Apu

Apu nimitti maakuntiin 13 kirjeenvaihtajaa: ”Suomessa lyödään toistuvasti kiilaa maaseudun ja kaupunkien välille,” Jani Halme kirjoittaa

Apu nimitti maakuntiin 13 kirjeenvaihtajaa: ”Suomessa lyödään toistuvasti kiilaa maaseudun ja kaupunkien välille,” Jani Halme kirjoittaa
Apu on koko Suomen ja kaikkien suomalaisten lehti. Siksi nimitimme eri puolilta maata 13 kirjeenvaihtajaa, jotka kirjoittavat puhuttavista ja koskettavista aiheista maan joka kolkalta.
Julkaistu: 30.12.2021

Ihmisen psykologisiin perustarpeisiin kuuluu kanssaihmisten luokittelu. Jakolinjat vaihtelevat, mutta peruskuvio on selvä: olemme me, ja sitten ovat he. Osa jaoista on ongelmattomia. Tässä on meidän perheemme ja naapurissa asuu heidän perheensä. Tässä on meidän lätkäjoukkueemme ja vastaan asettuu heidän joukkueensa. Jaottelun tarvettamme käytetään myös kataliin tarkoituksiin, luomaan eripuraa eri ihmisryhmien välille.

Suomessa lyödään toistuvasti kiilaa maaseudun ja kaupunkien välille. Näkökulmasta riippuen yhdet ovat toisten elättejä ja heidän elämäntapansa kestämätön. Koronan alkuvaiheessa tuo railo vaikutti repeävän, kun pääkaupunkiseudun ympärille nousi poliisin ja sotaväen vartioima muuri. Mutta aidat katosivat yhtä nopeasti kuin nousivatkin.

Samalla tapahtui ihme. Kehitys kävi kulkemaan päinvastaiseen suuntaan kuin aluksi vaikutti. Hurja määrä suomalaisia vakuuttui kaksoiselämän hyvistä puolista.

Maaseudun mökeistä rakennetaan ympärivuotisia uuden elämänvaiheen henkisiä keskipisteitä, jotka soveltuvat niin työ- kuin vapaa-ajan tarpeisiin. Käynnissä on merkittävä, vapaaehtoinen tulonsiirto. Rahaa virtaa kivikortteleista seuduille, joilla on ollut tarjota ihmiselle tilaa olla ja tonttia rakentaa. Tässähän herää ehkä toiveikkuus.

Toivottavasti rauta- ja ruokakauppojen lisäksi tulevat myös ihmiset. Toivottavasti etäilybuumi tekee kaupunkien ulkopuolista Suomea ja suomalaisia mahdollisimman tutuksi monelle suomalaiselle.

Näin yhä useampi ihminen huomaa maaseudun olevan enemmän kuin virkistäytymispaikka. Se on suurelle joukolle kanssasuomalaisia elämänmittainen kotipaikka. Siellä saattavat ne olla juuret, mutta vähintään siellä katsotaan oman elon tulevaisuuteen. On haaveita ja haluja. Onnistuneita kalareissuja ja auton katsastuksia. Arkea ja hurjaa juhlaa. Kaikki tämä ilman salattuja pakofantasioita kaupunkiin muuttamisesta.

Teksti: Jani Halme

Kuva: Juha Kauppinen

1. Tuija Sorjanen, Ivalo

Tulin Saamenmaalle kevättalvella 2015, kun perustimme pop up -verkkolehti Uuden Inarin. Alusta asti oli selvää, että olin päätynyt mitä kiinnostavimpaan kolkkaan, kontrastien ja superlatiivien äärelle.

Keskustaajama Ivalo on raittikylä vaarojen, soiden ja risukoiden keskellä. Yhtenä tihkusateisena iltapäivänä huomasin siellä, että askeleni oli kevyt. Kävi kuten monelle ennen minua ja minun jälkeeni: totesin muuttaneeni tänne toistaiseksi.

Tähän mennessä olen tutustunut noihin risukoihin perin pohjin, vaaroihin ja soihin parhaani mukaan. Samoin minuun eri tavoin vaikuttaneisiin ihmisiin Saamenmaalta ja muualta.

Koetan käyttäytyä kohteliaan, joskin lähtemään vastahakoisen vieraan tavoin.

Kuva: Juha Kauppinen

2. Atso Mikkola, Sodankylä

Muutin puolitoista vuotta sitten Helsingistä lapsuudenkotiini Sodankylän Kersilöön. Lapsuuteni vietin kuunnellen juttuja vanhoista ajoista, jolloin kaikki oli värikästä, räiskyvää ja väkevää. Täällä sukulaisuussuhteet tunnetaan yhtä tarkkaan kuin Englannin hovissa. Oli selvää, että palaisin jossakin vaiheessa.

Toisin kuin useimmat pohjoiseen muuttajat, minä en ole luontoihminen. Olen ihmisihminen. Työssäni myyjänä tapaan päivittäin satoja sodankyläläisiä ja nautin heidän moninaisuudestaan, vyötäröllä keikkuvista puukoista, yllättävistä ostoksistaan ja jatkuvasta murrekylvystä. He ovat minulle Sodankylä ja Lappi.

Lauhtuvia talvia enemmän Lappia määrittää nykyään väen väheneminen. Kylä, jossa kukaan ei enää kylästele, ei ole kylä vaan muutama talo tien varressa.

Kuva: Karoliina Paatos

3. Tuomo Pirttimaa, Kuusamo

Tulin Kuusamoon toimittajaksi nuorena miehenä 30 vuotta sitten. Ajatus oli tehdä muutama vuosi töitä ja lähteä opiskelemaan, mutta Koillismaasta tuli koti. Jäin tänne. Se ei sinänsä ollut yllätys, olin jo tehnyt päätöksen uida vastavirtaan ja asettua elämään elämääni pohjoisessa.

Pohjoinen ei ole minulle vain maantieteellinen sijainti, vaan tapa elää ja tapa katsoa maailmaa. Koillismaa on erinomainen paikka elää tietynlaista pohjoista elämäntapaa, jossa metsästäjä-kalastaja-keräilijän elämäntapa yhdistyy kulttuurinnälkään.

Kuva: Tuomo Pirttimaa

4. Jenni Räinä, Oulu

Olimme valokuvaaja Vesa Rannan kanssa jälleen yhdellä pitkällä juttukeikalla Pohjois-Pohjanmaan reunamilla, kun lopullisesti oivalsin, millaisen aarreaitan vieressä asuin. Kohtuullisen ajomatkan päässä Oulusta avautui lukemattomia kertomattomia maailmoja ja näkyi globaalien ilmiöiden jälkiä.

Juureni ovat Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan rajalla sijaitsevassa parinsadan asukkaan Hyryn kylässä. Hyry on inspiroinut minua jutuissani ja kirjoissani tutustumaan kyliin muuallakin, niiden tyhjenneisiin taloihin, unohdettuihin tarinoihin ja uusiin asukkaisiin. Metsiin kylien ympärillä ja soihin metsien takana.

Vaikka aiheet olisivat paikallisia, ilmiöt ovat maailmanlaajuisia. Kun pohjoispohjanmaalaisessa metsässä kaatuu puu, siihen voidaan pakata kiinalainen postimyyntipaketti.

Kuva: Vesa Ranta

5. Ismo Tuormaa, Nurmes

”Elämä on muualla kuin täällä Vantaalla”, sanoin aikoinani vaimolle Itä-Suomeen suuntautuneen työreissun jälkeen.

Myöhemmin käsitin, mistä tuo kaipuu Itä-Suomeen tuli. Olen kahden evakon lapsi. Lapsuudesta 1950–1960-luvuilta muistan kesäiset matkat pomppuisissa busseissa ja kovapenkkisissä junissa matkalla Helsingistä Joensuuhun, Nurmekseen tai muualle Pohjois-Karjalaan sukuloimaan.

Muistan myös kauniit vaarakylät, metsässä laiduntaneet lehmälaumat, mustikkaiset metsät, huumaavat suopursusuot, mukavat ihmiset ja rasvaiset sultsinat ja karjalanpiirakat.

Niinpä ostin aikuisiällä ensin mökkisaaren Rääkkylästä ja myöhemmin vanhan kansakoulun Nurmeksen Lipinlahdelta. Täysin hullua, mutta niin vapauttavaa. Joutsenet, kurjet ja iloiset ihmiset, terve­tuloa!

Kuva: Essi Lyytikäinen

6. Antti Heikkinen, Nilsiä

Olen kotoisin Pohjois-Savosta ja käytännössä olen näillä main myös asunut koko ikäni. Olisin päässyt pois, kukaan ei ole minua täällä väkisin pitänyt. Se kertonee ihan jonkin verran suhteestani kotiseutuuni.

Rakastan tarinoita, ihmisiä ja ihmisten tarinoita. Kaikista niistä ei voi kirjoja kirjoittaa, mutta vallan mielenkiintoisia lehtijuttuja kyllä. Koetan siis kirjoitella sen sorttisista asioista, joista muut eivät ole tulleet kirjoitelleeksi.

Pyrin myös välttämään nurkkakuntaisuutta, koska kertomisen arvoiset tarinat ovat aina universaaleja – ihmiset kun ovat pohjimmiltaan yhdenlaisia tämänkin maan jokaisella kolkalla.

Kuva: Matias Honkamaa

7. Kirsi Haapamatti, Seinäjoki

Olen paluumuuttaja. Asuin suuren osan aikuiselämästäni kaupungeissa: Oulussa, Jyväskylässä, Helsingissä ja Turussa. Etelä-Pohjanmaa tuntui vuosien jälkeen vieraalta, vähän eksoottiseltakin. Toimittajan työssäni olen päässyt tutustumaan maakuntaani uudelleen, syvemmin kuin kuvittelinkaan.

Maakunnilla on ulospäin aina tietynlainen imago. Eteläpohjalaiset ovat yritteliäitä ja itsellisiä, mutta auttamattoman takapajuinen henki täällä on. Niin lehtiotsikoista voi usein päätellä.

Olen nähnyt Etelä-Pohjanmaan toisetkin kasvot. Ja kolmannet ja neljännet. Vaikka taantumuksen äänellä puhuvat ovat usein kovaäänisiä, uskon, että vähemmistöä he alkavat olla. Täällä on ihmisiä jokaiseen kuplaan, ja onpa kuplien puhkojiakin.

Kuva: Mikko Lehtimäki

8. Kirsi-Klaudia Kangas, Keuruu

Palasin lapsuuteni maisemiin Keski-Suomeen viisitoista vuotta sitten. Kuusenpihkan tuoksu sekä täkäläisten ihmisten ajatuksen juoksu ovat turvallisia ja tuttuja.

Periaatteeni on kirjoittamalla tuottaa valoa, vaikka se loistaa usein pimeyden ja vaikeuksien läpi. Keski-Suomesta eivät lopu sitkeät, rohkeat, heikkoudessaan ja kivussaan vahvat sekä merkillisiä elämänpolkuja tallanneet ihmiset.

Kuva: Esko Soini

9. Marika Lehto, Mikkeli

Olen niin ehta eteläsavolainen kuin voi olla. Olen syntynyt ja kasvanut Mikkelissä ja paluumuuttanut kaupunkiin pienten lasten äitinä 2010-luvun alussa.

Vanhempieni sukujuuret yltävät Mikkelin seudulla vuosisatoja taaksepäin. Lisäksi mökkeilen sukuni kantatilalla Juvalla Saimaan äärellä.

Entisessä työpaikassani tein töitä sekä Mikkelissä että Savonlinnassa, joten myös itäisen Etelä-Savon asiat ja paikkakunnat ovat minulle tuttuja.

Kuva: Pihla Liukkonen

10. Juha Kauppinen, Hämeenlinna

Olen 46-vuotias toimittaja-kirjailija-luonnonsuojelija Hämeenlinnasta. Olen paluumuuttaja: kävin koulut Hämeenlinnassa ja lähdin opiskelemaan Jyväskylään ja töihin Helsinkiin ennen paluuta kotikaupunkiin 2010 perheen kanssa.

Introverttina hämäläisenä en ole mikään verkostoituja, mutta tykkään kuunnella ihmisten juttuja ja selvittää, miten asiat ovat tapahtuneet heidän elämässään tai yhteiskunnassa heidän ympärillään.

Tavoitteena onkin kirjoittaa niin, että jokin alkaa kajastaa, ymmärrettävä muoto tai valo, jokin sellainen, mikä voisi olla totta ja tapahtua missä tahansa muuallakin. Ihannetilanteessa löytyy sellaista, joka jopa synnyttää uusia ajatuksia, ehkä koskettaa.

Kuva: Mikaela Holmberg

11. Jenni Arbelius, Turku

Kuulun ihmisiin, jotka eivät ole oikein mistään kotoisin. Synnyin vanhempieni työn vuoksi Lahdessa, sieltä muutimme puolen vuoden päästä Forssaan. Turkuun muutin 19-vuotiaana opiskelemaan ja jäin samalla reissulla myös töihin. Viihdyin kaupungissa kymmenen vuotta. Kaksi vuotta sitten muutin takaisin Turkuun. Kaupunki on poissaoloni aikana virkistynyt valtavasti.

Turkulaiseen tapaan koko sukuni asuu nykyään synnyinseuduillaan Turun tienoilla. Lapsuuteni kesät vietin mummulassa Turun saaristossa, Rymättylässä. Suhtauduin saareen niin intohimoisesti, että suunnittelin ostavani sen, jotta sinne ei rakennettaisi enää yhtään ja että rauha säilyisi. Viikkorahani eivät riittäneet hankkeeseen, ja nykyään Rymättylä on yksi Turun saariston suosituimmista mökkipaikkakunnista. Ehkä ihan hyvä niin!

Kuva: Suvi Elo

12. Jani Halme, Parikkala

Olen asunut koko aikuiselämäni samaan aikaan kahdessa paikassa, synnyinpaikkani kotilammen rannalla Parikkalassa ja raitiovaunureitin varrella Helsingissä.

Pääkaupungin tiedättekin. Parikkala sen sijaan on Etelä-Karjalassa, suuren Saimaan ja ihmeellisen Laatokan välissä. Tänne rajalle minä maksan veroni työstäni toimittajana ja luovana johtajana.

Kulutan paljon kulttuuria. Konsertteja, teatteria, elokuvia, pesäpalloa. Viime vuosina tahti on etenkin itäisessä Suomessa osaltani kiihtynyt, kun olen saanut olla satojen muiden vapaaehtoisen kanssa hakemassa viidelle itäsuomalaiselle kaupungille EU:n kulttuuripääkaupungin asemaa. Se hanke on osaltaan näyttänyt, että kunta- ja maakuntarajat ovat ihmisille ja yrityksille ylittämisen arvoisia pieniä esteitä. Ollaan liian pieni kansa puuhaamaan vain omiemme kanssa.

Kuva: Juha Kauppinen

13. Susani Mahadura, Helsinki

Rakastan Helsinkiä, vaikka en paljasjalkainen stadilainen olekaan. Tänne on ollut savolaisen maalaistytönkin helppo asettua ja löytää koti sekä toteuttaa unelmiaan tarinankertojana.

Kodin löytäminen on tuntunut suorastaan ihmeeltä tällaiselle levottomalle sielulle, joka on hakenut paikkaansa eri kaupungeista, maista ja maanosista. Loppujen lopuksi löysin kotini Helsingin itäisen kantakaupungin Kalliosta.

Sydämeni sykkii tälle kaupunginosalle, joka tuntuu olevan hereillä kellon ympäri. Kallio on aito ja rosoinen, elämää nähnyt ja persoonallinen. Täällä on tilaa kaikille ja monenlaisille tarinoille, ja se inspiroi minua toimittajana ja ohjaajana. Koen, että täällä saan olla se, kuka olen, ja hengittää vapaasti.

Koiraa voi ulkoiluttaa huoletta pyjama päällä, naapureille voi ehdottaa spontaania teeiltaa, ja lähikauppiaasta on tullut niin tuttu, että jos lompakko jää kotiin, voin maksaa myöhemminkin.

Oikeastaan Kallio muistuttaa elämääni pienessä savolaiskylässä, joka oli sillä tavalla yhteisöllinen, että koskaan ei ollut sellainen olo, että olisi yksin.

Kuva: Juuso Westerlund

Työryhmä
Teksti
Jani Halme,
Tuija Sorjanen,
Atso Mikkola,
Tuomo Pirttimaa,
Jenni Räinä,
Ismo Tuormaa,
Antti Heikkinen,
Kirsi Haapamatti,
Kirsi-Klaudia Kangas,
Marika Lehto,
Juha Kauppinen,
Jenni Arbelius,
Susani Mahadura
Kuvat
Juha Kauppinen,
Karoliina Paatos,
Tuomo Pirttimaa,
Vesa Ranta,
Essi Lyytikäinen,
Matias Honkamaa,
Mikko Lehtimäki,
Esko Soini,
Pihla Liukkonen,
Suvi Elo,
Juuso Westerlund
Grafiikka
Tanja Pellikka
Verkkototeutus
Miikka Järvinen
Tekninen toteutus
Genero

3 kommenttia