Apu

Kaivosmiehet eivät enää naura ilmastonmuutokselle Huippuvuorilla

Kimmo Ohtonen sanoo, että Huippuvuorten Longyearbyenin asukkaat kokevat muutoksen nahoissaan ja kodeissaan.
Kuvat Kimmo Ohtonen, WWF/Joonas Fritze

Norjan Huippuvuorilla sijaitsee maailman pohjoisin kylä Longyearbyen. Sinne on linnuntietä Helsingistä matkaa reilut 2000 kilometriä, Inarista runsaat tuhat. Viime vuosisadalla paikallisia työllisti kivihiilen louhinta, nykyään matkailu. Huippuvuorilla on asukkaita vain muutama tuhat, mutta vuosittain siellä vierailee miltei 100 000 turistia.

Suurin osa nykyasukkaista on norjalaisia, mutta arktiset tuulet vetävät puoleensa seikkailumielisiä ihmisiä eri puolilta maailmaa. Onpa kylässä thaimaalaisten pitämä ravintolakin. Longyearbyeniin ei voi muuttaa ennen kuin on saanut sieltä töitä.

Vuonna 2019 kylän miltei 2400 asukkaasta yli puolet oli 20–44 vuotiaita. Alle 15-vuotiaita lapsia oli 355. Niiden, jotka haluavat viettää eläkepäivänsä jääkarhujen mailla, pitää pystyä todistamaan kuvernöörille, että heillä on varallisuutta tehdä niin. Vuonna 2019 kylän asukkaista vain 37 oli yli 67-vuotiaita. Longyearbyenin kaduilla ei näe asunnottomia, päihderiippuvaisia – paitsi turisteja – tai nuorisojengejä.

Harvat kuitenkaan jäävät Longyearbyeniin, vaan suurin osa työläisistä ja perheistä viettää saariryhmällä muutaman vuoden tai vuosikymmenen, kunnes palaavat arktiselta seikkailultaan ”todellisuuteen”.

Huippuvuorten arktinen ilmasto lämpenee kaksi kertaa muuta maapalloa nopeammin.

Suomalaisten luontosuhteesta puhutaan paljon. Siihen liittyen eräs asia on jäänyt elävästi mieleeni Huippuvuorilta. En ole missään muualla nähnyt paikallisten ihmisten kunnioittavan luontoa samalla tavalla kuin Longyearbyenissa. On ollut hätkähdyttävää kuulla, miten monet toteavat ylpeänä, että he ovat vain vieraita ja paikka kuuluu oikeasti luonnon villeille asukeille.

Jääkarhut ovat täällä ylpeydenaihe.

Kyynikko voisi ajatella, että norjalaiset ovat osanneet brändätä luonnon kaunosanaisesti hyväuskoisia matkailijoita varten. Paikallisten teot kuitenkin puhuvat puolestaan. Viime keväänä kun jääkarhu oli yöllä astellut tuttavani kotitien halki, kukaan ei hätääntynyt. Puskaradio toimi, ja pian viranomaiset tiedottivat, että karhu oli jo ehtinyt vaeltaa kauas kylästä. Muiden vanhempien tavoin tuttuni Frede Lamo saattoi lapsensa kouluun varmuuden vuoksi, mutta koulumatkan aikana otettiin selfieitä valtavien jääkarhun tassunjälkien kanssa.

Sopusointua ihmisten ja luonnon välillä selittää muun muassa se, että Maslow’n tarvehierakian mukaisesti hyväosaisten paikallisten perustarpeet ovat enemmän kuin tyydytetty sekä se, että ihmiset ovat muuttaneet alueelle varta vasten. Kun on saapuessaan sisäistänyt ajatuksen luonnosta paikan isäntänä ja emäntänä, sen äärellä astelee hattu kädessä.

Avun luontomies Kimmo Ohtonen Huippuvuorilla useita kertoja.
Ennen kaivostyöläiset nauroivat ilmastovouhotukselle.

Longyearbyenin asukkaat eivät kuitenkaan pääse pakoon todellisuutta, joka elää sitä ympäröivien merien takana. Norjan keskushallinnon ajaessa kaivostoimintaa alas lukemattomat vuosittain laskeutuvat lentokoneet osoittavat, että nykyelämän ristiriidat ovat läsnä jopa maailman pohjoisimmassa kylässä. Longyearbyenissa pitkään asunut Frede kertoi, että siinä missä vielä kymmenen vuotta sitten monet kaivostyöläiset naureskelivat ilmastovouhotukselle, nykyään kukaan ei enää naureskele saati kiellä ilmastokriisin todenperäisyyttä.

Syyt konsensukselle ovat hyytävät. Vuodesta 1971 lähtien lämpötila on noussut Huippuvuorilla keskimäärin neljällä asteella, viisi kertaa maailman keskiarvoa nopeammin. Talvikeskilämpötila on noussut hätkähdyttävät seitsemän astetta. Talviset vesisateet ovat tyypillisiä, ja säiden ääriolojen vaihtelu on tehnyt elämästä arvaamatonta.

Kimmo Ohtonen matkasi Huippuvuoren merialueilla jääluotsialus Origolla.

Ilmaston lämpenemisen myötä jääkarhujen ahdinko on syventynyt, ja kesäisin jotkut nälkäiset yksilöt hakeutuvat kylän kulmille etsimään ruokaa. Tähän paikalliset suhtautuvat maltillisen ymmärtäväisesti, mutta suurin huolenaihe tulee Longyearbyenia ympäröiviltä vuorilta. Ilmaston lämmettyä lumivyöryt ovat yleistyneet arktisella alueella, myös Huippuvuorilla.

Maslow’ta mukaillen ilmastokriisi on järkyttänyt maailman pohjoisimman kyläyhteisön peruspilaria: turvallisuuden tunnetta.

Lumimassat vyöryivät ihmisten koteihin.

Käänteentekevä muutos paikallisten elämään tapahtui jouluna 2015, kun toistuvien sadejaksojen päätteeksi valtavat lumimassat vyöryivät Longyearbyenia reunustavan Sukkertoppen-vuoren  huipulta suoraan nukkuvien ihmisten koteihin. Ihmisiä hautautui lumivyöryn alle, ja monet loukkaantuivat. 42-vuotias mies ja hänen kaksivuotias tyttärensä menehtyivät.

Tragedia on yhdistänyt paikallisia. Monet kampanjoivat kasvattaakseen tietoisuutta siitä, miten monin tavoin ilmastokriisi vaikuttaa tuhansien ihmisten elämään jo nyt. Huippuvuoret, maailman nopeimmin lämmennyt paikka, on ikkuna tulevaisuuteen, joka on jo täällä.

Julkaistu: 9.1.2020
Kommentoi »