Apu

Kirsi kärsi vuosikausia ahdistuneisuushäiriöstä: ”Tuntui kuin tiiliskivi olisi rintani päällä”

Kirsi kärsi vuosikausia ahdistuneisuushäiriöstä: ”Tuntui kuin tiiliskivi olisi rintani päällä”
Lapsena Kirsi Koivua, 50, kiusattiin. Kaksikymppisenä hän menetti miehensä autokolarissa. Ahdistuneisuushäiriö piti häntä pihdeissä vuosia. Hän kertoo omin sanoin tarinansa.

Purskahdin itkuun pienimmästäkin asiasta enkä saanut yöllä nukutuksi. Mieltäni painoi raskas taakka, joka vaikeutti kaikkea tekemistä, hengittämistä ja ajattelemistakin. Tuntui, että vastassa oli seinä, josta ei ollut ulospääsyä. Ahdistus kietoi minut mustaan vaippaansa.

Olin kantanut sitä vaippaa lapsesta. Vietin silloin keuhkoinfektioiden vuoksi paljon aikaa sairaalassa. Minulle tehtiin kaikenlaisia tutkimuksia, jotka tuntuivat pienestä tytöstä pelottavilta. Itkin itsekseni öisin. Minulla oli ikävä äitiä ja isää, jotka eivät saaneet jäädä yöksi sairaalaan.

Selvisi, että sairastin vaikeaa astmaa ja bronkiektasiaa, harvinaista keuhkosairautta. Keuhkoputkissani oli laajentumia, jotka keräsivät keuhkoihin limaa. Sairaus hengästytti ja yskitti.

Ahdistus vei Kirsi Koivulta ilon ja yöunet. Mieltä painoi eikä henki kulkenut.

Koulukiusaaminen alkoi supinalla selän takana

Sairastamiseni takia päiväkoti jäi minulta väliin. Koulun aloittaminen oli järkytys. En tiennyt, miten siellä piti olla. Olin ujo ja hiljainen.

Minua alettiin kiusata. Aluksi se oli supinaa selkäni takana. Sitten minut jätettiin joukon ulkopuolelle. Olin aina viimeinen, joka valittiin urheilujoukkueeseen. Vanhempani olivat yhteydessä kouluun ja kiusaajien vanhempiin, mutta se vain pahensi tilannetta.

Aloin pelätä kouluun menoa niin, että oksentelin aamuisin. Opettaja lähetti minut psykiatrisen hoitajan juttusille. Hän tokaisi, ettei minussa ollut mitään vikaa, vaan kiusaajissa. Se oli laiha lohtu, koska tilanne ei muuksi muuttunut. Ahdistuksesta tuli osa lapsuuttani.

Yläasteen lopussa tutustuin tyttöön, joka etsi sijaiskotia, jotta hän voisi jatkaa opintojaan lukiossa. Ylipuhuin vanhempani ottamaan hänet meille. Sain hänestä hyvän ystävän ja tutustuin hänen kauttaan muihin nuoriin.

Kirsi muistaa olleensa aina se viimeinen, joka valittiin urheilujoukkueeseen.

Ensi kertaa tunsin eläväni

Lukiossa kiusaaminen loppui, mutta en silti viihtynyt. Jätin opinnot kesken ja menin ammattikouluun autopuolelle. Autot kiinnostivat minua. En miettinyt, sopisiko ala keuhkosairaalle. Halusin unohtaa koko asian. Kyllä minä pärjäisin.

Ensimmäistä kertaa tunsin todella eläväni. Jätkäporukassa minua ei kohdeltu huonosti. Ahdistus painui taka-alalle.

Myöhemmin kouluttauduin varaosamyyjäksi. Ajattelin, että asiakaspalvelutyössä minun olisi pakko voittaa ujouteni ja pelkoni. Se toimi vuosien kuluessa.

Muutin yhteen poikaystäväni kanssa. En kuitenkaan ollut kypsä parisuhteeseen. Olin edelleenkin hajalla kiusaamisen vuoksi. Itsetuntoni oli kehno. Se vaikutti kaikkeen. Pelkäsin, että toinen jättäisi, vaikkei ollut mitään syytä. Vanha ahdistus nousi pintaan, ja suhde kariutui.

Vuonna 1993 tapasin elämäni ensimmäisen suuren rakkauden. Hänen kanssaan oli hyvä olla. Olimme onnellisia ja suunnittelimme perheen perustamista. Suunnitelmat tyssäsivät talvella 1995.

Olimme ihan lähellä kotia, matkalla saunomaan, kun rattijuoppo törmäsi autoomme. Mieheni kuoli.

Minä selvisin kuhmuilla ja mustelmilla, eikä koirallemmekaan käynyt kuinkaan. Onneksi, sillä ilman sitä en olisi kyennyt nousemaan aamulla sängystä ylös.

Mieheni äiti oli tukenani. Hänestä tuli minulle hyvin tärkeä. Mutta sitten hän hukkui mökkirannassaan.

Kirsi on menettänyt jo monta läheistään.

Ehkä entiset kokemukset auttoivat selviytymään

Hautasin tuskan ja surun syvälle sisimpääni. Koin, että minun piti jatkaa elämää kuten ennenkin. Sillä, että olin yhä elossa, täytyi olla jokin tarkoitus.

Sinnittelin ahdistuksesta huolimatta eteenpäin. Yritin tehdä asioita, jotka tuottivat iloa. Menin posliininmaalauskurssille ja matkustelin.

Olin tehnyt mieheni kanssa elämäni ensimmäisen ulkomaanmatkan enkä halunnut, että se jää viimeiseksi. Jollain tapaa hain häntä kaikkialta. Tuntui, kuin hän olisi voinut kävellä vastaan vaikka Italiassa. Otti aikansa ennen kuin tajusin hänen todella kuolleen.

Ehkä entiset kokemukseni auttoivat minua selviytymisessä. Koin olevani niiden ansiosta vahvempi.

Ajan kuluessa tutustuin uuteen mieheen. Sain samalla uusioperheen, koska miehellä oli kolme lasta. Omakin biologinen kelloni tikitti, ja pian olin raskaana.

Mitä pitemmälle raskaus eteni, sitä enemmän minua pelotti, etten pystyisi synnyttämään lasta vajavaisilla keuhkoillani. Olin niin ahdistunut, että voin fyysisestikin huonosti.

Minulla oli järkyttävät refluksioireet: ruokatorvea poltti enkä saanut nukuttua. Vauvamaha painoi keuhkoja, ja hengittäminen oli vaikeaa. Jouduin sairaalaan ja päätettiin, että minulle tehdään sektio.

Poikani synnyttyä tuli uusi ahdistuksen vaihe. En uskaltanut nukkua, koska pelkäsin, että vauvalle tapahtuisi jotain pahaa.

Myös traumaattiset muistot entisen puolisoni kuolemasta pyrkivät pintaan.

Kenties se johtui siitä, että pojallani oli syntyessään tumma tukka, kuten hänelläkin. Olin hänen kuoltuaan toivonut, että olisin ollut raskaana, jotta hänestä olisi jäänyt jotain elämään. Nyt kaikki haudatut tunteet nousivat mieleeni. Tuntui kuin tiiliskivi olisi puristanut rintaani.

Koirien kanssa puuhaaminen on auttanut Kirsiä torjumaan ahdistusta. ”Koen, että elän omannäköistäni elämää”, Kirsi sanoo.

Diagnoosi: masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö

Sain lähetteen psykiatrille. Vihdoinkin joku tajusi, että tarvitsin apua. Minulla diagnosoitiin synnytyksen jälkeinen masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Päällimmäinen tunne oli helpotus. En ollut huono enkä viallinen, vaan taakkani oli vain käynyt liian raskaaksi kantaa.

Sain masennuslääkkeet, ja minut ohjattiin traumaterapiaan. Siellä käytiin läpi kolaria ja sen aiheuttamaa ahdistusta. Kävin myös juttelemassa psykiatrisen hoitajan kanssa. Tästä oli hyötyä, mutta kun ahdistus iski, minusta tuntui, ettei henki kulkenut. Minulle määrättiin rauhoittavia ja unilääkkeitä.

Elin lapseni ensimmäiset vuodet lääkepöhnässä, eräänlaisessa usvassa. Muistikuvia tältä ajalta ei paljoa ole.

Myös fyysinen kuntoni huononi. Minulla oli jatkuvasti hengitystieinfektioita ja keuhkokuumeita. Se johtui osin työpaikan sisäilmaongelmasta. Jouduin pari kertaa sairaalaan keuhkokuumeen vuoksi. Se palautti mieleeni lapsuuden sairaalapelon ja ahdistuksen.

Hain osa-aikaeläkettä, mutta työnantajastani varaosamyyjän hommia ei voinut tehdä osa-aikaisesti. Minun oli kouluttauduttava uudestaan. Aloin opiskella digitaalisen viestinnän datanomiksi.

Opiskeluaika oli raskasta. Olin stressaantunut ja niin väsynyt, etten jaksanut huolehtia itsestäni. Se kostautui ylipainona ja fyysisenä huonona olona.

Seurasi uusia diagnooseja: tyypin 2 diabetes, rasvamaksa, korkea verenpaine ja välilevytyrä. Keuhkolääkärini ehdotti eläkkeelle jäämistä. Olin helpottunut. Uuden työpaikan löytäminen siinä kunnossa olisi ollut vaikeaa. Eläke myönnettiin keväällä 2012.

Mielenterveyden lisäksi Kirsin fysiologinen terveys reistaili.

Koirat, liikunta ja laihdutus tekivät hyvää

Siitä alkoi uusi elämäni. Minulla oli viimeinkin aikaa keskittyä itseeni ja hoitaa terveyttäni. Siirryin vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle ja lisäsin liikuntaa. Kävelin koirieni kanssa, kävin vesijumpissa ja treenasin kotona. Laihduin yli 20 kiloa. Painon pudotessa mielikin alkoi tuntua kevyemmältä. Ahdistus hellitti otettaan.

Päätin hankkiutua eroon isosta lääkekuormasta. Lääkäri varoitti, että olisi edettävä hitaasti. Sain silti vierotusoireita. Ne vaihtelivat ahdistuksesta flunssan oireisiin. En hätääntynyt. Tiesin, että ne menisivät kyllä viikossa kahdessa ohi.

Pääsin eroon särky-, masennus-, uni- ja verenpainelääkkeistä, rauhoittavista lääkkeistä sekä valtaosasta diabeteslääkkeitä. Unta auttavaa lääkettä käytän yhä, koska reagoin stressiin univaikeuksilla.

Olen oppinut hallitsemaan ahdistusta. Olennaisinta on katkaista ahdistuksen kehä heti alkuunsa, jottei kärpäsestä kehity härkästä. Mikä tahansa asia, joka vie ajatukset toisaalle, auttaa.

Käsityöt, koirien kanssa puuhaaminen ja puhelu kaverille toimivat minulla. Olen myös oppinut välttämään epämieluisia asioita, jotka voivat laukaista ahdistuksen.

Ahdistuneisuushäiriö ei minua enää juurikaan vaivaa. Tosin koronakriisi on aiheuttanut pientä ahdistusta. Kuulun keuhkosairaana riskiryhmään.

Kirsi kertoo oppineensa hallitsemaan ahdistustaan.

Vapaaehtoistyöstä sisältöä elämään

Työn jättämän aukon olen täyttänyt vapaaehtoistöillä. Vuonna 2015 kouluttauduin Hengitysliiton kokemustoimijaksi. Samalla tutustuin ensi kertaa muihin bronkiektasiaa sairastaviin.

Kokemusten jakaminen on auttanut suuresti. Vain toinen samaa sairastava voi täysin ymmärtää, mitä sairaus tuo tullessaan. Sain uusia ystäviä, ja minulle avautui uusi maailma.

Nykyään toimin Hengitysliitossa myös vertaisohjaajana ja olen verkkovertaisohjaajakoulutuksessa. Olen mukana muussakin järjestötoiminnassa. Olen kuin varkain löytänyt oman tieni ja rohkeuteni.

Samalla olen löytänyt vastauksen siihen, miksi jäin henkiin entisen mieheni kuollessa. Minun tehtäväni on auttaa vaikeiden kokemusteni kautta muita, rohkaista ihmisiä ottamaan ohjat omiin käsiinsä ja vaikuttamaan valinnoillaan terveyteensä ja jaksamiseensa.

Parisuhteeni rakoili, ja syksyllä 2015 erosin poikani isästä. Seuraavana vuonna tapasin nykyisen mieheni. Asumme koiriemme kanssa Tammelassa.

Vointini on hyvä, mitä nyt bronkiektasia välillä yskittää. Ahdistuskin nousee joskus olkapäälle kuiskuttelemaan. Herkkyys siihen häviää tuskin koskaan.

En kuitenkaan pelkää sitä, koska tiedän, että selviän.

Mikä on ahdistuneisuushäiriö?

  • Yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä ihmisellä on liiallista huolta ja ahdistusta useimpina päivinä vähintään puolen vuoden ajan. Ahdistukseen liittyy levottomuutta, jännittyneisyyttä, väsymystä, keskittymis- ja nukahtamisvaikeuksia ja ärtymystä.
  • Lisäksi voi olla fyysisiä oireita: hikoilua, pahoinvointia ja hengityksen tai pulssin tihentymistä.
  • Yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä kärsii viisi prosenttia ihmisistä elämänsä jossain vaiheessa. Yli puolella oireet alkavat lapsena tai murrosiässä. Taustalla voi olla traumaattisia kokemuksia, koulukiusaamista ja päihteiden käyttöä. Häiriölle altistavat myös masennus ja tietyt piirteet, kuten kielteisillä tunteilla reagoiminen.
  • Itsehoitona käytetään rentoutumiskeinoja, univalverytmin säännöllistämistä, liikuntaa ja harrastuksia, jotka vievät ajatukset toisaalle. Häiriötä voidaan hoitaa psykoterapialla ja oireita lievittävillä lääkkeillä.

Lähteet: THL ja Terveyskirjasto

Julkaistu: 27.4.2020
Kommentoi »