Apu

Kimmo Ohtonen ryhtyi riistavegaaniksi ja aikoo hankkia metsästysluvan: "Metsästys on parempi vaihtoehto kuin tuotantoeläinten lihan syöminen"

Kimmo Ohtonen ryhtyi riistavegaaniksi ja aikoo hankkia metsästysluvan: "Metsästys on parempi vaihtoehto kuin tuotantoeläinten lihan syöminen"
Väkivaltaisen isän poika Kimmo Ohtonen löysi metsästä pakopaikan. Luonnonsuojelijaksi kasvanut mies pitää karhua voimaeläimenään, puolustaa susia ja kiertää puhumassa täysille saleille vaikeuksien voittamisesta ja luonnon voimasta. Nyt hän aikoo oppia ampumaan hirven.
Kuvat Timo Pyykkö

Alkuun uutinen. Kimmo Ohtonen on päättänyt hankkia tänä keväänä metsästysluvan ja ryhtyä metsästämään riistaa.

Joku voisi sanoa sitä takinkäännöksi, kun luontomies, villieläimiä puolustava keskustelija aikoo ryhtyä ampumaan eläimiä. Mutta ei, Ohtonen ei itse näe siinä ristiriitaa, että luontomies metsästää. Jos kääntää takkia, sen voi tehdä perustellusti.

– Syynä metsästysluvan hankkimiseen on suunnitelma hankkia riistaa, hirven- ja peuranlihaa kotitarpeiksi. Ajattelen, että metsästäminen on ruoanhankintakeino ja parempi vaihtoehto kuin tuotantoeläinten lihan syöminen.

Hän sanoo, että tuotantoeläinten kasvatukseen ja kohteluun verrattuna riistanliha on eettisesti kestävämpi ratkaisu. Hirven kanta on elinvoimainen, joten sen verottaminen kestävällä metsästyksellä on perusteltua.

– Yhdestä hirvestä koko perhe saa ravintoa pitkäksi aikaa.

Kimmon koira Alma on riistavegaani, joka syö päivittäin koirannappuloiden lisäksi pieniä annoksia riistaa.

Vegaaniyritys epäonnistui

Koska hän ja vaimonsa Laura ovat ”riistavegaaneja”, suunnitelma metsästysluvasta tuntuu nyt hyvältä vaihtoehdolta.

Riistavegaaneja ovat myös perheen kaksi koiraa Alma ja Rory, jotka syövät päivittäin koirannappuloiden lisäksi pieniä annoksia riistaa.

– Koetimme vaimoni kanssa olla vuoden vegaaneja, mutta se ei minulle sopinut. Veriarvoni laskivat, olin väsynyt, enkä jaksanut urheilla kuten nyt jaksan. Syömme paljon juureksia ja nyt jälleen ehkä kerran viikossa riistaa.

Ohtonen sanoo, että ulkoistamme paljon asioita emmekä teuraseläimen lihaa syödessämme mieti, että onhan sekin tapettu.

– En minäkään aikoinaan miettinyt, että siinä mielessä olen tappanut eläimiä.

Ohtonen on varma, että hän saa vielä palautetta ratkaisustaan ryhtyä metsästämään.

– Monet asiat nähdään kovin mustavalkoisina, joko tai -asetelmana.

Jää nähtäväksi, kykeneekö hän lopulta hirveä ampumaan: taannoin nähty ampuminen tuntui pahalta. Mutta yhtä pahalta tuntuu sikojen kohtelu ja se, miten porsimishäkit yhä sallitaan.

– Ärhäkkäät lobbausryhmät johtavat tätäkin keskustelua, mutta sikatilojen olosuhteista on pakko voida puhua.

Kimmo Ohtonen on löytänyt vaikean lapsuuden jälkeen mielenrauhan parisuhteestaan ja luonnosta.

Vastakkainasettelu on vierasta

Vastakkainasettelu, jyrkät mielipiteet ja ääri-ideologiat ovat vieraita Kimmo Ohtoselle. Hän on avoin kuuntelemaan erilaisia mielipiteitä ja on valmis kääntämään takkinsa joissakin asioissa.

– Takinkääntö ei merkitse periaatteiden hylkäämistä, vaan omien mielipiteiden avartumista. Ihminen voi ja saa muuttua elämänkokemuksen kasvaessa. Olin aikoinani metsässä haaveileva pikkupoika, ja sen pojan luontosuhde on kehittynyt ja kehittyy koko ajan.

Metsän Kimmo Ohtonen löysi pikkupoikana. Metsää oli Keravalla ja vielä enemmän Hollolassa, jonne muutettiin hänen ollessaan yksitoistavuotias.

– Opin haaveilemaan, vaikka metsä sinänsä ei ketään pelasta. Tarvitaan myös tukiverkosto, Kimmo Ohtonen sanoo.

– Mökillä Joutsassa opin vesakoiden raivaamista ehkä vähän liikaakin. Lomat olivat työleirejä. Siinä mielessä se oli hyvä, että opin työmoraalin.

Metsä oli hänelle välillä pakopaikka unelmiin, ja aikuisten maailma tuntui metsää turvattomammalta. Hän saattoi kiivetä puuhun ja kuvitella olevansa karhu, voimaeläimensä.

– Opin haaveilemaan, vaikka metsä sinänsä ei ketään pelasta. Tarvitaan myös tukiverkosto. Viime aikoina olen ajatellut paljon sitä, miten monessa asiassa olemme täällä Suomessa etuoikeutettuja. Useimmilla on töitä, on hyvä infrastruktuuri ja on metsää, johon mennä.

Lapsuus perhehelvetissä

Väkivaltaisen isäsuhteen ja lapsuutensa helvetin hän on jättänyt taakseen jo vuosia sitten.

Irtiotto tapahtui teini-iässä, ja kirjoitettuaan neljä vuotta sitten kirjan Karhu – voimaeläin hän kuvasi karhun elämän ohella oman elämänsä vaikeaa matkaa vaikeuksista valoon.

Anteeksianto on tärkeää, vaikka se ei aina ole mahdollista.

– Jos se ei ole mahdollista, ainakin ymmärrystä tarvitaan. En voi antaa anteeksi isäni väkivaltaista käytöstä äitiäni, veljeäni ja itseäni kohtaan, mutta en vihaa häntä. Olen tehnyt 15-vuotiaasta asti töitä tapahtuneen takia ja ymmärrän taustat, miksi hän oli sellainen kuin oli.

Tärkeä tuki nuorelle Kimmolle oli sosiaalityöntekijänä uransa tehnyt äiti. Äiti ei pystynyt estämään perheväkivaltaa, mutta hänen rakkautensa kantoi eteenpäin.

Avainkokemus ymmärrykselle oli psykiatri Ben Furmanin kirja Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus (1997). Ohtonen sanoo, että vailla mitään romantisoimista kirja oli teini-ikäiselle pojalle tajunnan räjäyttävä lukuelämys.

– Vaikeidenkin kokemusten jälkeen on tärkeää se, miten löytää työkalut omaan elämäänsä ja saa rauhan itselleen.

– En voi antaa anteeksi isäni väkivaltaista käytöstä äitiäni, veljeäni ja itseäni kohtaan, mutta en vihaa häntä. Olen tehnyt 15-vuotiaasta asti töitä tapahtuneen takia ja ymmärrän taustat, miksi hän oli sellainen kuin oli, Kimmo Ohtonen sanoo.

Äidin kuolema ja vaikea surutyö

Kun Kimmo Ohtonen opiskeli Manchesterissa, äidillä ja hänellä oli keskinäinen kirjakerho. Äidiltä tuli kirje kerran viikossa, ja poika vastasi kirjeisiin. Niissä käsiteltiin monia aiheita ja paljon kirjallisuutta.

– Luimme kaikkea mahdollista Minna Canthin Työmiehen vaimosta Salman Rushdien Saatanallisiin säkeisiin.

Vuosi sen jälkeen, kun hänen äitinsä kuoli rintasyöpään, Kimmo Ohtonen palasi Suomeen.

– Äidin kuolema oli raskas kokemus, mutta en kyennyt tekemään surutyötä heti.

Suomeen palattuaan hän löysi surusta huolimatta sielunmaisemansa. Moni asia oli eri tavalla kuin seitsemän Englannin-vuoden aikana.

– Eläminen oli Englannissa kalliimpaa, kämpät olivat huonossa kunnossa, pihat vilisivät rottia, ja ilmanlaatu oli Lontoossa surkea. Täällä sain kolmen vuoden Kelan tukeman terapian – ei sellainen olisi ollut Englannissa mahdollista.

Hän ei vähättele suomalaisten ongelmia, mutta pohjoismainen hyvinvointi kirkastui Kimmo Ohtoselle hänen palattuaan takaisin Suomeen.

Kimmo Ohtonen kuvasi videolle karhunpennun leikkisän painin Suomussalmella. Video: Kimmo Ohtonen.

Yhteinen sukunimi vaimon kanssa

Valoa Kimmo Ohtosen elämässä on nyt paljon. On työt, jotka vievät miestä luontoon ja ihmisten keskuuteen. On vaimo Laura ja hänen kanssaan kauniit häät vuonna 2017.

Päätös ottaa yhteiseksi sukunimeksi Ohtonheimo, syntyi Lauran sukunimestä Heimonen ja Kimmon Ohtosesta. Ohtosta hän käyttää yhä kirjoittaja- ja toimittajanimenään.

Hän on kirjailija ja kirjoittaja, jonka tekstit ovat tuttuja Avunkin lukijoille.

Tunnetuksi Kimmo Ohtonen tuli uituaan Saimalla 140 kilometrin matkan saimaannorpan hyväksi. Hänet palkittiin siitä Kultaisella Venlalla vuoden TV-tekona vuonna 2013.

Karhukirja voitti lukijoiden sydämet ja vuonna 2016 lukija-Finlandian. Tänä vuonna hänellä on suunnitelmissa kirjoittaa jatkoa karhun tarinalle.

Sopuisa Ohtonen ei halua riidellä ihmisten kanssa, eikä hän pidä konflikteista. Sen hän on kuitenkin saanut huomata, että luontoasiat eivät ole politiikan ulkopuolisia asioita, ja luontotoimittajaan pätevät samat lainalaisuudet kuin politiikan toimittajiin.

Susivihan juuret Suomessa

Tästä pääsemmekin toiseen suurpetoon. Suteen.

Susi on kuuma ja kuumottava keskustelunaihe. Sen äärilaidoilla seisovat susia puolustavat ja susia vihaavat. Kimmo Ohtonen sanoo, että susi on ollut demonisoitu eläin jo vuosisatoja.

– Susivihan juuret juontavat Suomessa 1800-luvulta. Se lähti aikoinaan siitä, että metsäläiset muuttuivat agraareiksi, ja susien katsottiin vainoavan karjaa ja kotieläimiä.

Hän huomauttaa, että myös kristinuskossa sudet on nähty paholaisen apureina.

– Nykyisessä keskustelussa vastakkain ovat kaupunki ja maaseutu, varsinkin pääkaupunkiseutu ja syrjäseudut. Aiheeseen sekoittuu syrjäseutujen huono-osaisuus ja myös EU-vastaisuus.

– Jopa kansanedustajien suusta tulevat susikannanotot edustavat ikävää nykyilmiötä, jossa ajetaan omia intressejä tosiasioiden kustannuksella ja vihaa lietsomalla, Kimmo Ohtonen sanoo.

Susikeskustelu on politiikkaa

Tehdessään televisioon luontoaiheista dokumenttisarjaa Katoava Pohjola sen kolmas jakso käsitteli susia. Palaute räjähti.

– Kahden euron sosiologina halusin selvittää, mitä näkökantoja susiin liittyy. Yllättävää kyllä, ylivoimainen enemmistö palautteesta oli myönteistä. Myös metsästäjät näyttivät peukkua ja kertoivat, etteivät he hyväksy susivihaa ja salametsästystä.

Susivastaisissa mielipiteissä viitataan usein siihen, että sudet tappavat metsästyskoiria. Itse asiassa vuodessa kuolee vain 30–40 koiraa metsästystilanteessa.

– Susikeskustelu on pitkälti politiikkaa, jolla poliitikot ratsastavat. Susi on ainoa eläin, jota Suomessa vainotaan systemaattisesti, vaikka oikea ongelma on salametsästys.

Kimmo Ohtonen on kuvannut susia useita kertoja. Tämän kuvan hän otti Avussa julkaistuun artikkeliin: Susi on perhekeskeinen – Laumoilla jopa lapsenhoitajat Kuva: Kimmo Ohtonen

Ohtonen muistuttaa, että suomalainen suurpetotutkimus on todella laadukasta ja kansainvälisesti arvostettua.

– Jopa kansanedustajien suusta tulevat susikannanotot edustavat ikävää nykyilmiötä, jossa ajetaan omia intressejä tosiasioiden kustannuksella ja vihaa lietsomalla. Mustavalkoisen maailmankuvan omaksuneelle eivät kelpaa tieteelliset tosiasiat, jos ne eivät palvele omia etuja ja ideologiaa.

Ohtonen sanoo, että sutta ei haluta nähdä biologisena, ravintoketjuun olennaisesti kuuluvana olentona.

– Jos puhutaan luonnon monimuotoisuudesta, pitää muistaa, ettei sutta ole heitetty hatusta luontoon. Susia tarvitaan luonnossa, jotta sorkkaeläinten määrä ei kasvaisi liian suureksi.

– Matkasaarnaaja en ole, vaikka puhun monesti henkilökohtaisista kokemuksistani. Olen huomannut, että kun suunsa avaa ja kertoo kokemuksistaan, monet ottavat sen jälkeen yhteyttä. Samankaltaisia kokemuksia kuin minulla, on ollut lapsuudessa muillakin, Kimmo Ohtonen sanoo.

Mies, joka puhuu paljon ja asiaa

Tänään hän on Helsingissä, huomenna jo matkalla jossain päin Suomea. Matka, joka alkoi kauan sitten, jatkuu ja tie vie eteenpäin.

Toimittaja, luontokuvaaja Kimmo Ohtonen on liikkuvainen mies. Matkassa kulkee usein rakas mäyräkoira Alma, joka hurmaa paikalle saapuneet.

Hän on mies, joka myös osaa ottaa kuulijansa. Ohtonen puhuu paljon ja asiaa, mutta hänellä on erityinen taito kuunnella, katsoa suoraan silmiin ja keskittyä.

Raskaiden lapsuudenkokemuksiensa takia hän on kysytty puhuja mielenterveyspäivillä ja monenlaisissa sosiaalihuollon tilaisuuksissa.

Ennen joulua hän oli muun muassa Porissa mukana nuorten syrjäytymiseen liittyvässä tilaisuudessa.

Ohtonen on selviytyjä, jolla on tarjota muille ihmisille keinoja katsoa eteenpäin, rämpiä läpi vaikeuksien ja kulkea lopulta pystypäin. Hän hätkähtää termiä saarnaaja.

– Mikään matkasaarnaaja en ole, ja vaikka puhun monesti henkilökohtaisista kokemuksistani, yritän aina laventaa keskustelua yksityisestä yleiseen.

– Olen saanut huomata, että kun suunsa avaa ja kertoo avoimesti kokemuksistaan, monet ottavat sen jälkeen yhteyttä. Samankaltaisia kokemuksia kuin minulla on ollut lapsuudessa muillakin, Kimmo Ohtonen pohtii. ●

Neuleet Drumohr, Vaatturiliike Sauma

Kimmo Ohtonen

  • Syntyi: 22.1.1981 Keravalla.
  • Asuu: Helsingissä.
  • Perhe: Vaimo Laura Ohtonheimo.
  • Ajankohtaista: Hankkii tänä keväänä metsästysluvan ja kirjoittaa jatko-osaa Karhu – Voimaeläin -kirjalleen. Tekeillä myös tv-ohjelmia.
Julkaistu: 7.2.2020
24 kommenttia