Kuvassa on outo kulkue: kaksi juroa poikaa kantaa paareilla nuorta enkeliä, joka ei omin avuin pääse liikkeelle.
Hugo Simberg valmisteli teosta useiden vuosien ajan. Suunnittelun vaiheista kertovat monet säilyneet luonnokset ja valokuvadokumentit.
Alkuvaiheessa enkeliä kuljetettiin kärryillä ja kantajina olivat pienet pirut. Keskushahmona oli kuitenkin alusta lähtien haavoittunut enkeli ja tapahtumapaikkana Eläintarhan puisto Helsingissä. Sama kävelytie on Töölönlahden rannassa vielä nykyäänkin.
Varhain keväällä Eläintarhan puiston nurmikko ei vielä viherrä, ja puronvarren paju on vasta puhkeamassa lehteen. Töölönlahden vastaranta on riisuttu rakennuksista, ja taivasta näkyy ylhäällä vain kapea kaistale. Kukat enkelin kädessä muistuttavat lumikelloja, jotka luonnossa puskevat vaikka läpi hangen – kevään ensimmäisinä merkkeinä.
Kun Simberg asetti teoksen ensi kertaa esille Suomen Taideyhdistyksen vuosinäyttelyyn, nimen paikalla oli vain ajatusviiva.
Taidemaalarin elämässä oli rankan sairastelun jälkeen koittamassa taiteellisen kukoistuksen aika. Henkilökohtaisen ja tunteilla latautuneen teoksen voiman tunnistivat muutkin kuin taiteilija itse. Simberg sai maalauksestaan valtionpalkinnon.
Symbolistit kuvasivat taiteessaan metafyysistä todellisuutta, mystiikan, filosofian ja unen maailmaa. Langennut enkeli, paratiisista karkotus ja kuoleman pohdinta olivat tyypillisiä symbolistisia aiheita, joita myös Simberg käsitteli myötätuntoisen inhimillisellä otteellaan.
Hänelle taiteen tekeminen merkitsi "toisenlaisen maailman" kuvaamista, sellaista, mikä johdattaisi katsojat ajattelemaan muutakin kuin arkisia asioita.
Haavoittunut enkeli on säilyttänyt erityisen tenhonsa vuosikymmeneltä toiselle. Loppuvuoden 2006 yleisöäänestyksessä suomalaiset valitsivat sen Ateneumin rakkaimmaksi taideteokseksi, Maamme tauluksi.
Teoksen toisinto löytyy Tampereen Tuomiokirkosta, jonka maalauskoristeluista Simberg vastasi yhdessä Magnus Enckellin kanssa.
