kotkan keskustasta olisi kehittynyt ilman tehdasta moderniksi puutarhakaupunginosaksi.

Kukoistuksen vuosikymmeninä tehdas ei tarjonnut vain elantoa ja asuntoja vaan huolehti myös työläistensä vapaa-ajasta ja hyvinvoinnista. Oli urheiluseurat ja sairauskassat, koulut ja kirjastot.

Monet työläiset asuivat aluksi vanhan sahayhteisön perua olevissa kasarmeissa, joissa oli hellahuoneet, ulkovessat ja peltiuunit. Parin vuoden jonotuksen jälkeen he pääsivät muuttamaan Aallon suunnittelemiin kerrostaloihin. Sisävessat, keskuslämmitys ja sähköuunit edustivat huimaa hyppäystä asumismukavuudessa. Aikalaistodistukset rinnastavat sen taivaaseen pääsyyn.

”Siinä siirryttiin 1800-luvun oloista kertaheitolla nykyaikaan. Asunnoissa oli hyvät pohjaratkaisut, neliöistä sai paljon irti. Varustelutasokin oli sen ajan mittapuulla erinomainen”, Alvar Aalto -säätiön Lindh sanoo.

"Ikävä kyllä Sunilaa arvostetaan enemmän muualla Suomessa kuin Kotkassa."
Pro Sunila -yhdistyksen puheenjohtaja Eija Anttila

Muiden patruunavetoisten teollisuusyhteisöjen tavoin Sunilakin ajautui 1960-luvulta eteenpäin murrokseen, kun vanhat siteet höllentyivät yhteiskunnallisten muutosten myötä. Laskusuhdanteen koettelema sellutehdas luopui asuinrakennuksista 1980-luvulla.

Kotkan kaupunki osti Sunilan vajaasta neljästäsadasta asunnosta parikymmentä ja sijoitti niihin vuokralaisia, joiden oli vaikea päästä muualle. Alue sai levottoman lähiön maineen, huhupuheet kertoivat nujakoinnista ja rellestämisestä.

Kun Jukka Rantanen kävi katsomassa asuntoa Sunilasta, hän kuuli, että alueella on kotkalaisten keskuudessa huono maine.

”En ole itse huomannut mitään ikävää. Täällä on rauhallista asua”, hän sanoo.

Pro Sunila -yhdistyksen puheenjohtaja Eija Anttila harmittelee, että vanhat mielikuvat pitävät huonoa mainetta yllä, vaikka sosiaaliset ongelmat ovat väistyneet aikoja sitten.

”Ikävä kyllä Sunilaa arvostetaan enemmän muualla Suomessa kuin Kotkassa”, Anttila sanoo.

Arkkitehti Rurik Wasastjerna kuuluu pitkän linjan Sunila-aktiiveihin. Vuosituhannen vaihteen tienoilla hän katseli paikallislehdestä alueen asuntoilmoituksia. Hinnat tuntuivat käsittämättömän halvoilta rakennustaiteellisiin arvoihin nähden.

Wasastjerna pakkasi tavaransa Espoossa ja muutti liki kahdeksikymmeneksi vuodeksi Sunilaan. Nykyään hän asuu Vantaalla mutta on säilyttänyt tuntumansa ja mielenkiintonsa alueen tapahtumiin.

”Jos katsotaan Sunilan asuntoja ensimmäisinä työläisasuntoina, ne näyttävät hyvinkin moderneilta. Eivät ne muuten juuri eroa nykypäivän kaksioista kuin että niissä on pienet vessat eikä kunnon kylpyhuonetta. Mittasuhteet ovat kauniit ja huoneet väljästi mitoitettuja. Huonekorkeuttakin riittää”, Wasastjerna sanoo.

Vuosituhannen alkuvuosina Sunilan taloihin oli kertynyt melkoisesti korjausvelkaa, mutta sittemmin perustekniikka on laitettu aika pitkälle kuntoon.

”Ensimmäisiin työläistaloihin tehtiin putkiremontti 2000-luvun alussa. Tuntui erikoiselta, ettei niihin ollut laitettu kunnollisia kylpyhuoneita ennen sitä. Arkkitehti Tapani Mustonen suunnitteli tarvittavat laajennukset. Ne näyttävät ihan alkuperäisiltä.”

Seuraavaksi tulevat ajankohtaisiksi julkisivujen ja pihojen kunnostukset. Kasvojen kohotus tekisi hyvää Sunilan yleiskuvalle ja kenties maineellekin. Ulkopuoliset voivat saada sellaisen vaikutelman, että talot ovat rapistumassa, vaikka kyse on puleerauksen puutteesta.

”On taloja, joissa on rapliikkivaurioita tai joiden ulkoseinien valkoinen kalkkislammaus näyttää likaiselta. Mutta eiväthän tällaiset asiat tarkoita, että talo olisi huonokuntoinen. Täällä riittää toki tekemistä, mutta prioriteettina on ollut tehdä ensin isoimmat ja tärkeimmät remontit”, Sunilan asukas Noora Kiili sanoo.

Kiinteistönvälittäjän silmin Sunilaa katsova Sundberg pitää ongelmana keskikokoisten asuntojen puutetta. Valtaosa asunnoista on 30–35 neliön yksiöitä ja 45 neliön kaksioita. Seuraavat koot lähentelevät sitten sataa neliötä.

”Jos tänne halutaan nuoria perheitä, tarvittaisiin kipeästi kolmioita. Yksiöt ja kaksiot käyvät pieniksi, kun tulee lapsia”, hän sanoo.

Myös arkkitehti Wasastjerna haluaisi lisää asumisväljyyttä. Se onnistuisi yhdistämällä yksiöitä ja kaksioita kolmioiksi. Muutokset eivät olisi mitään läpihuutojuttuja, mutta huolellisella suunnittelulla ja toteutuksella ne voitaisiin tehdä arkkitehtuurin kärsimättä.

Arkkitehti Rurik Wasastjerna.

Maineen parantaminen, julkisivujen ehostus ja asumisväljyyden lisääminen voivat vaikuttaa positiivisesti Sunilan houkuttelevuuteen. Matalien hintojen perussyytä eli kysynnän vaisuutta ne eivät pyyhi pois.

Vuokraturvan Timo Metsola muistuttaa, että vaikka Sunila on hieno alue merellisessä ympäristössä, se ei ole näine piirteineen Kotkan seudulla ainutlaatuinen. Vastaavanlaista tarjontaa piisaa muuallakin ja paremmilla sijainneilla.

”Kotka on upea kaupunki nimenomaan arkkitehtuuriltaan. Rakennuksista henkii vanhan satamakaupungin vauraus. Kotkan keskusta on saarta, mikä tarkoittaa, että meren lähellä asuminen ei ole poikkeuksellista luksusta”, hän sanoo.

Hienoista rakennuksista, viihtyisistä puistoista ja avarista merinäkymistä huolimatta Kotkan asuntomarkkinat ovat olleet alavireiset 1990-luvun lamasta saakka. Eikä tulevaisuus välttämättä tuo parempaa.

”Kotkaa uhkaa kuihtuminen, sillä teollisen rakennemuutoksen vuoksi sen kehitys on mennyt alaspäin viimeksi kuluneet kaksikymmentä vuotta”, Metsola sanoo.

Hän muistuttaa, että ongelma ei koske pelkästään Kotkaa vaan myös Hämeenlinnan, Vaasan, Porin ja Mikkelin kaltaisia maakuntakeskuksia. Viimeiset kymmenen vuotta asuntomarkkinat ovat kukoistaneet vain pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa.

Taustalla vaikuttaa näitä kolmea suurta aluetta suosiva muuttoliike. Niiden ulkopuolella on vaikea nyhtää asunnoista kunnon hintoja, kun ihmisvirta vie poispäin.

Metsolan mukaan Suomessa on miljoona asuntoa väärässä paikassa. Ei siis ime, että maa on täynnä Sunilan kaltaisia käsittämättömän halvan hintatason alueita.

”Asunnot rakennettiin Sunilaan aikanaan tehtaan vuoksi, mutta enää tehtaalla ei ole samanlaista vetovoimaa. Se tarkoittaa, että markkinoiden logiikalla asunnot ovat väärässä paikassa”, Metsola sanoo.

Onko vääjäämätöntä, että väestö keskittyy muutamaan suureen kaupunkiin? Voisiko koronakriisi sekoittaa pakkaa?

Kun virus iski, suomalaiset tottuivat nopeasti etätöihin. Tuskin kukaan olisi osannut vuoden alussa kuvitella, mitä kaikkea ihmiset voivat tehdä kotikoneiltaan.

Monet työnantajat ovat havahtuneet etätyön hyviin puoliin, meluisista avokonttoreista kärsivistä työntekijöistä puhumattakaan. Tuntuu selvältä, että suuri osa uusista työntekemisen malleista jää elämään sitten, kun virus on nujerrettu ja elämä palailee tuttuihin uomiinsa.

Suomen johtaviin muuttoliikkeen tutkijoihin lukeutuva Timo Aro uskoo, että etätyön yleistyminen antaa toivoa sellaisille alueille, jotka ovat saaneet viime vuosikymmeninä siipeensä.

”En usko suuriin muutoksiin, mutta pidän mahdollisena, että kehityksen vastavirrat jonkin verran voimistuvat, vaikka päävirta ei käänny”, Aro sanoo.

Entinen pääministeri Matti Vanhanen puhui vuonna 2008 pääkaupunkiseudun muovautumisesta puutarhakylien verkostoiksi. Visio sai nimekseen Nurmijärvi-ilmiö. Aro uskoo uudenlaisten työnmuotojen lisäävän suurten kaupunkien läheisyydessä sijaitsevien pienten kuntien elinvoimaa.

Kun päivittäinen liikkuminen kodin ja työn välillä ei enää määritä ihmisten arkea, väljyyttä, läheisyyttä ja viihtyisyyttä korostavat asuinympäristöt vetävät puoleensa.

Olisiko etätyöstä piristysruiskeeksi myös Sunilalle, maamme ensimmäiselle puutarhakaupunginosalle?

”Kuvittelin, että kohta alkavat kiinteistönvälittäjällä puhelimet soida, kun ihmiset ryntäävät Kotkaan etätöihin. Eihän siinä niin ole käynyt. Tänne muuttaa muualta eläköityvää, juuriltaan kotkalaista porukkaa”, Sundberg sanoo.

Aro ei pidä Kotkan näkymiä mitenkään toivottomina. Kotka kuuluu hänen mielestään niihin maakuntakeskuksiin, joilla on momentumia. Kaupungin vain pitäisi osata pelata korttinsa oikein.

”Porvoo näyttää esimerkkiä siitä, että muuttoliikettä on mahdollista houkutella. Toki Porvoota eivät ole ravistelleet samanlaiset rakennemuutokset kuin Kotkaa”, hän sanoo.

Houkuttelevuuden kannalta olennaista on paitsi tarjota työpaikkoja ja palveluita myös hyödyntää kaupungin omaleimaisuutta. Kotkan kannalta kiintoisan tarinanjuonteen muodostaa Sunila. Aro pitää kummallisena, että kaupunki ei ole nostanut esiin Alvar Aallon hahmoa.

”Jos vertaa Seinäjokeen tai Jyväskylään, joissa näkyy myös vahvasti Aallon kädenjälki, niin kyllä ne ovat onnistuneet tuomaan hänen arkkitehtuuriaan paremmin esiin”, Aro sanoo.

Suurin muutto pääkaupunkiseudulta suuntautuu kehyskuntiin, mutta seuraavassa ketjussa tulevat Kotka, Porvoo, Hämeenlinna ja Raasepori.

Aron mielestä olennaista on nousta esiin valintojen kentältä. Jotta etätyöläisen arkeen siirtyvät helsinkiläiset, vantaalaiset tai espoolaiset voisivat löytää Sunilan funkkistalot, Kotkan pitäisi sisällyttää ne kertomukseensa. Ihmiset eivät voi kiinnostua sellaisesta, jonka olemassaolosta eivät tiedä.

”Helsingistä Kotkaan on fyysisesti puolentoista tunnin matka, mutta henkisesti se tuntuu olevan selvästi pitempi. Kotkalle olisi tärkeä pystyä lyhentämään tätä henkistä etäisyyttä”, Aro sanoo.

Vuokraturvan Timo Metsola suhtautuu etunimikaimaansa varauksellisemmin Kotkan ja Sunilan mahdollisuuksiin nousta muuttotappioiden syövereistä.

Työnmuotojen muutokset eivät takaa automaattisesti mitään. Uuden asunnon hankkiminen kaukaa edellyttää, että etätyöläisen on käytävä konttorillaan vain harvoin. Useimmat kotikoneellaan hommia paiskivat piipahtavat työpaikalla kerran, pari viikossa.

Uudessa kotikaupungissa pitäisi olla myös tarjolla harrastuksia ja vapaa-ajan rientoja sekä ennen kaikkea sosiaalisia verkostoja.

”Jos ajattelen Sunilaa pääkaupunkiseudulta muuttavan etätyöläisen näkökulmasta, hän voi löytää Kotkan seudulta vapaa-ajan tekemistä, eikä matka työpaikalle ole niin pitkä, etteikö sitä viitsisi ajaa esimerkiksi kerran kahdessa viikossa. Kompastuskiveksi nousevat sosiaaliset verkostot”, Metsola sanoo.

Suomalaiset muuttavat yleensä kahdeksan kilometrin säteelle vanhasta kodistaan. Syynä on se, että he eivät halua ajautua liian kauas ystävistään ja tuttavistaan.

”Useimmat etätyöläisetkään tuskin mielellään lähtevät kovin kauas sosiaalisista verkostoistaan. Heille riittää vaihtoehtoja lähempää kuin Kotkasta”.

Metsola uskookin, että työn murros hyödyttää eniten pääkaupunkiseudun reuna-alueita, joiden vetovoimaa ovat tähän asti nakertaneet huonot liikenneyhteydet. Niistä saa kämppiä halvemmalla kuin suositummista lähiöistä. Etätyöläiset voivat hyvinkin piristää niiden kysyntää ja nostaa asuntojen hintoja.

"Kun menen paikalliseen kapakkaan Pikku-Siniin, siellä duunarit, eläkeläiset ja kaikki muutkin tuntevat ylpeyttä asuinpaikastaan. He ilmaisevat sen omalla juurevalla tavallaan ja tuntevat kuuluvansa tehtaan historian jatkumoon.”
Noora Kiili

Parhaassa tapauksessa suotuisia vaikutuksia voi tihkua Sunilaan ja Kotkaan saakka, mutta kehityksen suunnan muuttavaa ihme-

lääkettä ei pidä odottaa. Metsola ei uskalla ennustaa tuleville vuosille edes vaatimatonta kasvua.

”Tämä voi kuulostaa ikävältä, mutta totuuden kieltäminen ei poista ongelmia. Pidän positiivisena asiana sitäkin, jos alaspäinmeno hidastuu, vaikka suunta ei käännykään. Aina ei ole tarjolla sairautta parantavaa hoitoa. Siinä tapauksessa tautia hidastava hoitokin on hyvästä”, Metsola sanoo.

Samalla on syytä pitää mielessä yksityisten ja yleisten mittakaavojen väliset erot. Jukka Rantasen kaltaiset Sunilan tuomasta elämänsisällöstä viehättyneet voivat tehdä loistokaupat hankkiessaan tilavan asunnon sopuhintaan. Tuskin heidän onnellisuuttaan ratkaisevasti vähentää se, ovatko uudet kotikulmat yleisessä katsannossa asuntomarkkinoiden tähtikastia vai eivät.

Alvar Aalto -säätiön tuottajana arkkitehtimestarin perintöä edistävä Noora Kiilikin viihtyy Sunilan kumpuilevissa maisemissa mäntyjen katveessa, vaikka asuntojen hinnat eivät pääkaupunkiseudun lukemia hätyyttele. Monet suomalaiset valittavat asumisen kalleutta, mutta sunilalaisten ei tarvitse tähän valitusvirteen yhtyä. Omanlaistaan luksusta sekin.

”Kun menen paikalliseen kapakkaan Pikku-Siniin, siellä duunarit, eläkeläiset ja kaikki muutkin tuntevat ylpeyttä asuinpaikastaan. He ilmaisevat sen omalla juurevalla tavallaan ja tuntevat kuuluvansa tehtaan historian jatkumoon”, Kiili sanoo.

Sunilan väessä on sellaisia, joiden perheet ovat olleet tehtaassa useammassa polvessa. Eija Anttila kertoo, että joistakin paikallisista Alvar Aalto tuntuu etäiseltä, kun taas tehtaan isähahmona pidetty Lauri Kanto herättää lämpimiä ajatuksia.

”Muisto vanhasta tehdasyhteisöstä ja sen sosiaalisista riennoista merkitsee heille enemmän kuin Aallon arkkitehtuuri. Aalto tuntuu heistä vähän herraskaiselta”, Anttila sanoo.

Julkaistu: 18.7.2020
2 kommenttia