Langenneet legendat 5/10 – Rauli Badding Somerjoki: ”Haluan itkeä sitä, että tämä maailma menee koko ajan kovemmaksi”

Eletään joulun välipäiviä vuonna 1986. Seinäjokelaisen hotelli Sorsanpesän ravintola on täyttynyt asiakkaista, jotka ovat tulleet kuuntelemaan kovassa nousussa olevaa Miljoonasade-yhtyettä sekä kahta koko kansan tuntemaa tähteä, Kirkaa ja Rauli Badding Somerjokea. Paitsi ettei jälkimmäisessä näytä olevan enää minkäänlaista tähden hehkua.

Vasta 39-vuotias Badding näyttää huomattavasti ikäistään vanhemmalta ja silmin nähden sairaalta mieheltä. Hän kärsii keuhkoputkentulehduksesta ja monista muistakin vaivoista. Laulaessa ennen niin sointuva ääni ei enää kestä, ja kesken esityksen joku yleisön joukosta tuo horjuvalle laulajalle tuolin alle.

Badding on ottanut keikan paremman palkkion toivossa, muuten hän olisi kotona parantelemassa itseään. Lavalla hän tappaa aikaa kertomalla tarinoita biisien väliin.

– Joko saa lopettaa? Badding kysyy vaivihkaa Herranen aika -yhtyeensä soittajilta.

Ei vielä, hänelle vastataan. Badding kokoaa itsensä ja laulaa vielä yhden kaikille tutun laulun.

Kauas pilvet karkaavat, turhaan niitä tavoitat. Kauas ­pilvet karkaavat, niin minäkin.

Lopulta bändi päästää Baddingin takahuoneeseen lepäämään ja soittaa setin loppuun ilman solistiaan. Keikka jää legendan viimeiseksi.

Rauli Somerjoki syntyi Somerolla elokuun lopussa 1947 Gunnar ja Elina Somerjoen viisilapsisen perheen keskimmäiseksi. Isä joutui jo varhain jättämään työnsä kattohuopatehtaalla keuhkoahtaumataudin vuoksi.

Niukkaa toimeentuloa paikkaamaan vanhemmat perustivat Helsingintien varteen pienen kioskin, jossa lapsetkin pääsivät työskentelemään. Somerjoen kioskista tuli kylän nuorison kohtaamispaikka.

Teini-ikäinen Rauli liftasi ympäri Suomea, otti lempinimen Badding, soitti rumpuja ja myöhemmin lauloi koulukavereiden kanssa perustetussa The Five Yes -bändissä. Tanssimusiikkia esittänyt yhtye teki keikkamatkat vanhalla ruumisautolla, kunnes pani pillit pussiin syksyllä 1966.

Ennen porukan hajoamista Badding oli kohdannut toisenkin omaperäisen somerolaismuusikon. Muutaman vuoden vanhempi M. A. Numminen ehdotti yhteistyötä, ja sitä jatkuikin vuosien ajan.

Nummisen projektit olivat kaukana perinteisestä tanssimusiikista: underground-yhtye Suomen Talvisodasta aina lastenlauluihin saakka.

Esiintyminen Jyväskylän kulttuuripäivillä aiheutti ikimuistoisen skandaalin: Nummisen laulama Nuoren aviomiehen on syytä muistaa ja Baddingin Jenkka ulkosynnyttimistä pöyristyttivät yleisöä ja paikalle kutsuttiin poliisi.

Kun 23-vuotias Badding julkaisi ensimmäisen oman levynsä vuonna 1970 ja sai Mun sormuksein -singlen ­radioon, Numminen kirjoitti Apuun ylistävän artikkelin.

Olen sitä mieltä, että tässä maassa ei ole toista laulajaa, joka saisi suomen kielen svengaamaan niin luistavasti kuin Badding.

Baddingin kyvyt laulajana ja lauluntekijänä huomattiin muuallakin. Hän lauloi tekemänsä tunnusbiisin Bensaa suonissa -elokuvaan sekä neljä kappaletta Jörn Donnerin Perkele! Kuvia Suomesta -dokumenttiin.

Baddingin nimi alkoi tulla tutuksi ja pian myös hänen hittinsä. Rohkea Chuck Berry -käännös Fiilaten ja höyläten kolahti seksuaalisen vapauden huumaamaan yleisöön, samoin Syksyn Sävel -ehdokas Ja rokki soi sekä ikivihreäksi jäänyt Paratiisi. Viimeksi mainitun melodian Badding vihelsi puhelimessa kirjailija Arja Tiaiselle ja pyysi tekemään siihen onnelliset, kesäiset sanat.

Baddingilta tuntui luontuvan niin rock kuin iskelmäkin, mutta yleisö odotti häneltä nimenomaan rajumpaa menoa. Niinpä Badding alkoi kiertää maata sekä Money-yhtyeen kanssa että yksinään.

Yhtäkkiä keikkakalenterissa saattoi olla kolme esiintymistä samana iltana ja kulkupelinä toisinaan jopa pienlentokone. Suosio Baddingin ympärillä yltyi hysteeriseksi, mikä sai luonteeltaan läpiujon miehen hämmentymään ja ahdistumaan. Hän tuskastui rooliin, jota häneltä odotettiin ja kärsi suurista paineista.

– Mun on hyvä olla, kun laulan hyvää melodista rockia, semmoista vanhan ajan kunnon rockia, joka ei taatusti koskaan kuole. Ehkä kuitenkin paras fiilis on silloin, kun kuljen sadun maailmaan tai kuuntelen tangoja – pakoa satuun nekin, Badding kertoi Me Naisten haastattelussa marraskuussa 1973 ja tunnusti samalla itkevänsä usein.

– Siitäkin huolimatta, että mies ei muka saa itkeä. Mulle itku on hyvä, onnellinen asia. Haluan itkeä sitä, että tämä maailma menee koko ajan kovemmaksi ja kovemmaksi. Kohta niin betoniseksi, että ei tee mieli olla mukana.

Parikymppisenä Badding oli kävellyt yksinään kylänraittia ja treenannut samalla ääntään. ­Omituista ääntelyä kuullut sukulaisnainen otti yhteyttä Raulin äitiin, joka passitti poikansa ­terveyskeskukseen tutkittavaksi.

Badding tosin itsekin epäili olevansa skitsofreenikko, vaikka psykiatri ei sairautta löytänyt. Nuorella miehellä oli vain vaikeuksia tulla toimeen muiden ihmisten kanssa.

Menestyksensä hurjimpina vuosina Badding lääkitsi esiintymispelkoaan ja masennustaan alkoholin avulla. ­Toisinaan, kun Money-yhtye haki häntä keikalle, laulaja ilmoitti postiluukusta, ettei lähde minnekään. Silloin joku jäsenistä kipaisi naapuri-Alkoon ja kilisteli viinipulloja, ­jolloin ovi avautui. Vartin päästä Badding astui ulos hyväntuulisena, ja keikkamatka saattoi alkaa.

Laulaja Timo Kojo palkattiin vuonna 1973 Baddingin ”lastenvahdiksi”. Hänen tehtävänään oli katsoa, että ­Badding pysyy suunnilleen pystyssä eikä juo liikaa.

– Kyseessä oli moniongelmainen ja pohjattoman ujo kaveri. Badding pelkäsi omaa varjoaankin. Autossa se istui matkat hiljaa, veti vermuttia olan takaa ja itki, kuinka elämä on vaikeaa ja kamalaa. Itki ihan hysteerisenä mun olkapäätä vasten, oltiin sitten taksissa, lentokoneessa tai ihan missä vaan, Kojo kertoi elämäkerrassaan.

Kohu laantui 1970-luvun loppua kohti. Badding itse halusi muuttaa tyyliään rockista Paratiisin kaltaisen, herkemmän iskelmän suuntaan, mutta yleisö ei muutokselle lämmennyt, rocktoimittajat käänsivät hänelle selkänsä, ja samalla keikkailu kärsi Baddingin yhä pahenevasta alkoholismista. Yritys lyödä läpi humppalaulajana ei sekään kantanut hedelmää.

Seuraavalla vuosikymmenellä alkoi uusi nousu. Badding löi hynttyyt yhteen Agents-yhtyeen kanssa, ja jo Olavi ­Virrankin levyttämästä Ikkunaprinsessasta tuli yllättäen menestys.

Neljän Agents-vuoden aikana Baddingilla riitti taas ­vientiä. Tanssipaikkojen yleisö hurmaantui uusista hiteistä kuten Tähdet, tähdet ja Laivat sekä perinteisestä tanssimu- siikista ja laulajan aiemmastakin tuotannosta.

Epäsäännöllinen elämä ja hallinnasta riistäytynyt juominen tekivät Baddingin työskentelystä vaikeaa studiossa ja keikkalavoilla. Agentsin kokoonpanoon otettiin mukaan nouseva tähti Topi Sorsakoski. Hän pystyi tarvittaessa ­tuuraamaan Baddingia.

Vastaavasti Baddingia yritettiin auttaa järjestämällä hänelle yhteisiä esiintymisiä Markus Allanin kanssa. Yhdellä niistä keikoista Badding katosi ja löytyi lääkkeistä ja viinasta sammuneena hangesta, 30 asteen pakkasesta.

– Annoimme hänelle pari kahvikupillista alkoholia ja hän virkistyi, mutta vapisi ja oli hyvin pelokas. Vaikka järjestäjät vaativat, emme voineet antaa hänen esiintyä, eikä hän olisi siihen kyennytkään, Markus Allan kertoi Kaita polku -elämä­kerrassa.

Yhteistyö Agentsin kanssa päättyi vuonna 1985, samoin useita vuosia kestänyt parisuhde avovaimo Raijan kanssa.

Pari viikkoa surullisen Seinäjoen-keikan jälkeen Badding eli hiljaiseloa. Enimmäkseen hän lipitteli olutta kotosalla Helsingin Aleksis Kiven kadulla Helsingissä, mutta poistui välillä kanta­kapakkaansa Bertinaan ja viihtyi siellä valomerkkiin asti. Seurassa oli usein naisystävä Paula. Badding ehti vielä ­kihlautua hänen kanssaan vuoden 1987 alussa.

Miehen voimat olivat vähissä, mutta varsinaisia merkkejä lähestyvästä kuolemasta ei näkynyt. Keskiviikkona 14. tammikuuta 1987 Badding tärisi kylmässä asunnossa ­peittojen alla, ja Paula lähti hakemaan ruokaa Bertinasta.

Palatessaan hän löysi Baddingin sängystä tiedottomassa tilassa, yritti elvyttää ja soitti lopulta ambulanssin. Ammatti­laisetkaan eivät enää pystyneet auttamaan. Kuolinsyyksi selvisi etyylialkoholimyrkytys, jota edesauttoivat keuhkoputken laajentuma, pitkäaikainen keuhkotulehdus ja veren hengittäminen.

Tammikuun lopussa Rauli Badding Somerjoki siunattiin Someron hautausmaan multiin – monen kollegansa tavoin aivan liian varhain.

Lähteitä: Jukka Rajala: Kaita polku – Rauli Badding Somerjoen tarina (Siltala 2018) Petteri Ahomaa: Kojo – tasasta ku Sveitsissä (Docendo 2019).