Apu

Viimeinen ristiretki: Arman Alizad sademetsän kansan parissa

Viimeinen ristiretki: Arman Alizad sademetsän kansan parissa

Arman ja viimeinen ristiretki -ohjelman viidennessä osassa Arman muuttaa kuvaajansa Tuukka Tiensuun kanssa keskelle sademetsää ja kivikautta, Waorani-kansaan kuuluvan samaanin ja hänen vaimonsa luo.
Teksti Eve Hietamies
Kuvat Tuukka Tiensuu
Mainos

Amazon on maailman suurin sademetsä. Sillä on pinta-alaa noin 7,5 miljoonaa neliökilometriä, ja se kattaa yli puolet Brasilian pinta-alasta. Se ulottuu myös naapurimaihin Boliviaan, Peruun, Kolumbiaan, Venezuelaan ja Ecuadoriin.

Sademetsissä kasvaa monia kasvilajeja, joiden käyttömahdollisuuksia ei ole vielä kunnolla tutkittu tai joita ei tunneta vielä ollenkaan. Se on myös eläimistön runsaudessa omaa luokkaansa. Brasilian alkuperäiskansojen oikeuksista vastaavan viraston FUNAIn mukaan sademetsässä elää myös vähintään 67 muusta modernista maailmasta eristyksissä olevaa intiaaniheimoa. Valitettavasti intiaanit ovat kuolemassa sukupuuttoon – metsänsä mukana.

Sademetsien tuhoamisen perimmäisiä syitä ovat köyhyys ja ahneus, sillä kansainväliset suuryhtiöt ovat alkaneet hyödyntää alueen luonnonrikkauksia, kuten kulta-, rauta- ja öljyvaroja. Jollei käännettä pian tapahdu, sademetsät tuhoutuvat muutamassa vuosikymmenessä.

Metsien tuhoutuminen kiihdyttää myös kasvihuoneilmiötä. Amazonin sademetsä on yksi tärkeimmistä luonnon puolustusmekanismeista ilmaston lämpenemistä vastaan, sillä se kykenee sitomaan itseensä suunnattomia määriä hiilidioksidia.

– Lensimme Ecuadorin pääkaupunkiin Quitoon ja sieltä hyvin pieneen kaupunkiin nimeltä Coca. Cocasta jatkoimme jeepillä Amazonin yläjuoksulle saakka. Matka joelle oli turhauttava ja suututtava. Se sai minut häpeämään länsimaalaisuuttani, sillä joka ikisen tien varrella näimme öljy-yhtiöiden työntekijöitä, öljyporia ja öljyputkia. Raha puhuu, ja isompi käskee pienempää väistymään. Kulttuureita tuhotaan rahan ja ahneuden alttarilla, Arman Alizad kertoo.

Mutta mikään ei ole Armanin ja kuvaaja Tuukka Tiensuun tyyppisille seikkailijoille kiehtovampaa kuin päästä viidakkoon näkemään  puhallusputkia, myrkkynuolia, viidakkoveitsiä, samanismia, esi-isien henkiä ja viidakon eläimiä. Soppaan lisätään vielä piraijat, myrkkyhämähäkit, myrkylliset jättimuurahaiset, hyttyset, krokotiilit, anakondat ja jaguaarit sekä vaaralliset taudit, kuten malaria, keltakuume, vesikauhu, skistosomiaasi, aivokalvontulehdus, lassa- eli verenvuotokuume ja hepatiitit. Lisäksi on olemassa kala nimeltä Candirú, joka ui penikseen, jos mies pissaa vedessä.

Waorani-intiaanit ovat ulkomaailmasta eristäytynyt kansa, joka on aina suojellut reviiriään ulkopuolisilta. Huonosti kävi niille viidelle lähetyssaarnaajalle, jotka vuonna 1956 päättivät tarjota waoraneille mahdollisuutta tutustua Raamattuun.

Waoraneja on olemassa enää noin 4 000. Osa on omaksunut länsimaiset elämäntavat ja asuu kaupungeissa, osa elää eristyksissä muusta maailmasta.

– Hyvin pieni osa asuu näiden kahden maailman rajapyykillä. He pitävät pientä kontaktia länsimaalaiseen maailmaan, mutta asuvat edelleen kuin kivikaudella. Pariskunta, jonka luona asuimme, kuului juuri tähän ryhmään.

Yleensä intiaanit asuvat yhteisössä, mutta jostain syystä Carue-niminen samaani asui keskellä viidakkoa kaksistaan vaimonsa kanssa, ilman sukulaisia tai naapureita.

Carue oli pieni, jäntevä ja sitkeä mies. Kahden länsimaalaisen ilmestyminen hänen kotiinsa ei muuttanut Caruen elämää mitenkään.

– Hän tuskin noteerasi sitä, vaan jatkoi tyynesti hommiaan: kalasti ja hoiti kasvimaataan. Vaimo oli hyvin sairas, mutta en tiennyt miksi. Annoin hänelle matkalääkelaukusta kaikki antibiootit ja särkylääkkeet, Arman kertoo.

Pikkuhiljaa jää suli. Carue alkoi opettaa Armanille metsästyksen ja kalastuksen alkeita.

– Sain oppia käyttämään puhallusputkea sekä tekemään kurare-myrkkyä, jota intiaanit käyttävät nuolimyrkkynä. Myrkkynuolet sopivat erityisen hyvin apinoiden ja lintujen pyyntiin, sillä kurare tappaa halvaannuttamalla hengityslihakset. Riista on syöjälle vaaratonta, koska myrkky ei imeydy ruoansulatuskanavasta.

– Vaikka viidakko on täynnä eläimiä, metsästäminen ei ole kuitenkaan helppoa. Viidakossa voi viettää päiväkausia yrittäen saada saalista ilman tuloksia, eikä kalaakaan aina tule. Sen vuoksi Carue kasvatti myös erilaisia juuria ja hedelmiä.

– Metsä antaa intiaaneille kaiken. Siellä ovat henget, lääkkeet, ruoka ja koti.

Alkuperäiskansoilla on laaja tietämys lääkekasvien parannusvoimasta kaikkiin vaivoihin aina käärmeen puremasta kasvainten hoitoon. Tavallisimmin lääkekasvien tietämys on samaaneilla, mutta heidän parannusvoimansa ovat nopeasti katoavaa kansanperinnettä heimojen hylätessä perinteiset tavat. Samaanit tulevat kuolemaan sukupuuttoon.

Viidakossa on kuuma, ja ilmankosteus on 90 prosentin luokkaa. Kasvillisuus on ainavihantaa. Inkojen tarunhohtoista kultakaupunkia El Doradoa etsineet espanjalaiset konkistadorit kutsuivatkin viidakkoa aikanaan ”vihreäksi helvetiksi”.

– Metsästys Caruen kanssa oli mahdotonta. Hän pystyi liikkumaan viidakossa täysin äänettömästi, mutta minä kävelin kuin norsu posliinikaupassa ja karkoitin metelilläni kaiken saaliin. Usein jäimme Tuukan kanssa jumiin tai eksyimme, koska emme yksinkertaisesti löytäneet reittiä eteenpäin kaikkien puskien läpi. Sadan metrin päästä kuului hilpeää naurua. Meillä ei ollut aavistustakaan, missä olimme, mutta Carue tiesi koko ajan, missä liikuimme, Arman kertoo.

Öisin viidakko pitää yhtä kovaa meteliä kuin suurkaupunki. Kaskaat surisevat, puusammakot kurnuttavat, apinat mölisevät, oksat rasahtelevat ja seinät rapisevat.

– Makasin siellä riippukeinussa säkkipimeässä odottamassa vain sitä hetkeä, kun katosta putoaa vatsalleni pesäpallon kokoinen lintuhämähäkki. En ole kauhean hyvä kaveri hämähäkkien kanssa, ja luojan kiitos en niihin monesti edes törmännyt.

– Lopulta tuli hetki, kun istahdimme Caruen kanssa alas nauraen yhteen ääneen jollekin asialle. Se oli hieno hetki, sillä siinä kaksi erilaista maailmaa kohtasivat lopulta toisensa.

– Carue ei halua meidän maailmaamme, koska ”länsimaalainen ajattelee vain omistamista. Hän ei ymmärrä elämää eikä sitä, että olemme luonnon kanssa kaikki samaa”. Mutta tämä meidän niin sanottu länsimainen sivistyksemme tulee tuhoamaan heidän kotinsa. 

Lue myös muut Viimeinen ristiretki -jutut Avun sivuilta:

Viimeinen ristiretki: Kotkien kouluttaja (Mongolia)

Viimeinen ristiretki: Helvetti maan päällä (Bangladeshin laivapurkaamo)

Viimeinen ristiretki: Suolakaivos oli tappaa Arman Alizadin (Etiopia) 

Viimeinen ristiretki: Maanjäristyksen selviytyjä (Nepal)  

Viimeinen ristiretki: Köyhien romanien silmissä loistaa toivo (Romania)

Julkaistu: 8.10.2015