Apu

Apu-tonnin verran iloa – nämä tärkeät kohteet saivat Avulta tuhat euroa vuonna 2020

Apu-tonnin verran iloa – nämä tärkeät kohteet saivat Avulta tuhat euroa vuonna 2020
Apu on jo perustamisestaan lähtien ollut heikomman puolella. Niinpä haluamme muistaa Apu-tonnilla tahoja, jotka tekevät muille pyyteetöntä hyvää. Tässä ovat yhdistykset, joita tuimme vuonna 2020.
Julkaistu: 22.12.2020
Yksinäisyys on Suomessa kasvava ongelma, minkä vuoksi vuonna 2020 Apu-tonneilla tuettii hankkeita, jotka "rakentavat yhteisöjä ja ottavat mukaan ja siten ehkäisevät tai poistavat yksinäisyyttä".
Korona toi vaikeuksia monelle yksinäisyyttä vähentävälle toiminnalle, kun kasvokkain tapaaminen muuttui vaikeaksi tai mahdottomaksi. Moni yhdistys keksi kuitenkin uusia keinoja toimia turvallisesti myös tässä poikkeusajassa.

Linnanmäen sirkuskoulu

Apu-tonnin saaneessa helsinkiläisessä Linnanmäen sirkuskoulussa oman kehon tuntemus ja hyväksyminen ovat tärkeitä. Kaveria ei jätetä, jos perheeltä loppuvat rahat harrastamiseen.
Mahdolliset yllättävät rahat, kuten Apu-tonnin, Linnanmäen sirkuskoulu ohjaa vapaaoppilastoimintaansa, joka mahdollistaa vähävaraisten perheiden lasten harrastamisen sirkuskoulussa ilman harrastusmaksua.
– Vapaaoppilastoiminnassa ei ole kyse pelkästään vähävaraisten tukemisesta. Elämässä voi sattua kaikenlaista. Voi tulla ero, tai sairastumisia perheessä, ja silloin pienikin vetoapu voi tuntua rahallista arvoaan merkittävämmältä, Linnanmäen sirkuskoulun kannatusyhdistyksen toiminnanjohtaja Maiju Mustonen kertoo.

Etsivä vanhustyö

Seuraavan Apu-tonnin sai Etsivä vanhustyö. Ylivieskan Tuokiotuvalla on kiskaistu moni ikäihminen pois yksinäisyyden ikeestä. Yksi aktiiveista on Anna-Liisa Aromaa.
– Ilman tupaa ja näitä ihmisiä olisin huutavassa hukassa. He ovat taivaan lahjoja minulle. Leskeksi jäätyäni Tuokiotuvasta tuli pakopaikkani. Löysin ihmisiä, joille puhua. Erityisesti eräästä vapaaehtoistyöntekijästä sain tärkeän tukihenkilön, jonka kanssa työstin asiaa.
Tuokiotuvan toiminnasta vastaa Yhteisestä Ovesta ry.
Anna-Liisa Aromaa on neulonut tuvalle sukkia ja lapasia myyntiin.

SPR:n verkkoystävätoiminta

Ollakseen ystävä ei tarvitse tietää toisen nimeä eikä tavata kasvokkain. Sen ovat oppineet Elsa Pingoud ja Birgit Lehtimäki, yksinäisten vapaaehtoiset verkkoystävät. Apu tuki SPR:n verkkoystävätoimintaa Apu-tonnilla.
Ystävätoiminnalle on kova tarve. SPR:llä on vapaaehtoisia ystäviä kaikkiaan runsas 8 000 mutta ystävää itselleen toivoneita 25 000. Keväällä verkkoystävä oli 95 yksinäisellä ja sitä odotti kolmisenkymmentä ihmistä.
– Tämä kokemus on opettanut, että ystävyys on paljon laajempi asia kuin perinteinen kasvokkainen ystävyys, Elsa Pingoud sanoo.

Apuna ry

Seuraava Apu-tonni annettiin Apuna ry:lle, joka auttaa taloudellisissa vaikeuksissa olevia perheitä. Kun koulut ja päiväkodit suljettiin koronan takia, kotiin jääneet lapset tarvitsivat yhden lisäaterian päivässä ja monista perheistä loppui ruoka. Avuntarvitsijoiden määrä räjähti käsiin.
Finnairilla lentoemäntänä työskentelevä Heidi Jaari on toinen pääkaupunkiseudulla toimivan Apuna ry:n avustusryhmän ylläpitäjistä. Ryhmä ohjaa Facebookissa avun tarvitsijat ja auttajat yhteen. Tällä hetkellä ryhmän koko on jo yli 10 000 henkeä, josta puolet ovat avuntarvitsijoita.
Toiminta perustuu yksityisten lahjoituksiin, joiden avulla yhdistys pystyy antamaan myös suoraa ruoka- ja vaateapua vähävaraisille perheille. Säännöllistä ruoka-apua saa noin 3000 perhettä.
Apuna ry ojentaa auttavan kätensä, kun yksinhuoltajan sähköt katkeavat kesken iltaa maksamattoman sähkölaskun takia, tai kun Kelan päätöksiä odotellessa perhe joutuu olemaan rahatta hakemusten yhdentoista viikon käsittelyajan tai seitsemän viikon valitusajan.

Mummodisko

Apu-tonnin sai myös helsinkiläinen Mummodisko ry, joka järjestää tansseja ja iloa ikääntyneille. Kysyntää on. Laatuaan ensimmäinen mummodisko järjestettiin syyskuussa 2017 Helsingin Tavastialla. Väkeä alkoi virrata paikalle – ja sitä tuli paljon. Lopulta Tavastialla biletti yli 700 ihmistä, ja invataksit loppuivat kaupungista kesken.

Mielenvireys ry

Seuraavaksi Apu-tonni annettiin oululaiselle Mielenvireys ry:lle. Se tarjoaa mielenterveyspotilaille kahvihetkiä, retkiä ja ratsastusta – sekä kirjastoauton, jossa lukemisen sijaan lainataan ongelmia kokenut ihminen kertomaan tarinansa.
– Pääasiallinen kohderyhmä on kotona tai palveluasunnossa asuvat keski-ikäiset tai sen ylittäneet, jotka ovat jo sinut sairautensa kanssa. Yhdistyksen jäsenmäärä on 300, kertoo toiminnanjohtaja Aija Syväkangas.
Oulussa siirrytään muuta Suomea aiemmin eläkkeelle, noin 58-vuotiaana. Joka toisella työkyvyttömyyden syynä ovat mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt.
Työkyvyttömyyseläkkeellä oleva Katja Soronen (vas.) käy hevosterapiassa Turkan ratsutilalla Oulujoen varressa. Se on Mielenvireyden jäsenille ilmaista. Hevoset on koulutettu terapiaratsastukseen. Niitä on helppo käsitellä, kertoo Satu Turkka.

Me-talo

Apu-tonnilla muistettiin myös Pansion Me-taloa Turussa. Me-taloon saa tulla kuka tahansa vauvasta vaariin. Paikka on tarkoitettu ihan tavallisille ihmisille, joilla ei tarvitse olla ongelmia. Alun perin Fingerroosin säätiö perusti sen pansiolaisten hyvinvoinnin tueksi. Nyt siellä piipahtelee kaikenikäisiä ihmisiä.
Me-talo on käytännössä maksuton toimintakeskus, josta löytyy juttuseuraa ja mukavaa tekemistä. Lisäksi tarjolla on perhetyötä ja kuntouttavaa työtoimintaa.
Biljardipöydän verka on kovassa kulutuksessa. Mallia antaa Karita Palm, joka työskentelee talossa ohjaajana.

JaloHanke

Apu-tonnin sai myös JaloHanke, joka auttaa pitkäaikaistyöttömiä takaisin työelämään ja kierrättää elektroniikkaa ja sähkölaitteita. Lisäksi hankkeessa otetaan metalleja talteen sähkö- ja elektroniikkalaitteista. Jyväskyläläisen JaloHankkeen kohderyhmänä ovat 18–29-vuotiaat pitkäaikaistyöttömät, mutta pajalla on myös 50–60-vuotiaita.
JaloHankkeen taustalla on jyväskyläläisen Kalevi Korhosen (oik.) perustama yhdistys. Esa Hyppönen toimii pajavastaavana.

Raide ry

Seuraavan Apu-tonnin sai Raide ry, joka tekee ehkäisevää päihdetyötä Suomen kouluissa. Turkulainen, valtakunnallisesti toimiva yhdistys kutsutaan paikalle esimerkiksi silloin, kun koulussa tunnetaan tarvetta päihdevalistukselle tai on noussut huoli lasten ja nuorten päihteiden käytöstä.
Kun nuorisotyöntekijät Aija Laakso ja Petra-Maria Lotsari kiertävät kouluissa ympäri maan, Raide-auton mittariin kertyy kuukaudessa jopa 4 000 kilometriä.

Kehitysvammaisten Tukiliitto

Vuoden viimeinen Apu-tonni lahjoitettiin tamperelaisen Kehitysvammaisten Tukiliiton Best Buddies -kaveritoiminnalle, jonka ideana on yhdistää kaksi toisilleen tuntematonta ja tarjota mahdollisuus erilaisiin aktiviteetteihin kaverihengessä.
Juhanin ja Villen kaveruus perustuu tekemiseen. – Jo ensimmäisessä tapaamisessa taisi tulla selväksi, että keskustelu ei ole vahvuutemme.
Kommentoi »