Kamelikaravaani seisoo Etiopiassa Danakilin aavikon suolajärvellä ja katsoo maassa voihkivaa Arman Alizadia. Paahtava helle saavuttaa viidenkymmenenviiden asteen lämpötilan. Karavaanin johtaja Arajin luo kuvaaja Tuukka Tiensuuhun huolestuneen katseen.
– Tarvitsemme lääkäriä.
– Asia selvä, Tiensuu vastaa kylmän rauhallisesti.
Kivusta sekopäinen Arman nostetaan kamelin kyytiin ja viedään louhokseen, josta löytyy eteläafrikkalainen lääkäri. Tämä diagnosoi Armanin kärsivän niin pitkälle edenneestä nestehukasta, että kuolemaan on enää muutama tunti.
Miten pystyit suhtautumaan tilanteeseen niin rauhallisesti?
– Onhan se hyvää matskua aina, kun Arman on kuolemanvaarassa. Tai jos Armaniin sattuu. Aina kun Arman sai turpiinsa Kill Arman -sarjassa, nauratti vietävästi. Se tulee varmaan siitä, kun olen tehnyt paljon töitä Duudsonien kanssa, Tuukka Tiensuu miettii.
– Mutta vakavasti ottaen: hätäilyni ei auta tilanteessa yhtään. On parempi pysyä rauhallisena kuin lietsoa paniikkia.
Kun Arman pääsi sairaalasta, miehet jatkoivat kuvauksia lääkärin varoittelusta huolimatta. Pitihän ohjelman valmistua.
Lopullinen työ tapahtuu tuotantoyhtiön tiloissa, leikkauspöydän ääressä.
Tuukka Tiensuu, 39, on kotoisin Rovaniemeltä. Isä on arkkitehti, äiti kieltenopettaja. Pojasta tuli TV-ohjaaja, -käsikirjoittaja, kuvaaja ja tuottaja.
Lukion jälkeen Tiensuu työskenteli ensin graafikkona ja alkoi sitten vuonna 2001 tehdä kaapelikanavalla näkyvälle MoonTV:lle Dresscode-nimistä muoti- ja pukeutumisohjelmaa. Sen juontajaksi valittiin Arman Alizad.
MoonTV:n mentyä konkurssiin heinäkuussa 2003 Tiensuu siirtyi Rabbit Films -tuotantoyhtiön palvelukseen. Vuosien aikana syntyi muun muassa The Dudesons -televisiosarja, Duudsonit Amerikassa, Duudsoni-Elämää (2004) sekä Duudsonit tuli taloon (2012). Tiensuu oli myös käsikirjoittaja ja segment-ohjaaja Duudsonit-elokuvassa (2006).
Viiden vuoden tauon jälkeen vuonna 2008 Tiensuu ja Alizad löivät hynttyyt taas yhteen. Syntyi Kill Arman -televisiosarja, jossa Arman treenasi erilaisia taistelulajeja. Yksi matkakohteista oli Pietari, jossa miehet saivat tutustua katulasten turvakotiin. Kokemus oli niin vaikuttava, että se poiki ohjelmasarjan Arman ja viimeinen ristiretki.
Miehet elävät ja reissaavat kummallisen suojeluksen alla. Milloin brasilialaiset erikoisjoukot uhkaavat aseilla, milloin Kathmandun jälkijäristyksessä katto romahtaa melkein niskaan.
– En hirveästi järkyty enää mistään, sen verran olen jo kokenut. Jos tapahtuu katastrofi, minussa alkaa korostua kylmähermoisuus. Se on luontainen reaktio. Brasseissa erikoisjoukkojen aseilla osoittelu ei jännittänyt yhtään, Tiensuu miettii.
Paikan päällä Tiensuu huolehtii ohjauksesta ja kuvauksesta, Arman tuottajan hommista.
– Toki mielessä on ajatus siitä, mitä mennään kuvaamaan, mutta paljon on elettävä hetkessä. Esimerkkinä ensimmäisen kauden Nepal: olimme menossa paimentamaan jakkihärkiä vuoristoon, mutta Arman sairastui vuoristotautiin. Itse matkasta vuoristoon tuli sitten se ohjelman juttu.
– Sen lisäksi, että Arman on työkaveri, hän on myös hyvä ystävä. Olemme tehneet yhdessä hommia neljätoista vuotta, ja meillä on sama näkemys asioista. Erimielisyydet puidaan läpi. Aika harvoin riidellään, ehkä kerran tuotantokaudessa.
Ensimmäisellä Nepalin reissulla Tiensuu halusi kuvata juontoa, mutta vuoristotaudin oireista tietämättään kärsinyt Arman ei jaksanut. Katsojien riemuksi rähinä näytettiin ohjelmassa.
Matkojen kamalimpiin osuuksiin kuuluvat pitkät lentomatkat, jotka saattavat kestää jopa 25–30 tuntia. Fyysisesti raskaimmaksi reissuksi Tiensuu nimeää ensimmäisen kauden Siperian, missä päivisin tundralla oli – 55 astetta pakkasta ja öisin jurtan sisälläkin – 35 astetta.
– Me ei hirveästi valiteta. Mennään mihin mennään, tehdään töitä ja eletään sitten niissä olosuhteissa.
Alkujuonto kuvataan aina hienossa paikassa, upeassa maisemassa tai temppelissä. Joissain paikoissa mukana pyörii näkymätön opas-tulkki, sillä ilman tulkkia kommunikointi jossain Amazonin viidakossa elävän samaanin kanssa olisi mahdotonta.
– Avainjuttu on se, että meitä on vain kaksi. Isommalla kuvausryhmällä ei pystyisi taltioimaan hetkiä niin aitoina kuin me nyt siihen pystymme, Tiensuu sanoo.
Hän käyttää kuvaamiseen tavalliselta järjestelmäkameralta näyttävää pientä 5D-videokameraa.
– Se on niin huomaamaton, ettei kukaan tajua, että teemme telkkariohjelmaa. Hommasin kerran kameralle tukilaitteen, ja Etiopiassa jouduttiin heti ongelmiin, sillä kamera näytti tv-kameralta. Poliisit tulivat kyselemään lupia, joita ei tietenkään ollut, koska niitä on niin vaikea saada. Puhuimme itsemme pois tilanteesta sillä, että teimme muka omaa videoblogia. Sen jälkeen en ole sitä lisälaitetta käyttänyt.
Ihmiskohtalot ovat rankkoja. Nouseeko joskus pala kurkkuun?
– Arman joutuu kohtaamaan ihmiset paljon lähemmin, minulle asiat filtteröityvät kameran kautta – se on aika iso suojaväline. Kameran läpi pystyn kuvaamaan melkein mitä hirveitä asioita tahansa ilman että ottaisin ne henkilökohtaisesti.
– Mutta en enää ajattele, että jonkun elämä on pelkkää kärsimystä. Monissa paikoissa yhteisöllisyys on paljon vahvempaa kuin meillä Suomessa, ja sillä on suuri merkitys siihen, miten ihmiset voivat.
Kaikista tavatuista ihmisistä suurimman vaikutuksen Tuukkaan teki mongolialainen kotkanmetsästäjä Tegel Khan.
– Olen useasti miettinyt, kuinka hienoa elämää Tegel Khan vietti. Että voisipa itsekin olla tuossa iässä noin onnellinen ja elää samanlaista, täysipainoista elämää. ●
Arman ja viimeinen ristiretki ma 26.10. klo 21.00
Jim: Maailma Ristiretken silmin (koontijakso,
ennennäkemätöntä materiaalia), sarja päättyy.
Uusinnat pe 30.10. klo 22.00 ja su 1.11. klo 21.00.
Teksti Eve Hietamies, kuvat Kari Kaipainen
Lue myös muut Viimeinen ristiretki -jutut Avun sivuilta:
Viimeinen ristiretki: Kotkien kouluttaja (Mongolia) Viimeinen ristiretki: Helvetti maan päällä (Bangladeshin laivapurkaamo) Viimeinen ristiretki: Suolakaivos oli tappaa Arman Alizadin (Etiopia) Viimeinen ristiretki: Maanjäristyksen selviytyjä (Nepal) Viimeinen ristiretki: Arman Alizad sademetsän kansan parissa (Amazon)
