Koenigsegg

Osat vaihtuivat maaliskuussa: aikaisemmin Carl Lybäck, 41, työskenteli yksityissairaalassa, jossa hänen isänsä oli osakkeenomistaja. Nyt isä, Christer Lybäck, 67, työskentelee porvoolaiselle lääkärikeskus Fenixille. Yksi sen pääomistajista on hänen vanhin poikansa. Aikaisemmin ortopedi-kirurgit Carl ja Christer Lybäck olivat molemmat töissä helsinkiläisellä Bulevardin Klinikalla, mutta lääkärikeskus Mehiläinen osti sen helmikuussa. Christer ei halunnut jäädä työskentelemään uudelle omistajalle, joten hän myi osakkeensa. Nyt Carl Lybäck on aikeissa laajentaa Fenixin toimintaa pääkaupunkiseudulle. – Meillä on kova työ, että saadaan pysymään isällä töitä, poika vitsailee. Isä–poika-parivaljakon naljailu on loppumatonta. Ikänsä ja työkokemuksensa puolesta vanhempi Lybäck vetää vielä useimmiten pidemmän korren. Muutama vuosi sitten yksi heidän työnantajistaan teki asiakaskyselyn lääkärikäyntien laadusta ja antoi numeroarvosanat: isälle 9,8, pojalle 9,7. – Carl tosin oli osan ajasta poissa, Ruotsissa töissä, isä pehmittää. – Muutaman kuukauden päästä molempien arvosana oli 9,8, poika huomauttaa. Lybäckin ortopedikaksikon yhteistyö on poikkeuksellista. Saman ammatin edustajia löytyy kyllä perheistä, mutta tiettävästi muut perheenjäsenet eivät leikkaa potilaitaan yhteisessä leikkaussalissa. Molemmilla on oma vastaanotto ja potilaskunta, mutta leikkaussaliin mennään yhdessä. Toinen avustaa, toinen on pääkirurgi. Palkkiot jaetaan, joten järjestelystä ei koidu potilaalle lisäkuluja. – Yhteistyö alkoi yli kymmenen vuotta sitten, kun sain mahdollisuuden kouluttautua kirurgiksi faijan opissa. Se on johtanut siihen, että meistä on tullut tasavertaisia työtovereita. Ja onhan se laadukasta isä–poika-aikaa, Carl vitsailee. Isä ja poika ymmärtävät toisiaan leikkaussalissa jo melkein sanoittakin. Leikkaushoitajat ihmettelevät usein parivaljakon hyviä välejä. – Työstä meillä ei ole koskaan tullut suurta eripuraa. Joskus tietysti mietimme jotakin, jos tulee yllättävä tilanne. Yhteisleikkaukset ovat olleet todella hyvä asia, toistemme haastaminen pitää ammattitaidon terävänä, Christer Lybäck sanoo. – En ollut rikollinen mieleltäni, vaan oikeudenmukainen ja rehti. Kaikki rikokset tuli tehtyä kännissä, Christer Lybäck kertoo nuoruudestaan. Kirurgiperheessä leikellään nalleja Isältään poika sanoo oppineensa leikkaussalissa ennen kaikkea nöyryyttä sekä määrätietoisuutta ja rauhallisuutta vaikeissa tilanteissa. – En ole kokenut vaikeana saada isältä neuvoja, vaan nähnyt tämän mahdollisuutena. On poikkeuksellista saada tuhansien leikkauksien työkokemus erikoistumisopintojen aikana. Christer ja Carl Lybäck ovat auttaneet varattomia taistelulajien urheilijoita, jotka ovat tarvinneet lääketieteellistä apua. – Monelle urheilu on vaihtoehto huonommalle elämäntavalle, joten autamme ja tuemme mielellämme. Ammattinyrkkeilyn ja vapaaottelun huiput ovat hakeutuneet potilaiksemme. Nyt Carl kirjoittaa väitöskirjaansa ortopedian alalta. Hän käyttää toimenpiteissään myös moderneja tekniikoita, joista monissa hän on Suomessa edelläkävijä. Lääkäriksi Carl halusi jo kahdeksanvuotiaana, kun hän pääsi mukaan ensimmäistä kertaa isän mukana leikkaukseen. Yhdeksänvuotiaana hän oli pikkuveljensä Viktorin synnytyksessä ja pääsi katkaisemaan napanuoran. – Lääketieteen opiskelu oli aina päämääräni, mutta siihen tuli takapakkia, kun reputin ylioppilaskirjoitukset. Vaati oivallusta, että tarvitsee opiskella, jos haluaa päästä tavoitteeseensa. Jo lääketieteellisen tiedekunnan ensimmäisellä vuosikurssilla tiesin, että haluan ortopediksi. Carlilla on kolme lasta, kahdeksanvuotias Christian, seitsemänvuotias Amanda ja kolmevuotias Olivia. Haluavatko hekin isoina lääkäreiksi? – Se vaihtelee. Nuorin halusi tänään tulla apulääkäriksi töihin, mutta sanoin, että muutama vuosi pitää vielä odottaa. Meillä on kirurgiperheen normaalit huvit, leikkelemme nalleja yhdessä. – Jo lääketieteellisen tiedekunnan ensimmäisellä vuosikurssilla tiesin, että haluan ortopediksi, Carl Lybäck kertoo. Isän kuolema suisti rötöstelyn tielle Tukholman maineikkaasta Karoliinisesta instituutista lääkäriksi minimiajassa vuonna 1988 valmistunut Christer Lybäck ei ole kuka tahansa huippukirurgi. Kaksikielinen kirurgian, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori on myös entinen kuritushuonevanki, katujen kasvatti ja alkoholisti. Hän ei salaile tosiasioita. Lybäck kertoo rehellisesti omaelämäkerrassaan Veitsen terällä (Otava 2012), että hänen isänsä Sven Lybäckin ennenaikainen kuolema sydänvaivoihin kuopuksen ollessa yhdeksänvuotias suisti helsinkiläispojan Helsingin kaduille, rikosten ja rötöstelyn tielle. Mä jäin yksin tyhjyyteen, sellaiseen maailmaan, josta kaikki hyvä oli oli delannu. Mulla ei ollut enää mitään turvaa, ei mitään mihin tarttua, Christer kirjoittaa elämäkerrassaan. Seurasi tinnerin- ja alkoholinhuuruinen lapsuus ja sen jälkeen vielä vaiheikkaampi nuoruus. Se päättyi lopulta Sörnäisten vankilassa viimeistä, pitkää ryöstötuomiota suorittaen. – En ollut rikollinen mieleltäni, vaan oikeudenmukainen ja rehti. Kaikki rikokset tuli tehtyä kännissä. Koskelan murhatapauksessa olen miettinyt, olisinko voinut nuorena toimia samalla tavalla – mutta en. Tappelin kyllä, mutta se oli rehtiä, ilman aseita, ja jälkeenpäin saatettiin olla jopa kavereita, Lybäck pohtii. Vuonna 1979 Christer Lybäck pääsi lopullisesti vapauteen, 26-vuotiaana, ja samana keväänä hän kirjoitti ylioppilaaksi. Jo kolme vuotta myöhemmin hänen onnistui toteuttaa mahdottomana pidetty tavoitteensa, päästä opiskelemaan lääketiedettä. Lääketieteen lisäksi Christer ja Carl Lybäckiä yhdistää autorakkaus. Molemmilla on täyssähköautot, isällä Tesla ja pojalla Porsche Taycan. Isän kohtalo toi motivaatiota Vanhimmille pojilleen Carlille ja Willelle isä kertoi menneisyydestään, kun pojat olivat noin kymmenvuotiaita. Sama tilanne tuli eteen uudestaan koronavuonna, kun kahdeksanvuotias pojanpoika Christian sai selville isoisänsä menneisyyden suorasta televisiolähetyksestä. – Hän ihmetteli, onko ”äijä” todella ollut vankilassa. En yhtään ajatellut, että hän olisi nähnyt ohjelman, mutta keskustelimme sitten asiasta suoraan. Kerroin, että olin lapsena ja nuorena päihdeongelmainen ja tein kaikki rikokset kännissä, Christer kertoo. Raittiutta Christer Lybäckillä on takanaan nyt yli 40 vuotta. Pojat ja lapsenlapset eivät ole koskaan nähneet häntä humalassa. Christerin vanhin poika Carl sanoo, että luonnollisesti isän menneisyys on ollut läsnä heidän elämässään – mutta lähinnä opettavaisena esimerkkinä. – Kun minulla meni nuorena koulu huonosti, isän kohtalo toi motivaatiota: jos jotakin haluaa, siihen kyllä pystyy, hän sanoo. Christer Lybäck erosi poikiensa äidistä kuopuksen ollessa noin vuoden ikäinen, ja poikamieslääkärin elämä oli vauhdikasta. Vanhat opintolainat ja avioero johtivat talousvaikeuksiin. Pahimmillaan Marian sairaalan apulaislääkärin palkasta ulosmitattiin velkoihin kolmannes. – En ole koskaan pystynyt näkemään negatiivisina lapsuuteni asioita. Isä oli määrätietoinen kasvattaja, jolla oli selkeät rajat. En tietysti voi verrata muiden lapsuuteen, koska olen elänyt vain omani, mutta minulla ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa, Carl Lybäck sanoo. Christer ja Carl Lybäck ovat auttaneet varattomia taistelulajien urheilijoita, jotka ovat tarvinneet lääketieteellistä apua. – Monelle urheilu on vaihtoehto huonommalle elämäntavalle, joten autamme mielellämme. Vanhan sukupolven pöytätavat Kolmen lapsen isoisänä Christer Lybäck taas miettii usein nuorena kuollutta isäänsä Sven Lybäckiä. Elämäkerrassaan hän muistelee, että Sven oli ”sivistynyt, turvallinen, ymmärtäväinen ja ankara”, mutta ei väkivaltainen – toisin kuin Christerin äiti. – Svenkka piti kyllä kovaa kuria, koska mulla on vanhempi veli. Isä oli lempeä, mutta ruokapöydässä piti käyttäytyä, poika muistelee. – Kuulostaa tutulta! Carl Lybäck huudahtaa väliin. Christer kertoo, että isä oli vielä sitä sukupolvea, joka nosti hattua, kun kadulla tuli naisia vastaan. – Isän kuolema oli elämäni suurimpia traumoja. Sen yli meni vain se, kun Wille-poikani kuoli viisi vuotta sitten, Christer Lybäck sanoo hiljaa. Isoisyys on 67-vuotiaasta huippukirurgista ”tosi nastaa”. Lapsenlapset vierailevat usein Christerin ja hänen avovaimonsa Paulan kotona Helsingissä. Tai yhdessä mennään mökille Inkooseen. – En tunne, että olin isänä niin hyvä kuin olisin halunnut olla, rankka ammatti ja avioero eivät olleet ihan ruusuilla tanssimista. Se oli rankkaa kaikille, vaikka poika sanoo toisin, Christer toteaa. Kahdeksanvuotias Christian viettää eniten aikaa isoisänsä, äijän, kanssa ja haluaisi vain kalastaa. – Nyt talvella mulla on ollut vaikeuksia, kun en ole mikään pilkkijä. Uimme molemmat avannossa, ja hän esitti, että voisi heittää virvelinsä sinne. Yritin vakuuttaa, ettei avannosta mitään kalaa tule, isoisä kertoo hymyillen. Christer LybäckSyntyi: 24.6.1953 Helsingissä. Asuu Helsingissä.,Perhe: avovaimo Paula, neljä lasta ja kolme lastenlasta.,Ura: ortopedi, kirurgi, lääketieteen tohtori.,Ajankohtaista: työskentelee lääkärikeskuksessa, jonka yhtenä pääosakkaana on poika Carl. Elämästä tekeillä elokuva.Carl LybäckSyntyi: Marraskuussa 1980 Helsingissä. Asuu Vantaalla.,Perhe: vaimo ja kolme lasta.,Ura: ortopedi, kirurgi, lääkärikeskuksen osakas.,Ajankohtaista: uuden yksityissairaalan pääosakkaita.