Apu

Nuorten oma tila loi yhteisön: ”Nyt on olo, ettei tarvitse lähteä Suomesta – Ubuntu vahvisti tunnetta, että voin tehdä Suomesta kodin”

Nuorten oma tila loi yhteisön: ”Nyt on olo, ettei tarvitse lähteä Suomesta – Ubuntu vahvisti tunnetta, että voin tehdä Suomesta kodin”
Ubuntu Film Club on elokuvakerho, joka syntyi Kontulassa Itä-Helsingissä, jotta maahanmuuttajataustaisilla nuorilla olisi tilaa unelmoida.
Julkaistu: 9.4.2022

Mitä, jos kukaan ei tule paikalle, ajatteli Alice Mutoni raahatessaan äitinsä astioita kotoaan Porvoosta ­Kontulaan, Itä-Helsinkiin.

Oli tärkeä päivä, jonka yllä leijaili paljon odotusta ja jännitystä. Se oli ensimmäinen tapahtuma, jonka Alice oli ideoinut alusta loppuun itse. Monica ­Gathuo oli rohkaissut ystäväänsä ottamaan yhteyttä Museum of Impossible Forms -kulttuurikeskukseen, ja niin tila tapahtumalle oli järjestynyt.

Visio oli kirkas: nuorille suunnattu elokuvanäytös, aiheeseen liittyvä keskustelu ja juhlat. Tapahtuman järjestäminen yksin olisi ollut haastavaa. Onneksi moni Alicen ystävistä tarjoutui auttamaan. Rewina Teklai ja Fiona Musanga olivat ensimmäisenä ­paikalla.

– Tuntui erityiseltä olla mukana järjestämässä tapahtumaa, joka kokosi nuoria kaikenlaisista taustoista, erityisesti afrikkalaisista, oppimaan uutta ja keskustelemaan. Ei sellaisia tiloja ole Helsingissä yöklubien ulkopuolella, toteavat Rewina ja Fiona.

Alice Mutoni törmäsi Lontoossa Black Femme Film -kollektiiviin, joka tarjosi turvallisia ja myönteisiä katselukokemuksia nuorille mustille naisille, ja siitä syntyi kipinä perustaa Ubuntu Film Club.

Sota voi tuhota naisen

City of Joy oli elokuva, jonka Alice halusi näyttää. Dokumentti antaa äänen seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuneille kongolaisille naisille, joita City of Joy -keskus auttoi löytämään vahvuutensa takaisin. Aihe on rankka, mutta Alice tunsi palavaa tarvetta näyttää, mitä Kongossa oli tapahtunut ja mitä sota tekee naisille.

Aihe oli myös henkilökohtainen. Alicen vanhemmat joutuivat pakenemaan Kongosta sodan takia. Vaikka Alice ei ole koskaan itse asunut Kongossa, hänellä on tarve ymmärtää maan historiaa.

– Kun näin dokumenttielokuvan ensimmäistä ­kertaa, itkin ja itkin. Olin vihainen ja turhautunut. Halusin puhua siitä ja näyttää ihmisille, miten sota voi tuhota naisen. Halusin, että ihmiset voisivat ­tuntea enemmän empatiaa ja ymmärrystä niitä ­naisia kohtaan, jotka pakenevat sotaa ja tulevat Eurooppaan, Alice sanoo.

Elokuvan jälkeen Alicen ystävä Mirna Shampemba piti luennon kolonialismista, Kongosta, sodasta ja naisista kaiken keskellä. Nuoret istuivat hiljaa ja kuuntelivat. Alice, Rewina ja Fiona tiesivät heti, että jotakin erityistä oli syntynyt.

– Olisipa koulussa puhuttu aiheesta tällä tavalla. Mikä vaikutus olisi, jos saisimme oikeasti tietää meidän maista ja meidän historiasta, Alice ihmettelee.

Kaiken päälle juhlittiin. Nuoret tanssivat ja nauroivat, vaikka väsymys painoi. Oli tärkeää, että raskaan elokuvan jälkeen sai pitää hauskaa yhdessä.

Ilo ja tanssiminen kuuluvat olennaisesti Ubuntu Film Clubin toimintaan, ja se on monelle täysin uusi tapa katsoa elokuvaa.

"Emme voi keskittyä ainoastaan traumaan ja rasismiin"

Tapahtuma piti järjestää vain kerran, mutta yleisön reaktio ja palaute kertoivat, että uusia tapahtumia tulisi järjestää pian. ­Syntyi Ubuntu Film Club, ytimessään ajatus siitä, että yhteiskunnallisista ongelmista ja rankoistakin aiheista täytyy puhua ja että vielä tärkeämpää on liikkua kivusta ja traumasta eteenpäin. Siksi hauskanpito kuuluu olennaisena osana elokuvakerhon toimintaan.

– Me haluamme nähdä mustien yhteisöjen kukoistavan. Me haluamme juhlistaa sitä, keitä me olemme ja tehdä tilaa ilolle ja inspiraatiolle, Rewina sanoo.

– Kiinnostavin kysymys on itse asiassa se, mitä kärsimyksen jälkeen tapahtuu. Emme voi keskittyä vain traumaan ja rasismiin ja jäädä kiinni kaikkeen siihen, mitä meille on tapahtunut. Meidän pitää kysyä, miten me jatketaan tästä eteenpäin, Fiona lisää.Ubuntu Film Clubin kautta luotiin tila, jossa mustat nuoret pystyivät harjoittelemaan olemassaoloaan täysillä, unelmoimaan, inspiroitumaan ja visioimaan.

– Mulle tulee mieleen Kendrick Lamarin biisi Alright. Me katsottiin juuri sydäntä särkevä tarina, mutta we gon’ be alright, koska me olemme nyt tässä. Me olemme selviytyneet, joten tanssitaan, Alice sanoo.

Ubuntun monet merkitykset

Ubuntu on sana, joka ei ole pelkästään Alicen, Fionan ja Rewinan elokuvaklubin nimi. Se on sana, joka on tatuoitu Alicen oikeaan käsivarteen ja johon kiteytyvät näiden kolmen nuoren ­naisen ydinarvot ja maailmankatsomus.

Ubuntu on juurisana, joka esiintyy useassa Afrikan kielessä. Sillä on monia merkityksiä, kaikkia ei voi edes kääntää yhdeksi suomen sanaksi. Se voi ­tarkoittaa inhimillisyyttä, kiltteyttä tai armoa. Se voi tarkoittaa, että ympäröivä maailma ja muut ihmiset ovat osa meitä kaikkia.

– Jos vain me ihmiset yrittäisimme elää tuon sanan mukaan ja katsoa muita lempeästi. Vaikken ymmärrä toista, me olemme silti kaikki yhtä, Alice sanoo.

Ubuntu voi tarkoittaa myös jakamista. Mikä on minun, on myös sinun. Se onkin yksi tärkeimmistä Ubuntu Film Clubin arvoista.

Vaikka kerran kuukaudessa järjestettävät elokuvanäytökset kasvoivat yhteistöiksi ­Ateneumin, Helsinki Film Festivaalin ja Pop up Kinon kanssa, ydinarvoista pidettiin kiinni. Näytösten pitää olla ilmaisia. Kaikilla nuorilla pitää olla pääsy katsomaan elokuvia.

Kun Ubuntu Film Club järjestettiin valtavana ulkoilmanäytöksenä yhdessä Pop Up Kinon kanssa Aurinkolahdessa, Alice, Rewina ja Fiona eivät olleet uskoa, että pieni ystävysten juttu oli laajentunut satojen ihmisten tapahtumaksi Itä-Helsingin rannalla.

Sama epäusko valtasi nuoret naiset, kun afrobeat soi Ateneumin taidemuseossa. Tuntui historialliselta esittää afrikkalainen elokuva yhdessä taidekollektiivi Urban Apan kanssa suomalaisessa taideinstituutiossa.

Rewina, Alice ja Fiona haaveilevat oman elokuvafestivaalin järjestämisestä.

Yhteisöllisyys, turvallisuus, rakkaus

Kenialaisohjaaja Wanuri Kahiun elokuva Rafiki oli erityinen myös teemansa vuoksi. Se kertoo kahden kenialaisen nuoren ­naisen rakkaustarinan.

– Tuntui niin hyvältä, että paikalla oli swahilin­kielisiä nuoria, jotka pääsivät näkemään heidän äidinkielellään tehtyä elokuvaa, Rewina herkistyy.

Nuorten palaute on koskettanut Alicea, Rewinaa sekä Fionaa. Monille nuorille Ubuntu Film Club on tarjonnut ensimmäistä kertaa paikan, josta löytää ystäviä ja tarinoita, joihin samastua.

– Ubuntussa on aina tervetullut olo, ja siellä vallitsee mielettömän lämmin ja rento, mutta samalla energinen ilmapiiri. Tapahtumat tarjoavat alustan tulla nähdyksi ja saada äänensä kuuluviin etnisestä taustasta, sukupuolesta ja seksuaalisuudesta riippumatta, sanoo Ubuntu-tapahtumissa käyvä Wendy.

– Yhteisöllisyyden ja turvallisuuden tunne sekä rakkaus tulevat ensiksi mieleen, kun mietin, miksi Ubuntu on tärkeä. Se on kodikas paikka, jossa saa olla oma itsensä rennosti ja turvallisesti. Tässä maassa ja länsimaisessa yhteiskunnassa on aivan liian vähän tiloja, jossa mustat ihmiset saavat hengähtää ja vain olla, sanoo puolestaan Iida.

Alice Mutoni tiesi heti, että yhdessä Rewinan ja Fionan kanssa Ubuntu Film Clubista tulisi vielä jotain suurta.

Oman tilan ja yhteisön voi luoda

Alice, Rewina ja Fiona sanovat, että Helsinki ja Suomi eivät ennen Ubuntu Film Clubia tuntuneet omilta. Tulevaisuuden kuvitteleminen maahan, joka ei tarjonnut samastumispintaa, oli hankalaa. Oli selvää, että jos unelmiaan halusi toteuttaa, oli lähdettävä muualle.

– Ennen Ubuntu Film Clubia minulle oli todella selvää, että muutan ulkomaille ammatti­koulun ­jälkeen. Tiesin vain, että minun täytyy lähteä Suomesta, Alice sanoo.

Ubuntu Film Club toi tunteen, että ­Helsinkiin voi luoda oman tilan ja löytää ­yhteisön ympärilleen. Enää ei tarvinnut ­tuntea olevansa yksin tai ulkopuolinen.

– Nyt on olo, että mun ei tarvitse paeta täältä. Ubuntu on vahvistanut tunnetta, että voin tehdä Suomesta mun oman kodin ilman, että luovun mun ruandalaisuudesta, Fiona kehuu.

Yhteenkuuluvuuden ja yhteisön löydettyään nuoret ovat saaneet jonkinlaisen rauhan ja myös itsevarmuutta ottaa tilaa haltuun ja tavoitella omia unelmia. On syntynyt tunne, että ei ole mitään, mitä ruskeat ja mustat nuoret eivät voisi saavuttaa tässä maassa. He pystyvät tekemään paljon ja enemmänkin. Ubuntun armollinen ilmapiiri ja toisten tukeminen on poistanut mokaamisen pelon.

– Moni ei uskonut, että mustat nuoret, etenkään naiset, voisivat toteuttaa tapahtumia tällä tavalla, ­sellaisissa paikoissa, joissa olemme toteuttaneet visioitamme. Meillä on suuri vastuu tässä, me ollaan nyt esikuvia monelle, Rewina tunnistaa.

Elokuvalla voi muuttaa maailmaa. Näin Alice, Rewina ja Fiona uskovat vahvasti. Katsomalla tarinoita nuoret saavat mahdollisuuden unelmoida ja kuvitella toisenlaisia maailmoja, todellisuuksia ja tulevaisuuksia.

”Ubuntu on ­vahvistanut ­tunnetta, että voin tehdä Suomesta mun oman kodin ilman, että luovun mun ruandalaisuudesta.”
Fiona Musanga

Nuoret myös aistivat jonkinlaisen muutoksen ­Suomessa. Näyttelijä Chike Ohanwe voitti ensimmäisenä mustana näyttelijänä Jussi-palkinnon vuonna 2020. Tänä vuonna ohjaaja Khadar Ahmed sai yhdeksän Jussi-ehdokkuutta elokuvallaan Guled & Nasra.

– Nuo palkinnot ja saavutukset ovat sen tulosta, että menneet sukupolvet ovat tehneet todella paljon töitä, jotta me voisimme nyt olla tässä. Meillä on nyt paremmat mahdollisuudet tässä maassa. Meillä on enemmän esikuvia, jotka vastaavat sitä, mitä olemme ja keitä me halutaan olla, ja se on todella inspiroivaa, Rewina hehkuttaa.

Seuraavaksi afrikkalaisen elokuvan festivaalit?

Nuoret naiset lausuvat unelmansa ääneen päättäväisesti. Nyt kun heillä on toisensa, kaikki on mahdollista.

Maakuntakirjeenvaihtaja Susani Mahadura, Helsinki

Rakastan Helsinkiä, vaikka en paljasjalkainen stadilainen olekaan. Tänne on ollut savolaisen maalaistytönkin helppo asettua ja löytää koti sekä toteuttaa unelmiaan tarinankertojana.

Kodin löytäminen on tuntunut suorastaan ihmeeltä tällaiselle levottomalle sielulle, joka on hakenut paikkaansa eri kaupungeista, maista ja maanosista. Loppujen lopuksi löysin kotini Helsingin itäisen kantakaupungin Kalliosta.

Sydämeni sykkii tälle kaupunginosalle, joka tuntuu olevan hereillä kellon ympäri. Kallio on aito ja rosoinen, elämää nähnyt ja persoonallinen. Täällä on tilaa kaikille ja monenlaisille tarinoille, ja se inspiroi minua toimittajana ja ohjaajana. Koen, että täällä saan olla se, kuka olen, ja hengittää vapaasti.

Koiraa voi ulkoiluttaa huoletta pyjama päällä, naapureille voi ehdottaa spontaania teeiltaa, ja lähikauppiaasta on tullut niin tuttu, että jos lompakko jää kotiin, voin maksaa myöhemminkin.

Oikeastaan Kallio muistuttaa elämääni pienessä savolaiskylässä, joka oli sillä tavalla yhteisöllinen, että koskaan ei ollut sellainen olo, että olisi yksin.

Kuva: Juuso Westerlund

Kommentoi »