”Ehkä taidemuseo voi olla hyvä paikka harjoitella yksin olemista.” – Albert Edelfelt: Leikkiviä poikia rannalla

Albert Edelfelt oli Suomen menestyneimpiä taiteilijoita, pariisilaistunut maailmanmies, joka nautti seuraelämästä ja piti ateljeensa Pariisin Avenue des Villiers'llä elämänsä loppuun saakka. Joka kesä hänen oli kuitenkin päästävä "kotiin". Ja "koti" − oli Haikossa.

Perheen kesäpaikka sijaitsi Porvoon lähellä meren rannalla, ja Edelfelt rakennutti sinne myös vaatimattoman ateljeen. Lähtö Haikkoon oli jokavuotinen kesän kohokohta.

"Parhaiten työskentelen ehdottomasti Haikossa", kirjoitti Edelfelt. "Haikko varjelee minua − kotona nautin työtarmoa ja terveyttä täysin siemauksin".

Leikkiviä poikia rannalla -teoksessa Edelfelt vie katsojan Haikon maisemiin − ja samalla takaisin lapsuuden kesiin. Hetkeen, jolloin elämä oli yksinkertaista ja samalla sisäisesti rikasta. Aurinko paistaa.

Ei ole eilistä eikä huomista, vain leikkilaivat rantavedessä. Pilvet purjehtivat ohi, ulappa kimaltaa auringossa. Pojat ovat täysin keskittyneitä leikkiinsä.

Edelfet teki aiheesta monia luonnoksia. Lopulliseen maalaukseen hänen onnistui vangita sama välittömyys ja eloisuus kuin sitä edeltäneisiin harjoitelmiin.

Albert Edelfelt: Leikkiviä poikia rannalla (1884). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, kokoelma Ahlström. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen.

Toisin kuin monet taiteilijatoverinsa, Albert Edelfelt ei halunnut kuvata myyttistä suomalaisuutta. Hänen taiteensa ei juuri ilmennä Suomessa 1800-luvun loppupuolella voimistunutta kansallisuusaatteen henkeä.

Historiamaalaukset jätettyään Edelfeltistä tuli oman aikansa nykyaikainen kuvaaja, jonka teoksista voi usein löytää merkkejä teollistuvasta, toimeliaasta yhteiskunnasta − höyrylaivoja, tehtaanpiippuja.

Tämänkin kesäisen tuokion huolettomuutta korostaa leikkivien poikien taustalla häämöttävä moderni maailma, tulevaisuuden enne: aikuisten suuret laivat.

Katso koko taidekierros

”Paha synnyttää pahaa, jos koston kierrettä ei päästä katkaisemaan”

Akseli Gallen-Kallelan Kullervon kirous (1899) on Kimmo Ohtoselle kertomus ihmisyyden traagista seurauksista.

Lue lisää

”Elämä tuntuu siltä, että katson sivusta muita”

Ferdinand von Wrightin Taistelevat metsot (1886) on aina ollut Erhan Dalerille läheinen ja tärkeä työ maalauksen kuvaamaan ulkopuolisuuden vuoksi.

Lue lisää

”Voit olla yksin muiden joukossa”

Albert Edelfeltin Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä (1887) muistuttaa Kimmo Ohtosta siitä, että yhdessäkin voi yksinäinen.

Lue lisää

”Aikuisen yksinäisyyttä, joka on toiselle hirveän tärkeää”

Elin Danielson-Gambogin maalauksessa Äiti (1893) yksinolo on yksinäisyyttä toisen vuoksi, vastuun ottamista vastasyntyneestä.

Lue lisää

”Olen kerran kokenut yksinäisyyden, joka on ihan erilaista kuin yksin oleminen”

Hugo Simbergin Iltaa kohti (1913) muistuttaa Eve Hietamiestä kirjailijan työn vaiheista sekä siitä, millainen silta kieli on toisiin ihmisiin.

Lue lisää

”Leikkisyyttä itsetuhoisuuden keskellä”

Kimmo Ohtonen näkee Alpo Jaakolan Omakuva teltassa -maalauksessa (1957) itseään leikillisesti katsovan taiteilijan.

Lue lisää

”Luonto pitää meille seuraa ja ottaa meidät luokseen”

Kimmo Ohtonen katsoo Eero Järnefeltin Maisemaa Kolilta (1928) ideana upeasta sielunmaisemasta.

Lue lisää

”Tuntuu, että tässä kellään ei ole tahdon suuntaa”

Näyttelijä Kati Outiselle Åke Mattaksen Mustasukkaisuus (1946) on myös maalaus kohtaamattomuudesta.

Lue lisää

”Tämä enkeli on hyvin yksin”

Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli (1903) on Kimmo Ohtoselle teos pelottomuudesta tuntemattoman edessä.

Lue lisää

”Toipilas kasvattaa toipilasta”

Taidekierroksen loppukeskustelussa Helene Schjerfbeckin Toipilaasta (1888) löytyi monta tulkintaa.

Lue lisää

Tervetuloa taidekierrokselle

Taiteesta on lupa nauttia yksin, mutta taiteen parissa olet aina hyvässä seurassa.

Lue lisää