Olavi Virta antoi paljon aineksia omaan tuhoonsa, mutta maanantai-iltana 16. maaliskuuta 1959 hän sai kärsiä toisten toilailuista.

Olavi ei sylkenyt lasiin eikä ehkä Ilomantsin työväentalollakaan ollut vesiselvänä, mutta pystyi kyllä tekemään työnsä. Sen sijaan hanuristi Arvo Nyström oli hankkinut laukullisen viinaa ja siemaili itsensä hilpeäksi jo ennen esiintymistä. Tanssien alkaessa Nyström sekosi soitossa eikä pysynyt muun orkesterin mukana.

– Et kai sä ole kännissä? Virta kysyi kappaleiden välissä.

– Perkele, soittakaa tanssinne! Nyström tiuskaisi ja marssi haitarinsa kanssa lavalta.

Olavi ja manageri Pauli Lehtinen yrittivät rauhoitella soittajaa, mutta lopulta paikalle kutsuttiin poliisi. Lehtinen ilmoitti yleisölle, ettei orkesteri pysty jatkamaan ja pääsymaksut palautettaisiin.

– Laulava lihapulla esiin! joku keksi pilkata Olavia ja sai muut nauramaan.

Varsinainen katastrofi oli vasta ovella. Pian lehdet kertoivat, että Olavi Virran laulukiertueen esiintyjät olivat sammuneet kesken illan. Ilomantsin apulaisnimismies luonnehti pääsolistin olleen niin juovuksissa, että vahtimestari joutui nostamaan hänet niskasta jaloilleen. Tämä ei ollut totta.

Olavi Virran velkojat pelästyivät ja alkoivat pommittaa laskuilla. Sopimuksia peruttiin. Kaikki halusivat rahansa pois pian konkurssin tekevältä yrittäjältä. Samalla ihmiset Olavin ympäriltä katosivat.

Hän myi kotinsa. Hän masentui. Hän juopotteli entistä kovemmin. Kesällä vaimo haki avioeroa ja muutti lasten kanssa Ruotsiin. Aiemmin koko kansan ihailema laulaja harkitsi monta kertaa itsemurhaa.

– Mutta kun se merivesikin oli niin pirun kylmää, Olavi myöhemmin sanoi.

Olavi Virta ei puhunut lapsuudestaan juuri lainkaan, mutta surullinen sen täytyi olla. Hän syntyi Sysmässä helmikuussa 1915 nimellä Oskari Olavi Ilmén. Suutarina työskennellyt isä Oskari Ilmén oli vihkiytynyt työväenaatteelle, mutta ei osallistunut sisällissodan taisteluihin. Työväenyhdistyksen aktiivijäsenenä hän joutui puoleksi vuodeksi vankileirille, sai hermoromahduksen ja vapauduttuaan alkoi juoda ankarasti.

Isä kyllä menestyi liiketoimissaan, ja musikaalisesti lahjakas Olavi pääsi uudessa kotikaupungissaan Lahdessa pianotunneille. Kolme vuotta myöhemmin harrastus loppui, kun äiti Ida kyllästyi Oskarin ryypiskelyyn ja syrjähyppyihin, otti ainoan poikansa ja muutti Helsinkiin. Juuri ennen eroa perheen sukunimi ehti vaihtua suomalaiseksi Virraksi.

Omistushaluisen äitinsä luota Olavi lähti 18-vuotiaana ja muutti seurakuntakotiin. Yllättäen isä Oskari tuli häntä sinne tapaamaan ja toi mukanaan viulun. Olavi harjoitteli soittoa ahkerasti ja sai paikan seurakunnan kamariorkesterissa. Nuorukaisen komea ääni huomattiin.

Parikymppinen Olavi pääsi opiskelemaan tanssiorkesteri Dallapén musiikkiopistoon, myöhemmin hän lauloi Dallapén solistinakin. Sitä ennen hän kuitenkin toimi Rainbow-yhtyeen laulajana ja kitaristina. Marraskuussa 1938 Olavi levytti ensimmäisen kappaleensa Syysserenadin.

Talvisodan aikana Olavi Virta lauloi kitaransa kanssa rintamalla sotilaita viihdyttäen, jatkosodassa hän työskenteli muun muassa radiokuuluttajana. Sotien jälkeen Olavi päätti raivata tiensä huipulle. Hänen suosionsa kasvoi, ja laulaja sävelsi ja sanoitti osan kappaleistaan.

Laulamisen rinnalle tuli myös näytteleminen: Olavi opiskeli Suomen Filmiteollisuuden filmikoulussa ja näytteli revyyteatteri Punaisessa Myllyssä. Samoin hän kokeili siipiään liikemiehenä ja perusti kaksi musiikkiliikettä sekä painolaitoksen.

Vuosikymmenen vaihduttua Olavilta tuntui sujuvan kaikki. Suomen Sinatra levytti ahkerasti, lauloi Kippari­kvartetissa, teki laajan esiintymiskiertueen ympäri Eurooppaa sekä näytteli useissa elokuvissa. Monet tuon ajan elokuvista kyhättiin suosittujen iskelmien ympärille, kuten Minä soitan sinulle illalla, jonka rakkausparina nähtiin Olavi Virta ja Anneli Sauli.

Kolmessa Pekka Puupää -leffassakin Olavilla oli merkittävä sivuosa – varsinaisia vetonauloja olivat tietenkin lempeällä äänellä tulkitut rakkauslaulut. Kun surusilmäinen mies lauloi ääni väristen Sinun silmiesi tähden, elokuvateattereiden naisyleisö alkoi sulaa kuin sokeripala.

Kaiken tämän ohessa Olavi paiski myös porvarillisia päivätöitä Levytukku Oy:n tuotantopäällikkönä. Hän päätti yhtiön tuottamista kappaleista ja levytti niitä paljon itsekin.

Tulevaan vaimoonsa Irene Kaarelaan Olavi Virta oli tutustunut vuonna 1945. Olavi oli tuolloin kolmekymppinen, Irene vasta 17-vuotias, mutta naimisissa presidentin myöntämällä poikkeusluvalla ja pienen Ilse-tyttären äiti. Suuri ikäero arvelutti Ireneä, mutta Olavi käski hänen tehdä valintansa.

– Minä en halua katsoa, kun sinä tanssit muiden kanssa.

Olavi auttoi avioerojärjestelyissä ja lopulta lapsen biologisen isänsä suostumuksella adoptoi Ilsen. Marraskuussa 1945 Irenelle ja Olaville syntyi poika Pauli, ja seuraavana vuonna he avioituivat. Myöhemmin uusioperhe kasvoi vielä tyttärillä, jotka saivat nimekseen Sheila ja Harriet.

1950-luvulla Olavi Virta oli uransa huipulla. Se näkyi elintasossa. Hän osti Helsingin Kruununhaasta 175-neliöisen asunnon, johon teetti kalliin remontin ja täytti kodin viimeistä huutoa olevalla tekniikalla, kalliilla maalauksilla ja ylellisillä huonekaluilla.

Ajopeleinään Olavilla oli amerikanrautoja, joista yhden hän hankki paikan päältä New Yorkista – kolmen viikon matkalta, josta hän oli vuosikymmenten ajan haaveillut.

Meritullinkadulla pidettiin joskus hurjia juhlia, joissa läheskään kaikissa rouva Virta ei ollut läsnä. Olavi söi ja joi sekä samalla syötti ja juotti valtavan määrän kavereitaan.

– Maksoi mitä maksoi, minä tarjoan! hän vakuutteli.

Surullisen Ilomantsin-keikan jälkeen Olavi totesi:

– Te viette kaiken, mutta ääntä ette vie.

Kaikki muu hänen käsistään lopulta karkasikin. Tosiasiassa alamäki oli alkanut paljon aiemmin: alkoholi maistui Olaville jo menestyksen vuosina, hoidettaviin asioihin hän suhtautui välinpitämättömästi ja oli rahankäytössään holtiton.

Viina ja vieraat naiset viilensivät avioliiton Irenen kanssa. Levytukusta annettiin kenkää.

Kun perhe oli muuttanut Ruotsiin, kukaan ei voinut enää hillitä Olavin syöksykierrettä. Musiikkiliikkeet kaatuivat ja yritys ajautui konkurssiin.

Olavi kärähti ratista, kärsi rangaistuksensa Seutulan lentokenttätyömaalla, sairastui diabetekseen ja useasti myös maksakirroosiin.

Sovituista laulukeikoista ei tullut enää mitään. Kaikki yritykset epäonnistuivat.

Levy-yhtiö Scandia-Musiikki halusi vielä tarjota Olaville mahdollisuuden ja teki hänen kanssaan viitisen vuotta yhteistyötä, mutta helppoa se ei ollut.

– Ei kulje enää. Voimat ovat loppu, viisikymppinen Olavi joutui kerran toteamaan studiossa.

Kesäkuussa 1966 Olavi Virta levytti vielä kaksi kappaletta. Pian sen jälkeen hän sai pahan halvauskohtauksen ja vietti seuraavan vuoden sairaalassa.

Viimeiset vuotensa Olavi Virta asui Tampereen Pispalassa 20 vuotta vanhemman leskirouva Hulda Simulan luona.

Romanttista suhdetta heidän välillään ei ollut. Hulda halusi vain pitää huolta vakavasti sairaasta miesparasta.

Toimittaja ja muusikko Matti Heinivaho kävi Olavin luona Pispalassa ja haastatteli häntä televisiokameran edessä. Olavi puhui halvauksen jäljiltä katkonaisesti mutta kertoi laulamisen vielä sujuvan.

– Tuntuu, että jos multa loppuis laulutaito, niin kyllä mä kuolisin. Se on mulle niin rakas homma, Olavi uskoi.

Helmikuussa 1972 Olavi Virralle ojennettiin hänen elämänsä ensimmäiset kolme kultalevyä Fazer-Finnlevyn järjestämässä tilaisuudessa Helsingin Seurahuoneella. Aikoja sitten levytettyjen hittien Tulisuudelma, La Cumparsita ja Ennen kuolemaa myynti oli ylittänyt 30 000 kappaleen rajan.

– Jos olen aivan rehellinen, niin kyllä tämä aika kauan kesti, Olavi totesi happamasti.

Kesäkuussa hänelle myönnettiin 265 markan taiteilijaeläke, jota hän ehti nostaa yhden erän. Heinäkuun 14. päivän aamuna Hulda toi aamupuuron Olaville, joka vääntäytyi sängyltään istumaan, mutta vaipui takaisin alas ja nukahti ikiuneen.

Mies lähti, mutta hänen äänensä soi yhä.

Lähteitä: Lasse Erola: Olavi Virta ja hänen maailmansa (Ajatus Kirjat 2005, Hannu Nyberg: Olavi Virta – hurmiosta turmioon (Into 2015)