Apu

Hirsitalojen suosio kasvaa, mutta ammattitaitoisista tekijöistä on pulaa − Pohjois-Karjalassa elvytetään nyt hirsitaitoja

Hirsitalojen suosio kasvaa, mutta ammattitaitoisista tekijöistä on pulaa − Pohjois-Karjalassa elvytetään nyt hirsitaitoja
Hirsitalot ovat taas alkaneet kiinnostaa, mutta taito rakentaa niitä on pitkälti kadonnut. Pohjois-Karjalassa hirsitaitoja yritetään elvyttää yhdistämällä nykyaika ja menneiden mestareiden osaaminen.
Julkaistu: 13.3.2022

Ensivaikutelma on hieman hämmentävä. Rakentajien esimerkkikohteeksi valitsema uusi hirsirakennus seisoo perinteisten karjalaistalojen tontin laidassa kuin käenpoika pikkulintujen pesässä. Erityisesti hirsitalon valtavan suuret ja vaakatasoon asetetut ikkunat tuntuvat oudoilta, kuin laskettelijan suojalaseilta kauniisti harmaantuneessa päässä.

Sisällä tunnelma muuttuu täysin. Talon isäntä, Heikki Ovaskainen, 73, istuu valtavan leveällä, ikkunan alareunaan sijoitetulla lankulla ja toivottaa tervetulleeksi. Hän katsoo ylpeänä ikkunasta avautuva upeaa vaara- ja tienäkymää.

– Tykkään asua näin upeassa hirsitalossa, joka ei ole silti perinnetalo. Tämä on pöljän näköinen ulkoa, mutta hieno sisältä. Tämä on sielunmaisemani.

Heikki Ovaskaisen valoisasta hirsituvasta aukeaa huikea maisema Pohjois-Karjalan vaara-maisemaan koko seinän kokoisesta ikkunasta.

Hirsirakentaminen vaatii vankkaa ammattitaitoa

Olemme kuutostien varressa, noin puoli tuntia Nurmeksen risteyksestä pohjoiseen, Puukarin Pysäkillä. Paikka tunnetaan Suomen kenties parhaasta karjalaisruoasta. Se houkuttelee paikalle erityisesti yritys­vieraita.

Karjalainen rakennusryhmä on nyt ottanut siipiensä suojaan aivan uudenlaisen hirsitalon.

Puukarin pysäkin uudessa hirsitalossa myös kattorakenteet on tehty taitavasti, jolloin esille jätetty rakenne on olennainen osa talon viehätystä.

Heikki Ovaskainen kertoo, miten uusi rakennus pullahti paikoilleen. Kaikki alkoi muutaman kymmenen kilometrin päästä Murtovaarasta, Suomen ainoan vaara-asutusmuseon tienoilta. Se on kaukana kaikesta. Ovaskainen hoiti siellä aikanaan talomuseota monta kymmentä vuotta. Samalla hän turhautui etsiessään ammattitaitoisia kirvesmiehiä perinne­- rakennusten remontoimiseen.

– Kun Suomeen tulivat styroksit, kovalevyt ja moottorisahat, katosivat hirsirakentamisen osaavat kirvesmiehet. Nuorilla oli taito vain moottorisahan käyttöön, jolloin hirsien salvoksista tuli niin surkeita, että niiden raoista olisi voinut heittää hatun läpi, isäntä kuvailee.

Ovaskainen moittii myös omia, Puukarin Pysäkin vanhempia rakennuksia vääristä rakenneratkaisuista. Näytöksi huonosta hirsityöstä hän työntää pihalla sormensa vanhan rakennuksen ovenpieleen, jossa on suuri rako.

Laatu kärsi vanhojen mestareiden poistuttua

Murtovaarassa työskennellessään Ovaskainen näki museon lähellä hitaasti kasvaneita, vanhoja ja suoria mäntyjä. Hän varasi ne saman tien tulevia rakennusprojekteja varten. Metsähallitus kaatoi noin 200-vuotiaat puut vuosia myöhemmin, muisti lupauksen, ja toi ne Ovaskaisen tontille uuden hirsitalon rakennusaineiksi.

– Kelvollisten puiden löytäminen on toinen ongelma ammattitaitoisten kirvesmiesten löytämisen ohella.

Pasi Kakkinen, Riku Mantsinen ja Heikki Ovaskainen tutkailevat kauniisti harmaantuvien hirsien tiiviitä liitoksia.

Ovaskainen maksoi hyvistä rakennuspuista ekstraa, sillä niiden osuus uuden hirsitalon kustannuksista jäi lopulta pieneksi, ehkä noin kymmeneen prosenttiin – siitä huolimatta, että puita tarvittiin alle sadan neliön pytinkiin peräti 120 kuutiota. Myös ikkunanpokat ja kuusesta tehdyt lattialaudat valittiin tarkasti. Liimoja ja styrokseja ei käytetty. Porstuan kivilattiakin on paikallista kiveä.

Rakentajatkin löytyivät Pohjois-Karjalasta, tosin hieman kauempaa. Hirsirakentaja Pasi Kakkinen Metsäpasi-yrityksestä asuu Lieksassa ja Karelia Puutec Oy -yrityksessä työskentelevä Riku Mantsinen Kontiolahdella.

Hannu Halonen veisti Kakkisen kanssa talon kehikon. Mantsinen tuli mukaan vasta veistotyön loppuvaiheessa.

Mantsinen ja Kakkinen tekevät selkeän eron perinne- ja hirsirakentamisen välille. Heidän mielestään suuressa osassa niin sanottua perinnerakentamista on tehty isojakin rakennusvirheitä, sillä maaseudun hirsitalot on aikoinaan pitänyt saada nopeasti ja halvalla pystyyn ennen seuraavaa talvea.

Sen sijaan miesten puheissa kuultaa ihastus keskieurooppalaista, etenkin sveitsiläistä ja saksalaista hirsiosaamista kohtaan. Suomalaisista rakennuksista synninpäästön saavat parhaiden kirvesmiesten huolellisesti rakentamat hirsikirkot ja rautatieasemat sekä jotkin koulut ja muut julkiset rakennukset.

Hyväksi esimerkiksi he nostavat 1700-luvulla rakennetun Petäjäveden vanhan kirkon. Se on Unescon maailmanperintökohde.

– Täytyy nostaa hattua entisajan kirkonrakentajille. Vanhojen mestareiden poistuttua 1970–1990-luvulla kävi täydellinen laadullisen ajattelun lobotomia. Tuona aikana tehdyt rakennukset alkavat olla suurelta osin purkukuntoisia, tai niihin joudutaan tekemään massiivisia runkokorjauksia vakavien veistovirheiden takia.

Miesten mukaan hurjinta on, että osa perinneveistäjistä tekee samoja virheitä vielä 2020-luvulla.

– Kyse ei ole muoveista tai maaleista, vaan nopeasta ja huolimattomasta veistosta.

Laadukkaita tukkeja on edelleen saatavilla

Mantsinen ja Kakkinen eivät kopioi taloihinsa vanhaa arkkitehtuuria, vaan ottavat mallia vuosisataisten rakennusten rakenteista.

Hirsirakennuksissa ei tarvitse harottaa helposti lahoavia, avoimia hirsinurkkia eikä höttöisiä seiniä, joiden rakoihin lakkaamatta sullotaan riveraudalla pellavakuitueristeitä.

– Jos löydän jostakin riveraudan, vien sen Pielisen museoon. Huonosti tehtyä varausta voi tilkitä eristeellä jälkeenpäin. Vanhoissa laatukohteissa toki on eristettä käytetty, mutta se on asennettu pystytyksen yhteydessä, ja se riittää.

Laadukas materiaali on tärkeässä roolissa hirsirakentamisessa.

Mantsinen ja Kakkinen kumoavat Ovaskaisen näkemyksen, ettei hyvälaatuista tukkia enää löytyisi hirsirakentajille.

– Hirsirakentajat hukkuisivat vanhaan ja järeään puuhun, jos ostaisimme kaiken tarjolla olevan.

Suunnitelmallisuus ja hirren esivalmistelu avainroolissa

Ovaskaisen taloa suunnitteli helsinkiläinen arkkitehtitoimisto Livady, yrityksen SAFA-arkkitehti ja restaurointimestari Marko Huttunen. Perinteisen karjalais­talon pienet ikkunat vaihdettiin valtaviin, kahdelle vastakkaiselle seinälle aukeaviin ikkunoihin.

Taikasanoja ovat suunnitelmallisuus, hirren esivalmistelu, tietokoneohjelmat ja vatupassiharppi yhdistettynä kädentaitoon.

– Tietokoneella saa tietoa hirren esivalmistelua varten, jotta jää aikaa tehdä itse veisto huolellisesti, Mantsinen sanoo.

Kakkisen ja Mantsisen mukaan osa perinneveistäjistä haukkuu kaikkia uusia, avustavia työkaluja. Vatupassiharppiakin haukutaan turhaksi ja kolmannen silmän vaativaksi työkaluksi.

– Tietokoneet aiheuttavat samaa jurputusta. Toisaalta soraäänien takaa ei löydy taitoa päästä huolelliseen ja tiiviiseen lopputulokseen. Silloin riveraudalle varmasti on käyttöä koko rakennuksen elinkaaren ajan.

Miehet manaavat, ettei vieläkään ole hyvää, suomenkielistä hirsirakentamisen oppikirjaa. Kakkinen ja Mantsinen käyttävät keskieurooppalaisia kirjoja, joiden oppeja höystetään joskus pohjoisamerikkalaisilla ja Suomessa hyväksi havaituilla opeilla.

Mantsinen itse opiskeli hirsialaa vasta monen kymmenen vuoden työuran jälkeen. Hän on hankkinut elantonsa vuodesta 2012 asti hirsi-ja puurakentamisella. Kakkinenkin on tehnyt paljon muita hommia, ennen kaikkea metsätöitä. Nykyisin hän tekee täyttä työpäivää omassa yrityksessään.

Nykyaikaisessa hirsirakentamisessa tarvitaan tietokoneohjelmia, takymetriä ja vatupassiharppia, ei niinkään riverautaa.

Myös vanhoja rakennuksia voidaan hyödyntää

Maukkulan kylässä Puustinvaaralla, upeassa ympäristössä, sijaitsee Sauvo Henttosen ja hänen vaimonsa Meri Viljamaan Puustilan maisema- ja matkailutila. Pariskunnan asuintalo on remontoitu aika heikoista lähtökohdista. Paikalle on rakennettu myös sauna haapahirsistä ja satavuotias, korjattu riihi.

Parhaillaan kunnostetaan suurta, Ilomantsin rajaseudulta siirrettyä hirsitaloa, jonka Henttonen osti jo 20 vuotta sitten. Sen korjauspiirustukset on tehnyt arkkitehti Osmo Karttunen. Taloon tulee kokoustila, lammastuotteiden myyntitila ja työhuone.

Paikalla häärii kirvesmies Juha Karhapää kisällinsä Jussi Kuukkasen kanssa. He ovat erikoistuneet vanhojen hirsirakennusten korjaamiseen.

– Tärkeintä on tehdä vanhojen tapojen mukaan, ei keksiä itse uutta, Karhapää sanoo.

Karhapäällä on restaurointikisällin koulutus. Vastaava tutkintoa ei voi enää suorittaa Pohjois-Karjalassa.

– ELY-keskuksen kursseille osallistui aikanaan kymmeniä ihmisiä. Taidan olla tuosta porukasta niitä harvoja, jotka jäivät alalle.

Kirvesmies Juha Karhapää ja hänen kisällinsä Jussi Kuukkanen rakentavat Ilomantsissa uudelle paikalle vanhaa hirsitaloa. Hirsitalojen kierrätys kannattaa, jos talon rakenne on terve ja hyvin tehty. Aina ei ole.

Karhapään mukaan ihmiset ovat arkoja tilaamaan käsin veistettyä hirsitaloa tai korjaamaan vanhaa. Henttonen taas kertoo surullisia tarinoita ajasta, jolloin hirsitaloja pidettiin köyhyyden ilmentymänä. Hänellekin sanottiin, että olisi parasta repiä Puustilan päärakennus nurin ja rakentaa uusi.

– Hirsirakentaminen on ollut aliarvostettua, ja hirret piilotettiin levyjen alle. Myös arvokkaiden hirsien arvostus on yhä paikoin heikkoa. Vielä 1990-luvulla täällä Ilomantsissa pätkittiin yli 500-vuotiaita, myrskyn kaatamia mäntyjä kolmen metrin pölleiksi ja vietiin selluksi.

Maakuntakirjeenvaihtaja Ismo Tuormaa, Nurmes

”Elämä on muualla kuin täällä Vantaalla”, sanoin aikoinani vaimolle Itä-Suomeen suuntautuneen työreissun jälkeen.

Myöhemmin käsitin, mistä tuo kaipuu Itä-Suomeen tuli. Olen kahden evakon lapsi. Lapsuudesta 1950–1960-luvuilta muistan kesäiset matkat pomppuisissa busseissa ja kovapenkkisissä junissa matkalla Helsingistä Joensuuhun, Nurmekseen tai muualle Pohjois-Karjalaan sukuloimaan.

Muistan myös kauniit vaarakylät, metsässä laiduntaneet lehmälaumat, mustikkaiset metsät, huumaavat suopursusuot, mukavat ihmiset ja rasvaiset sultsinat ja karjalanpiirakat.

Niinpä ostin aikuisiällä ensin mökkisaaren Rääkkylästä ja myöhemmin vanhan kansakoulun Nurmeksen Lipinlahdelta. Täysin hullua, mutta niin vapauttavaa. Joutsenet, kurjet ja iloiset ihmiset, terve­tuloa!

Kuva: Essi Lyytikäinen

Kommentoi »