Apu

Huipputaidetta heinäladossa – Mäntyniemen kartanosta Kiteellä muokkautui monipuolinen kulttuurikohde, joka työllistää kaksi sukuhaaraa

Huipputaidetta heinäladossa – Mäntyniemen kartanosta Kiteellä muokkautui monipuolinen kulttuurikohde, joka työllistää kaksi sukuhaaraa
Mikä on pohjoiskarjalaisen sukutilan suunta tilanteessa, jossa lapset ovat muuttaneet kaupunkeihin? Mäntyniemen kartanolla Kiteellä on meneillään sukupolvenvaihdos, jonka keskiössä on konserttisaliksi muutettu heinälato.
Julkaistu: 22.3.2022

Jokaisella taiteilijalla on työvälineensä. Erkki Lindebergin pensseli on kirkkaankeltainen pyöräkuormaaja. Saksalaisvalmisteinen Lieb-herr 521 vuodelta 1988. Painoa tasan 10 000 kiloa. Liipperiksi lempinimetty monitoimikone on konsanaan välttämätön väline Lindebergin ideoiden toteuttamisessa.

Liipperillä on syntynyt Kiteelle, Kesälahden Mäntyniemen kartanon maisemiin paljon asioita, kuten Erkin itse salvoma hirsirakenteinen konserttilava. Pitihän tyttärien häissä bändeillä esiintymislava olla. Ensin siellä tanssitettiin Anna-Liinan ja pari vuotta myöhemmin Auran häitä.

Iso kauha ja herkät kädet ovat loihtineet kartanon pihapiiriin mittavan määrän erinäisiä vapaa-ajankohteita. On patioita sekä nuotio- ja rosvopaistipaikkoja. Satavuotias savusauna siirtyi hetkessä ilta-auringon kajon kannalta suotuisampaan paikkaan.

Erkin ja Anna-Liinan ideoiden toteuttamisessa pyöräkuormaaja on tärkeä väline.

Paven penkistä tuli Intagram-hitti

Viime vuosina aika on kulunut yhä enemmän taiteen parissa. Maanviljelijänä työuransa tehnyt mies tuntuu tosin hivenen kaihtavan taiteilija-titteliä. Kaikki muut ovat asiasta eri mieltä. Taidetta se on. Kivistä syntyy veistoksia ja tuulen kaatamista kuusista käyttödesigniä. Massiivisia ulkohuonekaluja ja erilaisia valaisimia. ”Pönterökausi”, tiivistää Erkki.

Teoksista nuorin on myös kuuluisin. Talvella julkistettiin muistomerkki pitäjän rakastetuimmalle kesäasukkaalle, viime vuonna kuolleelle Pave Maijaselle.

Paven penkki tekee kunniaa kunnan rakastetuimmalle kesäasukkaalle.

Idea alkoi muotoutua Erkin kaivaessa Liipperillään perheelle pientä kajakkipoukamaa. Kauha osui kotirannassa kookkaaseen kiveen. Pyhäjärveläinen graniittipaasi paljastui erinomaisen soveliaaksi kaikenlaiseen istuskeluun.

”Paven penkki” on Kesälahden rautatieasemalla. Sen päällä voi odotella junaa ja muistella mestaria, vaikkapa hyräilemällä teokseen ikuistettua lyriikkaa: ”Tulisitko asemalle mua vastaan, tulisitko vastaan.” Moni on yltynyt laulamaankin. Heidän joukossaan joulukuussa junalla pitäjässä vieraillut kulttuuriministeri Antti Kurvinen. Hänen spontaani esityksensä veistoksen juurella ylitti uutiskynnyksen Kymmenen uutisissa.

Teoksesta on muodostunut Instagram-hitti, edes asemia ammatikseen näkevät eivät voi sitä vastustaa. Konduktöörien on nähty toistuvasti kipittävän kännykkäkameroineen sen äärelle.

Nopeimmat junat pysähtyvät edelleen täällä, mutta sen verran napakasti, että selfien nappaamisessa on syytä olla nopea.

Karja sai väistyä viljan tieltä

Kesälahdella on asuttu niin kauan kuin se Suomessa on ollut mahdollista asua. Täältä se jääkausi ensimmäisenä lähti ja paljasti altaan viljelykelpoista maata. Todellista varsinaissuomea, vaikka itärajan tuntumassa ollaankin.

Mäntyniemen kartanon vanhin rakennus on vuodelta 1762. Itäisestä Suomesta vanhempia taloja ei monta löydy. Pyhäjärveen työntyvällä niemellä on asuttu vieläkin kauemmin. Vanhin pellolta löytynyt kivikirves on 8 000 vuotta vanha.

Erkki otti kotitilan hoidettavakseen liki 40 vuotta sitten. Vanhemmat Aarno ja Marjatta alkoivat sovitella itselleen vanhan isännän ja emännän arvokasta tointa.

Samaan aikaan maailma muuttui ympärillä. Ennen niin suuri lypsykarjatila oli EU-Suomeen liian pieni. Karja sai lähteä, ja Mäntyniemessä keskityttiin viljaan. Luomukauraan ja -spelttiin. Peltohehtaareja on sittemmin vuokrattu yksi kerrallaan paikallisille mansikanviljelijöille.

Mäntyniemen kartanolle kuljetaan kuusikujaa pitkin.

Soita on suojeltu, ja talousmetsää hoidetaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Kartanon tilukset ovat nyt Erkin ja hänen siskonsa Anne Lindeberg-Piiroisen sekä heidän puolisoidensa vastuulla. Seuraava sukupolvi on valtaosin muuttanut etelän kaupunkeihin. Mäntyniemi ei ole silti hiipunut eikä hiljentynyt. Kaikkea muuta.

Navetasta kuoriutui kansainvälisen tason konserttisali

Serkusten yhteys kartanoon on säilynyt tiiviinä, ja paikka nyt on uuden sukupolvenvaihdoksen kynnyksellä – ja se on erilainen sukupolvenvaihdos.

Selvimmin sen merkit näkyvät entisessä heinäladossa. Siitä on tullut kansainvälisen tason konserttisali.

Tavaroilla on ainutlaatuinen kyky haistaa tyhjä tila ja hakeutua sinne. Väsymättömästi ja solkenaan. Niin oli käynyt myös Mäntyniemen heinäladolle. Lehmien lähdettyä se oli jäänyt tarpeettomaksi.

– Tavaraa oli kertynyt neljässä vuosikymmenessä valtavasti, kertoo Erkki.

Konserttisalin kulmalla on Erkin tekemä pärekattoinen ja -seinäinen huussi, jonka sisäseiniä koristavat säveltäjämestareiden muotokuvat.

Yhdessä Anna-Liinan kanssa he näkivät roinavuoren yli ja läpi. Sieltä paistoi konserttisali. Se nivoutui Anna-Liinan liikeideaan ja haaveisiin kehittää kotitilaa eteenpäin.

– Haluan laajentaa maatilan yritystoimintaa kulttuurin, koulutuksen ja hyvinvoinnin suuntaan, sanoo Anna-Liina. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta ja luokanopettajaksi Itä-Suomen yliopistosta.

– Koronakausi laittoi meihin alkulamaannuksen jälkeen vauhtia. Suomessa oli sulkutoimien seurauksena kulttuurinälkäisiä ihmisiä ja alan ammattilaisia vailla työtä. Päätimme tehdä jotakin. Alun perin tarkoituksena oli järjestää yksi pieni tilaisuus. Sellainen musiikin täyteinen kesäpäivä kartanolla. Sitten se vain alkoi jotenkin kasvaa, Mäntyniemen Latosoitot -konserttisarja laajeni viime kesänä neljän kesäviikonlopun mittaiseksi pienfestivaaliksi, Anna-Liina jatkaa.

Ladossa on nähty muun muassa Anna-Mari Kähärä, Maria Ylipää, Iiro Rantala ja Malin Broman.

Ison puisen tilan akustiikka osoittautui erinomaiseksi

Heinäladossa on kahtena kesänä ehtinyt keikkailla lukuisia kansainvälisesti merkittäviä klassisen ja kevyen musiikin huippunimiä. Suurimman vastuun tuotannosta, taiteellisista valinnoista ja esityksistä ovat kantaneet Anna-Liina ja hänen miehensä, viulisti Pekka Kuusisto. Heidän lisäkseen lavalla on nähty muun muassa Anna-Mari Kähärä, Maria Ylipää, Iiro Rantala, Malin Broman, Matthew Hunt ja Simon Crawford-Phillips.

Sali tekee kunniaa alkuperäiselle käyttötarkoitukselleen. Ladon seinustat toimivat edelleen lautavarastona, ja yleisö istuu räsymatoilla pehmustetuilla kuusilankuilla. Tai vaikkapa kartanon vanhassa joulureessä.

Iso puinen tila paljastui akustiikaltaan erinomaiseksi. Heinien suojaksi tarkoitetut, korkealle kaartavat palkit muodostavat hämmästyttävän hyvän akustisen kokonaisuuden. Huippumuusikoiden soittoa säestävät ladon varsinaiset asukkaat, pääskyset.

Vai meneekö työnjako sittenkin toisinpäin?

Konserttisalin takaseinää koristaa näyttävä reliefi. Moni vieras on luullut sitä Kain Tapperin työksi. – Se on kartanon vanhan meijerin parvekkeen katto. Taputtelin sitä Liipperillä tasaisemmaksi ja kauhalla nostin seinälle, kertoo Erkki Lindeberg vierellään tyttärensä Anna-Liina Lindeberg.

Kulttuurin tekemisestä tuli koko suvun juttu

Koronakausi tullaan muistamaan Mäntyniemessä uuden suunnittelemisen ja synnyttämisen aikana. Konserttisalin lisäksi pihapiiriin on remontoitu toinen esittävän taiteen tila, Havinoi-sali. Sitä on vuokrattu taiteilijaresidenssiksi ja tanssijoiden käyttöön. Aura on järjestänyt siellä joogaretriittejä.

Vanhan navetan pajassa oli koko viime kesän taiteilija Maria Jauhiaisen taideinstallaatio. Anna-Liinan alkuperäiset suunnitelmat musiikinopettajien täydennyskoulutuksista ja lasten musiikkitapahtumista eivät ole unohtuneet. Tavoitteena on järjestää musiikkikasvatuskursseja pandemian helpottaessa.

Kartanon hienosyinen kääntyminen maatilasta kulttuurikohteeksi on entisestään tiivistänyt uuden sukupolven yhteyttä kotitilalleen. Näyttelyiden pystyttämisestä, artistien buukkaamisesta, lippujen repimisestä, kanttiinin pitämisestä eli kulttuurin tekemisestä on tullut koko suvun yhteinen juttu.

”Tässä on mukana kaksi sukuhaaraa ja niiden kaikki ihmiset. Yhdessä tehdään. Jokainen tekee jotakin ja kaikki kaikkea.”

Anna-Liina

Kartano osana kyläyhteisöä

Yleisö on löytänyt paikan. Konserteista moni on ollut loppuunmyyty. Paikalliset yhdistykset ovat pitäneet ladossa ja Havinoi-salissa omia tilaisuuksiaan. Anne Lindberg-Piiroinen pitää kesäisin kartanon päärakennuksessa ja pihapiirissä suosittuja historiakierroksia.

Vanhalla aateliskartanolla oli vielä 1970-luvulla palvelusväkeä, eikä ulkopuolisilla ollut jylhän kuusikujan päähän mitään asiaa. Ellei sitten ollut kyselemässä piian tai rengin paikkaa.

– Kartano on nyt eri lailla osa kyläyhteisöä. Se on hieno asia. Tämä on meidän suvulle rakas paikka. Miksi ei voisi palvella hyvinvointipaikkana myös muita ihmisiä? Anna-Leena pohtii.

Massojen bussilastikohdetta Mäntyniemestä ei ole tulossa. Kartano on lopulta kahden perhekunnan koti.

Kaikkia pihapiirin suomia mahdollisuuksia pohditaan vailla kiirettä ja painetta. Monipaikkaisuuskin vaikuttaa asiaan. Anna-Liina asuu vakituisesti Etelä-Suomessa, joten toiminta painottuu luontaisesti kesälomakauteen.

– Mitään emme tee väkisin. Vastaavasti, kun kipinä johonkin syntyy, kyllä me se sitten toteutetaan, hymyilee Anna-Liina.

Erkki Lindeberg

  • Ikä: 65 vuotta.

  • Maanviljelijä ja yrittäjä.

  • Puoliso: Anna-Mari Lindeberg.

  • Lapset: Aura, Anna-Liina ja Johannes.

  • Asuinpaikka: Kesälahti.

Anna-Liina Lindeberg

  • Ikä: 35 vuotta.
  • Musiikkikasvattaja ja kulttuurituottaja.
  • Puoliso: Pekka Kuusisto.
  • Lapsi: Freja.
  • Asuinpaikka: Pernaja.
Työryhmä
Teksti
Jani Halme – Maakuntakirjeenvaihtaja, Parikkala
Kuvat
Ville Tulkki
Tekninen toteutus
Genero

Maakuntakirjeenvaihtaja Jani Halme, Parikkala

Olen asunut koko aikuiselämäni samaan aikaan kahdessa paikassa, synnyinpaikkani kotilammen rannalla Parikkalassa ja raitiovaunureitin varrella Helsingissä.

Pääkaupungin tiedättekin. Parikkala sen sijaan on Etelä-Karjalassa, suuren Saimaan ja ihmeellisen Laatokan välissä. Tänne rajalle minä maksan veroni työstäni toimittajana ja luovana johtajana.

Kulutan paljon kulttuuria. Konsertteja, teatteria, elokuvia, pesäpalloa. Viime vuosina tahti on etenkin itäisessä Suomessa osaltani kiihtynyt, kun olen saanut olla satojen muiden vapaaehtoisen kanssa hakemassa viidelle itäsuomalaiselle kaupungille EU:n kulttuuripääkaupungin asemaa. Se hanke on osaltaan näyttänyt, että kunta- ja maakuntarajat ovat ihmisille ja yrityksille ylittämisen arvoisia pieniä esteitä. Ollaan liian pieni kansa puuhaamaan vain omiemme kanssa.

Kuva: Juha Kauppinen

Kommentoi »