Voiko elämässä olla mitään ihanampaa kuin nukkua aamulla kymmeneen, yhteentoista tai jopa kahteentoista? Näin tuumii tamperelainen Kirsti Salonen, 71. Työvuosinaan hän oli pakotettu heräämään varhain, jotta ehtisi kahdeksaksi töihin. Se tuotti tuskaa, koska hän oli saanut unen päästä kiinni vasta pikkutunneilla, jos silloinkaan.

– Kun jäin eläkkeelle, palasin siihen rytmiin, minkä luoja oli minuun syntyessäni koodannut. Olen niin iltavirkku kuin ihminen voi olla, hän sanoo.

Nukkuminen oli Kirstille työvuosina muutenkin haastavaa. Hän kärsi vakavasta unettomuudesta, jota hoidettiin unilääkkeillä. Jälkeenpäin Kirsti on ymmärtänyt, että uniongelmiin vaikutti todennäköisesti kiltin tytön syndrooma. Se tarkoittaa muun muassa, ettei halua aiheuttaa muille huolia eikä siksi pysty ilmaisemaan omia tarpeitaan. Pitää pärjätä, vaikka mitä tulisi.

– Minulla oli myös valtava tarve olla työssäni paras. Tein aikoinani tv-ohjelmia, ja niiden piti olla aina viikon kymmenen katsotuimman listalla. En ymmärtänyt olevani stressaantunut, mutta taatusti olin.

Kirsti jätti viimeisen kokopäivätyönsä markkinoinnin ja myynnin asiantuntijayrityksen projektipäällikkönä lokakuussa 2011 unettomuuden takia. Hän oli silloin 60-vuotias.

– Asiantuntijayrityksessä piti olla asiantuntija. Minä en kuitenkaan kyennyt aamupalavereissa mihinkään luovaan tai rakentavaan toimintaan. Nippa nappa olin hereillä.

Irtisanoutumisensa jälkeen Kirsti teki vielä keikkatöitä, mutta täytettyään 65 vuotta hän ilmoitti olevansa vanhuus­eläkeläinen. Jatkossa hän voisi aikatauluttaa nukkumisensa ja heräämisensä sisäisen kellonsa mukaan.

– Kello kaksi yöllä on minulle luonteva aika mennä nukkumaan, ja joskus herään vasta puoliltapäivin. Tosin silloin päähäni yrittää ängetä luterilainen hapatus, että on syntiä nousta niin myöhään. Vanhat uskomukset istuvat yllättävän tiukassa.

Aamupäiviksi Kirsti ei sovi mitään menoja. Kampaaja- ja lääkärikäynnit voi hoitaa yhtä hyvin iltapäivällä. Hän ei liioin lähde Tampereelta Helsinkiin aamujunalla, vaan myöhemmin. Kun ystävät houkuttelevat mukaansa ulkomaille, Kirsti varaa iltapäivälennon, jottei ensimmäinen matkapäivä mene hukkaan väsymyksen vuoksi.

– Olen aina ollut huono nukkuja, joten en ole huomannut, että ikääntyminen sinänsä olisi huonontanut untani. Tosin ikä on tuonut minulle uniapnean. Se todettiin seitsemän vuotta sitten.

Sairauden hoidossa käytettävä CPAP-ylipainehengityslaite ei sopinut Kirstille, vaikka valtaosa saa siitä avun. Hän ei myöskään pysty nukkumaan hampaisiin laitettavan uniapneakiskon kanssa, vaan kokee sen hankalaksi.

– Nyt uniapneani on hoitamattomassa tilassa. Se huolestuttaa, koska hoitamattomaan tautiin liittyy monien vakavien sairauksien riski. Minun täytyy ottaa asia puheeksi lääkärini kanssa.

Kirsti on arvostanut hyvää unihygieniaa koko elämänsä. Viileä, pimennetty ja hiljainen makuuhuone on hänelle itsestäänselvyys.

– Makuuhuoneeni lämpötila on korkeintaan 18 astetta. Ikkunassa on niin sälekaihdin, rullaverho, pimennysverho kuin ihana kankainen unikkoverhokin.

Makuuhuoneessa ei ole kelloja, koska vähäisinkin tikitys valvottaa Kirstiä. Hän sanoo olevansa erityisherkkä äänille ja valolle.

– Hotelleissa ilmastointilaitteen suhina on ongelma. Käytän korvatulppia, mutta silloin kuulen sydämeni sykkeen niin voimakkaana, että se häiritsee unen saantia.

Kirsti ei osaa arvioida liikunnan vaikutusta uneensa, koska hän on aina ollut liikkuvainen ja nukkunut silti huonosti. Kirsti on käynyt viikoittain jumpassa jo 1970-luvulta asti. Lisäksi hän sauva­kävelee ja pyöräilee.

– Kesällä aherran kasvimaallani usein 3-4 tuntia putkeen, mitä pidän ikäiselleni hyvänä saavutuksena. En ole silti huomannut, että nukkuisin liikunnan ansiosta paremmin.

Syömisensä Kirsti ajoittaa vuorokausirytminsä mukaisesti iltapäivään ja iltaan. Hän ei syö aamupuuroa, mutta nauttii lautasellisen kaurapuuroa mustikoiden kera ennen nukkumaanmenoa.

– Se rauhoittaa selkeästi oloani.

Mielen rauhoittajana toimivat usein myös television hömppäsarjat. Niitä katsellessa ei tarvitse ajatella, analysoida tai pohtia mitään. Kun alkaa nukuttaa, katselun voi jättää kesken.

– Vuoteessa ajatukseni lähtevät helposti laukkaamaan. Mieleen nousee esimerkiksi tekemättömiä töitä, jotka ovat usein aivan turhanpäiväisiä. Se saa minut ärtymään, ja ärtymys vie unen silmistä.

Enää Kirsti ei hätäänny valvotuista öistä, koska seuraavana päivänä on harvoin mitään todella tärkeää. Tämä on suuri helpotus.

– Olen hyväksynyt huonounisuuteni. Se on minun vammani. Tilanne on silti ratkaisevasti parempi kuin työvuosina, koska nyt saan nukkua aamulla pitkään. Yritin vuosia muuttaa itseäni aamuvirkuksi, mutta eihän siitä mitään tullut. Nyt saan elää oman rytmini mukaan.