BYD | Kiinalainen sähköauto | Koeajot ja uutiset

Radiomies Jarmo ”Jake” Nymanin vuosikymmenien varrelta tuttu ääni on tiukka, ilme päättäväinen, kun puhutaan hänen näinä päivinä ilmestyvistä muistelmistaan. Radiomiehen muistelmat: Monen vuoden jälkeen -kirjan (Gummerus) tekemisen aloittamisaikaa Jake joutuu haarukoimaan hetken. Traagiset tapahtumat ovat rytmittäneet viime vuosina hänen elämäänsä. – Joka toinen päivä kadun kirjan tekemistä, joka toinen päivä ajattelen, että hyvä kun tuli tehtyä. On hirveän epävarma olo, millaisen vastaanoton kirja tulee saamaan. Ja toisaalta: kaikkien näiden traagisten juttujen jälkeen, mitä minulle on tapahtunut, en välitä paskaakaan mitä siitä sanotaan! Ensin kesällä 2015 Jake sai puhelun: perheen esikoispoika Ville Nyman oli kuollut äkilliseen sairauskohtaukseen 38-vuotiaana. Sitten Jaken elämänkumppani, kirjailija Sinikka Nopola menehtyi vaikeaan sairauteen pitkän taistelun jälkeen tammikuussa 2021. Vielä kerran kuolema tuli kylään, kun Jake Nymanin ja hänen ex-vaimonsa Pirjon tyttäristä nuoremman eli Amelia Nymanin vei ärhäkkä syöpä muutamassa kuukaudessa, 35-vuotiaana jouluna 2022. – Aloitinkohan kirjan teon silloin, kun Sinikka vielä eli, vai sen jälkeen. Mutta kun nuorempi tyttäreni Amelia kuoli, tuli tauko. Ei kovin pitkä, sillä tajusin, että on käytettävä aika johonkin muuhun kuin suremiseen, peukaloiden pyörittämiseen. Kirjoitustyöhön sai upotetuksi monta tuntia päivässä, se vei ajatukset pois kamalista asioista. – Nuoresta asti olen potenut ahdistusta, masennusta ja paniikkihäiriöitä. Itsetuhoinen en ole. Loistava terapeutti ja osuva lääkitys on pitänyt elämän raiteillaan jo pitkään. Kun lapset olivat pieniä ja elämä hymyili. Helmi, Amelia ja Ville Nyman vuonna 1989. Sinikka Nopolan kanssa kesälaitumilla vuosia sitten. Jake kaipaa edesmennyttä elämänkumppaniaan joka päivä. Ennen elämän julmia epäoikeudenmukaisuuksia Jake Nyman ehti tehdä 50-vuotisen uran Ylen toimittajana, tuottajana, käsikirjoittajana, ohjaajana, sekä lähes 20 tietokirjan tekijänä. Tuo ura jatkuu sekä radiotoimittajana että kirjailijana, vaikka virallisesti Jake jäikin eläkkeelle 2014. Radiomiehen muistelmat on ajatuksia ja muistoja herättävä kirja – tietoa, tarinoita, faktaa, räväköitäkin mielipiteitä. Se on historiaa, suurten ikäluokkien taivalta. Se auttaa nuorempia taitavasti kartalle siitä, mitä oli, mitä ei, miten työlästä esimerkiksi tiedon hankkiminen oli. Ikäisilleen se on silkkaa ai joo -elämystä. Nyman on ollut mielettömän ahkera, takana on työtä, kunnianhimoa, omistautumista, innostusta, tienraivaamista, rajattomia mahdollisuuksia, kaiken politisoitumista, suunnittelun lyhytjänteisyyttä, ajalle tyypillistä viinan läträämistä. On aika ihmeellistä, että jotkut, joilta on odottanut ensimmäistä yhteydenottoa, ovat olleet hipihiljaa. Hän oli perustamassa Rockradiota ja Radiomafiaa. Onnenpäivät-ohjelma, jolla oli parhaimmillaan jopa 900 000 kuuntelijaa, jatkui 19 vuotta ennen kuin se Jaken sanoin brutaalisti lopetettiin. Radio 1:n rakastettua ohjelmaa Muistojen bulevardia Jake tekee yhä viikoittain, satunnaisesti myös Kadonneen levyn metsästäjiä ja erikoisteemoitettuja ohjelmia. – Olen aina uskonut sellaiseen journalismiin, että kaikkein paras juonnettu musiikkiohjelma syntyy silloin, kun tekijät itse pitävät soittamastaan musiikista. Paljon tietoa, mahtavia anekdootteja, ei pelkästään turvallisia itsestäänselvyyksiä, vaan myös yllättäviä levyvalintoja. Kun joku kysyy toiveikkaana tai ei-toiveikkaana, että koska lopetan, vastaan, että kun tämä ei enää ole kivaa tai tulee jokin muu este. Tekisi mieli tehdä enemmän, saada vielä oma ohjelma. Menneitä kelatessaan Jake sanoo usein, että on se kumma, että ihmiset eivät pysty onnittelemaan palkinnosta tai kiittämään lahjaksi saamastaan kaverin kirjoittamasta kirjasta. Vielä mykistävämpää on toisen kokema tragedia. Kuka pysyy rinnalla ja kuka ei? – On aika ihmeellistä, että jotkut, joilta on odottanut ensimmäistä yhteydenottoa, ovat olleet hipihiljaa. Ja sitten jotkut yllättävät ihmiset ovat lähestyneet. Erikoisinta on, miten vähän osanottoja tulee. En tiedä, mikä pelko on takana. Ei haluta häiritä tai pitää antaa sururauha, ihmeellinen sana muuten. Suurin osa sanoo, että ei ole sanoja. Olen vastannut, että niitä sanoja ei ole: jos olisi, niitä käytettäisiin. Suruun sekoittuu katkeruutta ja vihaa. Ei ole kohdetta niille tunteille: mihin tai kenelle valittaisi? Jake jatkaa, että joskus mieleen tulee ilkeäkin ajatus siitä, että jos omanikäisillä ihmisillä on samanikäisiä lapsia kuin hänellä oli, he ovat jotenkin helpottuneita siitä, että ei sattunut heille. – Sitten ne kysyy, miten ihmeessä kestät tuommoisen, etkä muserru, he tulisivat hulluiksi. Vastaan, että tämä nyt on elämää, eikä sitä mitenkään voi itse etukäteen suunnitella. Aika harvoista asioista voi päättää elämässään, Jake sanoo. Kaksi lasta menettäneenä Jake ei voi käsittää ja hyväksyä elämän epäoikeudenmukaisuutta. Suureen suruun sekoittuu paljon katkeruutta ja vihaa. – Ei ole kohdetta niille tunteille: mihin tai kenelle valittaisi? Ei ole kaavaketta, jonka täyttää ja lähettää jonnekin, yläkertaanko? – Meidän yhteytemme ehti palata ennen Villen kuolemaa, ja siitä olen tosi tyytyväinen ja onnellinen. Käytiin konserteissa, elokuvissa ja lätkämatseissa, tehtiin remonttireiskan hommia. Jaken pojan Villen murrosikä oli rankka, oli kaikenlaista törttöilyä ja paikan hakemista, useamman ammatin kokeilua ja pyristelyä itsenäisyyteen. Eikä isä osannut poikaa omien ongelmiensa keskellä ymmärtää ja tukea oikealla tavalla. – Meidän yhteytemme ehti palata ennen Villen kuolemaa, ja siitä olen tosi tyytyväinen ja onnellinen. Käytiin konserteissa, elokuvissa ja lätkämatseissa, tehtiin remonttireiskan hommia. Jake luulee, ettei hänen ollut helppoa katsella viereltä tyyppisensä ihmisen intohimoa työhön. Ehkä he myös pyrkivät ohjailemaan Villen elämää liikaa? – Kun erosin Villen äidistä, Ville oli jo asettunut omilleen. Hän kyläili silloisen naisystäväni Tuula Kousan ystävyyden talossa Pyhtäällä, viihtyi. Upottauduin Villen kuoltua työhön, pikkusisko Amelia oli veljen kuolemasta täysin lohduton. Isän ääni melkein sortuu surusta, kun hän puhuu viime jouluna kuolleesta Amelia-tyttärestään. Melkein ylivoimaisia kerrattavia ovat saattohoidon loppuvaiheet. Sitä ennen on paljon kauniita muistoja. – Oli usein omissa maailmoissaan se likka, mutta toisaalta aikamoinen veijari, keksi paljon kepposia. Piirtäminen oli Amelian maailma, kannettiin kotiin kopiopapereiden tuhannen kappaleen paketteja, ja ne olivat hetkessä loppu. Amelia teki taidegrafiikkaa, maalauksia, kuvitti kirjoja, teki sarjakuvia, kirjojen ja levyjen kansia. Yksi viimeisistä Amelian töistä oli Zelenskyistä tehty maalaus, josta tehdyn postikortin tuoton Amelia ohjasi SPR:n kautta ukrainalaisille. – Amelia oli aika temperamenttinen ja saattoi suuttua helposti jostain mitä sanoin, vaikken pahaa tarkoittanut, yritin vain opastaa. Hän lähetti meilin, että voidaanko mieluummin keskustella näistä asioista kirjoittamalla: tulee paremmin puntaroitua, ei sano mitä sylki suuhun tuo. Kerroin Amelialle lapsuudestani asioita, joita en ollut kellekään puhunut. Kirjaansa Jake lainasi otteen, jossa Amelia sanoi Jaken olleen hyvä isä ja että Amelialla on ollut onnellinen lapsuus. Senkin Amelia kirjoitti, että isä ja tytär ovat jollain lailla aika samanlaisia. Tyttären viimeinen meili isälleen loppui traagisesti: ”Olisi niin paljon puhuttavaa, mutta kyllä me ehditään vielä.” – Emme ehtineet, sanoo Jake hiljaa. Oli aika kamalaa, kun Ame aivan viime vaiheessa itki sitä, ettei hän ole lapsenlapsia tehnyt, vaikka tietää, kuinka olen sitä toivonut. Kesäkuussa 2022 Amelialla diagnosoitiin syöpä. Sytostaatti- ja sädehoidot aloitettiin välittömästi. Lääkärit vakuuttivat, että noin nuoren ihmisen kohdalla ei jätetä yhtään kiveä kääntämättä, kaikki voitava tehtäisiin. Kesällä Amelia vietti paljon aikaa isän luona. He laittoivat ruokaa, kuuntelivat musiikkia ja katsoivat elokuvia. Vähän ennen joulua tapahtui romahdus, etäpesäkkeitä löytyi useista paikoista. Amelia vietiin saattohoitoon. – Amelialla oli poikaystävä, upea jätkä, lempeä, lehmänhermo. Toinen huutaa vierellä, ja toinen on vain, että joo joo. Rakkaudeksi sitä kaiketi sanotaan. Amelian poismeno oli Samille aivan kauheaa. Niin se oli myös Helmille, Amelian isosisko valvoi vuoteen vierellä loppuun asti. – Oli aika kamalaa, kun Ame aivan viime vaiheessa itki sitä, ettei hän ole lapsenlapsia tehnyt, vaikka tietää, kuinka olen sitä toivonut. Loppuvaiheet ovat hirveitä paikkoja, kun toinen on järjissään ja tietää mitä tapahtuu. Hän ei lopulta päästänyt minua eikä äitiäänkään enää vuoteen vierelle, sinne pääsivät vain Helmi ja Amen poikaystävä. Hän sanoi, ettei kestä katsoa, kun me itketään. Sanoivat hoitokodissa, että se on aika yleistä. Saattohoidossa Amelia halusi vielä katsoa Helmin kanssa Muumilaakson joulun, jota olivat katsoneet pieninä. Se oli niin sydäntä särkevää kuin vain olla voi, Jake sanoo silmät pippurinpieninä. Jake ja Sinikka Linna juhlissa silloin kerran. Kun puhe on edesmenneestä naisystävästä Sinikka Nopolasta, Jaken silmät menevät sirrilleen, ääni on lempeä, hörähdykset pehmeitä. On haikeaa, mutta muistot rakkaita: semmoista meillä oli. – Oli tosi hienoja hetkiä, vaikkei nyt koko ajan sellaista. Isot riidat puuttuivat. Kun meidän seurustelu alkoi, mietin pitkään, lähdenkö tuohon mukaan. Minulla oli ollut kaksi pitkää liittoa, riitelykiintiöni oli ihan täysi. Mutta sitten Sinikka rupesi paistamaan mulle lättyjä, Jake virnistää. Jake sanoo, ettei ollut koskaan tavannut sen tyyppistä ihmistä kuin Sinikka. – Huumorintajua, itseironiaa, uteliaisuutta. Mun mielestä hänen huumorinsa perustui pitkälti liioitteluun. Hän näki arkipäivän asioita, joita sitten paisutteli. Jake muistelee yhteisiä, seikkailumaisia ulkomaanmatkoja. Kierrettiin Geneve-järveä tulevaa yöpaikkaa varaamatta, illalla kolkuteltiin jonkin perhehotellin ovea: olisiko kulkureille yösijaa. – Olin pikkujutuista kilahtelija, mutta Sinikan kanssa opin suhtautumaan elämään rennommin: ei tää niin vakavaa ole. Jännän persoonan kuolema on suuri menetys kirjallisuudelle. Ei meillä naishumoristeja ole koskaan liikaa ollut. Muistelen ja kaipaan Sinikkaa joka ikinen päivä. Vanha radio pitää Jakelle hiljentyneessä kodissa seuraa. – Kunpa saisi vielä oman radio-ohjelman! Nyt tehdään alle nelikymppisille. Suuret ikäluokat eivät kiinnosta. Mikä on radiomiehen tulevaisuus? – On yhä haaveita ja unelmia. Koko ajan tulee mieleen uusia kirjan aiheita tai tarinoita, joita haluaisi kertoa radiossa. Tykkään kun pääsen toisten mökeillä nikkaroimaan jotain. Meditatiivista on myös pienoismallien rakentaminen. En usko, että tulee uutta kumppanuutta. Parempi silti olla sanomatta mitään. Jarmo "Jake" NymanSyntyi: 10.8.1949 Nurmossa.,Ura: Ura Yleisradiossa alkoi 1972. Toimittaja, tuottaja, käsikirjoittaja, ohjaaja, tiiminvetäjä. Ohjelmasarjoja mm. Nuorten sävellahja, Onnen- päivät, Kovan päivän ilta, Nousevan auringon talo. Eläkkeelle 2014, toimittaa viikoittain Muistojen bulevardia, teemaohjelmia toisinaan.,Kirjat: 20 tietokirjaa 1978–, muiden muassa Rocktieto I-III, Suomi soi 1–4, Onnenpäivät 1–2. Kovan päivän ilta, Kielletyt levyt, Oi niitä autoja.,Ajankohtaista: elämäkerta Radiomiehen muistelmat – Monen vuoden jälkeen (Gummerus) ilmestyy 25.9.

1

2

3

4

5

6