Anna Perho kaipaa hyvää kovuutta elämään: ”Minusta hauraudesta jankuttamista voisi vähentää”

Syväkyykky, jossa hanuri viistää maata. Sellainen tuntui yrittäjä Anna Perhosta mahdottomalta asennolta, kun hän aloitti painonnostoharrastuksen puolitoista vuotta sitten.

– Pelkäsin, ettei liikkuvuuteni riitä tähän ikinä. Ensimmäiset kahdeksan kuukautta olivat todellista tervanjuontia. Laji on vaikea, ja siinä on paljon samaa kuin golfissa. Poikkeuksellisen mahtava valmentaja sai uskomaan, että voin oppia.

Tuo valmentaja on Matti ”Masa” Vestman, joka isännöi Tempaus-Areenaa Helsingin Hakaniemessä. Siellä Annakin käy treenaamassa aamuvarhain kerran tai kaksi viikossa puolitoista tuntia kerrallaan. Hänestä lajin parasta antia on kokonaisvaltaisuus.

– Vaikka teemme käytännössä kahta liikettä eli tempausta ja työntöä, ne vaikuttavat kehossa ihan kaikkeen. Käytössä on valtava määrä lihaksia.

Painonnosto lisää liikkuvuutta, voimaa ja kestävyyttä, korjaa lihasepätasapainoa sekä parantaa kehon hallintaa ja ryhtiä. Laji on myös mainiota luuliikuntaa. Annan liikkuvuus on parantunut ja voima kasvanut. Lisäksi tekosyyt ovat karisseet.

– Kun aiemmin kävin kuntosalilla, saatoin selitellä, että ”me Perhot olemme jäykkiä”. Nyt on ihmeellistä, kun ei koko ajan kiristä mistään. Painonnoston ansiosta kehoni on paremmassa kunnossa kuin koskaan. Myös mieli on treenin jälkeen kirkkaampi, ja se säteily kestää pitkään.

Vaikka alku oli vaivalloinen, Annasta tuli omien sanojensa ”painonnostouskovainen” hyvin nopeasti. Kilpailuvietti ei ole kuitenkaan herännyt.

– Elämässäni on niin paljon tavoitteellisia asioita, että saisin kilpailemisesta vain stressiä. Minulle kisa on se, että teen vaikeita juttuja, joihin en olisi uskonut pystyväni yli 50-vuotiaana.

Anna sanoo, ettei hän ole ryhmäliikuntaihmisiä. Hän voi käydä jumpassa, jossa ei tarvitse jutella kenenkään kanssa, mutta painonnoston treenaaminen pienryhmässä vaati alkuun sulattelemista.

– Ajattelin, että kaikki muut ovat minua parempia enkä muutenkaan halua nähdä ketään aamuseitsemältä. Salilla on kuitenkin mielettömän hieno henki. Kaikki kannustavat toisiaan, koska tietävät, miten vaikea laji on.

Anna on harrastanut elämänsä aikana monenlaista liikuntaa, mutta nuoruuden ratsastusharrastuksen jälkeen painonnosto on niitä harvoja lajeja, jotka ovat kolahtaneet häneen kunnolla.

– Minulle ei todellakaan tule runner’s high (juoksijan taivas), vaan runner’s rage (juoksijan raivo). En myöskään jaa ajatusta, että jooga on parempaa kuin kuohuviini tyhjään vatsaan. Mieluummin juon sen lasillisen. Sen sijaan painonnosto lunastaa lupauksen joka treenin jälkeen.

Painonnoston ansiosta Anna on myös vihdoin kehdannut sanoa olevansa liikunnallinen tyyppi. Samalla painonnostosalilla käy paljon muitakin keski-ikäisiä naisia.

– Uskoisin, että laji antaa naisille sekä lihasvoimaa että itsetuntoa. Ei ihan jokainen yli kuusikymppinen nainen nostele sellaisia painoja kuin siellä näkee, hän sanoo.

Annan suhde ruokaan on ollut aina rakastava, eikä se ole muuttunut painonnoston vuoksi. Viime syksynä hän julkaisi keittokirjankin äitinsä Leena Perhon kanssa.

– Rakastan hyvää ruokaa ja tulen erittäin huonotuuliseksi huolimattomasti valmistetusta ruoasta. On raaka-aineiden ja syöjän halveksuntaa, jos ruokaa käsitellään lepsusti.

Kotona kokkaavat sekä Anna että hänen puolisonsa Sami Tenkanen. Siis silloin, kun Anna päästää miehensä keittiöön.

– Olen kyllä aikamoinen keittiötyranni.

Annan mielestä paras ravitsemusvinkki on syödä sen verran kuin on tarpeeksi ja painottaa kasviksia ruokalistalla. Hän pyrkii syömään niitä puoli kiloa päivässä ja on myös vähentänyt punaista lihaa. Vaikka Anna ei ole ruokavaliostaan supertarkka, hän haluaa ruoan olevan ravitsevaa.

– En halua pilata hyvää virettäni niin, että jätän lounaan väliin ja nappaan korvapuustin ja kahvin. Olen miettinyt tätä viime aikoina tietoisesti.

Silti pullillekin on paikkansa ja aikansa. Anna ei halua voivotella herkkujen syömistä.

– Osta se pulla ja nauti! Syömisen pitäisi olla nautinto, ei syyllisyydensekainen hotkaisu.

Hän itse ei ole sokerin perään, mutta suolaisen ja rasvaisen liitto vaikkapa sipseissä on Annasta aivan vastustamaton.

– Syön muutenkin niin paljon suolaa, että Kansanterveyslaitos ei kiitä. Tarvitsen suolaa, koska minulla on alhainen verenpaine – tai niin ainakin selitän asiaa itselleni.

Viime aikoina Anna on kokeillut aterioiden preppausta eli etukäteen valmistelua esikoispoikansa esimerkin innostamana. Esimerkiksi pilkotut kasvikset säilyvät kylmässä vedessä jääkaapissa parhaimmillaan jopa kuukauden.

– Se kuulostaa tylsältä, mutta on ylellistä, kun jääkaapissa on rasia, jonka sisältö on mietitty. Tällä viikolla tein esimerkiksi aivan mahtavat prepit nuudeleista tofun ja kanan kanssa.

Käytännössä Anna pilkkoi rasiaan kasviksia ja proteiinia. Sitten hän maustoi annoksen ja lisäsi päälle kuivan nuudelikakun. Ruokailuhetkellä riittää, kun päälle kaataa kiehuvaa vettä.

Anna sanoo, että 1970-luvun lapsena hän on nähnyt ja kokeillut monet dieetit. Hän muistaa niin äitinsä kuin mumminsa olleen jatkuvasti laihdutuskuurilla ja puhuneen läskeistään.

– Laihtuminen oli pitkään tärkein tavoite itsellenikin, kun liikuin. Osaisin yhä kertoa minkä tahansa elintarvikkeen energiamäärän. Olen kuin kävelevä kalorilaskuri, hän kertoo.

Anna sanoo säästyneensä syömisongelmilta lähinnä siksi, että pitää ruoasta niin paljon. Hän pitää laihdutusmaniaa surullisena ilmiönä.

– Sen sijaan uskon, että ruoalla on parantava vaikutus. Olen vietnamilaisen keittiön ystävä, ja pho-keitto parantaa esimerkiksi edellisillan rilluttelusta. Uskon, että voi päästä aika pitkälle, jos kuuntelee kehoa ja lukee vähän vähemmän terveysvinkkejä internetistä.

Muutama drinkki silloin tällöin on yksi Annan elämän iloista. Alkoholinkäyttö on kuitenkin vähentynyt nuoruuden ajoista viime vuosina.

– Jo kaksi lasillista pilaa yöuneni, ja seuraavana iltapäivänä iskee musertava väsymys. Lisäksi alkoholi näkyy näillä kilometreillä heti naamasta – viisikymppinen ei pysty juomaan itseään kauniimmaksi. Nämä eivät ole esteitä, mutta hidasteita, jotka saavat harkitsemaan juomista.

Tavallisesti Annalla ei ole uniongelmia. Hänen on helppo nukahtaa, eikä hän heräile öisin.

– Voisin nukkua maajoukkueessa ja vaikka koko ajan. Uni on ihmisen parasta aikaa ja todella iso osa hyvää vireystilaani.

Kuuden vuoden pesti aamuradion toimittajana käänsi Annan sisäisen kellon yökukkujasta aamuihmiseksi. Nykyään hän pyrkii käymään unille viimeistään puoli yhdeltätoista illalla ja heräämään hieman ennen seitsemää aamulla.

– Aamuisin kaikki sujuu ja pää leikkaa.

Unen lisäksi Annaa palauttaa kova liikunta ja sen jälkeinen ”huh huh -tila”. Mindfulness-tyyppiset harjoitukset ovat hänelle painajainen.

– Oivalsin Harri Gustafsbergin stressivalmentajakurssilla, että minulla on vielä opeteltavaa kehollisessa palautumisessa. Se olisi erityisen tärkeää, koska elän niin paljon pääni sisällä.

Painonnoston lisäksi Anna käy hot joogassa, pelaa padelia ja kesäisin golfaa. Monia kiehtoo golfissa sen sosiaalisuus, mutta hän pelaa mieluiten omassa rauhassaan ja nauttii luonnosta.

– En todellakaan halua jutella neljää tuntia kenenkään kanssa. Hienointa golf on, kun sen aloittaa aamuvarhain.

Annan mukaan golf on ollut lajina tuskien taivalta, mutta yksikin onnistuminen kantaa onneksi pitkälle ja saa jatkamaan.

– Minulla ei ole lahjakkuutta, ja treenaan liian vähän. Toivon silti, että tasoitukseni laskisi. Pystyisin siihen harjoittelemalla, mutta näköjään se ei tunnu niin tärkeältä, että järjestäisin sille aikaa.

Kun elämässä tulee vastoinkäymisiä ja pettymyksiä, Anna on todennut parhaaksi reseptiksi asioiden hyväksymisen vastaan hangoittelun sijaan.

– Päänsisäiset oikeudenkäynnit siitä, että onpa epäreilua ja miksi juuri minä, vain pitkittävät asioita. Näin on tietysti helppo sanoa, kun ei ole kohdannut mitään äärivakavaa.

Anna ei halua velloa ikävissä asioissa, vaan pyrkii miettimään, mitä voi tehdä ja miten pääsee eteenpäin. Puhuminen ja toiminta auttavat siihen, ettei jää tuleen makaamaan.

– Minulla on etuoikeutena ihana puoliso, jonka kanssa voin puhua. Ystäviäkin on varastossa vastoinkäymisiä varten. Saatan myös ajatella, että nyt on tosi inhottavaa, mutta ylihuomenna tai vuoden päästä se on ohi.

Mikä sitten on ollut Annan elämän suurin käännekohta?

– Viidessä vuosikymmenessä käännekohtia on jo monia. Mutta Eeva Kilpeä mukaellen miehistä ihminen oppii. Nuorempana minulla oli parisuhde, jonka päättyminen syvensi itsetuntemustani suuresti. Opin paljon siitä, kuka olen ja mitä haluan. Myös kaksi lastani ovat kasvattaneet minua paljon, samoin yrittäjyys.

Hän lisää listaan vielä nykyisen parisuhteensa.

– Löysin universumista oman puolikkaani! Puolisoni on aina puolellani, ja suhteemme perusvire on kepeä ja myönteinen. Se on mielettömän arvokas asia.

Armollisuus itseä kohtaan on ehkä muodikasta, mutta Anna kaipaa elämään hyvää kovuutta.

– Haistan armollisuudessa vaikeuksia ja verukkeena käytön mahdollisuuden. Minusta hauraudesta jankuttamista voisi vähentää. Tätä mallia tuputetaan erityisesti naisille haavoittuvuuspuheen kylkiäisenä. Meissä kaikissa on paljon enemmän voimaa kuin uskomme, ja sitä kannattaa käyttää. Alalauteilla kylvetettävä ei pääse pitkälle!

Jos taas kärsii ylikriittisyydestä itseään kohtaan, Annan mielestä ongelma ei ratkea niin, että juo teetä ja somettaa maailman kovuudesta.

– Pelkkä teekupin kanssa murjottaminen on kuin tinneriä: lohduttaa hetken, mutta vaikutus haihtuu pian. Pahan olon ja haitallisten käyttäytymismallien lievittäminen vaatii sisäistä työstämistä, ehkä ammattilaisen tukemana.

Annaa riepoo myös passiivipuhe: ihmiset valittavat elämän olevan niin vaikeaa, kun heiltä odotetaan ja vaaditaan asioita.

– Kuka vaatii? Aikuinen saa vapaassa maassa tehdä omat valintansa. Jos ajattelet, että joku vaatii sinulta aivan vääriä asioita, miksi tottelet tätä väärää ääntä?

Anna sanoo, että iän myötä hän on oppinut arvostamaan terveyttään. Itse asiassa hän ajattelee olevansa ”toistaiseksi terve”. Tämä motivoi lähtemään salille silloinkin, kun ei huvittaisi.

– Nuorena terveys oli aiheena ihan krooh pyyh, ja pidin itseäni kuolemattomana. Nyt tiedän, että vain lihaskunto pitää toimintakykyisenä vanhuudessa. Se on yhä tärkeämpää, kun välillä miettii synkästi, ettei kukaan edes hoida meitä vanhana.

Hän myöntää, että sietää sairastamista huonosti.

– Miesflunssa ei ole mitään verrattuna Perhon flunssaan!

Painonnoston aloittamisen jälkeen Anna on havahtunut siihen, miten salakavalasti oman kehon kuntoon tottuu – on se millainen tahansa.

– Saattaa ajatella, että olen jo vanha ja tämä on luonnollista, mutta eihän se ole totta. Keho kyllä muuttuu tässäkin iässä, mutta muutos on hidasta.

Viisikymppisenä on kirkastunut, että hyvinvoinnin kulmakivet ovat liikunnan lisäksi uni ja ihmissuhteet.

– Jos ihmissuhteet ovat pielessä tai on kovin yksinäinen, se vaikuttaa tietenkin myös keholliseen vireeseen. Keho ja mieli ovat yksi yksikkö.

Oma perhe on Annalle todella tärkeä, samoin lähisukulaiset. Myös ystäväpiiri antaa todella paljon turvaa elämään.

– Luottamus läheisiini on vahvaa. Vaikka epäonnistun, minua ei hylätä enkä jää yksin.

Annalla ei ole yhtä parasta ystävää. Joskus hän on kadehtinut niitä, joilla on tyttökirjoista tuttu bestis, mutta nykyisin hän ajattelee, että ystävyys voi olla viuhka ihmisiä. Ystävyydessäkään yksi ihminen ei voi täyttää kaikkia tarpeita.

– Minulla on sporttikavereita, kulttuuriystäviä ja sellaisia ikiystäviä, joiden kanssa vallitsee miellyttävä ja turvallinen tuttuuden tunne. Ei tarvitse selittää mitään ja voi olla vain oma rasittava itsensä.